Yleistä keskustelua musiikista ›

Nyt tuli mieleen tällainen keskustelun pätkä, joka sivuaa hieman erästä taannoista kilpailu, mutta silti. Kuka teistä hakee inspiraatiota taiteesta ja tällä kertaa kuva-, teatteri- ja elokuvataiteesta omaan sävellyksiinsä ja sanoituksiinsa. Olisi myös hienoa kuulla tuotoksia ja nähdä kenenkä työ on inspiroinut mihinkin.
 
Itseäni on kovasti innoittanut
H.R Gigerin maalaukset ja erityisesti Alien elokuvien maailma, jota hän on ollut suunnittelemassa.
 
Toine suuri inspiraation lähde on ollut Zdzislaw Beksinski, jonka maailman kuva on mielestäni erittäin kiehtova.
 
Myös Bill Stonehamin kuvat ovat mielestäni hyvin kiinnostavia kaikessa ahdistavuudessaan.
 
http://www.giger.com/
http://www.beksinski.pl/
http://www.stonehamstudios.com/
 
Niin ja se biisi. Nykyisellään bändin kanssa biisi muuttui tietenkin, mutta suurin osa tästä biisistä on saanut inspiraationsa Beksinskin töistä.
http://www.rohto.biz/ahd/demo/music/drawn.mp3

katsuhiro otomo
 
fritz lang
 
henri rousseau
 
ridley scott
 
primitiivinen maalaustaide yleensäkin (abot, p-amerikan intiaanit jne.)
 
fallout- tietokonepelit
 
jne. jne.

Tätä en ollut aikaisemmin tietoisesti miettinytkään, mutta jotkut viimeaikaiset projektit ovat tosiaan saaneet vaikutteita mm. Pollockin ja Rothkon töistä, omalla tavallaan myös Kandinskystä, ainakin varhaistuotannosta.
 
Ehkä kyse on siitä, että se musiikki ottaa vaikutteita tavallaan koko ihmisen elämismaailmasta: se kokemus, tunne, minkä joku maalaus -- tai mikä tahansa esine tai tapahtuma -- tuottaa, siirtyy omaan teokseen, usein täysin erilaisessa muodossa, kehittyen eteenpäin siinä omassa työssä.
 
Ketjun aloittajalle voisin suositella ottamaan selvää Francis Baconin töistä, on nimittäin tuon kaltaisen maalaustaiteen uranuurtajia.

Laitan kiusallanikin tämän kommentin vaikka se ei liity suoraan otsikon kysymykseen:
 
Miten musiikki ja taide muka liittyvät toisiinsa tai eroaako ne edes toisistaan? Tai miten maalaukset/musiikki liittyvät "taiteeseen"? Pitääkö soittaa siveltimellä plekun sijaan että olisi taiteilija musiikissa? Miten maalauksen voi tehdä siten, että katsojat aistivat 4/4 osa rytmin yläkulmassa ja 7/8 rytmin kuvan alakulman "välittömässä" läheisyydessä?
 
Onko basson kielen värinä taiteellisempaa kuin banjon tai siveltimen ?
 
Onko maalauksia tekevä ihminen "taiteilija" tai onko musiikkia tekevä ihminen "taiteilija". Ja jos on, niin kuka sen "arvonimen" antaa? Nykyisin sen tekee kuka tahansa joka tekee mitä tahansa näköjään.
 
Moni "maalaustaiteen" henkilö onkin oikeasti vain "maalari" ja "musiikkitaiteen" henkilö ehkäpä "pillipiipari" tai "muusikonretku" jne.
 
Itse haen vaikutteita "taiteesta" kuuntelemalla muiden musiikkia ja muut taiteenlajit tulevat myös kyseeseen.

Laitan kiusallanikin tämän kommentin vaikka se ei liity suoraan otsikon kysymykseen:
 
Itse en katso taiteesta yksityiskohtia vaan etsin tunnelmia. Jos joku katsoi SubTVltä eilen sen Alien Dokun niin siinä määriteltiin eri Alien leffojen tunnelmia. Alkuperäinen Alien on kummitusjuna ja Aliens (Alien 2) on vuoristorata. Tätä voisi sovellan biiseihini. Jos jossain taulussa on erityisen ahdistava tunnelma pyrin saamaan sen saman tunnelman johonkin biisiin. Joskus onnistun, joskus en.
 
