Yleistä keskustelua musiikista ›

Logiikka on se, että jos maailmalla tapahtuu merkittäviä musiikin alueella, luulisi sen näkyvän myös täällä... ei täällä tyhmiä olla.
 
Ja mähän kysyinkin, että näkyikö se millään tavalla...
 
No, ainakin mulla on sellanen kokemus, että esim Nirvanan vaikutuksesta kauhea joukko junnuja alkoi rääkymään laulamisen sijasta ja kitarasoudit muuttuivat sietämättömiksi (ja tämä siis kuulosti tältä mulle).

Logiikka on se, että jos maailmalla tapahtuu merkittäviä musiikin alueella, luulisi sen näkyvän myös täällä... ei täällä tyhmiä olla.
 
Ja mähän kysyinkin, että näkyikö se millään tavalla...
 
No, ainakin mulla on sellanen kokemus, että esim Nirvanan vaikutuksesta kauhea joukko junnuja alkoi rääkymään laulamisen sijasta ja kitarasoudit muuttuivat sietämättömiksi (ja tämä siis kuulosti tältä mulle).
 
Ja eiköhän tuo nykyinen The Rasmus oo kanssa noi Chili Peppersinsä kuunnellu aikanaan...

Miten Berliinin muurin kaatuminen on vaikuttanut amerikkalaisiin yhtyeisiin? Tuskinpa sen kummemmin.
 
Varmasti jotenkin, tosin miten nopeasti vaikea sanoa. Media on sen verran kytköksissä poliittisiin kuvioihin ja toisaalta nuorisoliikehdintä, kapinointi ja tälläsetkin on siihen välillisesti kytkeytynyt, että tollaset asiat varmasti vaikuttavat siihen kuka ja mitenkin pääsee pinnalle.
 
Mutta siinä tarvis olla jonkinmoinen velho, että osaisi selittää miten.

Varmasti jotenkin, tosin miten nopeasti vaikea sanoa. Media on sen verran kytköksissä poliittisiin kuvioihin ja toisaalta nuorisoliikehdintä, kapinointi ja tälläsetkin on siihen välillisesti kytkeytynyt, että tollaset asiat varmasti vaikuttavat siihen kuka ja mitenkin pääsee pinnalle.
 
Mutta siinä tarvis olla jonkinmoinen velho, että osaisi selittää miten.
 
Juu. Siis kyllähän Berliinin muurin kaatumisen vaikutukset näkyivät populaarikulttuurissa ihan selkeästi Amerikassa asti. Jaettu Berliini oli koko kylmän sodan symboli sekä poliittisesti että populaarikulttuurin kautta (elokuvat kärjessä). Muurin kaatuminen, tai oikeastaan voisi puhua repimisestä, muutti Euroopan tilanteen lisäksi Amerikan tilannetta huomattavasti. Länsi-Saksassa olleista varsin huomattavista Naton-joukoista tuli mm. turhia. Amerikkalainenkin yleisö sen taatusti huomasi ja siihen reagoi.
 
70-80 luvuilla oli Saksoista muodostunut Eurooppaan ohjusvarastot, joissa ihan konkreettisesti Neuvostoliittolaiset ja amerikkalaiset ohjukset oliat nokikkain. Näin konkreettinen symboli ei voinut olla vaikuttamatta yhteiskunnan kaikilla tasoilla, kautta koko länsimaisen maailman. Siis kun muuri poistui, poistui myös nämä konkreettisemmat sodan välineet.
 
Näin jälkikäteen voi Neuvostoliiton romahtaminen ja sen seurausvaikutukset koko Itäblokkia ajatellen olla paljon merkiyksellisempiä asioita, mutta kyllä Berliinin muurin romahtaminen oli omana aikanaan vähintään yhtä vaikuttava juttu. Lähinnä sen yllättävyyden takia.
 
Olisiko Itä-Euroopan vapautumisella ja jaetun Saksan jakamattoman ongelman ratkaisemisella jokin merkittävä vaikutus kevyenmusiikintekijöille 90-luvun alussa on ehkä vaikeampi kysymys. Jos joku osaisi vastata siihen oliko tuon ajan levyt jotenkin poliittisempia tai tiedostavampia kuin aiemmin?

