Yleistä keskustelua musiikista ›

Kuulinpa tässä hiljakkoin bändiä nimeltä Level 42, jota tuli joskus nassikana toljotettua taivaskanavilta back in the day - silloin musiikillisesti-lähes-traumaattisella 80-luvulla. tietääkös kukaan bändistä mitään? kuulosti sen verran mainiolta popilta että voisi poistella bändin tuotantoa kotiinkin jos näiltä jampoilta on levyjä cd-muodossa saatavilla. (..mut ettehän te sankarihevarit kuiteskaan bändiä taida tietää..)
vanhat rokkipierut saattais muistaa?
bändillä taisi olla peräti 2 hittiä: Lessons In Love ja Something About You.
 
anyone?

Lessons in Love on hämärästi jäänyt mieleen. Eikös keulahahmo, basisti-laulaja Mark King tai jotakin, ollut kovemman (tai pahemman, katsantokannasta riippuen) luokan slap-jehu?

Hmm.. Faijalta löytyy jonkinnäköinen video VHS-muodossa kyseiseltä bändiltä. Muuten ei bändi kyllä sano yhtään mitään, voisi tuon kautta vaikkapa tutustua siihen.

Suosittelen tutustumista ko bändiin jo Mark Kingin vuoksi....

Kuulinpa tässä hiljakkoin bändiä nimeltä Level 42, jota tuli joskus nassikana toljotettua taivaskanavilta back in the day - silloin musiikillisesti-lähes-traumaattisella 80-luvulla. tietääkös kukaan bändistä mitään? kuulosti sen verran mainiolta popilta että voisi poistella bändin tuotantoa kotiinkin jos näiltä jampoilta on levyjä cd-muodossa saatavilla. (..mut ettehän te sankarihevarit kuiteskaan bändiä taida tietää..)
vanhat rokkipierut saattais muistaa?
bändillä taisi olla peräti 2 hittiä: Lessons In Love ja Something About You.
 
anyone?
 
Muistan kyllä ko. bändin kultaiselta 80-luvulta. Se on jäänyt mieleen itselleni kun joskus 10-vuotiaana katselin Sky Channelilta Sky Trax-nimistä ohjelmaa aamuisin ennen kouluun lähtöä, jossa näytettiin listahittien videoita ja joukossa oli poikkeuksetta aina Level 42:sen video. Tuohon aikaan en vielä soittanut kitaraa (kitara tarttui käteen vasta 90-luvun puolessavälissä), mutta kipinä musiikkiin syttyi tuohon aikaan ja Sky Traxillä (kuten myös Level 42:lla) oli siihen oma vaikutuksensa. Mielestäni Level 42:nen teki hyvää musaa ja noiden mainitsemiesi hittien ohella heillä oli kolmaskin hitti muistaakseni nimeltään "Running in the Family", jonka video on aika hauskasti tehty. "Running in the Familyn" videolla on sellainen värikkäistä laatikoista tehty ympäristö, jossa bändi soittaa. Mieleeni on myös jäänyt Level 42:sta heidän laulajansa Mark Kingin mielestäni omintakeinen laulutapa ja yhtyeen muista 80-luvun bändeistä erottuva soundi. Olen useasti viime vuosinakin kuunnellut Level 42:sta, joiltakin kasarihittikokoelmilta. Level 42:nen on kyllä minulle yksi parhaimmista 80-luvun bändeistä ja itselleni ainakin Level 42 edustaa 80-luvun musiikkia ehkäpä parhaiten. Level 42:ssa oli kasarisoundia ja heidän pukeutumisessaan ja kampauksissa ym. tyylissä 80-lukua, mutta minusta vaan yhtye silti oli jotenkin massasta poikkeava ja jäi minulle parhaiten mieleen - toisin kuin jotkut muut saman aikakauden artistit.

kiitos informaatiosta. täytyypä lähteä levydivareita tonkimaan.

Heittäkää ne kokoelmat roskiin ja hommatkaa ne 80-luvun alkupään levyt. Early Tapes, Level 42 ja Standing In The Light. Mulla on myös "dvd"-keikka oliskohan jostain Readingistä ollu vuodelta 2002, aika tykitystä. Sain viellä vuodelta -83 olevan keikan videolla, jossa poijjaat on tommosia pikkasen päälle parikymppisiä skloddeja. Hemmatan hyvin toimii orkesteri kyllä..
 
Tutustuin tähän orkesteriin entisen opettajani avulla, hän sanoi olevansa Mark King tyyppinen soittaja, kun puhuttiin peukkujutuista. Olipa sitte pakko hommata kuunteluun ja sitte löysin Mr. Pink nimisen biisin. Se veti viimeistään jalat alta..
 
Tuolta löytyy infoa, videota ja tablatuureja:
http://www.forevernow.com/menu.shtml

Mark King ei oo kuallu tahi unohdettu!
 
Meinaan, vahvistin valimistaja Ashdown tekee Mark King -signature komboa. Tosin tiedä mitä kompaktia on rantasaunassa johon on pultattu nuppi kiinni. Niin, siis 8x10 ja faffari samassa lootassa. Kätsy roudata?

Näin kyseisen bändin Queenin lämppärinä 1985. Piti lähteä stadionilta pois johtuen basson korviavihlovasta soundista.

