Yleistä keskustelua musiikista ›

Kign of Tarttila

Tom Waits
 
-Mies joka parikymppisenä teki uskottavia biisejä vanhan miehen näkökulmasta (esim. Martha)
 
-Mies joka vaihtoi tyyliään täysin ja onnistui siinä
 
-Mies jolla on Napoleon's Pizza Housen ruokalista tatuoituna vatsaansa ja Pääsiäissaarten kartta selässä
 
-Mies joka lämppäsi Zappaa soittamalla rauhallista folkkia
 
-Tom Waits

Musiikilliset sankarit:
 
Ritchie Blackmore: Smoke On The Water-riffin oppiminen sai minut ostamaan kitaran ja luulemaan että osaan myös soittaa :D
 
Tony Iommi: Uskomatonta riffittelyä, Sabbathin riffejä opetellessa kehittyi oma riffittely / sävellys-taito merkittävästi. Iommi ja koko Sabbath toimivat esimerkkeinä hyvästä heavy-bändistä.
 
Ozzy Osbourne: Rockia fiiliksellä, ei taidolla-idea :D

kari grandi?

Kari Runk?

Syd Barrett. Maailman kiehtovin henkilö, joka teki maailman kiehtovimmat biisit.
 
Thurston Moore, maailman paras kitaristi.

Kurt Vonnegut
 
Amen to that.
 
Musiikin saralta Phil Lynott, Steve Harris ja Nicko McBrain. Nämä siksi että ovat saaneet minut aloittamaan soittoharrastuksen. Toki muitakin musiikillisia vaikuttajia on paljon, mutta näistä se lähti.

Spede, Vesku ja Simo.

Steven Seagal ja Frank Stallone.

Faija.
 
Äkkiä heitettynä
Kubrick.
 
Ei perkele ei tuu näin väsyneenä mitään tosiäijiä mieleen.
 
Arnd Pekurinen olis kans yks. Ristiriitaista mutta kumminkin.
 
No perkele onhan näitä. Mohatma Gandhi! Se oli siinä. Sankari.

sen Tommi Liimatan lisäksi vielä Quentin Tarantino ja Stanley Kubrick.

Täähän on helppo. JIMMY PAGE on ollut mun sankari siitä asti kun minä kitaraa soittamaan aloin. Ja kaipa se tuosta mun kuvauksestakin on ymmärrettävissä.

Tapani Kansa. Tapsahan pelasti just naisen ja kolmen hevosen hengen tulipalosta.

Henry Rollins
 
Kaveria intensiivisempää esiintyjää saa hakea. On kokenut paljon ja kovia, eikä pelkää sanoa mielipiteitään. Puskee eteenpäin kuin härkä. Kovuutta.

Han Solo ja 80-luvun Hämähäkkimies (Sarjis, ei se leffa :)).

Musiikkipuolelta:
 
Ensimmäinen musiikki, jota koskaan kuuntelemalla kuuntelin oli Jarrea. Oxygene IV jäi tahtomattakin päähän soimaan ja niinpä Jean-Michel saakin paikan sankarilistallani. Mies teki aikanaan todella vallankumouksellista musiikkia (Oxygene on tehty vuonna 1979) ja vaikutti varmasti moneen muuhunkin.
 
Opin kuuntelemaan rockia ja punkrockia kuuntelemalla Bad Religionin levyjä. Suffer, Stranger than Fiction ja The Gray Race olivat täynnä nihilistisiä huomautuksia elämän nykytilanteesta ja kieli oli niin hienoa, että sitä oli pakko tutkia sanakirjan kanssa: "I don't believe in self-important folks who preach / no Bad Religion song can make your life complete / prepare for rejection / you'll get no direction from me". Bändin keulahahmot Greg Graffin ja Brett Gurewitz saavat siis paikan sankarilistallani.
 
Kuuntelemalla YUP:n musiikkia keksin, että sanoituksissa voi olla paljon monitulkintaisuutta ja huumoria. Välillä jopa lastenlaulumaisiksi äityneet äänikuvaelmat hersyttivät paitsi nauruhermoa myös pistivät ajattelemaan. Paras tapahan viedä joltakin arvovalta on asettaa se naurunalaiseksi. Hyvä hyvä. Koska sävellysvastuu on eritoten Valtteri Tynkkysellä ja sanoitusvastuu Jarkko Martikaisella, pääsee tämä dynaaminen duo sankarilistalleni.
 
Kirjallisuuspuolelta:
 
Kirjallisuus on hienoa. Sitä voi kokea suurta ylemmyydentuntoa lukemalla vanhoja klassikoita ja löytää uusia puolia käsitysmaailmaansa. Niinhän? Lyön pöytään Juha Vuorisen nimen. Mies, joka kirjoittaa näin: http://www.diktaattori.fi/kirjat/tuupovaaran_novelli_8.html ei voi olla väärässä. Suoraa puhetta ja hauskaa tekstiä ja näkemyksellistäkin.
 
No, hyvä on, luen minä "korkeatasoisempaakin" kirjallisuutta. Kuten vaikka Chuck Palahniukin kirjoja. Fight Clubista vastannut mies on kirjoittanut kokonaisen litanian ihmisen alimpiin tunteisiin vetoavia opuksia, jotka välillä ällöttävät ja välillä naurattavat. Joka ikinen kerta loppuratkaisu on kuitenkin yllättävä. Yleensä aikakäsite kirjoissa on vaihteleva, asioita kerrotaan takaumissa tai muuten vain sikin sokin. Kannattaa lukea Survivor tai Lullaby. Suosittelen. Myös Choke (Tukehtuminen) on loistavaa tekstiä. Ei tosin helposti järkyttyville.
 
Oisko nää tässä, jotka samantien tulivat mieleen.

Vaikka olenkin varsinaisesti basisti, sankarini musiikkipuolelta on Nick Drake. Hänen myötään olen ollut aivan melankolisen folk-musiikin pauloissa. Draken biiseissä, äänessä ja soitossa on huikean ainutlaatuinen, intiimi tunnelmansa. Kaikki hyvät jätkät kuolevat aina nuorena.
 
Fiktiohahmoista sankarini on Jeff "Dude" Lebowski.

Tarzan.
 
Ja nimenomaan se kirjojen pronssinruskea jättiläinen, ei mikään valkokankaan kiljukaula. Kaveri on löytänyt Afrikan viidakoista ties kuinka monta kadonnutta kaupunkia ja sivilisaatiota, ja pelkällä puukolla varustettuna pärjäilee gorillojen keskellä. Siinä on kova jätkä.
 
Mustanaamio.
 
Kaveri painelee sinisissä trikoissa ympäri Intiaa, ja vetelee rosvoja turpaan. Ihailtavaa.
 
Mannerheim.
 
Kaikkihan nyt Mannerheimin tietää.

Kyllä se taitaa olla Paul "Ace" Frehley.
Maskimies soittaa savuavalla Les Paulillaan hienoja sooloja.Jotain kertoo myös se,että Kissin seuraavan kitaristin piti meikata itsensä Frehley-tyyliin,että Kississä olisi vielä henkeä.
 
Tai sitten Angus Young.
Tarvitseeko tähän paljoa perustella?