Kitarat: soittaminen ›

-Mulla on ollut jo pitkään sellainen filosofia kitaransoittoon, että en yritä olla maailman nopein tai paras kepittäjä, vaan sellainen soittaja, jonka soiton tunnistaa ja jonka joka ikinen soitettu sävel kuulostaa tarkkaan harkitulta ja "hyvältä".
 
-Joka sävelellä on merkitys, joka venytys kuulostaa mahdollisismman hyvältä ja oikealta tai tarpeen tullen niin väärältä kuin mahdollista. Pieni alavire tuo bluesin sävyä, juuri oikea vire pitää homman enemmän hallittuna(esim melodia, joissa ei SAA improvisoida), ylävire on yleensä out.
 
-Tätä tarkoituksellista soittoa(paremman termin puutteessa) voi treenata esim pitkän delayn kanssa.
 
1. Aseta delayn viive(ms/bpm) niin pitkäksi kuin saat ja feedback yhteen toistoon.
 
2. Soita yksi ääni vibraa käyttäen, pieni liki tai ihan pari ääntä tai joku venytys tms.
 
3. Anna delayn toistaa ne ja KUUNTELE tarkasti missä menet metsään.
 
4. Soita sama juttu paremmin kunnes se on siinä. Toistoja!
 
5. Vaihda juttua mitä soitat ja hyppää takaisin kohtaan 2
 
-Riippuen delayn viiveestä voit soittaa pitkiäkin lurituksia, mutta tarkoitu olisi keskittyä mieluummin siihen, miten yksi ääni soi, miten käytät vibraa, miten kampea, miten soundisi toimii.. yms. Dealy toistaa soundisi kuivana jos et käytä kaikua, äläkä käytä!
 
-Älä huijaa, opettele kuuntelemaan soittoasi.
 
-Kolmen äänen soolo on usein vaikeampi soittaaa kuin 50 äänen soolo, koska yksi ääni ei muka soi. Sitten tulee tarve soittaa ihan liikaa. Keskity nopeuden ja skaalojen sijasta yksittäisiin ääniin, ruohonjuuritasolle.

Back to the roots, bro!

Tässähän on tietenkin taka-ajatuksena se, että sitten kun on vähän enempi ikää ja lavakarismaa voi sanoa, että mä osaan soittaa tän simppelin ja tän vähän kiperämmän jutun, mutta mä soitan ne ihan helvetin hyvin.
 
Eli, että soittaa minkä soittaa, mutta tekee sen tunteella, loistavasti, omalla tyylillään, omista lähtökohdistaan ja sillä Omalla Soundilla.
 
Se on vaikeeta, todella.

Tässähän on tietenkin taka-ajatuksena se, että sitten kun on vähän enempi ikää ja lavakarismaa voi sanoa, että mä osaan soittaa tän simppelin ja tän vähän kiperämmän jutun, mutta mä soitan ne ihan helvetin hyvin.
 
Eli, että soittaa minkä soittaa, mutta tekee sen tunteella, loistavasti, omalla tyylillään, omista lähtökohdistaan ja sillä Omalla Soundilla.
 
Se on vaikeeta, todella.
 
Tää pitäis saada faqiksi. Todella, äijä puhuu nimittäin asiaa! Menenpäs tästä painelemaan + näppäintä...

Prkl! Varoitin vahingossa kun piti painaa plussaa. Sitä se tuottaa kun samalla räplää kitaraa ja katsoo telkkaria.

Niin, tuosta improvisoinnista. Olen kyllä vakaasti sitä mieltä, että mikään hetken mielijohteesta syntynyt ei voi olla taidetta.
 
Väittäisin, että iso prosentti maailman taiteesta syntyy nimenomaan hetken mielijohteesta. Ellei jopa kaikki. Kaikki saa alkunsa yhdestä ideasta tai ideakokonaisuudesta. Melodianpätkä, ensimmäiset siveltimenvedot, vahinkolaukaus kameralla...
 
Sitäpaitsi, improvisointia on kahdenlaista, sellaista, jossa soitetaan mitä sormet määrää ja sellaista, missä soitetaan sitä, mitä aivot käskevät. Eli soitat tietoisesti jotain fiilispohjalta, tapailet melodiaa, sointukulkua, mutta teet sen tietoisesti, et summassa. Improvisoit sitä mitä päähäsi pälkähtää, et sitä, mitä sormet mieluimmin soittavat.
 
Jos sulla on improvisoinnissa tietoisuus mukana, et tee sitä ihan niin vahingossa ja se antaakin ehkä enemmän. Ja hetken mielijohde on mulle ainakin se juttu, jolla parhaat asiat usein syntyvät. "Tulipas mieleen, että kokeillaanpas tähän tällästä yhtä juttua..."
 
