Studiotyöskentely ›

Tulihan sieltä se odottamani älähdysviestikin...
 
Piti älähtää, kun tuli fiilis, että nyt jengiä ohjataan tietyllä tapaa sivuraiteelle, vaikkakin todellakin varmaan hyvää tarkoittaen. Ja näköjään kannatti, koska kävit vähän muuttamassa ja lisäämässä juttuja... Mutta vielä jäi! :)
 
Onhan siinä jutussa paljon asiaa ja tietoa, ei sitä voi kiistää. Ja ymmärrän, että sanomasi kohdistuu varsin nuorelle kuulijakunnalle; pitää kärjistää ja yksinkertaistaa, ja huumori on tietty huumoria. Mutta mulle vain tökkii se, että lähestymistapasi on niin kovasti äänittäjän työtä korostava; siitä huolimatta, että kerrot asian olevan "bändin parhaaksi". Äänittäjä sitä ja äänittäjä tätä ja äänittäjän pitää tehdä töitä jotta laulaja rentoutuu; koko ajan äänittäjän täytyy ja äänittäjä joutuu. Marssijärjestys on selvä: äänittäjä on pomo ja bändi on ikäänkuin äänittäjää varten, kun asian pitäisi olla toisinpäin. Mahdollinen musiikki on neuvottu kuoliaaksi jo ennenkuin yksikään sävel on studiossa soinut. Pahimmillaan tulee tunne, että olisit jo kokonaan luopunut toivosta, että bändillä olisi jotain aivan kelvollista ja jopa mielenkiintoista tallennettavaa, niin että voisit vain tehdä äänittäjän varsinaista hommaa: äänittää silloin jos ja kun äänitettävää on. Vaikka kaiken voisikin neuvoa etukäteen, niin olisiko se enää "studioon valmistautumista" vai tulisiko siitä kylmästi ja yksinkertaisesti soittamaan/arraamaan opettelemista? :) Josta tulikin mieleeni, että mikset jalostaisi ideaasi edelleen ja tekisi kaksi eri juttua: bändisoitto/arrauskoulu ja sitten varsinainen studiokoulu?
 
Tuottaja/äänittäjä/soittaja -yhdistelmästä sen verran, että en ole todellakaan sitä vastaan (eipä paljon passaa olla kun on hahmoja kuten Oksala, Mattila, Syrjä, Silvennoinen...). Ja jos on tilanne, että ketään vastuullista muuta tuottajaa ei projektissa sattumoisin ole, niin äänittäjän yleensä täytyy tietysti se rooli ottaa. Mutta jos joku tuottaja on, niin mielestäni äänittäjän pitää silloin siirtyä vastaamaan teknisestä puolesta taiteellisen vallan/vastuun jäädessä tälle toiselle. Olen itse joutunut huomaamaan (ja kavereiltakin kuullut), että äänittäjillä, jotka ovat tottuneet tekemään myös paljon itsenäistä tuotantotyötä, on tässä usein suuria vaikeuksia.
 
En suinkaan tarkoita, että äänittäjän pitäisi olla kuin eduskunnan puhtaaksikirjoittajan, mutta omasta mielestäni äänittäjän (siis pelkän äänittäjän, ei tuottaja-äänittäjän) työhön kyllä parhaimmillaan kuuluu tietynlainen huomaamattomuus. Hitaamman silmä ei ehdi seuratakaan mitä kaikkea hän puuhaa sen kummemmin asiasta numeroa tekemättä. Hyvä äänittäjä näkee ja kuulee kaiken, ja korjaa asioita vaivihkaa niin, että bändille jää se kuva, että kaikki menee niinkuin paremmissakin sessioissa. Ja oikein hyvä äänittäjä osaa luoda fiiliksen, että tässä on nyt suurinpiirtein parhaita juttuja missä on ollut mukana, ei turhia kehuja antamalla, vaan omalla olemuksellaan. Soittajalle/laulajalle tulee tunne, että äänittäjä ei vertaa häntä mielessään kehenkään toiseen. Se on tosi tärkeätä, jos ajatellaan vaikka kokematonta laulajaa. Kyllä aika orpo ja alaston olo voi olla siellä kopissa; vähän niinkuin lääkärin puheilla, että onkohan elämälle jatkoa luvassa vai ei. :)
 
Sen takia on mielestäni ihan turha ruveta esim. erittelemään erilaisia laulajatyyppejä tai puhumaan unelmakiipparistista. Mitä se laulajaa auttaa, jos hän lukee ne luokittelut ja pähkäilee, että mikähän noista hän mahtaa itse olla... etenkin kun taas tulee tätä, että äänittäjän täytyy, äänittäjän painajainen... Eikö asiaa auttaisi enemmän jos vain toteaisi, että laulajia on erilaisia, mutta tähän mennessä kaikkien ääntä on saatu koneen sisälle tavalla tai toisella, eikä ketään ole tarvinnut lähettää kotiin häpeämään tai harjoittelemaan. Ja sen jälkeen tätä äänenavaus- ym. "oikeaa" asiaa, niin homma olisi siinä.
Ja se unelmakiipparistijuttu. Vähän ihmettelin kun et maininnut, että mistä mikseristä sen +4dB:n pitäisi tulla ulos... :) Ja sitäkin ihmettelen (jos ihan tosimaailmaan siirrytään), että haluatko todella ne Behringerin kohinat ja Alesiksen väpättävät kaiut narulle? :) No mutta asiaan. Niin, eikö unelmakiipparisti oikeasti olekin sellainen, joka osaa soittaa niihin työn alla oleviin biiseihin sopivat jutut sopivilla soundeilla, vaikka sitten 60-luvun Farfisalla tai venäläisellä Polivoxilla? Huomaatko: sinulla on tässä taas tämä äänittäjälähtöisyys, vaikka musiikinteko kuitenkin on päätarkoitus.
 
Olen edelleen sitä mieltä, että soittajan ei studioon tullessaan tarvitse tietää hertseistä tai desibeleistä tai millisekunneista yhtään mitään. Tottakai bändistä jonkun pitää olla tilanteen tasalla jos halutaan jotain klikkiraidan rakentelua tempomuutoksineen tms., eihän äänittäjäkään ole ajatustenlukija. Ja silloin varmaan ollaankin, jos tällaisia ymmärretään pyytää. Mutta noin nyrkkisääntönä mun mielestä kuitenkin pitäisi olla se, että soittajille puhutaan musiikkitermeillä eikä teknisillä termeillä, vaikka nykyään tietysti monilla on koneet ja softat himassa ja se on lisännyt jengin tietämystä studiotekniikasta hirveästi.
 
Summa summarum: kaikki tekniikka on aina sivuroolissa ja musa sekä ihmiset pääroolissa. Jos musa toimii niin kyllähän nyt yksi bassarin pedaali saadaan öljyttyä äkkiä, ja sounditkin ruuvattua loppuviimein kohdalleen. Ihmiset ovat kaikki yksilöitä; on sellaisia soittajia, joilla ei vielä 50-vuotiaanakaan ole sitä ehjää piuhaa mukana, eikä sitä kannata vaatiakaan, koska niiden ajatukset liikkuu ihan muualla. Mutta onneksi on äänittäjä, joka pelastaa pulasta... :)