Aihe: Miksi muotivaatteisiin pukeutuneet..
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14
ees
03.01.2005 22:45:49
Muotivaatteet... ne määräävät kuka on suosittu, kuka ei... Ainakin tuntemani tytön tapauksessa:
 
ALA-ASTEELLA: hän meikkasi, piti minihameita, avonaisia paitoja ja hyvä ettei korkokenkiäkin. Minihame oli vakioasuste. Ellei tytöllä sitä ollut päällä, hänellä oli tiukat farkut päällään. Hän kokosi porukan ennen joululuhjaa tekemään tanssia. Itseasiassa hän oli tehnyt tanssin jo valmiiksi, mutta tarvitsi lisää tanssijoita. Tanssi oli tehty Shakiran hittiin ja oli aivan suoraan sanottuna pervo. Lanteita kaikuteltiin hirveästi ja yhdessä vaiheessa heiluteltiin persettä yleisön suuntaan. HYI!
 
Tämä oli siis ALA-ASTEELLA! Katsojat käänsivät päitään poispäin ja meinasivat oksentaa. Tyttöä pilkattiin ja hän oli, ehkei aivan kiusattu, mutta out, jos niin voi sanoa. Pojat paheksuivat häntä ja tytöt pitivät tyttöä hulluna.
 
YLÄ-ASTEELLA: Uusi luokka, samat vaatteet... Paitsi että hame varmaan lyheni entisestään ja tuli korkokenkiä... Kappas vain! Tytöstä tuli luokan suosituin, pojat ovat "kuumana" ja entiset paheksujat ja solvaajat, pojat, pyytävät häntä tanssimaan Itsenäisyysjuhlassa...
 
Ei tässä muuta, mutta kun asenne vain muuttui niin paljon ja saman asian takia häntä samat ihmiset ensin pilkkasivat ja sen jälkeen kuolasivat.
 
Tuo tyttö, on muuten mielestäni järkevä. Hänellä on aivot ja on aivan oma itsensä. Ei yritä miellyttää muita, mutta samalla haluaa olla suosittu. Hänellä on monia hyviä aatteita ja aivoy päässä kuten sanoin... On muuten vain kaverini...
 
Ja kun täytyy olla niin suuri ja iso ihminen. "Me ollaan nyt teinei. eix ookki kivaa. Vähäx kuulii!" ARGH! Ja hirveä kiire aikuistumaan. Kaverini kaveri, jonka olen tavannut (ei siis mikään legenda) halusi väen väkisin menettää neitsyytensä oliko se 13 vuotiaana "että tietäisi minkälaista se on, että saisi himot poistettua"... Hän laittoi suoran seksi-ilmoituksen nettiin, johonkin kirjeenvaihtoilmoitukseen. Siis ei mitään ilotyttöilmoitusta, mutta suoraan, että haluaa seksiä ja laittoi ikänsäkin... Ja näin hän menetti neitsyytensä tuntemattoman kanssa, eikä kuulemma kadu... HULLUA!
 
Sitten vielä PS.
OMA ITSENSÄ on nykyään hankala olla. Harvat ovat, monet kopioivat muita, yrittävät miellyttää massaa ja keikistelevät vaatteissa, jotka vaihtuvat muodin mukana. OLEN täysin oma itseni ja välillä se on kuin onkin hankalaa. Olen saanut sen avulla monia ihani, todellisia ja läheisiä ystäviä, mutta myös tietenkin haukkujia, solvaajia ja vihamiehiä, joista en välitä.
 
Oma itsensä voi olla ainoastaan, jos pystyy ottamaan vastaan myös muiden vihat ja solvauksia. Se kannattaa silti. Parempia ystäviä en voisi saada ja ne olen saanut olemalla oma itseni...
*epäselvä tuhru*
Pelsi
04.01.2005 02:19:15
OMA ITSENSÄ on nykyään hankala olla. Harvat ovat, monet kopioivat muita, yrittävät miellyttää massaa ja keikistelevät vaatteissa, jotka vaihtuvat muodin mukana. OLEN täysin oma itseni ja välillä se on kuin onkin hankalaa. Olen saanut sen avulla monia ihani, todellisia ja läheisiä ystäviä, mutta myös tietenkin haukkujia, solvaajia ja vihamiehiä, joista en välitä.
 
