Kitarat: kitarakamat ›

Kun en keksinyt hyvää suomenkielistä otsikkoa, niin pistin englanniksi..
 
Elikäs. Sähkökitaroiden ja -bassojen maailma on täynnä niinsanottuja klassikoita sun muita ikoneita, joita on valmistettu kymmeniä vuosia ja jotka ovat saaneet kuolemattoman aseman ja äärettömän kovan maineen. Stratocaster, Telecaster, Les Paul, SG, Firebird, Flying V, Explorer, White Falcon, Duo Jet.. ja bassopuolelta vaikkapa Presari, Jazz Bass ja Rikun 4001/4003. Yhteistähän näille on se, että kaikki nämä ovat alunperin amerikkalaisia. Oikeastaan ainoat USA:n ulkopuolella valmistetut soittimet jotka voidaan varauksella laskea tähän kastiin lienevät jotkut Burnsin mallit sekä Höfnerin viulubasso.
 
Täten kysynkin teiltä, herra pääministeri ja Suomen eduskunta (m.net-tovereita unohtamatta) mitkä konseptiltaan ja suunnittelultaan modernimmat kitarat (ja miksei bassotkin) ovat mielestänne riittävän hyviä tai muuten arvokkaita nousemaan samaan sarjaan? Onko japanilaisissa riittävästi ainesta, vai pitääkö kaiken hyvän tulla Amerikoista? Tuleeko esim. Ibanezin JS- tai JEM-sarjasta vastaavia ikoneita, joita valmistetaan vielä 30 vuoden kuluttuakin? Onko PRS:stä haastamaan Gretschit, Fenderit, Gibsonit ja Rickenbackerit, kun tapellaan pääsystä legendaliigaan? Entä BC Rich, Dean, G&L, Music Man, Parker? Entä millä pienemmillä pajoilla on mielestänne valmiuksia ja mahdollisuuksia päästä kehittymään vastaavalle tasolle?
 
Itse uskon, että jo olemassaolevat legendat jatkavat voittokulkuaan - mutta epäilen myös, että fuusioitumiset sekä halpamallien tuotanto syövät pikkuhiljaa niidenkin merkitystä - ei ehkä vanhemman polven ja vintagefriikkien mielissä, mutta nuoremman väen keskuudessa ja 90-luvulla tai myöhemmin valmistettujen soittimien ollessa kyseessä. Näin käynee etenkin Gretschille, Fenderille ja Gibsonille. Enkä jaksa uskoa, että japanilaiskitaroista on pysyviksi tähdiksi kitarataivaalle. Japanilaisia tuotteita kehitetään yleensäkin nopealla tahdilla, ja vaikkapa Ibanez JS:n sekä JEMin imago on hyvin vahvasti sidottu Satrianin ja Vain pinnalla pysymiseen. Yamahan SG:tä tai Ibanezin Artistia ei sovi väheksyä, vaikka molemmat nojaavatkin Gibsonin perinteisiin rakenneratkaisuihin, mutta esimerkiksi Tokain Talbo lienee liian kummallinen. Sitäpaitsi Tokaita rasittaa kopioiden valmistajan maine. Eikä Yamahallakaan ollut malttia pitää SGV:tään montaa vuotta uustuotannossa.. BC Richin ja Deanin mahdollisuuksiin en jaksa uskoa. Molemmat olivat pitkän aikaa poissa maailmankartalta, ja nykymallisto tukeutuu turhan vahvasti halpiksiin. G&L sekä Music Man taas pohjannevat turhan voimakkaasti Fenderin malleihin - joskin Leo Fenderin haamun leijuminen ko. merkkien yllä vaikuttaa tietysti positiivisestikin. Parker Fly sekä PRS, unohtamatta muutamia bassopuolen vahvoja pienempiä valmistajia - niissä saattaa olla sitä, mitä legendaksi pääsyyn vaaditaan.
 
Mielipiteitä, näkemyksiä, keskustelua! 30 tai 40 vuoden päästä voidaan sitten miitissä turista siitä, kuka oli oikeassa..

Melkeimpä väittäisin että Ibanezin RG-mallin kepukat tulevat pitämään suosionsa, onhan toki sillä mallilla paljon käyttäjiä.. Vaikkakin jotkut kokevatkin sen ns. "teinihevikeppinä" ja näkevät punaista jos RG:stä on mainintaa mutta silti luulen että tuo on yksi tällainen kitaramalli joka tulee pitämään paikkansa suosittuna soittimena.

Kyllähän sitä nuo kaikki nykyiset pohjautuvat klassikoihin, mutta ensin tulee mieleen lähinnä PRS, joka on selvä esimerkki ns. boutique-kitaroille. Myös Ibanez JEM/RG superstratot ovat vähän niin kuin hevikepin perusmalli. Olihan noita ennen jo Krameria ym. mutta nuo JEMin/RG:n terävät muodot, parannellut floikat ja litteät kaulat ovat hyvä esimerkki hevikepistä. Jackson Randy Rhoads mallit olisivat toinen. Kaikilla on käsittääkseni jo lähes 20 vuotta ikää.
 
Parker Fly taas edustaa futuristisempaa muotoilua, vaikka täytyy sanoa, että nämä nykyiset eivät ole niin hienoja..harvoja kitaroita, jotka mielestäni näyttävät paremmilta viimeistelyllä jossa ei puun syitä näy.
 