Mä näin Level 42'sen keikalla Kultsalla joskus 90 -luvun alussa. Se taisi olla Guaranteed -rundia. Vinyylejä ja kasetteja löytyy muutamia hyllystä .. ainakin Running in the Family, joku tupla-live-LP, ja tuo mainittu Guaranteed. Gary Husband on muuten munsta tosi hyvä runpali.
 
Tuolta faktaa ja infoa: http://www.level42.com/

Varoitus: herätit mnetin tod näk. suurimman level42-diggarin.
 
Level42 lienee suurimmalle osalle tuttu parista 80-luvun lopun hitistä, mutta kuten monella pitkään toimineella pändillä, näilläkin tuotannosta löytyy useampaa tyyliä. Alkupään levyt aina true coloursiin asti on aika mainiota, jopa 70's -henkistä jatsifuusiofunkkia. Samaa henkeä löytyy esim Jamiroquain alkupään tuotannosta. Levyiltä löytyy aika erikoisiakin biisejä, esim 10-minuuttisia instrumentaalivääntöjä ja toki oman aikansa hittejäkin (esim. lovegames, sun goes down, hot water). Erityisesti levyt ovat täynnään hienoa bassottelua ja ei tule mieleen toista orkesteria, jossa basso olisi yhtä solistisessa asemassa. Ainakaan poppispuolelta, kuunnelkaa vaikka i want eyes standing in the light-levyltä. Aikakauden vetää parhaiten yhteen Physical Presence -livetupla, sen ja basson kanssa kului allekirjoittaneen nuoruus. Biisit groovaavat salakavalasti ja muutenkin touhusta kuuluu läpi tekemisen ilo.
 
World machine ja running in the family ovat ne suurimmat hittilevyt. Hienoja biisejä ja hyvää bassottelua löytyy näiltäkin levyiltä, esim children say ja world machine. Aikakauden must-ostos on Live at Wembley -livevideo. Kyllä soitto kulkee.
 
Running in the familyn jälkeen alkuperäisjäsenet ja veljekset rumpali Phil ja -kitaristi Boon Gould jättivät yhtyeen. Seuraavalla staring at the sun -levyllä piti valloittaa amerikka, mikä värittää levyn soundimaailmaa samoin kuin Gary Husbandin (Allan Holdsworth etc.) ... hmmm, omaperäinen runpalointi. Toimivia kappaleita tältäkin levyltä löytyy kuten vaikkapa Tracie. Staring at the sunilla kitaroivan Alan Murphyn menehdyttyä, Guaranteed-lätyllä soittelevat kitaraa herrat Dominic Miller ja Allan Holdsworth. Guaranteed on hieman väliinputoajan asemassa, orkesteri on ehkä kovempi kuin koskaan, mutta aika on ajamassa ohi. Parhaasta päästä kappaleita on Overtime ja with a little love. Ja toki kultsan keikalla piti olla.
Forever now on jo selkeästi huonompi levy. Ajan tasalla on yritetty olla looppien ym kanssa, mutta ei toimi meikäläisellä.
 
Viime aikoina Mark King on tehnyt enemmän ja vähemmän säännöllisesti keikkaa lähinnä briteissä. Livetallenteita myy hän netitse. Näistä live on the isle of wight on mielestäni paras. Markin soololevyistä kannattaa pysyä erossa, ellei one mania löydä eurolla anttilan laarista.
 
Yhteenvetona: livet on aina kovia, mutta teet itsellesi vahinkoa jos keskityt hittikokoelmiin etkä tutustu kokonaisiin levyihin, etenkin niihin alkupään tuotoksiin. Niitä muuten löytyy melko varmasti kirjastoista, elleivät ole vinyylejä hävittäneet...

Millä levyllä on biisi nimeltä Starchild? Mainiota fuusiodiskovedätystä ja härskejä fillejä.

En omista kyseiseltä orkesterilta kuin Level Best-kokoelman ja siitäkin noin 75% menee yli hilseen, mutta nuo hittibiisit (Lessons In Love, Running In The Family, Something About You) ovat kyllä aikamoisia napakymppejä yllekirjoittaneen kirjoissa.
 
Bändin eniten korvaa miellyttävä tuotos on kuitenkin Staring At The Sunin Heaven In My Hands, joka taisi olla jonkinmoinen hitti ainakin Briteissä 1988. Lähes täydellinen pop-biisi. Lähes siksi, että häviää rinnanmitalla sille täydellisimmälle, New Orderin True Faithille.

Muistan kyllä. Ko. yhtye oli yksi monista syistä miksi lopetin MTV:n säännöllisen seuraamisen. Munattomampaa ja persoonattomampaa huttua saa etsiä. Siis minun mielestäni ;)

Todella tolloa tulla torveilemaan tähän ketjuun, mutta minulla kyllä vaihtui aina kanava kun tämä hymyilevä harmaahapsi peukkubassoineen tuli ilvehtimään kuvaruutuun ja laulamaan perheessä juoksemisestaan. Sama ilmiö Simple Mindsin (todella sopiva nimi bändille)kanssa. 80-luvun kaksi kamalinta laulu- ja soitinyhtyettä.
 
Sori.