Mielestäni tämä on paljon parempi idea kuin se, että "kopioi" tai ottaa vaikutteita muilta artisteilta. Sillä tässä on suurempi mahdollisuus luoda jotain uutta musiikin saralla, täysin uutta eikä vain yhdistellä vanhaa.
 
Tosin tämä toimii minulle parhaiten. Muista en tiedä.
 
Sitä mikä taiteempaa Basson G#, Pianon B vai Tikku-ukko en osaa sanoa, eikä osaa kukaan muukaan.

joitain kirjoja oon joskus lukenu.

Biisien tekemiseen muut taiteenlajit ei ihan hirveästi vaikuta. Kyllä mä aika surutta rippaan leffoista ja kirjoista, mutta noin fiilispohjalle tuo ei kyllä ulotu. Lyriikkaa on parhaimmillaan ihan kiva kirjottaa, mutta se on kumminkin aika mekaanista. Muussa kuin biisien kirjottamisessa on ihan eri juttu. Siinä se fiilis, jota taiteista saa imettyä itseensä, on kauheen tärkee.

En hirveästi näe kuvataiteella ja musiikilla yhtymäkohtia - kuvataiteessa katselija on aktiivinen - löytäjä ja tutkija. Musiikki taas on jotakin, joka pamahtaa sinun selkäytimeesi. Tietty joku Bach on eri juttu, mutta kaiken musiikin viehätys on siinä, että se VIE, kuvataide taas viekoittelee.

Yleensä otan musiikista inspiraatiota piirrustuksiin.
Piirrustukseni ovat "hiukan" psykedeelisiä. Esimerkiksi kuvistunnilla tekemässäni hiilityössä voi bongata avaruudessa leijailevia lihapiirakoita.

En hirveästi näe kuvataiteella ja musiikilla yhtymäkohtia - kuvataiteessa katselija on aktiivinen - löytäjä ja tutkija. Musiikki taas on jotakin, joka pamahtaa sinun selkäytimeesi. Tietty joku Bach on eri juttu, mutta kaiken musiikin viehätys on siinä, että se VIE, kuvataide taas viekoittelee.
 
On noista maalauksista silti aika kuuluisia sävellyksiä tehty ;-) Kyllähän kumpikin kuitenkin saa mielikuvituksen toimimaan ja erilaisia tunteita ja mielikuvia aikaan, mielestäni näitä voi ihan hyvin soveltaa musiikissakin.
 
Ihan visuaalisista ideoista voi tulla sävellyksellisiä ideoita. Tyttö seisoo sateessa, taikka jylhä vuori keskellä jotain, lumisade.. Kyllä noista saa aika hyvin punaisen langan musiikkiin.
 
Ei se tietysti mitään suoraan kääntämistä ole.
 
Itselläni tuntuu, että elokuvat on se taidemuoto josta vedän eniten yhtäläisyyksiä musiikkiin. Hauskaa on myös ajatella sävellystä näytelmänä, jossa haetaan intensiteettiä ja käydään vuoropuhelua.
 
Editti: lisätään tähän vielä sellainen seikka, että maisemat ja hienot kuvat herättävät minussa yleensä musiikillisia yhteyksiä enemmän rauhallisempiin ja "maalailevimpiin" (pitkiä sointuja, pitkiä rakenteita) kappaleisiin.
 
Nopea rytminen meininki tuo taas lähinnä mieleen jonkun tanssin tai vastaavat fyysisesti liikkeet, ei niinkään mitään visuaalisia ajatuksia.
 
Sooloissa ja pitkissä melodioissa on selvä yhteys vuoropuheluihin/monologeihin.

Rembrandtin teokset ovat toimineet innoittajanani jo pitempään. Kirjoista ja leffoista saa kuitenkin ehkä vieläkin enemmän fiiliksiä luomiseen. Mika Waltari, Uuno Kailas ja intiaaneista kertova kirjallisuus ovat antaneet säveltämiseeni aika paljon ideoita ja joiltakin suurilta mestareilta on sitten tullut lainattua joitain juttuja aika suruttakin.

