Rummut: rumpukamat ›

Eli jos laatua, soundia, soitettavuutta ym verrataan, niin miten rankkaisit 50-luvun, 60- luvun, 70- luvun, 80- luvun ja 90- luvun Ludwigit. Onko loppupeleissä kovin merkittävää eroa. 60- luvun Ludareita aina hehkutetaan kaiken muun edelle. Onko todellisuudessa niin , että tunne-arvo ja "vintage- sana" saa sen kuullostamaan paremmalta. Itse en ole soittanut, kun parilla 60 luvun setillä. Niistä täytyy sanoa, että perkeleen hyvät oli. 70- luvun lopun ja 80- luvun setit tuntuu olevan hintakuopassa. Onko niin, että nämä ovat laadultaan niin paljon huonompia ja "epähalutumpia", kuin vanhemmat ludarit.

Enpä juuri voi kokemuksella juhlia, mutta pari huomiota silti.
 
60-luvulla iski Beatle-mania, ja äkkiä kaikilla piti olla Ringosetti. Ludwig ei osannut aavistaa räjähtävää kysyntää, ja kiire näkyi laadussa. Joukossa oli siis tavallista enemmän maanantaikappaleita. Tuskin moni noista ihan huonoista seteistä on enää elossa, saati Suomessa, mutta korviinsa kannattaa silti luottaa.
 
80-luvullahan tulivat sitten nämä paksut rungot ja pomminkestävät metalliosat, soundintappajat. Tai ainakin juuri nyt moni on sitä mieltä, eikä sen ajan settejä juuri arvosteta. Kymmenen vuoden päästä ovat taas hyvinkin haluttuja - niin käy aina.
 
Jotenkin tuntuu, että Ludwig oli noiden metallien kanssa hieman jälkijunassa. Ovat vasta nyt päässeet eroon niistä painavista värkeistä, ja kelluvia ripustimiakin alkaa näkyä. Siinä muuten yksi syy uudempien Ludareiden hyljeksintään: hinnassa nimilisä, mutta tuote ns. viime vuoden mallia.

Nyt tulee todella puolueellista: Itse tykkään eniten 70-lukulaisista. Rumpujen soiton alkutaipaleella sain käsiini Ludwigin 75 katalookin. Kyllä jaksoin iltalukemisina sitä kuolata. Nyt on Kaksi settiä (-73 ja -74) Kuusi virveliä : -60, -65, 2X -71, -74 ja -89. Todella pienillä muutoksilla Ludwig on purjehtinut. Moni malli on säilynyt vuosia muuttumattomana. 60-lukulaiset ja 70-lukulaiset ovat melkein identtisiä. 1970-luvulla Ludwig eli suuruutensa aikaa ja laatu oli tasainen. Mielestäni jenkkilän Ludwig on aina hintansa väärti.
 
Metalliensa kanssa jälkijunassa olemisesta olen toista mieltä. Ludwigin Supraphonic COB (chrome over brass) on metallityönsä laadun suhteen aivan uskomattoman upea. Oma vuodelta 1960 ja aivan uuden veroinen. Hienoa kromityötä ja muutenkin laatunsa puolesta sellainen, ettei moisia enää valmisteta. Sitä tehtiinkin vain kaksi vuotta ja sitten vaihdettiin materiaalia halvemmaksi...

Mitenkös uudet Ludarit ja re-issuet? Ainakin pienoisen testin perusteella vaikuttivat oikein hyviltä.