Oma itsensä voi olla ainoastaan, jos pystyy ottamaan vastaan myös muiden vihat ja solvauksia. Se kannattaa silti. Parempia ystäviä en voisi saada ja ne olen saanut olemalla oma itseni...

 
Oma itsensä on tärkeää olla myös siitä syystä, että kaikkia ei missään nimessä pysty miellyttämään. Jos kumartaa yhdelle, niin pyllistää toiselle. Ne ystävät (käytän tätä termiä niistä, joiden kanssa vietän todella paljon aikaa, kavereiden kanssa vähän vähemmän ja haistapaska-tuttujen kanssa ehkä moikkaillaan), jotka hyväksyvät sinut sellaisena kuin olet, eikä sen takia, millainen yrität olla. Works in most cases. Ja en ole ikinä ymmärtänyt ihmisiä, jotka ovat sitä mitä eivät tahdo olla.
 
Ovatko koulujen sunmuiden laitosten piirit niin saatanan pienet ja sisäsiittoiset, että on ikäänkuin pakko päästä johonkin "jengiin"? Vai eikö haluta leimautua nööseiksi tai ulkopuolisiksi?
 
Mielestäni luotettava ystäväkaarti kompensoi vihamiehet ja mainitut solvaajat. Aina on mukavia ihmisiä, ja aina on vittupäitä. Jos ihmistä pitää miellyttää tai hän tahtoo muiden muuttuvan, olkoon hän tälläinen vittupää.
"Joka paikkansa nostaa, se perseensä menettää" -Vanha viidakon sanonta
Tuomas
04.01.2005 09:40:34 (muokattu 04.01.2005 09:41:44)
 
 
Oma itsensä on tärkeää olla myös siitä syystä, että kaikkia ei missään nimessä pysty miellyttämään. Jos kumartaa yhdelle, niin pyllistää toiselle. Ne ystävät (käytän tätä termiä niistä, joiden kanssa vietän todella paljon aikaa, kavereiden kanssa vähän vähemmän ja haistapaska-tuttujen kanssa ehkä moikkaillaan), jotka hyväksyvät sinut sellaisena kuin olet, eikä sen takia, millainen yrität olla. Works in most cases. Ja en ole ikinä ymmärtänyt ihmisiä, jotka ovat sitä mitä eivät tahdo olla.
 
Eilen tuli parannettua maailmaa viinilasin ääressä (se siitä tipattomasta tammikuusta) vanhan koulukaverin kanssa ja tultiin pohtineeksi juuri tätä.
 
Laitetaanpa esimerkki omasta elämästä. Tullessani yläasteelle siskoni oli yhdeksännellä luokalla samassa koulussa ja kovasti suosittu (teki jo silloin mallintöitä, voitte kuvitella, että apajille pyrkijöitä riitti). No, kun tuli selväksi, että olen siskoni veli, ysiluokkalaiset suunnilleen kantoivat minua kultatuolissa ympäri koulua ja pääsin suoraan sisäpiiriin. Noh, miellyttävä yllätys. "Kerrot vaan jos joku tulee sulle aukoon niin me laitetaan sille turpaan." Henkivakuutuskin. Kivaa.
 
Ja tapahtui niinä päivinä, että tutustuin erääseen tyyppiin, kutsuttakoon häntä nimellä "Matti". Matti oli vähän pullukampi ja hiljaisempi tyyppi, mutta kun hänet oppi tuntemaan, nokkela ja hauska heppu. Joten meistä tuli ystäviä. Matti oli kuitenkin kovasti kiusattu, ehkä aavistuksen pyöreämmän ulkomuotonsa vuoksi.
 
Eräänä päivänä sitten moikkasin tätä tyyppiä kun minä olin välitunnilla ja hän luokassa. Eräs yhdeksännen luokan "kingeistä" huomasi tämän ja tokaisi että "et kai sä vaan hengaa ton Nykäsen kanssa?" Totesin, että juu, näin on asian laita. "Ei saatana! Sehän on ihan homo jätkä! Eikös olekin!"
 
Tässä kohtaa tuli elämäni ratkaiseva hetki. Choose your destiny. Oletko puolesta vai vastaan? Elämänpeli vaatii vastausta.
 
Vastaan että "ei ole." "Matti ei ole mielestäni homo, vaan hyvä tyyppi ja minä olen sen ystävä. Oppisit sinäkin tuntemaan sen niin ehkä tajuaisit että se on hyvä tyyppi."
 