Aika kova on tuo Kikka-kolmonen. Mihin maastamme ovatkaan muuten kadonneet kaikki urposuosikit? Niitä vielä 90-luvun alussa oli runsaasti. Nythän on Günther, mutta eihän hänkään ole suomalainen.
 
Itkettää.
 
Onhan noita: Pizza Enrico, Jope Ruonansuu...
 
Sulta taisi muuten mennä tää kysymys ohi:
 
T: Nykyisin vaan tuntuu, että nuo huippulevyt ovatkin sitten lähinnä yksittäisiä tapauksia ajassaan. Mitään suurempia liikkeitä/hypejä ei näytä oikein kunnolla tulevan.

Mä: Juurihan mä mainitsin nu metalin ja "rock'n'roll revivalin". Mihin sä ne unohdit?

Onhan noita: Pizza Enrico, Jope Ruonansuu...
 
Äläpä hauku Jope Ruonansuuta! Hieno artisti on hän :)
 
Mä: Juurihan mä mainitsin nu metalin ja "rock'n'roll revivalin". Mihin sä ne unohdit?
 
No kun en mie osaa tähän mittään vastata. Ehkä sitten vaan unohdin. Mutta kuka helvetti muistaa Papa Roachia huomenna? Kiertääkö Limp Bizkit tulevaisuuden olympiastadioneita? Tuleeko Hivesistä uusi Nirvana?
 
Ei oo niin suuria merkkejä ilmassa ei.

Oman tutkimukseni mukaan tuossa vuosien 1995-1996 paikkeilla tapahtui aika isoja muutoksia suomalaisessa musiikkibisneksessä ihan senkin takia, koska Levy-yhtiö ja Kråklund Rekords alkoivat myymään sinkkuja kympillä tai jotain... joka tapauksessa käsittämättömän halpaan hintaan. Siinä vaiheessahan pitkän suvantovaiheen jälkeen alkoi sinkkuja mennä kaupaksi ja samalla pienten levy-yhtiöiden bändit (kuten Levy-yhtiön Teharit & Apis) nousivat suurempaan suosioon.
 
(...)
 
Samoihin aikoihin Suomen virallinen albumilista alkoi voimakkaasti kotimaistua. Mielestäni hienoa kehitystä kerrassaan.
 
90-luvun alku olikin helvetin ankeaa aikaa varsinkin liverintamalla. Oli lama, keikkapaikkoja oli mennyt nurin, ja ihmiset joi mieluummin himassa kotiviiniä kuin kävi ulkona. Musiikkikin oli sellaisessa pysähtyneisyyden tilassa.
 
Nyt liverintamalla pyyhkii ihan hyvin, mutta missä ovat ne uudet mielenkiintoiset bändit; 2000-luvun cmx:t, yup:t, neljätruusut, zencafét ja donhuonot?
 
Mä lainaan tähän häikäilemättömästi Matti Mikkolaa Rumbassa julkaistusta Tehosekoittimen jäähyväishaastiksesta:
 
Matin mukaan suomalaisen rockmusiikin nykyinen tilanne muistuttaa paljon 90-luvun alkua, jolloin Tehosekoitin aloitti soittamisen ja Levy-yhtiö perustettiin. Viime vuosikymmenellä asemansa vakiinnuttaneet yhtyeet ovat joko vetäytyneet telakalle tai rutinoituneet koko kansan suosikeiksi, eikä uusista tulokkaistakaan tunnu löytyvän nimiä, joiden voisi kuvitella saavuttavan kestävämpää suosiota.
 
Matti: "Silloin oli 80-luvun isot bändit niinku Eppu Normaali, Popeda, Juliet Jonesin Sydän ja Sielun Veljet, jotka kaikki jotenkin vakiintui ja hiipui. Jotkut hajosi, jotkut jatkoi tosi rutinoituneina. Sit tuli nää ysärin alun välibändit niinku Suurlähettiläät, Funkykarkurit, Puolikuu ja Neon 2. Kaikki oli tosi kasvottomia. Joku kukerrettu silkkipaita, sen päällä nahkaliivi, ja päässä joku fetsi tai baskeri. Mä ymmärrän hyvin, että siitä kasvoi semmoinen raivo ympäri Suomea, että ei vittu, ei tämmöistä paikallisradioscheissea jaksa kukaan. Sitten tuli Apulannat ja Rasmukset, ja jonkun CMX:n aika kimurantti musakin alkoi lyödä leiville."
 