Tsekkaa B.B. Kingiä. Musta tuntuu, että se on ton lajin mestari.
 
Tähän liittyy olellisesti se, että tunnet soittimesi ja tiedät hakematta, että mikä sävel löytyy mistäkin.
 
Satrianin Joella oli tähän sivuava treenikin:
 
1. Etsi joku sävel (esim g) paksulta e-kieleltä joka kohdasta(3. väli, 15. väli)
 
2. Etsi g sen jälkeen joka kieleltä joka kohdasta järjestyksessä, ensin e-kieli, sitten a-kieli jne.
 
3. tee tämä metronomin tahdissa siten, että säädät tempon 60 bpm:ään ja soitat yhden sävelen/isku. Älä huijaa! Jos menee pielee, aloita aina alusta.
 
4. Vaihda säveltä (esim a) ja toista kohdat 1-3
 
Oma lisäys:
5. Kun olet hakenut säveliä kieli kerrallaan, siirry hyppimään kieliä, eli etsi sävel ensin e-kieleltä, sitten vaikka g-kieleltä, sitten a-kieli, ohut e jne...
 

 
-Kehittää "koordinaatiota" otelaudalle kummasti... :)

Satrianin Joella oli tähän sivuava treenikin:...
Toi on kyllä tosi tyhmää, mutta-Kehittää "koordinaatiota" otelaudalle kummasti... :)!!!

käyttäMarsi nyymankin tajuaa(huomaa etet ole sä) ettei kitaraa voi vetää ylävirteeseen. Kilet männöö ppoikki(vitun peelo).
 
Olipas asiallinen kommentti. En ole koskaan väittänyt olevan Mr. Nyman.
 
Ylävireellä tarkoitan tässä sitä, että voit venyttää yhden sävelaskeleen juuri kohdalleen, jättää sen vähän roikkumaan tai vetää hiuksenhienosti yli. Ylitys yleensä kuulostaa aika pahalta, mutta se toimii tietyissä jutuissa tehokeinona kun yksittäinen ääni pitää tuoda rajusti esiin.

Toi on kyllä tosi tyhmää, mutta!!!
 
Tollahan ei siis ole musiikin kanssa sinänsä mitään tekemistä, äänien löytäminenhän siinä on ajatuksena. ja siitä voi tulla automaattista mm. tuota harjoitusta hyödyntämällä.

Minusta Clapton on kyllä todellinen mestari siinä, että hän saa juuri sen yhdenkin kielen vingutuksenkin (1 nuotti)kuulostamaan niin tarkoituksenmukaiselta ja juuri siihen paikkaan sopivimmalta vaihtoehdolta. Clapton on/oli mestari venytyksissä ja sormivibrassa ja juuri tämän blues-henkisen kitarasooloilun kopioiminen omaan soittoon on hauskaa ja kehittävää puuhaa. Bluesin hallinta tai opettelu vaikka ihan alkeellisella perustasolla auttaa mielestäni todella paljon myös muussa soitossa ja Bluesissa on todella kivoja peruskikkoja, ja niitä hieman muuttamalla saa omaan soittoonsa tuoreutta ja uusia ulottuvuuksia. Nykypäivän kitaristeista arvostan suuresti Gary Moorea, joka osaa yllättää loistavasti myös Blues-levyillä "heavyn" lisäksi
 
Tämän asianhan on monet kitarsitit kautta aikojen todenneet. Siksi paljon blues vaikutteita löytyy lähes kaiken tyylisestä musiikista.
Näilläkin palstoilla on hirveesti arvosteltu bluesia, kun se on niin perusjuttuja täynnä ja ei oo mitään haastetta...ja kuulostaakin niin yksioikoiselta. Väitän kuitenkin, ett ei bluesia soiteta, vaikka ois kuinka tekninen taituri, jos ei oo perehtynyt siihen...ja sen tunnelman saloihin. Blues on paljon muutakin, kun se pentatoonisen ensimmäinen aste, niinku joku tais sellastakin mainita=)...mutta vaikka se oiskin helppoo teknisesti, niin ei siinä kuitenkaan oo sen homman idea.
Täytyy ottaa huomioon tietysti myös sellanen näkökanta, ett ei kaikki tykkää bluesista. Jos ei se iske, niin ei siitä sillon voi mitään löytääkkään. Voin jopa ymmärtää, miks joku ei tykkää siitä. En oo itsekkään aina siitä tykänny. Se on ihan Ok. Gary Moore on omalla panoksellaan tuonut varmasti Bluesia fanaattisia hevimiehiä lähemmäksi. Eräänlainen pehmoinen lasku=) Samalla tavalla myös SRV on musiikillaan tuonut uusia blues diggareita, koska hänenkin soittoa ja modernimpaa soundia on helpompi digata.
Marzilla oli ihan järkevän näköisiä treenejä, vaikka täytyy sanoo, ett en oo oikein ikinä ollu mikään kaavamaisten treenien ystävä. Ei vaan jaksa treenata silleen. Sitä haluu vaan soitella, eikä muuta...vaikka ihan varmasti tollaisista ois hyötyä.