Ja niin kaikki katosi. "Okei, te taidattekin olla semmosia homoja keskenänne Nykäsen kanssa", tokaisi ysiluokkalainen nasevasti. Diplomaattiarvoni lopetettiin.Suosioni romahti. Minua alettiin kutsua mairittelevilla lempinimillä kuten "tyttöpoika", "homo" tai "Pera Pervo". Kaunista. Tönittiin käytävissä ja haukuttiin joka tilassa.
 
Matista tuli minulle ystävä ja sillä tavalla sen jotenkin kesti. Yläaste oli yhtä helvettiä (jos joku väittää ettei näin ollut omalla kohdalla, hän valehtelee) ja pohdin usein, olisiko elämäni ollut erilaista, jos olisin pettänyt moraalini ja siirtynyt haukkujien puolelle silloin joskus. Tulin siihen lopputulokseen että olin valinnut oikein ja kärsimys minut kirkastaisi. Hajotusta lisäsi myöhemmin se, että Matti kääntyi minua vastaan. Olin tipahtanut arvoasteikossa biologianluokan kultakalan rinnalle. Paitsi että se kultakala sai joskus ihailevia katseita. Koska tilanteen näin jatkuessa ikuisuuden olisin varmaan listinyt itseni, olette jo varmasti arvanneetkin, että jotakin tapahtui joka muutti tämän kaiken. Olette oikeassa.
 
Oli maaliskuu. Olin kahdeksannen luokan loppuvaiheilla ja kävelin yksin bussipysäkille. Tuolla puolentoista kilometrin matkalla on kolme koivua rivissä. Kiusaaminen oli yltynyt todella sietämättömäksi ja tunsin fyysistä kipua jännittäessäni kouluun menoa, epäilin että josko tänä päivänä minut vihdoin tapettaisiin.
 
Pääsin keskimmäisen koivun kohdalle, kun yhtäkkiä kaikki jännitys katosi. Kokonaan. Deus ex machina. On kuin en olisi koskaan pelännytkään mitään. Päässäni vilahti vain yksi lause: "Ei sillä ole väliä." Ja jo alkoi naurattaa. Ymmärsin sinä hetkenä, ettei massan mielipiteellä ollut väliä, ilmeisen varhaisessa vaiheessa siis. Olin täyttä hymyä ja jatkoin iloisesti loikkien matkaani bussipysäkille.
 
Sinä päivänä kaikki muuttui. En enää suostunut tönittäväksi enkä suostunut ärsytettäväksi. En änkyttänyt kiusaajilleni takaisin vaan sanoin heille suoraan, mitä ajattelin heistä. Ja se toimi. Kiusaaminen loppui. Minuun alettiin suhtautua sinä eksentrikkona, joka nykyään olen ja aloin kirjoittaa novelleja ja tehdä musiikkia. Elämä voitti sittenkin.
 
Myöhemmin lukiossa itsetuntoni vahvistui edelleen. Enkä ole nykyään lainkaan pahoillani siitä, että tein ja sanoin kuten itse halusin enkä kuten massa.
 
Saarnateksti päättyy tähän.
Farnsworth: If for example you were to kill your grandfather, you would cease to exist! Fry: (gasp) But existing is basically all I do! Kristallipallo
Jani The Rock
04.01.2005 11:43:48
 
 
Jumalauta Juoppohurtta. Sinähän olet asiamies.
 
Mä taisin sitten kouluaikoina olla kuin tuo Matti, vaikka en pullukka ollut silloinkaan. Tosin mulla ei ollut ketään, joka olisi ollut ystävä ja puolustanut. Samaan tulokseen tulin kuin sinäkin, eli siihen, että massan mielipiteellä ei ole väliä. Tosin vein kyllä ajatusmallin siihen mittaan asti, että totesin että juuri kellään muulla ihmiselläkään ei ole mulle mitään väliä, koska ne kerran ovat kaikki tyynni samanlaisia paskoja. Yläasteella musta tehtiin sellanen paniikkihäiriöstä kärsivä, muita ihmisiä halveksiva, älyllistä ylemmyyttään toitottava sosiopaattierakko kuin nyt olen. Se olis voinut muuttua, jos mulla olis ollut joku sellanen kaveri kuin sä olit Matille.
 
