Romeolta voisi suositella Symphony X:n levyjä The Divine Wings Of Tragedy, V ja The Odyssey.
Omasta mielestäni alkupään tuotanto on kitarallisesti haastavampaa ja mielenkiintoisempaa. Debyytillä on välillä jopa Holdsworth tunnelmia, eikä pelkästään sooloissa.
Myöhemmillä levyillä Romeo vain soittelee licksejä omasta "trick bagistaan" joka ei paljoa ole muuttunut, ainakaan parempaan suuntaan.
Mike Romeon soololevyä voin myös suositella, ellei ole jo saanut tarpeekseen neoklassisesta kitarasankarimusiikista. Silloin kun progea soittaa zombi, niin silloin ei kannibaalit pompi |
R2