Pitää muuten mainita, että kyseinen tarkoitusharjoitus tuli mieleen Joe Satriania, Jeff Beckiä ja John Petruccia kuunnellessa, eli älkää vetäkö asiasta mitään "kuuluu vain bluesiin" -johtopäätöksiä. Kaikki kuuluu kaikkeen.
 
Henkilökohtaisesti diggailen kyseisten heppujen teknisen osaamisen lisäksi sitä, miten tarkoitukselliselta heidän soittonsa kuulostaa. Joka nuotti kuulostaa harkitulta vaikka ukot vain jammailisivat mitä mieleen tulee.
 
Ja mitä treenaamiseen tulee, mä oon itse maailman laiskin harjoittelija ja tekniikka on alvariinsa ihan retuperällä treenin puutteen vuoksi. Siksi mä yritän sen teknisen kikkailun treenaamisen sijaan opetella soittamaan kaiken "vain" mahdollisimman hyvin. En toki aliarvosta teknistä osaamista, päinvastoin. Tekniikka tukee ilmaisua, musikaalinen ihminen käyttää tekniikkaa hyväkseen ilmaisullisessa mielessä, ei tekniikan takia. Ja välillä pitää kuunnella kun joku Beck soittaa kaikki nurin ja oksat pois. Palauttaa, niinsanotusti. :)
 
Eli toki tekniikkatreenikin kuuluu ohjelmaan, mahdottoman laiska vaan olen siinä, joten mulle on apua enemmänkin siitä, että mä tunnen mun soittimen läpikotaisin, joka oksanvälistä, jolloin mä löydän sieltä aina nopeasti sen mitä haluan sanoa. Enpä mä ole tosin itseäni koskaan liidikitaristiksi väittänytkään vaikka siinä pestissä olen periaatteessa tälläkin hetkellä. Hyvän bändin kanssa oma sotkukin kuulostaa hyvältä. :)
 
Eli eli, kaiken pointtina oli siis se, että treenaminenkin pitää olla tarkoituksellista, oikeisiin asioihin keskittymistä. Mitä se oikea kullekin merkitsee on hyvin henkilökohtainen juttu.
 
Ja muistakaa, aina on joku sinua parempi kitaristi ja aina on myös joku sinua huonompi kitaristi. Keskity siis siihen mitä osaat ja olet ja kehitä sitä, älä siihen mitä muut osaavat.

Henkilökohtaisesti diggailen kyseisten heppujen teknisen osaamisen lisäksi sitä, miten tarkoitukselliselta heidän soittonsa kuulostaa. Joka nuotti kuulostaa harkitulta vaikka ukot vain jammailisivat mitä mieleen tulee.
 
En tiedä, ymmärsinkö tuon tarkoituksellista -sanan nyt ihan samallatavalla kun sinä, mutt itse oon Joe Satrianista hieman toista mieltä...kun puhutaan siitä tarkoituksenmukaisuudesta, miten minä sen ymmärrän.

itse oon Joe Satrianista hieman toista mieltä...kun puhutaan siitä tarkoituksenmukaisuudesta, miten minä sen ymmärrän.
 
Mun korvaan Joe-pojan soitto on erittäin tarkan ja harkitun kuuloista, ei niinkään sillä mitä se soittaa, vaan MITEN se sen soittaa. Tatsi, juu knou. Siitä on suuret kitaristit tehty.
 
Saa olla eri mieltä, tottakai. :D

Mun korvaan Joe-pojan soitto on erittäin tarkan ja harkitun kuuloista, ei niinkään sillä mitä se soittaa, vaan MITEN se sen soittaa. Tatsi, juu knou. Siitä on suuret kitaristit tehty.
 
Saa olla eri mieltä, tottakai. :D
 
Niin niin...tatsi on mustakin ehkä yks oleellisimmista tekijöistä, kun puhutaan hyvästä soitosta.
 