Mutta tässä seison enkä muuta voi.
The road never ends for me, kid.
M1kk0
04.01.2005 12:05:18
no tulihan siitä matista sentään mäkikotka.
'o'
Tupuna
04.01.2005 12:10:34
Voi Juoppohurtta, miten ihana tarina.
ROCK OUT WITH YOUR COCK OUT!
ees
04.01.2005 13:21:14
Sinä päivänä kaikki muuttui. En enää suostunut tönittäväksi enkä suostunut ärsytettäväksi. En änkyttänyt kiusaajilleni takaisin vaan sanoin heille suoraan, mitä ajattelin heistä. Ja se toimi. Kiusaaminen loppui. Minuun alettiin suhtautua sinä eksentrikkona, joka nykyään olen ja aloin kirjoittaa novelleja ja tehdä musiikkia. Elämä voitti sittenkin.
 
Myöhemmin lukiossa itsetuntoni vahvistui edelleen. Enkä ole nykyään lainkaan pahoillani siitä, että tein ja sanoin kuten itse halusin enkä kuten massa.

 
Minulla on hiukan samankaltainen kokemus, ei yhtä voimakas, mutta kuitenkin. Olin massanmielipiteen uhri. Yhtä tyttöä syrjittiin, niin tytöt kuin pojatkin. Kaikki muut syrjivät ja heittivät herjaa niin seläntakana kuin tytön edessä luokassa. En muista kertaakaan, jolloin joku olisi haukkunut häntä suoraan, sanonut suoraan hänelle. Aina vain yleisesti luokassa tyttöä herjattiin ja muut nauroivat. Kaikki muut haukkuivat häntä paitsi minä ja neljä muuta. MEillä oli semmoinen kuudenporukka.
 
Minä sanoin usein kiusaajille takaisin ja menin suoraan kiusatun tytön puolelle. Kun se huomattiin, että olen hänen puolellaan, en vain puolustaja, vaan YSTÄVÄ, niin massan mielipide minua kohtaan muuttui. En ollut koskaan ollutkaan se suosittu, mutta kuitenkin yleisen mieipiteen mukaan suhtkoht järkevä.
 
Minua ei haukuttu niin kuin tuota tyttöä, sillä vastasin solvauksiin nauramalla ja muuttaen asian vitsiksi. Vaikutin siltä, kuin en olisi lainkaan välittänyt. Enkä useimmiten välittänytkään.
 
Tyhmintä asiassa oli se, että massassa olin sellainen "out-henkilö", mutta taas kun mietin, niin jokainen poika ja jokainen tyttö tuli minulle puhumaan ystävänä, kun muita ei ollut paikalla. Kaikki vihasivat minua vain, koska muutkin vihasivat. Luulen, ettö oikeasti ainoastaan pari 26:sta vihasi minua, sillä toisen ryhmän kuusi tyttöä, jotka olivat "in-porukkaa" ja sen takia hyljeksivät minua... Kaikki kuusi tulivat viimeisen vuoden aikana (jolloin hyljeksintä oli suurinta) itkemään olkapäätäni vasten. Kysyivät itkukurkussa multa neuvoa ja olin se "uskottu".
 
Olin sellainen, jota lähes kukaan ei inhonnut, mutta jota massa inhosi.
 
Solvauksille nauroin aina enkä välittänyt, ainakaan ulospäin katsottuna...
 
Myöhemmin, kun tuon takia hyljeksintä loppui, pari kolme poikaa päättivät solvata minua. Yksi heistä sanoi jotain loukkaavaa aina sen jälkeen, kun olin sanonut sanankin. Siinä minulla oli vähällä mennä koko itsetunto, mutta aika pian sain jälleen niskastani kiinni ja vain nauroin sille. Tuolloin oli helpompaa, sillä koko luokka, paitsi ehkä viisi poikaa, oli mun puolella ja oli sitä mieltä, että pojat tekivät väärin ja minä olin oikealla puolella.
 
Miksi välittää jonkun muun ihmisen ajatuksista? Siis varsinkin tyhmien...
 
Ota huomioon se mitä muut tuntevat, mutta älä sitä mitä muut ajattelevat.
*epäselvä tuhru*
Woodoo
04.01.2005 14:46:52
Tästä tulikin aika kiva palsta :)
 
Ota huomioon se mitä muut tuntevat, mutta älä sitä mitä muut ajattelevat.
 