Boutique-valmistajista ei varmaan yksikään nouse suuremmaksi valmistajaksi, useimmat mallit ovat liian paljon PRS:n tyyppisiä niin rakenteeltaan kuin materiaaleiltaan ja ulkonäöltään. Toinen ääripää on sitten liian erikoiset mallit (Auerswaldit sun muut).

No ensimmäisenä tulee mieleen:
 
Hyvät Randyt
PRS ja erityisesti Single Cutit
RG/JEM
Hyvät ESPt
Ruokankaat ainakin Suomessa

Unohdit "oikeista" klassikoista Gibsonin 335:n ja 175:n. :)

Unohdit "oikeista" klassikoista Gibsonin 335:n ja 175:n. :)
 
Ja monta muutakin.

Kyllä mä sanoisin että musarin stingrayta voi pitää klassikkona ehdottomasti, siis jo nyt.

RG:tä komppaan, se on superstratojen standardi.
 
ESP:n Viper saattaa myös säilyä, vaikka SG-kopio onkin.
 
Ja jos heavy metallissa henki pihisee, on Warlockeille, Kellyille ja teräville V/Explorer-malleille tilausta. Mie en kyllä tykkää... Noista kepeistä siis :P

Kyllä sitä pirun Ibanezin RG:tä valmistetaan maailman tappiin
asti(tai niin kauan kun on pitkätukkateinejä).
Oman kitaran laitan klassikkosarjaan ;Ibanez JS,koska se
on helpposoittoisin sähkökitara millä olen soittanut(and yes
i have tried them all).

Kun en keksinyt hyvää suomenkielistä otsikkoa, niin pistin englanniksi..
 
"Aikalaisklassikot" tuli mieleeni.
 
Minä luulen, ettei ajastamme jää juuri mikään uusi malli elämään. Malleja tulee aina vain uusia tilalle, ja ne perustuvat niihin, jotka ovat 1900-luvulla toimiviksi havaittu.
 
Ai niin. Mitenkäs uusi merkki tämä Warwick on noiden Corvette-bassojen valmistajana? Niissä on hyvinkin potentiaalia.

Kyllä sitä pirun Ibanezin RG:tä valmistetaan maailman tappiin
asti(tai niin kauan kun on pitkätukkateinejä).
Oman kitaran laitan klassikkosarjaan ;Ibanez JS,koska se
on helpposoittoisin sähkökitara millä olen soittanut(and yes
i have tried them all).
 
Kyllä nuo S:t ja JS:t on ihan yhtä takatukkateinikitaroita kuin RG:tkin, turha elvistellä :D

Käsittääkseni Warwickin takana ja historiassa on wanha ja perinteikäs Framus saksanmaalta, lyhytskaalaisia bassoja ja suht edullisia mutta hyvälaatuisia kitaroita harrastajien tarpeeseen. Lueskelin jotain juttua Framuksesta ja käsitykseksi jäi että aika moni eurooppalainen mennyt ja oleva rokkilegenda on ainakin jossain vaiheessa vedllyt Framuksella.
 
En tiedä riittääkö Hagströmin maine joukkoon pääsemiseen, laatu ja kestävyys on yllättävän hyvä mutta se Fenderin ja Gibsonin maine ja särmä puuttuu. Elvis soitti komppia Hagström Vikingillä, joten esitän harkintaan. Hagstömillä on malleja joita on jopa kopioitu.
 
Itäblokin kitaroista oli linkki joku aika sitten, ja jossain sivuilla vilahti tieto että jotain Neuvostoliitossa eniten valmistettua mallia on lukumääräisesti tehty enemmän kuin Stratocasteria. Jos tieto vähääkään pitää paikkansa niin yrittäjäpalkinto kuuluu sille.
 
Varmempi nakki itäblokista listalle olisi se 60-luvun tsekkiläinen Futurama-malli, jolla ainakin Geoge Harrison, Eric Clapton ja The Shadows ym. ym. ym. aloitteli soittelua.
 
muita legendaarisia
Vox Phantom ym
Danelectro useita malleja
Rickenbackerin kitarat ehdottomasti
Coral Electric Sitar
Epiphone Casino ja muutama muu malli
Mosrite Ventures
Fender Jaguar ja Mustang ja Jazzmaster

Kirjallisuudessa puhutaan nykykirjallisuuden klassikoista, joten suomeksi tuon otsikon voisi mielestäni kääntää aivan hyvin sanaksi "nykyklassikot". "Aikalainen" on kaunis, mutta jokseenkin unohdettu suomenkielen sana. "Aikalaisklassikko" taas on mielestäni kömpelö. Toisekseen "nykyklassikko" vastaa merkitykseltäänkin paremmin aihetta kuin aikalaisklassikko. Aikalainen kun periaatteessa voi viitata myös aikalaiseen historiassa. Ihan vain mielipiteenä.
 
Itse aiheeseen... Tokai tekee jo nyt käsittääkseni PRS-kopioita? Klassikon ainesta.
 
Luultavasti tällä hetkellä valmistetuista kitaroista elämään jäävät myös Yamahan Pacificat ja jo mainitut Iban RG:t. Niin monille nuo ovat olleet ensimmäisiä sähkökitaroita, ja soittopeliksi niistä on vielä virtuooseillekin. Lisäksi kummankaan mallisarjan lopettaminen tuskin on käynyt edes valmistajilla mielessä, joten en ihmettelisi, vaikka niitä valmistettaisiin vielä neljänkymmenenvuoden kuluttuakin. Kitaramaailman toyotacoroilloista on kyse.