Mulle tulee vaan sellainen olo, kun Satrianin levyjä kuuntelee, ett ne biisit on kun kitaran soiton oppitunteja, eikä se ole välttämättä hyvä. Kyllä biisissä pitäis olla aina joku muukin sisältö, kun se pelkkä kitarointi...eli tätä juttuu tarkoitin itse tolla tarkoituksenmukaisuudella. Siis tarkoituksellista biisin ehdoilla. Ota tästäkin selvää=)

Mulle tulee vaan sellainen olo, kun Satrianin levyjä kuuntelee, ett ne biisit on kun kitaran soiton oppitunteja, eikä se ole välttämättä hyvä.
 
Totta.
 
Kyllä biisissä pitäis olla aina joku muukin sisältö, kun se pelkkä kitarointi...eli tätä juttuu tarkoitin itse tolla tarkoituksenmukaisuudella. Siis tarkoituksellista biisin ehdoilla. Ota tästäkin selvää=)
 
Pitää olla sisältöä, ei pelkkää tekniikkaa. Sitä mä tossa omassa soitossani yritän tehdä parhaani mukaan. Mutta sä oot saattanu myös kuulla kaikki väärät Satrianit.(?) Yks vanhan liiton ukko just ihmetteli joku päivä sitten Joen levyä(Joe Satriani:Joe Satriani), Että "mitä hemmettiä, eikö tää ukko olekaan nopeuslaskija?!" Levyhän tosin ei ole ihan sitä "perus" -Satriania, kuulemma. En Joeta kuuntele sen kummemmin, mitä nyt muutaman levyn omistan.
 
Mutta kummiskin, Tarkoitin siis koko hoidolla lähinnä sitä tatsin kehittämistä, pienten asioiden hyvinsoittamista. Ja sen Joe kyllä osaa, vaikka puutaheinää soittaisikin.
 
Niin joo ja kyllä Lukather ja Morse menee ihan samaan kastiin ton tatsiasian kanssa. VAikka ne soittais kuinka paskaa tahansa, niiden soundi ja tatsi on aika rautainen. Eli eiarvostella tässä biisejä, vain sitä, miten hyvältä pienet asiat ukkojen soitossa kuulostavat. Ja se on se mikä ratkaisee. 100 muutakin ukkoa vetää Lukatherin jutut sen perässä, muttei ne kuulosta silti samalta. Tatsista se on kiinni.
 
Taannoin soittelin kaverin kitarakamoilla sen ollessa tupakilla ja takaisin tullessa se ihmetteli, että miksi kuulostaa niin heviltä, että mitä sä oikein teit soundille. Vastasin, että en mä tehny mitään, se on erilaisesta tatsista soittaa kiinni.

Taannoin soittelin kaverin kitarakamoilla sen ollessa tupakilla ja takaisin tullessa se ihmetteli, että miksi kuulostaa niin heviltä, että mitä sä oikein teit soundille. Vastasin, että en mä tehny mitään, se on erilaisesta tatsista soittaa kiinni.
 
Joo...olemme aikalailla samoilla linjoilla. Tatsi on nimenomaan se juttu, mitä itsekkin oon yrittäny täällä toitottaa. Oli kitarajutut miten simppeleitä tahansa, kyllä kokeneen soittajan tunnistaa nimenomaan tosta tatsista. Kun tulee itselle huonja soittopäiviä, millon ei oikeen mikään tunnu toimivan...puuttuva tekijä on nimenmaan se tatsi. Voi onnistua soittamaan kaiken ihan nuotilleen, mutt jokin vaan puuttuu. Sitt taas niinä päivinä kun on oikeen "lentokeli", niin jokainen nuotti soi just silleen, ku haluaa.
 
Steve Morse onkin oma suosikkini tosta syystä. Sen lisäks sillä on aina ollu poikkeuksellisen erillaisia juttuja...

Sitt taas niinä päivinä kun on oikeen "lentokeli", niin jokainen nuotti soi just silleen, ku haluaa.
 
Niinpä. kuulostaa liiankin tutulta. :) Tatsin merkitys soittoon on vähän sama kuin laulajalla oikeanlainen äänenkäyttö. Sä voit laulaa jutut ihan prikulleen nuotilleen, mutta se ei välttämättä vielä riitä(taustalaulajalle voi toki rittää). Jokin vaan puuttuu ja se on se omankuuloinen, tunnistettava ja miellyttävä tekniikka. Toisaalta, laulaminen on myös niin subjektiivinen juttu, että esim. Claptonia on aina sanottu ukoksi, jolla ei ole lauluääntä kuin nimeksi, mutta ukko osaa laulaa sen edestä niin hyvin ettei se haittaa.
 