Omassa tapauksessani tuo ei olisi ikinä toiminut. Kiusaajista kaikki tytöt tunsivat vihaa koko 9-vuoden ajan, eikä ajatellut yhtään mitään.
Pikkuveljeni ei ole todellakaan mikään massa ihminen ja hänestä keksittiin kaiken näköistä pilkkaa, joka kohdistettiin minuun. Se että tytöt olivat kiusaajia teki aikas pahaa siinä mielessä, että nykyään en osaa puhua naisille millään tavoin oikein juuri niillä ratkaisevilla hetkillä, siis luultavasti änkytän tai jotain vielä kamalempaa. Niinkun tässä juuri eilen kävi, onnistuin pilaamaan suhteeni yhteen naiseen, vaan sillä etten sanonut mitään... =/
 
Poikien puolelta se oli enemmänkin pintapuolista nälvimistä, joka tosin yläasteella johti muutamaan rähinään... Sekin luultavasti johtui vain siittä, että tytöt nälvi kunnolla ja muut halusivat olla suosittuja.
 
Pikkusiskoni on nyt 4 luokalla ja hän ei todellakaan ole tyhmä. Pitää juuri niitä uusimpia muotivaatteita, tosin huomattavasti tyylitajuisemmin kuin moni yläasteella oleva. On vielä hiukan kiusattu, mutta silti aika johtohahmo aina ollut.
Työpäivän pelastus -muusikoiden.net-
arancia
04.01.2005 21:01:44 (muokattu 04.01.2005 21:03:01)
Sinä päivänä kaikki muuttui. En enää suostunut tönittäväksi enkä suostunut ärsytettäväksi. En änkyttänyt kiusaajilleni takaisin vaan sanoin heille suoraan, mitä ajattelin heistä. Ja se toimi. Kiusaaminen loppui. Minuun alettiin suhtautua sinä eksentrikkona, joka nykyään olen ja aloin kirjoittaa novelleja ja tehdä musiikkia. Elämä voitti sittenkin.
 
Myöhemmin lukiossa itsetuntoni vahvistui edelleen. Enkä ole nykyään lainkaan pahoillani siitä, että tein ja sanoin kuten itse halusin enkä kuten massa.

 
Minulla asiat menivät ehkä päinvastoin kuin lainaamassani kirjoituksessa.
 
Minulla oli ala-asteelta asti ollut suhteellisen hyvä itsetunto ja kiitettävästi ystäviä. En ollut koskaan pukeutunut varsinaisesti muotivaatteisiin, ala-asteella käytettiin vielä niihin aikoihin verkkareita. Yläasteen alkaessa verkkarit vaihtuivat vähitellen farkkuihin, mutta muotivaatteiden perässä en edelleenkään alkanut juosta. Kerran eräs luokkalaiseni kysyi minulta, eikö meidän ala-asteella oltu käytetty leveälahkeisia farkkuja kun kaikki samasta koulusta tulevat pukeutuivat kuulema epämuodikkaasti. Tämä kyseinen tyttö oli kuitenkin loppujen lopuksi hyväkin kaverini, mutta oman tyylini pidin.
 
Kahdeksannen ja yhdeksännen luokan vaihtuessa eräs poikaporukka, josta kukaan ei tuntenut minua, alkoi haukkumaan minua pukeutumiseni ja ulkonäköni vuoksi. Siinä vaiheessa voin sanoa, että tuntui erittäin pahalta, koska en ollut tottunut siihen että minua haukutaan tai kiusataan. En ollut ollut aiemmin kiusaaja enkä kiusattu. Tämä samainen porukka jatkoi haukkumistani reilun puolen vuoden ajan, enkä vielä tänäkään päivänä tunne tästä porukasta yhtäkään.
 
Onneksi en lannistunut haukkujen edessä, ja itsetuntoni alkoi palautua entiselleen. Yhä edelleen, vuosia myöhemmin, tämä muisto tuntuu ajoittain. En esimerkiksi ole kovin hyvä ottamaan kohteliaisuuksia vastaan.
 
Tällä hetkellä en ole edes katkera kiusaajilleni, lähinnä olen onnellinen siitä ettei minun ole koskaan tarvinnut sortua kiusaamaan ketään, ei vaatteiden, eikä minkään muunkaan takia. Tärkeintähän on se mitä löytyy ihmisen sisältä.
 