Helpostihan löytyy kuvataiteen ja musiikin välillä yhtymäkohtia: esimerkiksi Ornette Colemanin klassisen Free Jazz levyn kannessa on Jackson Pollockin maalaus -- kyseessä oli siis se tyyppi, joka heitti maalia "satunnaisesti" kankaalle. Maalauksen kirkkaan valkoisen ja sen välistä pilkottavan mustan syvyyden tunnelma sopii musiikkiin täydellisesti.
 
Entäpä 60-luvun psykedelia? Silloinhan musiikkia kuunneltiin happopäissään ja "nähtiin" ääntä väreinä, liikkeenä: niin maalarit maalasivat psykedeelisiä teoksia kuin muusikotkin niitä sävelsivät. Psykedeelinen liike oli taiteidenvälinen, ei vain musiikin ilmiö.
 
Bee-äffän mielipide siitä, että musiikin viehätys on sitä, että se VIE jonnekin on mielestäni rajoittava. Kuuntelepa vaikka jotain ambient-soundscape musiikkia, jossa kuuntelija voi seikkailla, tutkien joka kuuntelukerralla toista tasoa siinä äänessä. Musiikki on paljon laajempi ilmiö, kuin tuosta voi ymmärtää. Sillä voi varmasti tehdä asioita, joita kukaan ei vielä ole keksinyt.
 
Ja voihan maalaustaidekin todella "viedä" katselijan mukanaan, esim. Gallen-Kallelan teokset vievät myyttiseen Suomeen, jonka propagandan kautta koko kansallinen identiteettimme on rakentunut, tai Escherin työt taas kohti mahdottomuutta, jne.
 
Niin ja siitä taiteellisuudesta, niin senhän päättää kulttuuri, taidelaitokset yms. Jos esim. bändisi soittaa kodinkoneita ja piereskelee, mutta pääseekin keikalle (esim. Avantoon), ja yleisöä tulee, niin sehän on taidetta (kysymys siitä, onko esim Britney Spears sitten taidetta onkin toinen juttu). Toisin sanoen muusikot + yleisö + taideinstituutiot (klubit, festarit) päättävät mikä on taidetta ja taiteellista.

Bee-äffän mielipide siitä, että musiikin viehätys on sitä, että se VIE jonnekin on mielestäni rajoittava. Kuuntelepa vaikka jotain ambient-soundscape musiikkia, jossa kuuntelija voi seikkailla, tutkien joka kuuntelukerralla toista tasoa siinä äänessä.
 
Kyllä mun rajoittunut musiikkimakuni sanoo, että musan pitää repiä tanssimaan ja panna tyrät rytkymään. Tommonen Ambient-soundscapejööti on minun korvissani vain musiikillista diapamia ylistressaantuneille teineille. Mä rauhoitan itteni hiljaisuudella, en huminalla.

Kaksipiippuinen kysymys.
 
Toisaalta ihan penskasta asti on kuvitellut elämäänsä elokuvana, ja sävellellyt siihen taustamusiikkia koko ajan kävellessään, istuessaan tai autolla ajaessaan. Samalla on nähnyt kohtausten värit ja tunnelmat ikään kuin ulkopuolelta.
 
Toisaalta oma työ monella eri luovalla saralla tarkoittaa oikeastaan vain yhtä työtä, jossa kaikki lähtee siitä, että "pitää olla sanottavaa, pitää olla tarina", ja sitten sen tarinan mukaan valitaan kerrontaformaatti, oli se sitten haiku, öljymaalaus, lehtiartikkeli, baletti, piirroselokuva tai trash-metal-reggae-gamelania.
 
Kolmas on sitten tämä ristikokeminen. Vaikken "kuulekaan" erillisiä nuotteja väreinä, taajuudet kyllä. Kaikki aistit saattavat mennä ristiin, ja "maistuu raudalta" on ihan looginen tapa kuvata kitarasoundin 3-8 kHz kireyttä.
 