Ei Santanallakaan mun makuun mikään hyvä soundi sinänsä ole, mutta sen tekniikka on omanlaisensa ja se on teknisesti ja tatsillisesti niin kova ukko, ettei siitä voi olla pitämättä.
 
Ja vaikka soundi olisi kunnossa ei se sinänsä meinaa mitään. Vrt. aloitteleva kitaristi vs. kokenut kitaristi, laitteistona Metal Zone ja putkistyrkkari. Toinen saa niistä irti vaikka mitä, toinen ei välttämättä mitään. Ja jos kokeneempi ukko laittaa laitteet ojennukseen, aloittelija ei välttämättä ssaa kamoista mitään irti samoilla säädöillä. Mutta jos kokenut ukko säätää soundia niin kauan, että vieressä kuuntelevan vasta-alkajan mielestä homma on kunnossa ja sitten tehdään taas miehen vaihto, huomataan, että aloittelija ei edelleenkään kuulosta siltä miltä hän haluaisi. Tatsin merkitys siis kasvaa edelleen. Ja tottakai henkilökohtaiset mieltymykset vaikuttavat myös.
 
Soittimien kanssa saa ja pitää olla kivaa, niiden kanssa pitää rokata peilinkin edessä, mutta jos niistä haluaa irti asioita on ainoa tapa päästä ilmaisulliseen vapauteen ilman tekniikan kahleita treenaus, treenaus ja vielä kerran, treenaus. :)
 
Sitäpaitti, nopea sormivibra kuulostaa rumalta jos sitä ei osaa käyttää. :D Sitäkin pitää, kyllä, treenata ikävän paljon että se alkaa toimia ilmaisun välineenä.
 
Ilokseni mä oon huomannut, että lähes laite kuin laite alkaa kuulostaa hyvältä pienen nysväyksen jälkeen. Ts. löydän aika lailla joka koneesta yleensä itseäni miellyttävän soundin. Miinuksena vaan on se, että joka laite alkaa kuulostaa omissa korvissa liikaa samalta. Kai se on sitten sitä oman soundin nuppuilua.
 
Joku julkimo juuri sanoi lehdessä, ettei enää keskity uusien laitteiden haalintaan ja soundien etsimiseen laitteita vaihtamalla, vaan saatuaan haluamansa seti vihdoin kasaan hän etsii vastedes soundiaan vain niistä omista koneistaan. Eli hakee valitsemastaan setistä sitä optimaalista soundia. Tämä mahdollistaa ehkä osaltaan sitä oman soundin, oman tatsin ja oman tekniikan synnyttämää soppaa josta lopputekstit voivat olla legendaa...
 
Mulla on sellainen uskomus, että nykyään voi jo ostaa niin hyviä koneita, että niitä ei tarvitse koneen laadun vuoksi vaihtaa. Kysymys on siitä mistä tykkää itse. Mulla on tottakai "se suurempi" laitehankintaprojekti itselläkin mielessä koko ajan, mutta kunnes siihen pääsen toteutan itseäni sillä mitä omistan jo nyt ja sillä taidolla minkä omaan. Siihen asti sen on riitettävä kunnes unelmasetti on koossa. Sitä en aio enää sitten vaihtaa, vaan kehitän sitä ja etsin sieltä sitä omaa juttuani. Joe julkimon juttuun on uskomista, niin se on anoa tie löytää se oma, henkilökohtainen soundi ja tatsi. Järkeenkäypää siinä mielessä, että jos tunnet kitarasi ja kalustosi läpikotaisin, koska olet niillä tehnyt asioita, niin osaat hakea niistä juurri sitä mitä haluat. Tähän ei pääse jokakeväisen GAS:in avulla... :D
 
Pox.

Itsekkin sain aikoinaan opetuksen, kun jammailin kämpillä yhden varttuneemman kitaristin kanssa. Siellä oli tällanen tosi halpa pikkunen trankku combo, joka on ollu jonkun ensimmäinen vahvistin. Joskus olin sitä kokeillukkin ja todennut, ettei sillä voi soittaa kitaramusiikkia. Tuo kaveri sano, ett vetästääs yks biisi, nii hän kokeilee tuota pikku vehettä. Ja niin se soitti, niinku tyhjää vaan! Aivan hyvin ois voinut vaikka äänittää koko soiton, eikä kukaan ois uskonu, ett tollasella veteli. Minä vaan soitin omallani ja kattelin suu auki, ku toinen revitteli. Sen jälkeen oikeestaan en oo enää syyttäny laitteita, jos ei soitot onnistu.

Sen jälkeen oikeestaan en oo enää syyttäny laitteita, jos ei soitot onnistu.
 
Siperia opettaa. :D