EDIT: Pari typoa.
ees
04.01.2005 21:02:33
Poikien puolelta se oli enemmänkin pintapuolista nälvimistä, joka tosin yläasteella johti muutamaan rähinään... Sekin luultavasti johtui vain siittä, että tytöt nälvi kunnolla ja muut halusivat olla suosittuja.
 
Ala-asteella mulla oli just niin, että pari poikaa nälvi ja tytöt menivät mukaan, eivät nälvineet, mutta eivät kehanneet olla julkisesti kavereita.
 
Ylä-asteella muuttu sen verran, että vanhat harmittomat nälvijät lopettivat ja yksi poika rupesi jostain syystä nälvimään oikein olan takaa. Ja ne tytöt, jotka ennen olivat ihailleet poikaa ja olleet vähän negatiivisia minua kohtaan, tulivat puolelleni. Ne rupesivat vihaamaan poikaa siksi, koska se oli nniin törkeä mua kohtaan... En ollut tehnyt mitään sille pojalle. Syy nälvimiseen oli varmaan se, että minä olin ja olen yhä erittäin persoonallinen. Puhun hirveästi, heilutan puhuessani hirveästi käsiäni, uskallan sanoa mielipiteeni ja sanonkin ne ja mulla on kaikesta mielipiteet, voimakkaat sellaiset... En siis sano sellaisia, että "oot tyhmä... se on tyhmää", mutta siis sellaisia tärkeitä mielipiteitä(kuolema, rasismi, sodat, muodin hulluus jne.). Ja selitän huonosti aivan kuten edellä.
*epäselvä tuhru*
ees
04.01.2005 21:10:45
En ollut ollut aiemmin kiusaaja enkä kiusattu...... Onneksi en lannistunut haukkujen edessä, ja itsetuntoni alkoi palautua entiselleen. Yhä edelleen, vuosia myöhemmin, tämä muisto tuntuu ajoittain.
 
Tiedän tuon... En minäkään ollut koskaan aiemmin ollut kiusaaja enkä kiusattu. Omasta mielestäni(ja monien muidenkin, sen sain useasti kuulla) olin vahva... Mutta se riesa se oli... Olin vahva, aina iloinen, voittamaton, ihminen jota ei voi loukata ja sen takia monet eivät varmaan tajunneetkaan, että minua sattui...
 
Pieni teksti, joka tuli tuosta mieleen:
 
Minua haukutaan, solvataan ja satutetaan loukkauksilla, ilman että kukaan tietää. Kaikki luulevat, että olen vahva
ja etten välitä saati tunne surua. Olen se aina iloinen ihminen, vailla suruja. Ilman kykyä itkeä, ilman syytä. Olen se, joka on vahvin, olen se, johon ei satu. Olen se, jota saa pilkata, mutta joka sanoo takaisin. Olen se, jota on mahdoton loukata verisesti…
 
Olen vale.
*epäselvä tuhru*
Woodoo
05.01.2005 00:16:27
Mun täytyy sanoa että otan kohteliaisuudet todella hyvin vastaan, koska niitä en ole kovin usein saanut. Lähinnä ystäviltä...
Mut okei myönnän olevani humalassa aika pahasti. Mut ehkä kaipasinkin juttu seuraa, mutta vielä enemmän naista vierelleni...
olkoon en myönnä sanoneeni mitään, ainakaan tosissani...
vittu mitä lässytystä--
Työpäivän pelastus -muusikoiden.net-
peltikojootti
05.01.2005 08:05:54
Tällä hetkellä en ole edes katkera kiusaajilleni
Itse oli katkera ja vihainen kiusaajilleni, kunnes tajusin että nehän teki minulla vain suuren "palveluksen".
 
Kasilla maailmani kaatui nurin. Parhaat ystäväni eivät enään puhuneet minulle. Melkein koko luokka syrji minua, mutta jos tunnilla piti tehdä jokin parityönä niin minut otettiin kyllä ryhmään mukaan. Mutta niiden ystävien käyttäytyminen kummastutti. Mitään syytä ei oikein tuntunut olevan. Postista tupsahteli kasin ja ysin ajan kirjeitä joissa haukuttiin vaatetustani, vartaloani (olin laiha lauta), kaikkea mitä olin tehnyt koulussa tai sanonut. Miten hyvät ystävät pystyivät yhden yön aikana muuttumaan minua vastaan?
 
