Aihe: Pystymettästä keikalle..
1 2
lkx
21.12.2004 10:18:38
 
 
Joo, pakko vähän kirjottaa tunnelmia. Viime keskiviikkona sain iltapäivällä puhelun jotta lähtisinkö keikalle - treeneihin EI ollut aikaa.. Tietenkin lupauduin! :D
 
Bändi oli Janne Mellinin porukka, josta rumpali oli sairastunut. Rumpali ja kitaristi (joka mulle soitti) on tuttuja ja silleen.. Tiesin ettei mitään jättivaikeeta kamaa voinut olla, kun kyse on kuitenkin pop/rock-meiningistä. Kävin sitten hakeen levyn kaupasta ja pistin tehokuunteluun.
 
Kuuntelin kaikki 14 biisiä 3-4 kertaa ja tein vähän lapun tynkää. Aika perus beattimeininkiä, että sikäli ei paha - mutta joitain breikkejä ja jakoja joutu hiukan hakeen.
 
Kaks keikkaa vedettiin, Jyväskylässä sekä Tuusulan suunnalla ja molemmat meni vimosen päälle putkeen! Ennen ekaa keikkaa mietin hiukan, että mihinhän sitä tuli lupauduttua, mutta jälkeenpäin olen funtsinut, että tein täsmälleen oikean ratkaisun.
 
Aika turhanolonen kirjoitus, mutta aattelinpahan kertoa.. Kyllähän tästä vois oppia, että kannattaa vaan luottaa ja lähteä juttuun mukaan! Siltä pohjalta.. :D
There is no spoon...
zak69
21.12.2004 10:24:25
Hyvä Leksa!! Juuri noin, kun soittaa muutakin kun sitä omaa matskua niin siinä sitä oppii ja kehittyy lisää. Itselle joskus muinoin samantyyppinen tilanne, raskasta rokkia vääntänyt ikänsä ja pyydettiin tanssikeikalle tuuraajaksi. Älytön reeni biisien kanssa päälle, ja hauskaa oli. Itse ainakin arvostan sellaisia soittajia jotka pystyvät soittaan musaa laidasta laitaan, edes sillain auttavasti eli on perusteet eri tyyleistä hallussa.
"More groovy time"
Tombo
21.12.2004 12:56:19
Minunkin mielestä mikä tahansa soitto-/keikkakokemus on pelkästään vain plussaa.
Mullakin oli pari vuotta sitten samanlainen tilanne, kun minua pyydettiin tuuraamaan tuttujen bändiin kaks keikkaa, kun rumpalille oli tullut este. Viikko oli aikaa opetella n.30 biisiä, joista suurin osa bändin omia ja kahdet treenit.
Vaikkakin treeneistä oli apua, suuri apu oli just niistä lunteista mitä biiseistä tein. Ne luntit mitä minä biiseistä yleensä teen on mun omalla hieroglyfitsydeemillä eli niitä tuskin kukaan muu tajuais.
No joka tapauksessa keikat meni niin hyvin, että minua pyydettiin jäämään porukkaan ja kaks vuotta oon bändissä ollut ja yhden levynkin saanut tehtyä :)
 
tommi
Kaljakorissa 24 pulloa. Vuorokaudessa 24 tuntia. Yhteensattuma?
miän vain
21.12.2004 16:43:49
 
 
Äkkilähdöt on kivoja.
 
Paras oli varmaan se, kun bändi on jo lavalla ja sieltä huutavat että tules ny. Kahden biisin 'keikka' ja klassikkokamaa, ei sikäli paha. Koskaan aiemmin en ollut niiden kanssa soittanut, ja kitaristi veti tietty soolon pitkäksi. Vaikka nimen omaan sanoi että tasan samalla tavalla mennään kuin levyllä.
 
Toinen hyvä oli tämä rakas inttimuisto (en ollut soittokunnassa): kaksi täysin tuntematonta tyyppiä tulee perjantaiaamuna, että huomenna illalla soitetaan sitten 2x45 huttua. Ja että tänään on kuitenkin normaalisti palvelusta. Suunnistuskilpailu. Jee. Muut lähtivät aikoinaan lomille, ja me mentiin ihmettelemään niitä 'soittimia'. Raavittiin kasaan jotain käyttökelpoista, jamiteltiin vähän, ja päätettiin treenata huomenna koko päivä. Huttunuotteja siellä oli jokapaikka täynnä.
 
No, seuraavana päivänä kämpän ovi on tietenkin lukossa, vaikka nimen omaan jätettiin se auki. Ja lähin avaimenhaltija toisella puolella Suomea ja tulossa illaksi, sopivasti roudaamaan. Hiphei.
 
Biisejä oli puolet liian vähän, kamat surkeat, eikä hattuun voinut luottaa kun oli tavannut tyypit edellisenä päivänä. Ja silti: kaikki toimi yhteen jotenkin maagisesti, kaikki aavistivat käännökset oikein, ja varmaan puolet kamasta oli pelkkää improa. Ja yleisö fiiliksissä.
Little gray men are coming our way (taste just like chicken, they say)
----
Monochromatic
J. Cool
21.12.2004 23:54:47
 
 
Biisejä oli puolet liian vähän, kamat surkeat, eikä hattuun voinut luottaa kun oli tavannut tyypit edellisenä päivänä. Ja silti: kaikki toimi yhteen jotenkin maagisesti, kaikki aavistivat käännökset oikein, ja varmaan puolet kamasta oli pelkkää improa. Ja yleisö fiiliksissä.
 
