Kitarat: kitarakamat ›

Sain puoli vahingossa käsiini tälläisen Ibanez "stratocasterin" mod.no.2020. Kyselin tuossa muutamalta kitaristi tuttavalta mikä tämä oikein mahtaa olla.
Pari haukkui sen ihan pystöön ja väittivät sen olevan joku halpis malli. Kitara kuitenkin näyttäisi olevan '69 vuodelta, joten tuskin se ihan arvotonkaan on? Kurkkasin plexin alle ja rumpalin silmin body näytti vaahteralta??
 
Osto hetkellä kitara ei ollut parhaassa mahdollisessa kuosissa. Siitä puuttui mm. kaksi virityskoneistoa ja lavasta oli pieniä kolhuja.
 
Kysymys kuuluu: Onko tällä kitaralla arvoa, minkälaisesta soittopelistä on yleensä kyse (ei ole vielä soittokunnossa = kielet uupuu ja ne viritystapit). Eli toisin sanoen kannattaako tähän uhrata aikaa & rahaa. Ja saako mistään lähes alkuperäisiä osia?

Kyllä vaan! Kepakko on täsmälleen samanlainen. Tuon mikki-homman huomasin jo. Yksikelaiset ja sitten saippuarasiat päällä. Ihan kivan näköinen ja silti sopivan rujo peli.
 
Taidan laittaa sen kuosiin.

Tuttu malli, olen itsekin tuollaisen joskus saanut hyppysiini, mutta pistin pian eteenpäin. Yllättävän kevyt (painoltaan n. Gibsonin SG:n luokkaa), hyvä otelauta ja suora kaula, mutta huonolaatuiset valmistusmateriaalit. Akustisena kova mutta rämisevä (ei kaunis) ääni. Tunkkaiset mikit. On ilmeisesti olevinaan jonkinlainen rautalankakitara. Vintagea kyllä, mutta siltä ajalta, jolloin Ibanezit eivät vielä olleet kovin laadukkaita. Se että näitä liikkuu (ikäänsä nähden) paljon johtuukin uskoakseni juuri siitä, että kukaan ei halua pitää näitä itsellään. ;)
 
Alkuperäisiä osia ei (mielestäni) kannata lähteä metsästämään, sillä niiden laatu ei ole kovin kaksinen.
 
Joskus vuosi sitten tuollainen oli Kitarapajalla hintaan 300 euroa (aivan älytön hinta) ja huuto.netissä meni kesällä vastaava hintaan 160 euroa (jos oikein muistan). Itse en maksaisi tuollaisesta paljon yli satasta.
 
Jos haluat lisätietoja, kysy vaan, saattaisin osata vastata tarkkoihinkin kysymyksiin tämän mallin kohdalla.

Se että näitä liikkuu (ikäänsä nähden) paljon johtuukin uskoakseni juuri siitä, että kukaan ei halua pitää näitä itsellään. ;)
 
Alkuperäisiä osia ei (mielestäni) kannata lähteä metsästämään, sillä niiden laatu ei ole kovin kaksinen..
 
Tai oikeemmin siitä, että niitä tehtiin tuolloisen mittapuun mukaan runsaasti..=) Kaikki muu on totta.. Oikeastaan Ibanetsi laadullisesti teki massiivisen hyppäyksen tuossa 73-74 josta oikeastaan alkoi sellainen nousu... Suuri osa (en sano että kaikki) noista ennen 1974 tehdyistä kitaroista on sellasista tuuma kertaa tuuma mahonkisoiroista kootulla rungolla.. Vanhemmat Maxxonin ja muutaman muunkin tehtaan mikit on aika...hmm..heikohkoja?? Ja rautaosat on myös, joten jos et aio täysin "entisöidä" tuota, jonka kannattavuus muuten ei niin loistokasta ole, niin osta uudet virittimet..vireen pito paranee hieman. Jos heittää vibran veks niin huomattavasti...:)

Ensivaikutelma oli, että "Susi-kitara"...sitten heräsi Vintage-toive...ja sitten palattiin taasen maankamaralle.
 
"Entisöinti" osia on keräilty meidän firman sähkömieheltä (potikat ja mikkikytkin). Vibrakampi täytyy pitää kiinni, se kun on niin katu uskottavan näköinen. Viritin koneisto menee vaihtoon, koska siitä puuttuu muutenkin 2 nuppia. Kelvollisen koneiston saa varmaan 40 - 50 eurolla, kalliimpaa tuskin edes kannattaa harkita.
 
Luin tuolta arvosteluista, että joku oli maksanut 867$ ja joku toinen taas 100$. Itse sain omani kaupanpäälliseksi joten entisöinti budjetti pysyy kasassa.
 
Mitä saundeihin tulee: Soittelin niitä neljää paikoillaan olevaa kieltä ja muija tuumasi, että älä rämpytä. Rämisee niin kovasti. Yammun G50-112II-vahvariin laitettuna ääni on sellainen tumma ja huomattavasti uskottavampi kuin ilman vahvistinta soitettaessa. Soundit soveltuu kohtalaisesti vanhaan rock-meininkiin..."paranoid-luritukset" pitää unohtaa!
 
Kitara on kyllä kevyt ja mukavan tuntuinen kaula kätöseen (rumpalin mielipide). Kyllä tällä soittelemaan voi opetella.
 
Kiitoksia kommenteista