"Nyt on taas ehkä vähän samanlainen vaihe, kun kaikista isoista nimistä on tullut sellaisia establisoituneita jukebox-bändejä. Mä odotan mielenkiinnolla, että koska jostain undergroundista nousee se juttu, joka haastaa noi vanhat tekijät."

90-luvun alku olikin helvetin ankeaa aikaa varsinkin liverintamalla. Oli lama, keikkapaikkoja oli mennyt nurin, ja ihmiset joi mieluummin himassa kotiviiniä kuin kävi ulkona. Musiikkikin oli sellaisessa pysähtyneisyyden tilassa.
 
Nyt liverintamalla pyyhkii ihan hyvin, mutta missä ovat ne uudet mielenkiintoiset bändit; 2000-luvun cmx:t, yup:t, neljätruusut, zencafét ja donhuonot?
 
Mä lainaan tähän häikäilemättömästi Matti Mikkolaa Rumbassa julkaistusta Tehosekoittimen jäähyväishaastiksesta:
 
Mutta nykyäänhän meillä on valmiiksi pureskellut televisioformaatteihin perustuvat bändit/artistit... aika pelottava viso...

Äläpä hauku Jope Ruonansuuta! Hieno artisti on hän :)
 
Mähän kehuin Ruonansuuta, urposuosikiksi.
 
Mutta kuka helvetti muistaa Papa Roachia huomenna? Kiertääkö Limp Bizkit tulevaisuuden olympiastadioneita? Tuleeko Hivesistä uusi Nirvana?
 
Ei tästä ollut kysymys, vaan siitä, kun väitit, etteikö enää syntyisi Mitään suurempia liikkeitä/hypejä.
 
Levymyynnillisesti vuosituhannen vaihteen/alun nu metal -ilmiötä isompaa liikettä on vaikea edes kuvitella. Kornin levyjä on myyty yli 20 miljoonaa. Limp Bizkitiä pelkästään Jenkeissä toistakymmentä miljoonaa. Linkin Parkin myydyin yksittäinen albumi Hybrid Theory on myynyt liki 15 miljoonaa.
 
Hypettämisen saralla The _______s -bändit ovat saaneet musiikkilehdissä 2000-luvun alussa näppituntumalta saman verran palstamillimetrejä kuin Seattle-bändit 1990-luvun alussa.
 
Eli se siitä, etteikö niitä "suurempia liikkeitä/hypejä" muka syntyisi edelleen.

Mutta nykyäänhän meillä on valmiiksi pureskellut televisioformaatteihin perustuvat bändit/artistit... aika pelottava viso...
 
Älä huoli.
 
90-luvun alussa ajateltiin ihan samalla tavalla esimerkiksi New Kids On The Blockista.
 
Ja olihan jo 60-luvulla Monkees.
 
80-luvulla sanottiin, että "home taping is killing music".
 
Koneidenkin piti tappaa elävä musiikki. Neljä Ruusua olivat 90-luvun alussa "konediskohomoja", kun he uskalsivat maustaa ensimmäisenä suomalaisena valtavirran rockbändinä musiikkiaan sekvenssereillä. Huvittavaa ajatella, miten paljon suomalainen musiikkiskene on siinäkin suhteessa muuttunut - eikä tuosta ole tosiaan kulunut kuin reilu kymmenen vuotta.

Olisiko Itä-Euroopan vapautumisella ja jaetun Saksan jakamattoman ongelman ratkaisemisella jokin merkittävä vaikutus kevyenmusiikintekijöille 90-luvun alussa on ehkä vaikeampi kysymys. Jos joku osaisi vastata siihen oliko tuon ajan levyt jotenkin poliittisempia tai tiedostavampia kuin aiemmin?
 
Niin kysymys ei siis ole ainoastaan vaikutuksesta tekijyyteen, mutta myös kuuntelutottumuksiin. Tosin ne ovat jokseenkin sidoksissa toisiinsa.
 
Uskon, että klassikkostatuksiin vaikuttavat nimenomaan vahvat kuunteluun liittyvät aikakaudelliset aaltomurrokset. Se mikä levy mikä tulee vaikuttamaan pitkänlinjan kuuntelutottumuksiin ja syvempään diggailuun / ihailuun saavuttaa klassikkostatuksen.
 