:-)

Kyllä mun rajoittunut musiikkimakuni sanoo, että musan pitää repiä tanssimaan ja panna tyrät rytkymään. Tommonen Ambient-soundscapejööti on minun korvissani vain musiikillista diapamia ylistressaantuneille teineille. Mä rauhoitan itteni hiljaisuudella, en huminalla.
 
Hyvinpä mahdollista tuo diapam-juttu ;-) ...En toki tarkoittanut maalata kuvaa susta "rajoittuneena", vaan pyrin vain sanomaan, että musiikki itse, ilmiönä, on monisyisempi. Jokaisellahan on onneksi oma valta valita haluamiansa aspekteja tästä ilmiöstä oman kulttuurin ja kapitaalin rajoissa -- siis ei tartte digata blackdeth-metallia, eikä britney spearsia, jos ei halua, mutta kummatkin ovat kuitenkin, noisen ja linnunlaulun ohella, musiikkia. Tämäpä on tietysti vain minun mielipiteeni. Erään rumpalitutun mielestä musiikkiahan on vain ja ainoastaan Dream Theater, ja varauksella Metallica :-)
 
Niin, Kivi oot aivan oikeassa tuosta musiikin "aistienvälisyydestä": tuntuu kovin luonnolliselta puhua lämpimästä tai kylmästä soundista, jne. Musiikkihan taidemuotona on se, joka eniten tuntuu ihan fyysisesti, esim. bassolinja pistää ne tyrät rytkymään, jne.

En osaa nimetä mitään, mutta kaikki taiteet vaikuttavat kaikkiin taiteisiin itsestäänselvyytenä.

Niin, Kivi oot aivan oikeassa tuosta musiikin "aistienvälisyydestä": tuntuu kovin luonnolliselta puhua lämpimästä tai kylmästä soundista, jne. Musiikkihan taidemuotona on se, joka eniten tuntuu ihan fyysisesti, esim. bassolinja pistää ne tyrät rytkymään, jne.
 
Juu, hassusti ilmenee musiikissa tämä, koska mielikuvaan on vaikea päästä käsiksi. Kielihän on muutenkin täysin sisäänrakennetusti vertauskuviin perustuvaa.
 
Musiikissa ihan yksinkertaisia juttujakin kuin miettii korkea ääni tai matala ääni. Tuokin kuitenkin metafooriin perustuvaa, vaikkei asiaa hirveästi niin ajattele.
 
Kaikki vaikuttaa kaikkeen ja silleensä :-)

Katsotaan osaanko runoilla humalassa.
 
Musiikki on mielikuvia. Musiikki on dynamiikkaa. Musiikki on muutoksia. Kuka jaksaa kuunnella rytmiä ta-ta-ta-ta-ta-ta...
 
Sensijaan jos tuossa rytmissä tapahtuu muutos ta-ta-titi-ta-ta...Heti kiinosti enemmän kuin ensin mainittu. Näin mm. kuvan sommittelu ja ennenkaikkea abstrakti taide vastaa musiikkia.
 
Laitoin googleen hakusanaksi taide. Ensimmäisiä, mitä tuli oli http://www.ilosaarirock.fi/2003/juttukuvat/taide.jpg Tuossa on sarja kuvia. Ne kaikki noudattavat jotain säännönmukaisuutta. Mm. värimaailmaa ja piirrostyyliä. Muutoksia kuvasta toiseen - ja kunkin kuvan sisällä tapahtuu. Samoin musiikki toimii. Jotain säilyy ja jotain muuttuu.
 
Mielestäni musiikkia kuvaa hyvin adjektiivit. Vaikkapa "Kiihkeä", "Tanssillinen", jne.
 
"Valkohehkuisena kihisevä ääni nousee raivoon suihkuputken kuumassa pakovirrassa, kun Maa jää taakse ja edessä avautuu loputon taivas"
- Robert Conquest, For the 1956 Opposition of Mars
 
Minulle ainakin tulee mieleen tuosta paljonkin ääniä. Käytän paljon visuualisia tai kirjallisia ajatuksia musiikissa.
 
Huhhuh. Tulipas taas sekavaa ja turhaa tekstiä.

William Blaken taide ja Bruce Dickinsonin levy Chemical Wedding kyllä jotenkin sopivat toisiinsa aika hyvin.