Tietenkin yläasteen loppu oli yhtä helvettiä. Vapaa-ajalla aikaani vietin toisten kavereiden kanssa, jotka pystyi laskemaan yhden käden sormilla.
 
Yläasteella olin vielä pentu, katsoin maailmaa vaaleanpunaisten lasien läpi, olin haavoittuvainen ja epävarma. Liikuin hiljaa ja huomaamattomasti.
 
Amiksessa aloin kasvaa kunnolla henkisesti. Tuntui oudolta tulla luokkalaistensa kanssa niin hyvin toimeen. Kukaan ei pilkannut pukeutumistani, vartaloani, ei mitään.
Pystyin alkaa olemaan se mitä mitä nyt olen. Ja siitä olen niin saatanan tyytyväinen.
 
Mutta nyt mietin että ne kiusaajathan yläasteella teki minulle suuren palveluksen. En olisi tässä nyt. Olisin kait lukion käynyt nuori nainen joka etsii elämälle tarkoitusta.
Mutta olen laborantti jolla on elämälle löydetty tarkoitus.
Ympärilläni on uskomattoman ihania ihmisiä, jotka ovat omaperäisiä.
Olen henkisesti vahva ihminen, vaikkakin toisinaan huono itsetunto painaa mielen maahani, mutta jos olen kerran selvinnyt mudasta niin selviän vielä uudestaan. Se pahin aika on jo takana, tai niin ainakin toivon..
Avainrengas on kätevä pikku härveli, jonka ansiosta voit hukata kaikki avaimesi kerralla.
JS
05.01.2005 09:51:29 (muokattu 05.01.2005 09:52:57)
Mun mielestä ongelma on se että suurin osa nuorista ei ole tarpeen kusipäisiä ja itsekkäitä. Mää olen tehny aina niinku itse haluan (peruskouluaikana tämä tosin johti siihen etten itsekään tiennyt olinko kiusaaja vai kiusattu) toteuttanut omia periaatteitani. En siis ollut kovin suosittu koulussa :) tämä johti siihen (aika outoon) tilanteeseen, että musta tuli jonkunlainen erikoistapaus: sain hyviä arvosanoja, joten opettajia ei haitannut olin sitten tunnilla tai en, edes tiukimmat natsit eivät valittaneet että soitin tunneilla kitaraa luokassa, ja tutustuin kaikkiin kiinnostaviin ihmisiin koska ns. suositut seuloivat itsensä tehokkaasti pois. Vittuilua tuli usein, mutta uskaltaakseen aukoa päätään normot tarvitsivat vähintään neljän hengen ylivoiman (ja silloinkin pitivät muutaman metrin turvavaraa). Olipa tästä semmonenkin etu, että ryhmätöissä muut automaattisesti tekivät niinku minä sanoin, yleensä myös mun osuuden...
And I've got a tip for you, get the point?
ees
05.01.2005 16:38:29
Mun mielestä ongelma on se että suurin osa nuorista ei ole tarpeen kusipäisiä ja itsekkäitä.
 
Mun mielestä ongelma on siinä, että jotkut on. Eihän kaikki koskaan voi olla samanlaisii, mutta ehkä voisi silti vähän rajoittaa. Olla itsekäs, tehdä itsensä kannalta hyvin, mutta olla kuitenkin reilu muita kohtaan. Ajatella hiukan muita.
 
Että itse loistaisi, ei muita tarvitse silti sammuttaa.
*epäselvä tuhru*
JS
05.01.2005 18:06:41
Auts. Moe en tarkottanu kusipäinen niinku kusipäisessä vaan kusipäinen niinku terveen kriittinen, mikä aika usein täksi voidaan tulkita.
And I've got a tip for you, get the point?
ees
05.01.2005 18:14:23
Auts. Moe en tarkottanu kusipäinen niinku kusipäisessä vaan kusipäinen niinku terveen kriittinen, mikä aika usein täksi voidaan tulkita.
 
