Aihe: Mitä kauhuelokuvaa katsoessasi pelkäsit eniten?
1 2 3 4 5 6 7
reijoteppo
08.01.2005 14:12:15
Kyllä ne perinteiset Evil Dead, Manaaja, The Omen I, Elm Street 1, pelotti penskana kaikkein eniten. Evil Dead varsinkin. Ja sellainen italialainen kauhupätkä kuin Inferno 8 on jäänyt mieleen hyvänä leffana. Se pitäis hommata jostain.
T.S. S L A Y E R
08.01.2005 20:31:02
 
 
Ghostbusters tuntui omituiselta kun sen katsoo jotain 5 vuotiaana.
 
The Exorcist oli ihan kiva.
Mutta ei oikein mikään pelota. Toisin kuin jotkut unet.
trih
09.01.2005 04:56:32
Tuo The Ring tuntuu jakavan mielipiteet kahtia niihin, joita se pelottaa ja niihin, joita se naurattaa. Aika erikoista, että näitä "emmänyttiiäolihanseihanjännä"-mielipiteitä ei juuri näy. Minua The Ring kyllä pelotti, jotenkin oli niin ahdistava se tyttö siinä. En silti sano, että se mitenkään tavallista parempi elokuva olisi, juoni oli kyllä ihan oivaltava mutta jotain siitä uupui. Siitä on kyllä jo jonkin aikaa, kun tuon näin, että kovin jäävi en ole mitään sanomaan kun muistikuvat ko. leffasta ovat aika hatarat.
 
Joo mielenkiintoista tuo miten ihmiset suhtautuu kaksijakoisesti rinkulaan. Itsellä se on viimeisin elokuvakokemus joka oli jotenkin... Puistattavan ahdistava. Luulen että tunnelmaa loi pitkälti se tietynlainen 'rehellinen' pahuus. Lapsihan ei voi olla oikeasti paha. Mutta tämä oli :)
jannu
09.01.2005 05:22:30
Event Horizon ja Audition tulevat päälimmäisenä mieleen. Tosin, en harrasta kauhuleffoja juurikaan.
OKMEOST #1
TIISTAI
Kapane
09.01.2005 12:11:18
 
 
scream oli huippu pelottava leffa. Pelottaa viäkin ola yksin kotona.
Kapane
09.01.2005 12:13:52
 
 
Event Horizon, ring, bwp, alien 1 ja 3.
L.C.F
09.01.2005 12:26:18
Kumpi on parempi the ring vai ringu?
 
ringu on parempi ku ringi... Pentuna pelkäsin vähä uhrilampaita, mut mielenkiinnosta seki piti kattoo :D!
Pastilli?
HC-Audio
09.01.2005 16:12:42 (muokattu 09.01.2005 16:13:13)
 
 
The Jaws oli kyllä aika paha pinenä. Sitte halloween oli aika rangga ja täytyy myöntää kumminki että alkuperänen texas chainsaw massacre on vieläkin ehkä pelottavin elokuva mitä löytyy.
 
The ringistä vielä: vaikka siinä ei niinkään mitään suoranaista kauhua ole niin itse ainakin paneuduin siihen ihan 100% ja olin sellases jännittyneessä tilassa kokoajan ja siks se varmaan oliki niin pelottava, vaikka en oikeastaaan "säikähtänyt " kuin kerran. Mahtavasti toteutettu leffa
"more strings=more talent"
Alttoviulisti
10.01.2005 09:57:42
 
 
The Cell, se oli jotenki niin sellanen leffa et siin tuntu et itekki sekoo... ne kaikki värit ja musat oli sellaset et huhhuh...
Henko
10.01.2005 13:42:47
 
 
Onko Ju-on: The Grudge paljonkin parempi kun toi uus jenkkiversio? En tiiä odotinko liikoja kun kävin ton Grudgen kattomassa. Hirveesti oli hypetetty että son pelottavampi kuin mikään, mutta mun mielestä se oli ihan perinteistä säikyttelyä, ja kaiken lisäksi samoilla jutuilla säikyttelyä melkeen koko leffa. Eikä ne kummittelun syytkään mitään erityisen rankkaa ollu.
Ringiä ja Ringua kattoessa sen sijaan pelotti koko ajan. Siinä tuotiin niin uusia yllätyksiä koko ajan ruudulle. Ja se juttu oli muutenkin niin paha.
P.S. Kauhuleffat pitää katsoa yksin pimeässä. Ihmissusileffat mielellään täysikuulla.
Tilutan hitaammin kuin varjoni.
depe
10.01.2005 13:54:29
Sellainen elokuva kuin Darkness Falls tuli katsottua eilen. Kyseessä on sellainen "hammaspeikko" elokuva. Ja aikamoisen paskahan tuo leffa oli eikä edes pelottanut vaan lähinnä pitkästytti. Mutta jotain siitä jäi mieleen, koska tänä aamuna kun heräsin, niin rupesin miettimään sitä mörköä ja meinasi käydä pelottamaan kun katselin varjoihin.
Ilman hauskaakin voi olla alkoholia.
Mechanizm
10.01.2005 16:21:24
Sellainen elokuva kuin Darkness Falls tuli katsottua eilen. Kyseessä on sellainen "hammaspeikko" elokuva. Ja aikamoisen paskahan tuo leffa oli eikä edes pelottanut vaan lähinnä pitkästytti.
 
