Aihe: Konsultointiapua peltien hankintaan ?
1
rahvas
19.01.2005 10:47:35
teres,
 
eli jo pidemmän aikaa on ollut suunnitelmissa alkaa ajankulukseen treenailla meidän rumpalin "ylijäämäsetillä". Setistä vain puuttuvat pellit. Kyselin täällä hieman millaiset budjettipellit kannattaisi ostaa, jotta oikea rumpalikin niitä voisi hyödyntää ja suunnaksi annettiin Millbrook ja avainsanaksi Stagg. Tosin joka käänteessä tähdennettiin, että testaamatta niitä ei auta ostaa. Nyt olisi kassassa kolikoita sen verran, että asia on ajankohtainen..
 
Vaan ongelma on siinä, että kun minä vasta aloittelen rumpujen soittoa, niin en tiedä onko minun testailuistani mitään hyötyä.. kysyisinkin voisiko joku pääkaupunkiseudun ahkeraan Millbrookilla vierailevista rumpaleista tarjota sen verran konsultointia, että kolistelisi siellä käydessään muutaman pellin läpi, edes sen verran ettei aivan sutta ole ja pyytäisi liikettä sitten pistämään sivuun minua varten. Ajankohdasta riippuen sitten joko kävisin hakemassa pellit tai hankkisin ne postin kautta, kuitenki niin ettei Millbrookille tulisi tästä ylimääräistä konkeloa.
 
Pellit tulisivat lähinnä tanssimusiikki / kevyehkö jazz -osastolle, eli mitään räimepeltejä en hae. Ja tässä vaiheessa hankksin Staggin SH -sarjan haitsupellit ja saman sarjan 17" medium crashin. Täältä saamieni kommenttien (kiitoksia !) perusteella uskoisin niiden sopivan tuohon tyylilajiin. Eihän tässä paljon rahaa ole kiinni, mutta ei viitsisi sitäkään ihan kaivoon heittää..
 
Miltä tämmöinen kuulostaisi ideana ? Lueskelen sekä pikaviestejä, että palstaa, että sähköpostia, jos joku haluaa auttaa amatööriä. Konsultointipalkkiota en paljon uskalla luvata, mainetta kunniaa ja jos kasvokkain satutaan niin kahvit / kaljat :)
lkx
19.01.2005 10:53:44
 
 
Ja tässä vaiheessa hankksin Staggin SH -sarjan haitsupellit ja saman sarjan 17" medium crashin.
 
Tulis äkkiseltään mieleen, että medium-paksunen crash on vähän tanakka mainittuihin tyylilajeihin.. Medium-thin on aika hyvä all-around-paksuus ja thin on vielä ohkasempana kenties sopivampi vaikkapa juuri jazziin..
There is no spoon...
miän vain
19.01.2005 12:40:30
 
 
Tulis äkkiseltään mieleen, että medium-paksunen crash on vähän tanakka mainittuihin tyylilajeihin.. Medium-thin on aika hyvä all-around-paksuus ja thin on vielä ohkasempana kenties sopivampi vaikkapa juuri jazziin..
 
Mulla on tuollainen mediumi. Tämä yksilö on ainakin ohut kuin mikä, ja syttyy pienestäkin hipaisusta.
 
Voin lähteä raatiin, jos tarvitaan.
Like I was a bird midflight
Fast and smooth and out of sight
-------
Monochromatic
ddrum54
19.01.2005 18:24:41
Mulla on tuollainen mediumi. Tämä yksilö on ainakin ohut kuin mikä, ja syttyy pienestäkin hipaisusta.
 
Voin lähteä raatiin, jos tarvitaan.

 
Kiitos, ja tervetuloa raatiin. Olikin lauantaina hiukka tahmeeta saada herrat Drunk ja Hangover liikkeelle.
 
Niin se SH sopii hyvin tuohon määrittelyysi, on ohut ja herkkä.
2`n 4
lkx
21.01.2005 02:19:12
 
 
Mulla on tuollainen mediumi. Tämä yksilö on ainakin ohut kuin mikä, ja syttyy pienestäkin hipaisusta.
 
Jaa. Ei kai siinä sitten... :)
There is no spoon...
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)