En vieläkään ole varma mitä tarkoitat. Olet oikeassa, jos tarkoitat sitä, että kysyttäessä sanot rehellisen mielipiteesi ja miten asia on ja tarvittaessa tietenkin. Sitten esim. ryhmätöissä se on aivan oikein sanoa kantansa, eli siis, että toisen idea ei toimi mitenkään, mutta sekin pitäisi sanoa hyväntahtoisesti. Suoraan, mutta välttää toisen loukkaamista... Silti täytyisi olla välillä joustavakin, eikä vain tehdä täysin ainoastaan sitä mitä itse haluaa. Kompromissit kunniaan... Tietty kantansa puolesta saa puhua ja jos asia on tärkeä, niin silloin... (Äh. Menen itsekin jo sekaisin, joten luovutan ja siis asiasta miljoonanteen.)
 
Mutta jos vain ilmoitat: Olet lihava.
Niin ei se silti oo oikein, vaikka se joku olisikin lihava. Jos pahoittaa toisen mielen sanomalla jotain, mitä ei kannattaisi eikä täytyisi sanoa, mitä toinen ei ole edes kysynyt, niin jatkuva sellainen on kiusausta. Kaikkea ei täydy sanoa. (Sanon minä, joka sanon aina kaiken.)
*epäselvä tuhru*
JS
06.01.2005 14:56:13
Mutta jos vain ilmoitat: Olet lihava.
Niin ei se silti oo oikein, vaikka se joku olisikin lihava. Jos pahoittaa toisen mielen sanomalla jotain, mitä ei kannattaisi eikä täytyisi sanoa, mitä toinen ei ole edes kysynyt, niin jatkuva sellainen on kiusausta. Kaikkea ei täydy sanoa. (Sanon minä, joka sanon aina kaiken.)

 
Jaa... Mä olen ite kyllä monta kertaa jälkikäteen ollut kiitollinen, kun mut on autettu (tai pakotettu) näkemään/myöntämään joku asia kun en itse syystä tai toisesta ole siinä onnistunut. Esimerkiksi lihavuudelle on yleensä aika helppo tehdä jotakin, olettaen että se henkilöä itseään häiritsee ja jos ei häiritse, niin silloin sen sanomisenkaan ei pitäisi häiritä. Tai sitten mä en vaan tajua :)
 
Ryhmätyöskentelytsydeemistä: Jos ryhmässä kaikki on ns. samalla tasolla, niin toiminta ei ole tehokasta ja menee liikaa aikaa sen selvittämiseen mitä kukin tekee. Tässä vaiheessa mä nopeasti ajattelevana immeisenä ehdotan imperatiivissa (imperatiiviahan käytetään yleensä ehdottamiseen?) tehtävät porukoille, jotka ovat nuo poikkeuksetta hyväksyneet, ja kun kerran kellään muulla ei ole mitään mielipiteitä, niin mä tietenkin järjestän asiat niin että saavat sitte tehä kaikki työt ja mä voin mennä harjottelemaan arpeggioita...
And I've got a tip for you, get the point?
Leper Messiah
06.01.2005 21:06:33
minä ainakin yritän aina olla oma itseni, ei se haittaa mitä muut ajattelevat. Onhan sitä vaatetusta ja minua haukuttu, mutta ei se haittaa niille voi aina vaan nauraa. Ei se minua haittaa. Lähinnä se välillä pikkiriikkisen ärsyttää, että usein minut (todennäköisesti pitkien hiuksien ja tummanpuhuvan vaatetuksen vuoksi) yritetään lokeroida 'hevariksi' (no, tiedostan kyllä itsekin, että aikalailla sellaiselta näytän) ja kommentoidaan vaan jotenkin tyyliin 'sä kumminkin kuuntelet vaan jotain vitun örinää'. Siihen kun vaan vastaa, että kyllähän minä raskaampaa musiikkia paljon kuuntelen, mutta perään luettelee, että kuuntelen myös mm. Bluesia, jazzia ja progea, saan vastaukseksi yleensä hetken hiljaisuuden ja kommentin 'sä oot ihan outo'. sitä en pistä pahakseni sillä en ollenkaan ihmettele, että nykynuori ei käsitä sitä, että heidän ikäisensä kuuntelee enemmän 60-, 70- ja 80-luvun musiikkia kuin nykymusiikkia. Siinä sitten samalla huomaa, että ketkä ei välitä vaikka olisi millainen. Se karkottaa hyvin 'kaverit'. Tosin täytyy myöntää, että ei minulla montaa ihan kunnon kunnon ystävää ole, muttei se nyt tuosta johdu. ainakaan kokonaan.
No matter how beautiful girl is, she still shits
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)