Kitarat: soittaminen ›

Mun mielestä on erittäin hyödyllistä opetella toisten sooloja levyiltä. Siitä saa sellaisen kouriintuntuvan esimerkin. Se, että soittaa levyn päälle omia juttuja, on vaan puoli asiaa. Kyllä tarvitaan myös jotain järkevää materiaalia, että sooloista ei tuu sellaista päämäärätöntä kaahailua tai yksipuolista toistelua. Jos kopsaa jonkun jutun levyltä, niin ei kukaan osaa kuitenkaan tulla sanomaan, että "toi juttu oli nyt siltä ja siltä levyltä".
 
Lisäksi, _ei_kukaan_ ole keksinyt sellaista "omaa juttua", jonka kuuloista ei olisi tehty aikaisemmin. Se on kuin taistelisi tuulimyllyjä vastaan. Olihan aikanaan Hendrix ja vaikka joku Zappa, mutta miettikääpä oikeasti, että onko "oma juttunne" jotenkin selkeästi erilainen kuin jonkun toisen.
 
Soolojen opettelussa oppii oikeasti soittamaan, saa kontrollia siihen mitä tekee, ja säästää aikaa ja vaivaa jumalattomasti, kun voi vain ottaa vaikutteensa suoraan sieltä mihin olisi kuitenkin matkalla. Kyllä se oma juttu kehittyy ajan kanssa, jos on kehittyäkseen.
 
Näin treenataan soolo:
 
1. Valitaan sopiva soolo. Ei liian vaikeaa. Pitää pystyä kuvittelemaan että oikeasti pystyisi joskus soittamaan sen.
2. Aloitetaan plokkaaminen. Kuunnellaan lyhyissä pätkissä uudelleen ja uudelleen. Olisi tärkeää plokata soolo mahdollisimman tarkasti.Aluksi riittää, että ottaa äänet selville. Joskus pitää kuunnella joku yksittäinen ääni 50 kertaa uudelleen.
3. Ohitetaan kohdat joista ei ota erkkikään selvää, ja keksitään tilalle jotain muuta samankuuloista. Huom. ensin kannattaa tietysti yrittää kuunnella alkuperäistä mahdollisimman tarkkaan, mutta jos ei saa selvää, niin sitten ei saa.
4. Kun soolo on pääpiirteittäin plokattu, niin aletaan miettiä yksittäisten fraasien ja linjojen mahdollisia sormituksia. Tässä vaiheessa tulee yleensä tarkennuksia aikaisempaan plokkaukseen.
5. Kun jonkinlaiset järkevät sormitukset on löydetty, aletaan treenaamaan lyhyissä pätkissä hyvin hitaasti. Tempoa nostetaan vasta, kun pätkä menee sujuvasti.
6. Kun pätkät on treenattu erikseen, treenataan taitteiden ylimenokohdat, esim. pätkät 1-2, 2-3 jne.
7. Sitten kun soolo menee ulkoa ja se on vielä kerran kuunneltu sata kertaa uudestaan kokonaan läpi levyltä, niin sitten vain soitetaan sitä levyn päälle tai ilman levyä riippuen siitä, kuinka vaikealta tuntuu. Metronomi on hyvä apuväline; selvitetään alkuperäinen tempo, että voidaan treenata yksin vähän hitaammin, ja sitten kahden pykälän välein nostetaan tempoa, kunnes saavutetaan alkuperäinen. Saa mennä ylikin. Jos taas ei pysty mitenkään soittamaan esim. niitä kuudestoistaosia tempoon 180, niin kannattaa jäädä siihen tempoon mihin pääsee ja kokeilla seuraavana päivänä uudestaan. Oon joskus laskenut jonkun nopean tilusoolon kohdalla, että viikossa edistyin n. 2-3 pykälää metronomilukemassa, kun henk.koht. yläraja tuli vastaan. Siinä ei voi kuin vain odottaa, ja treenata vähän kerrassaan joka päivä.
 
Kärsivällisyyttä tarvitaan kaikkein eniten, ja keskittymiskykyä. Itse plokkasin viimeksi yhden AC/DC -biisin soolon, jonka sain ylös 10-15 minuutissa, mutta sen hienouksien treenaamiseen voi mennä viikkotolkulla aikaa. Riippu siitä, että kuinka pitkälle haluaa sen viedä. Improvisointia palvelee eniten, jos harjoittelee sen niin hyvin, että soolo menee ns. selkärankaan. Silloin ne jutut putoaa kuin itsestään ja istuu luontevasti kokonaisuuteen, kun improvisoi.
 
Jos taas valitsee jonkun Steve Vain soolon, niin pelkkään plokkaukseen voi mennä viikko. Puhumattakaan varsinaisesta treenauksesta.