Sitten jälkeenpäin katsottuna on helppo nähdä, että tuo vaikutti tähän ja myöskin jälkikäteen tulleet ilmiöt tekevät alkuperäisestä lähteestä klassikon. Pitää muistaa, että mikään ei ole alkuperäistä ilman kopiointia (tietyssä merkityksessään). Kopiointi ja suosio luo sen alkuperäisyyden.
 
Nytkin on vaikka kuinkapaljon erilaista ja uudenlaista musiikkia, mutta klassikkostatukseen sillä olisi mahdollista nousta vasta sitten, kun tapahtuisi jonkinlainen murros kuuntelutottumuksissa joka nostaisi ne uudet tyylit suureen suosioon ja muuttaisi yleistä tapaa katsellamusiikin kenttää kokonaisuutena.

Nytkin on vaikka kuinkapaljon erilaista ja uudenlaista musiikkia, mutta klassikkostatukseen sillä olisi mahdollista nousta vasta sitten, kun tapahtuisi jonkinlainen murros kuuntelutottumuksissa joka nostaisi ne uudet tyylit suureen suosioon ja muuttaisi yleistä tapaa katsellamusiikin kenttää kokonaisuutena.
 
Mitäs mieltä ollaan - olisko jotkut Eminemin ja Limp Bizkitin levyt niitä tuoreempia klassikkoja sitten? Noihan ovat olleet sekä murrosta kuuntelutottumuksissa että jättimäisiä myyntimenestyksiä.
 
Ja ovatpa myös muuttaneet tapaa katsella musakenttää kokonaisuutena: ajatellaan hopparikulttuuria, myös Suomessakin, ja numetal on vienyt kitaraa soittimena johonkin (möreämpään?) suuntaan.

Mitäs mieltä ollaan - olisko jotkut Eminemin ja Limp Bizkitin levyt niitä tuoreempia klassikkoja sitten? Noihan ovat olleet sekä murrosta kuuntelutottumuksissa että jättimäisiä myyntimenestyksiä.
 
Ja ovatpa myös muuttaneet tapaa katsella musakenttää kokonaisuutena: ajatellaan hopparikulttuuria, myös Suomessakin, ja numetal on vienyt kitaraa soittimena johonkin (möreämpään?) suuntaan.
 
Samoin jäljittelijöitä on riittänyt. Kyllä minusta esimerkiksi The Strokesin Is This It?, Flaming Lipsin Soft Bulletin, White Stripesin White Blood Cells ja Hivesin Veni Vidi Vicious ovat selviä moderneja klassikkoja. Tuoreita, elinvoimaisia, vaikutusvaltaisia ja hyvin menestyneitä levyjä, joissa uutta ei ole niinkään muoto kuin sisältö.

Mitäs mieltä ollaan - olisko jotkut Eminemin ja Limp Bizkitin levyt niitä tuoreempia klassikkoja sitten? Noihan ovat olleet sekä murrosta kuuntelutottumuksissa että jättimäisiä myyntimenestyksiä.
 
Ja ovatpa myös muuttaneet tapaa katsella musakenttää kokonaisuutena: ajatellaan hopparikulttuuria, myös Suomessakin, ja numetal on vienyt kitaraa soittimena johonkin (möreämpään?) suuntaan.
 
Hyvin mahdollista, omat hiphop-kuunteluni jäävät sinne 80-luvun materiaaliin, joten paha sanoa enempää vaikutuksista ja homman pitkäkestoisuudesta. Kyllä Eminem ainakin tällä hetkellä on ilmeisesti jonkinmoinen "ilmiö", mutta ehkä tarvitaan vielä hiukan aikaa siihen, että voidaan sanoa, jääkö tyypin poistuttuakin/huippukauden jäätyä historiaan legenda elämään. Selvää potentiaalia noissa ainakin on.
 
Aika näyttää, todennäköisesti osa nyt vielä "isoilta" vaikuttavista nimistä tulee karsiutumaan, osa jäämään.

