Lyriikka ›

"Tilaan miten päädyin tähän
Julman yksinäiseen?
Puristan lopusta vähän
Katse on eiliseen
 
Istun hetken paikallani
Kuulen itseäni
Lämmön tunne sisälläni
On se elämäni
 
Kuin pieni lintunen mä olen
Minäkin avuton
Kuuntelen, syliisi tulen
Mieli on sanaton
 
Missä on raja perääntymisen
Se raja jokaisen?
Itsessäsi näet ihmisen
Pienen ja iloisen"

 
sekavuus, jos tuota siksi halutaan sanoa, on juuri se kantava voima tässä tekstissä. tuollaisista sanoista, joita käytit ei oikein parempaa voi saada. oikein lyyristä ja hyvää tavaraa. kolmas osa ehkä kannattaisi muuttaa, se on IMO huonoin osa.
 
erityisen kiitoksen minulta saa tuollainen "pohjustus", jota ei kyllä teksteissä yleensä ole (?). Tuntuu jotenkin loppuvan kesken, mutta viimeinen osa, sitten pakottaa aivot taas raksuttamaan.
 
oikein hyvä!!!
 
*ällistys*

Kiitos palautteesta!!
Tuli vaan inspis kirjoittaa eilen, totta puhut siitä että loppu on oikeasti vähän paska, ja tämähän oli vain alku tälle lyriikalle.
 
Sitä ei itse tahdo "nähdä" kirjoitusten sisään kun hieroo sanoja ja jossain vaiheessa tuntuu ampuvan yli ja vetäisee loppuun vaan jonkilaisen osan mikä rimmaa edes jotenkin siihen..
 
Ja onhan siinä tietty sitäkin että pitäis noi perslihakset olla niin hyvät että jaksaa paikallaan olla ja syventyä.
 
Itse asiassa ekat sanat mitä olen ns. ajatuksella tehnyt, muut lähinnä menee tuonne ehkäpä runous osastolle.
 
Täytyy jatkella viritystä aiheen parissa..