Tämä tuli katsottua tuossa syksyllä ja ei voinut muuta kuin käkätellä. Haluaismpa tavata jampan joka on tarinan kirjoittanut.
People say Im a bad person, but thats not true, I have the heart of a young boy...In a jar, on my desk.
depe
10.01.2005 16:49:45
Tämä tuli katsottua tuossa syksyllä ja ei voinut muuta kuin käkätellä. Haluaismpa tavata jampan joka on tarinan kirjoittanut.
 
Onneksi en tiennyt lapsena, että tuo hammastyyppi (miksi sitä tyyppiä, joka käy vaihtamassa hampaan rahaksi, kutsutaan?) on noin vittumainen olento. Olisin varmaan ihan kiltisti heittänyt hampaat suoraan roskiin. Kaikkea ne jenkit keksii.
Ilman hauskaakin voi olla alkoholia.
Henko
10.01.2005 17:16:52
 
 
Sellainen elokuva kuin Darkness Falls.
 
Kannattaa kattoa semmonen leffa ku Darkness.
Tilutan hitaammin kuin varjoni.
Hesrock
10.01.2005 20:49:17
Muutama vuosi sitten kun olin jotain 8 tai 9, ehk pienepikin niin katottiin isosiskojen ja veljen kanssa joku niistä Painajainen Elm Streetillä
Chunga
11.01.2005 00:40:52
 
 
Halloween.
 
Paskannan housuuni aina kun nään sen.

 
sama homma. edelleenkin.tosin vain se ensimmäinen. jatko-osia pystyy kattomaan ihan ongelmitta...
 
lapsena(ala-aste..olisko joskus kolmannella) tosin myöhemmin komediaksi paljastunut Hämähäkkileffa (taitaa muuten olla Spielbergin) arachnofobia aiheutti painajaisten kylkiäisiksi myös erittäin voimakkaan araknofobian.
"Sound and technique, two different things, obviously. He(Joe Satriani) has both. I have... ...Volume" -Nigel Tufnel, Spinal Tap
rokiroki
11.01.2005 07:32:14
Muumipeikko ja pyrstötähti -elokuva on aina yhtä jännittävä. En uskalla vieläkään katsoa sitä ilman lasteni läsnaoloa.
Onneksi olen jo oppinut pikkuhiljaa muistamaan, että se päättyy onnellisesti, jopa se pikku kisu pelastuu Nipsun sylissä luolaan. Vain synttärikakku menee pilalle, kun filosofi istui sen päälle.....
Allekirjoitus_____________ nimen selvennys
Kign of Tarttila
12.01.2005 00:07:22
Pienenä pelotti eniten Ransun salapoliisikerho osana pikku-kakkosta.
 
Nyt ehkäpä jenkkiversio Ringistä on ollut tehokkainta mitä on tullut nähtyä - leffateatterissa tietenkin. Mikään ei pilaa enempää kauhuleffan tehoa kuin katsoa se kotoa pienestä tv:stä samalla kun kaveriporukka hihittelee ympärillä.
 
Ringin teho perustuu hyvin pitkälle sen pahaenteiseen tunnelmaan, joka hissunkissun vaapulavissun rakentuu taustalla. Tätä rakennetaan tyylikkäästi oikeilla kamerakulmilla ja visuaalisilla jipoilla. (esim ne irralliset kuvat verenpunaisista lehdistä ja puusta mäellä..) Onhan siinä sitten näitä mindfuck juttujakin mitkä toimivat vain
leffateatterissa; yhden ruudun ajan välähtävä kuva kaivosta oikeassa kohdassa saa pulssin nousemaan, ilman että katsoja ehtii edes tajuta miksi. Ja siitä epämääräisestä tunteesta sitten se kauhu alkaa kasaantua.
 
Hideo Nakatan Dark Water on aika kova myös. Sätkyttelyt minimissä mutta tunnelma katossa.
Kampela77
22.01.2005 18:09:30
Suurimman vaikutuksen on tehnyt Evil Dead, kun katsoin sen joskus aikoinaan muistaakseni peruskoulun ensimmäisellä tai toisella luokalla. Kyllä meinasivat saada alushousut uuden värityksen ja suuri osa leffasta tuli katsottua vilkuillen sohvan takaa. Reilut 15 vuotta taisi vierähtää ennen kuin sain tietää, että leffa oli Evil Dead, jonka jälkeen tilasinkin leffan sitten postimyynnistä. Ei tarvinnut enää sohvan takaa katsella, mutta parissa kohdassa tuli vilun väreitä, kun muistui miten ne olivat lapsena pelottaneet. Voi olla ettei leffalla olisi niin suurta vaikutusta, jos en olisi nähnyt sitä lapsena.
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)