Threadin otsikosta palautuikin mieleeni (jos en aivan väärin muista), että Radio Mafian vuosituhannen vaihteessa järjestämässä kuuntelijaäänestyksessä "90-luvun sata parasta biisiä" peräti 6 top 10:ssä olleesta biisistä oli juuri vuodelta -91.

sija 62. Hanson: Mmmbop. toi on kyllä paras =)

Threadin otsikosta palautuikin mieleeni (jos en aivan väärin muista), että Radio Mafian vuosituhannen vaihteessa järjestämässä kuuntelijaäänestyksessä "90-luvun sata parasta biisiä" peräti 6 top 10:ssä olleesta biisistä oli juuri vuodelta -91.
 
Niin. Ja kolmen kärki näytti olevan kokonaisuudessaan vuodelta 1991. Kyllä tuossa vuodessa jotain jännää on... tuollaisia klassikoitahan nuo kaikki top 10:ssäkin olleet vuoden 1991 biisit ovat, että lähes kaikki ne tuntevat.

Klassikoista puheenollen:
 
http://www.nyt.fi/televisio/artikkeli/1101978375676
 
Rockin klassikkolevyt
 
Yle Teema 28.1.2005 22:30
 
Ilkka Mattila, 28.1.2005
 
Teema-kanavalla pari viikkoa sitten alkaneessa sarjassa käydään läpi rockin historiaa kuuluisien rockalbumien kautta. Ensimmäisten jaksojen perusteella sarja on omiaan rocktriviasta ja rockin perimmäisestä olemuksesta kiinnostuneille. Tunnissa ehditään eritellä sekä levyntekoprosessi että levyntekijän uraa.
 
Sarjan tämäniltainen jakso From Anthem to Beauty kertoo, miten syntyivät amerikkalaisen The Grateful Deadin 60-luvun lopun albumit, jotka ovat jääneet historiaan psykedeelisen hippirockin klassikkoina.
 
Heinäkuun alkuun asti kestävän sarjan levyvalinnoista puuttuu monta 60-luvun kuuluisaa nimeä, muun muassa The Beatles. Tuoreimmat levyt ovat 15 vuoden takaa. Muuten esiteltävät levyt ovat tuttuja "Kaikkien aikojen parhaat rocklevyt" -äänestyksistä.
 
Suomalaisille rakas metalli saa sarjassa yllättävän paljon huomiota, sillä luvassa on omat jaksot Deep Purplen, Judas Priestin, Motörheadin, Iron Maidenin, Def Leppardin ja Metallican levytyksistä.

Klassikoista puheenollen:
 
http://www.nyt.fi/televisio/artikkeli/1101978375676
 
Rockin klassikkolevyt
 
Yle Teema 28.1.2005 22:30
 
14.1. Elvis Presley: Elvis Presley 1956
21.1. Jimi Hendrix: Electric Ladyland 1968
28.1. The Grateful Dead: From Anthem to Beauty 1968/1970
4.2. The Band: The Band 1969
11.2. The Who: Who’s Next 1971
18.2. Deep Purple: Machine Head 1972
25.2. Bob Marley & The Wailers: Catch a Fire 1972
4.3. Lou Reed: Transformer 1972
11.3. Pink Floyd: The Making of the Dark Side of the Moon 1973
18.3. Elton John: Goodbye Yellow Brick Road 1973
25.3. Stevie Wonder: Songs in the Key of Life 1976
1.4. Fleetwood Mac: Rumours 1977
8.4. Meat Loaf: Bat Out of Hell 1977
15.4. Sex Pistols: Never Mind the Bollocks 1977
22.4. Steely Dan: Aja 1977
29.4. Judas Priest: British Steel 1980
6.5. Motorhead: Ace of Spades 1980
13.5. Phil Collins: Face Value 1980
20.5. Iron Maiden: The Number of the Beast 1982
27.5. Paul Simon: Graceland 1986
3.6. Def Leppard: Hysteria 1987
10.6. U2: The Joshua Tree 1987
17.6. Metallica: Metallica 1991
24.6. Nirvana: Nevermind 1991
1.7. Simply Red: Stars 1991
 
Tuossapa kokonaisuudessaan noi esiteltävät levyt. Harmittaa kyllä, että ei pääse näkemään, vaikuttaa todella mielenkiintoiselta sarjalta. Mutta olenko mä ainoa jonka mielestä tuo Simply Red ei kuulu joukkoon?