Tanssimusiikki ›

Moniko tunnustaa ajoittain kärsivänsä esiintymisjännityksestä? Muusikon työ täytyy olla henkisesti raskasta, koska aina pitäisi olla parhaimmillaan ja suora palaute työstä tulee usein viivästyneenä kritiikkinä.
 
Miten poistatte esiintymisjännitystä? Itselläni on hieman esiintymiskokemusta ja jännittäminen alkaa olla jo enimmäkseen sellaista positiivista stressiä, joskus jopa hälläväliä -asennettakin. Aiemmin muistan olleeni joskus jopa verenmaku suussani, jolloin keräsin itselleni jonkunlaista negatiivista energiaa ajattelemalla yleisön täysiksi tolloiksi. Nykyään negatiivisuus on jo kääntynyt positiivisuudeksi, pelleilyksi ja huumoriksikin.
 
Minkälaisia mielikuvaharjoitteita voisi jännittäessä käyttää?

Minkälaisia mielikuvaharjoitteita voisi jännittäessä käyttää?
 
Sama kuin joukkuepeleissä:
 
-Niin pelaat kuin harjoittelet.
 
Toinen neuvo:
 
-Jos jätkä on undulaatti, niin siinä ei paljon psykologiat auta.

Myös:
 
-Hokee mustat lasit päässä peilin edessä:'Mä oon kova, mä oon kova, mä oon kova....'
 
Muista sulkea ovi.

Yskä paranee yskimällä ja syyhy raapimalla.
esiintymisjännitys vain esiintymällä.
Me käytämme seuraavaa menetelmää :
Ollan hyvissä ajoin keikkapaikalla, kamat pystyyn äkkiä ja
vähintään tunniksi juomaan kaljaa ja puhumaan mukavia
johonkin lähibaariin.

Onko kellään samanlaisia vaivoja ku allekirjoittaneella?
 
Mulla ei jännitä paskan vertaa etes tuhansien ihmisten edessä, oikeasti ei yhtään!! Mutta annas olla kun yksiki oikein hyvä tuttu ilmestyy paikoille, menee jonku aikaa, ennen ku rentous tulee takasin.

Onko kellään samanlaisia vaivoja ku allekirjoittaneella?
 
Mulla ei jännitä paskan vertaa etes tuhansien ihmisten edessä, oikeasti ei yhtään!! Mutta annas olla kun yksiki oikein hyvä tuttu ilmestyy paikoille, menee jonku aikaa, ennen ku rentous tulee takasin.
 
Mulla on ollut karmea esiintymisjännitys, ihan klassinen sellainen, josta vitseissä kerrotaan, mutta täysin parantunut yksinkertaisella tavalla: riittävällä esiintymisellä.
 
Nyt on sellainen mukava kutina, että kiva: kohta pääsee esiintymään.

Nyt on sellainen mukava kutina, että kiva: kohta pääsee esiintymään.
 
Mulla riittää se että siitä tutusta esiintymisformaatista vaihdetaan jotain osa-aluetta sen verran ettei tilanne tunnu enää niin tutulta -> rupeen jännittämään. Mutta pitää muistaa että pieni jännitys on aina paikallaan, ainakin mut pistää keskittymään paljon paremmin.
 
Mutta yleensä noissa jännitystilanteissa auttaa se "ottakaa-tai-jättäkää" -ajatusmalli. Selkeetä röyhkeyttä kehiin ja anteeksi ei pyydellä. Varsinkin jos on tuttuja (musiikkipoliiseja) mukana:)

Mutta pitää muistaa että pieni jännitys on aina paikallaan, ainakin mut pistää keskittymään paljon paremmin.
 
Mulla sama homma. Uusi juttu, uudet biisit jne. Ensimmäinen (prima vista tj) ja toinen kerta menee normaalisti todella hyvin. Kolmannessa saattaa tulla jo jotain virheitä ja siitä rutiinin kautta hyvääm lopputulokseen. Tuo, että ensimmäiset "otot" tuottaa hyvän lopputuloksen, ei johdu mistään muusta, ko siitä, että siihen tekemiseensä keskittyy niin täydellisesti.

Onko kellään samanlaisia vaivoja ku allekirjoittaneella?
 
Mulla ei jännitä paskan vertaa etes tuhansien ihmisten edessä, oikeasti ei yhtään!! Mutta annas olla kun yksiki oikein hyvä tuttu ilmestyy paikoille, menee jonku aikaa, ennen ku rentous tulee takasin.
 
