Kitarat: soittaminen ›

Heipsan. Olen päättänyt opetella käyttämään moodeja soitossa. Kysyn kannattaako moodeille opetella omat asteikkonsa,vai kannattaako esim toisen asteen moodi vain yksinkertaisesti aloittaa esim. perusduuriasteikon toisesta sävelestä jne. (voi vaikuttaa vähän sekavalta tjämä kjysymys..) Haluaisin siis kuulla noita aktiivisesti käyttävien, pitemmälle ehtineiden kitaristien mielipiteitä. Tack på etukäteen

Moodien sisäistäminen itsenäisinä asteikkoina on ratkaisevan tärkeää, jos aikoo oikeasti käyttää niitä luontevasti. Kannattaa opetella moodit niiden merkitsevien karakteeri-intervallien mukaan, eli ensin tsekataan kunkin moodin sisäinen rakenne, esim. mixolydian - 1 2 3 4 5 6 b7, lokrinen 1 b2 b3 4 b5 b6 b7 jne. (ääniä siis verrataan duuriasteikkoon, muunnossävelet merkitään # tai b -merkein). Tästähän pitäisi olla faq jossain. Sitten opetellaan kaikki moodit samassa sävellajissa, että ne tulisivat itsenäisiksi ja niiden väliset erot havainnollistuvat.
 
Myöskin on hyödyllistä samantien etsiä joku läheinen sointu kullekin moodille, esim. jooninen - maj7, doorinen - m9, fryyginen - m7 tai 7sus4b9, lyydinen - maj7#11, miksolyydinen - 9sus4, aiolinen - m7 tai mollikolmisointu, lokrinen - m7b5.
 
Kannattaa opetella kaikki moodit aluksi vaikka e:stä, niin voi antaa vapaan e-kielen soida alla, kun ottaa tuntumaa niihin asteikkoihin. Tai paksun e-kielen voi virittää aina siihen säveleen, missä sävellajissa treenaa, että on joku kiintopiste, mihin vertaa ääniä.
 
Moodithan ei lopu duurin asteisiin; on olemassa jazz-mollin moodit, harmonisen mollin moodit, harmonisen duurin moodit... moodeja on niin paljon kuin on 7-äänisiä kanta-asteikkoja kertaa 7.

Kyllä ne moodit minustakin kannattaa opetella soittamaan ihan itsenäisinä asteikkoina. Alussa saatta tosin olla ihan fiksuakin miettiä niitä rinnakkaisfunktioita, jotta varmasti ymmärtää, mistä ne moodit oikeastaan ovat peräisin.
 
Moodien treenauksen yhteydessä kannattaa mielestäni opetella myös kuhunkin moodiin liittyvät nelisointuarpeggiot (jooniseen maj7, dooriseen m7 jne.). Tuosta on sitten improvisoinnissa hyötyä, kun tietää missä ne soinnun "vahvat" sävelet ovat.
 
Toinen aika ilmeinen juttu mikä voisi myös auttaa on se, että opettelee ymmärtämään, mistä intervalleista mikäkin asteikko koostuu ja miten ne eroavat toisistaan. Tällöin uusien moodien opettelua ei tarvitsekaan aloittaa ihan tyhjästä, vaan esim. lyydistä-moodia harjoitellessa voikin ajatella soittavansa ikäänkuin sitä tuttua duuriasteikkoa, jossa kvartti on vaan korotettu.
 
Niin, ja tietysti kannattaa heti alusta alkaen yrittää oppia myös kuulemaan jokainen uusi asteikko niin, että pystyy vaikkapa hyräilemään niitä läpi. Siinä kehittyy sitten korvakin samalla.
 
Meni vähän besserwisseröinniksi tämä postaus. En mä näistä jutuista oikeasti mitään tiedä, kunhan vaan huvikseni kirjoittelen :) Toivottavasti noista vinkeistä on jotain apua.
 
EDIT: Jaahans, Apricot tuossa ehtikin nähtävästi kirjoittaa jo vähän samantyylisiä juttuja. No, Kertaus on opintojen äiti...

Heipsan. Olen päättänyt opetella käyttämään moodeja soitossa. Kysyn kannattaako moodeille opetella omat asteikkonsa,vai kannattaako esim toisen asteen moodi vain yksinkertaisesti aloittaa esim. perusduuriasteikon toisesta sävelestä jne. (voi vaikuttaa vähän sekavalta tjämä kjysymys..) Haluaisin siis kuulla noita aktiivisesti käyttävien, pitemmälle ehtineiden kitaristien mielipiteitä. Tack på etukäteen
 
Hyvä moodikirja on Dave Celentanon Monster scales and modes.