perinteiset, paitsi että traditiossa tyypit tavataan sound checkissä.
don't touch my bumtsibum
grooveman
22.12.2004 11:15:24
Itellä on takana useita tuurauskeikkoja joihin on ollut valmistautumisaikaa 1-3 päivää. Kyseessä on aina ollut kuitenkin tanssikeikka joten suurta hätää ei ole ollut.
Sattuipa viime alkusyksystä jopa sillai, että ilmoitus tuurauksentarpeesta tuli vain 3 tuntia ennen keikalle lähtöä. Koko ilta(10-3.30) siinä vedettiin perus iskelmäfiiliksellä läpi, ja turakaiset tykkäs :) pahoja kämmejä ei onneks päässyt käymää vaikka niitä neverheard-kappaleitakin tuli soitettua.
...jatsiahan mie olen aina halunnu soittaa.
jazzmies
22.12.2004 11:29:47
Eilen soitti pianisti Gimer klo 12.41, josko pääsisin illalla (klo 22) Storyvilleen keikalle, koska hänen rumpalinsa estyi yllättäen. Kolme tunnin settiä jazzstandardeja ammattilaisten kanssa: Gimer, Bianca Morales ja Pekka Sarmanto. Ensimmäinen kerta kun pääsin soittamaan Pekkiksen kanssa ja kivaa oli. Gimer ja Pekkis osaavat varmaan 10 000 biisiä ulkomuistista, joten nuoteista ei ollut riesaa. Pääsin soittamaan ensimmäistä kertaa livenä yhtyeen kanssa "Take Fiven" ja rumpusoolokin siihen naksahti - ainakin minulla oli hauskaa. Opettavaista, opettavaista...
Epämuusikko
22.12.2004 11:32:06
Itellä on takana useita tuurauskeikkoja joihin on ollut valmistautumisaikaa 1-3 päivää. Kyseessä on aina ollut kuitenkin tanssikeikka joten suurta hätää ei ole ollut.
Sattuipa viime alkusyksystä jopa sillai, että ilmoitus tuurauksentarpeesta tuli vain 3 tuntia ennen keikalle lähtöä. Koko ilta(10-3.30) siinä vedettiin perus iskelmäfiiliksellä läpi, ja turakaiset tykkäs :) pahoja kämmejä ei onneks päässyt käymää vaikka niitä neverheard-kappaleitakin tuli soitettua.

 
Tuttua hommaa. Välillä jännittää mutta hauskaa on.
Myytävänä Tosco 22" ride!
ääliö
22.12.2004 16:58:15
Respect Jazzmies!
Joka toiselle kuoppaa kaivaa,tarvii siihen lapion.
lkx
22.12.2004 21:55:31
 
 
Eilen soitti pianisti Gimer klo 12.41, josko pääsisin illalla (klo 22) Storyvilleen keikalle...
 
Mun systeri tais olla teittiä kuulemassa. Tykkäs kuulemma keikasta. :)
There is no spoon...
jazzmies
22.12.2004 22:53:43
Mun systeri tais olla teittiä kuulemassa. Tykkäs kuulemma keikasta. :)
 
Oliko hän se hyvännäköinen? ;)
lkx
22.12.2004 22:55:49
 
 
Oliko hän se hyvännäköinen? ;)
 
Taitaa vaan olla vähän varattu, mutta voin kertoa terveiset. ;D
There is no spoon...
jazzmies
22.12.2004 23:00:12
Taitaa vaan olla vähän varattu, mutta voin kertoa terveiset. ;D
 
Kerro ihmeessä, jazzballadien aikana on kosolti aikaa tsekata kissanto!
lkx
22.12.2004 23:03:01
 
 
Kerro ihmeessä, jazzballadien aikana on kosolti aikaa tsekata kissanto!
 
Vai tällaisella asenteella keikalle?! Etten pahemmin sano! Eikö sentään kunnon rumpali pidä mielensä koko ajan biisissä ja taimissa ja kaikkia sen tapaisia asioita.. :D:D:D
There is no spoon...
jazzmies
22.12.2004 23:05:00
Vai tällaisella asenteella keikalle?! Etten pahemmin sano! Eikö sentään kunnon rumpali pidä mielensä koko ajan biisissä ja taimissa ja kaikkia sen tapaisia asioita.. :D:D:D
 
Balladeissa onneksi basisti vie ja rumpali on tekevinään taidetta. :{> (viikset)
lkx
22.12.2004 23:11:41
 
 
Balladeissa onneksi basisti vie...
 
...ja rumpali vikisee... :D
 
Nomutta näinhän se on.
There is no spoon...
DimensionZ
22.12.2004 23:12:05 (muokattu 22.12.2004 23:12:19)
 
 
Jätkillä kunnon soolo menossa täällä... Tai battle pikemminkin.
''He jumped right out of a building!!''
lkx
22.12.2004 23:15:56
 
 
Siis jazzballadien soittamisessahan kysymys oli tunteen välittämisestä sutikompilla, joka...no antaa olla!
 
Rupee ryöstäytyyn käsistä, voi suti. Hehe, hoho. :D
There is no spoon...
J. Cool
24.12.2004 12:28:26
 
 
Vai tällaisella asenteella keikalle?! Etten pahemmin sano! Eikö sentään kunnon rumpali pidä mielensä koko ajan biisissä ja taimissa ja kaikkia sen tapaisia asioita.. :D:D:D
 
tuo on ihan urbaani legenda! tosiassa vaan tsekataan muijia. Siks rumpalit on yleensä raiserilla - näkee paremmin yleisön kuumat kissat.
don't touch my bumtsibum
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1 2
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)