Mulla vähän sama vika (pieni ns. terve jännitys yleensä parantaa suoritusta).Keikoilla ei oo pahemmin jännittänyt edes lapsena,mutta opiskeluaikoina kurssitutkinto-tilanteet oli yhtä helvettiä.Silloin kun tietää että kuuntelijoiden pääasiallinen tehtävä on etsiä virheitä soitosta (sitä vartenhan ne raadit on),iski semmoinen vittumainen paniikkijännitys.Sillointällöin tulee vieläkin pientä hermostumista,kun paikalle saapuu semmoisia tarkkaavaisen näköisiä puolituttuja kolleegoita.

Keikalla ei jännitä oikein yhtään, vaikka pitäs lauleskella kuinka isolle porukalle. Mutta annas kun mennään lähikuppilan karaokebaariin tulkitsemaan jotain elämää suurempaa, niin jo iskee paniikki....

Mä pääsin taas suosikkiaiheeseeni eli off-topicointiin.
 
Eka piisi on aina tärkein, sen perusteella yleisö muodostaa mielikuvansa soittajasta/soittajista/musiikista ja sen mielikuvan muuttaminen mihin tahansa suuntaan on vaikeaa ja vaatii monta eri tavalla soitettua piisiä.
 
Eli: kyllä sitä kannattaakin vähän jännittää.
(Ja opetella se hyvin tai ottaa sellainen, jonka osaa silmät ummessa räkäkännissäkin)

Mutta yleensä noissa jännitystilanteissa auttaa se "ottakaa-tai-jättäkää" -ajatusmalli. Selkeetä röyhkeyttä kehiin ja anteeksi ei pyydellä. Varsinkin jos on tuttuja (musiikkipoliiseja) mukana:)
 
Itse olen saman metodin tukija.
 
Harvemmin on kyllä minkäänlaista jännitystä. Jännitystilanteet saattaa ja onkin tulleet viimeksi esim sellaisessa tilanteessa, kun pitää lähtee vetään yksittäin jotain juttua maksulliselle keikalle, eikä ole tulut vedettyä ei sitten niin mitään puoleen vuoteen yksikseen. Hätätreenit edellisenä iltana ja sitten vaan niska jäykkänä esiintymään.
 
Yleensä se menee ohi eka setin jälkeen.

Yskä paranee yskimällä ja
 
Nuha nuss....la.

... aikoinaan pikkaisen, mutta mua ei oo jännittänyt eikä hävettänyt enää sen jälkeen, kun pääsin pois "kansakoulusta" :)

Näin vanhemmiten jännittää oikeastaan vain se että laitteet olis kunnossa , sitä muuta on jo myöhäistä jännittää....

Näin vanhemmiten jännittää oikeastaan vain se että laitteet olis kunnossa , sitä muuta on jo myöhäistä jännittää....
 
Joo, akustisesta saa aina äänen, jollei muuta niin väärän epävireisen, mutta digipianosta ei aina edes sitä.

ns. terve jännitys yleensä parantaa suoritusta
 
Monessakin lajissa, eritoten vaakapainissa :)
 
MrS

Mulla vähän sama vika (pieni ns. terve jännitys yleensä parantaa suoritusta).Keikoilla ei oo pahemmin jännittänyt edes lapsena,mutta opiskeluaikoina kurssitutkinto-tilanteet oli yhtä helvettiä.Silloin kun tietää että kuuntelijoiden pääasiallinen tehtävä on etsiä virheitä soitosta (sitä vartenhan ne raadit on),iski semmoinen vittumainen paniikkijännitys.Sillointällöin tulee vieläkin pientä hermostumista,kun paikalle saapuu semmoisia tarkkaavaisen näköisiä puolituttuja kolleegoita.
 
Mulla tyssäs aikoinaan klassisen musan opiskelu tod.näk. just noihin kurssitutkintotilanteisiin,oli kuin teloitusryhmän eteen olis mennyt...samaten aikoinaan kun oli oma progebändi ja oltiin jossain kisoissa,aivan sairas jännitys,no se meni sitten lauteilla ohi...huttuhelvetissä ei tarvi jännittää,ja se jos tulee tuttuja tai muita soittajia paikalle,se on ainakin mulle ihan sama,ei me niille soiteta, joskus on raivostuttanut kun yks bändikaveri meni yleensä ihan lukkoon "hei tuolla on se ja se,mitä v...a me nyt vedetään.."
 
Sitten kaivettiin jotain "taidetta"kehiin....

Raju piereskely ennen esiintymistä laukaisee jännityksiä!