tonicaster 17.12.2004 12:51:18 | |
---|
Nyt on kuulkaa niin että kaikk on männy, ja oravatkin puissaan nauraa mulle.. Joo elikkäs oltiin kaverin kanssa yhtenä iltana vähän soittamassa, volume-tasot koneessa olivat ihan matalalla kakkosen kiepeillä, yhtäkiä vahvistimestä katosi ääni ja pienoinen haju leijaili ilmoille. No treenit loppuivat siihen, ja päätin tarkastella asiaa myöhemmin. Tänään oli sitten koulussa syksyn viimenen tentti, ja totesin, että voin syventyä vahvistin parkaani ajan kanssa. Kytkin virrat päälle, lyijykynällä koputtelin putket läpi, mutta kaikki ok, putket tämän testin mukaan kunnossa. Päätin ottaa piirilevyn esiin ja tarkistaa ettei mikään muu osanen olisi mustunut(kärähtänyt). Mitään tällaista ei käynyt ilmi. Mutta sitten kiinnitin huomioni kondensaattoreihin, niitten ympärillä oli tuollaista kovaksi jähmettynyttä toffeen väristä ainetta ja sitä oli osaksi myös niiden päällä, sekä mennyt joidenkin muiden pienempien komponenttien päälle. Tuli mieleen, että mahtaisko toi "toffee" olla konkkien sisältä sitä "levyjen" välistä eriste ainetta?? Vai olenko täysin hakoteillä, kun järkeeni ei mahdu, että tuo sinne kuuluisikaan(meinaan "toffee"). Mitä maksaa korjaus? Ja mikäli olen väärässä, niin mikä voisi olla rikki? Oon ite niin tyhmä näissä sähköasioissa..Kuten sanottua oravatkin nauravat.. |
KoskPaavo 17.12.2004 13:03:27 | |
---|
Mun mielestäni se "toffee" on vaan sellaista liimamönjää jolla ne varmistaa että ne ikäänkuin painavammat komponentit pysyy paikallaan esim. tärinässä, näin olen ainakin nähnyt tehdyn joissakin japsi, -korean televisioissa. Soittaja selviää aina. |
tonicaster 17.12.2004 13:19:32 | |
---|
Tuota itsekin mietin, kun tuntui niin hassulta että sitä oli kaikkien konkkien ympärillä ympäri piirilevyä...mikähän siinä mahtaa olla sökönä?? |
zorro 17.12.2004 13:25:47 | |
---|
sulake palanu ostetaan: lace sensor Red myydään: WhammyII |
Tumppi38 17.12.2004 14:03:41 | |
---|
sulake palanu Ja katsoitko pääteputkien kannoilla olevat etuvastukset (muutama sata ohmia) ovatko poikki ? The ship is arriving too late to save the drowning witch . . .FZ |
tonicaster 17.12.2004 14:20:02 | |
---|
kolme sulaketta löysin kaks normaalia lasiputkisulaketta (1 ja 2A) langat ehjät sitte oli yks tällainen putkisulake jonka pinta oli valkoinen, johti virtaa kyllä...nuo vastukset, onko ne jotenkin ympätty noihin putkiin ?(varmaan ihan hoopo kyssäri...) |
Jos sieltä on savua tullut ulos, kannattaa viedä huoltoon. Huonossa lykyssä päätemuuntaja on sanonut morjens. Lisäys: Niin, se 'toffee' on tosiaan liimaa, no worries. Toinen lisäys: ei siellä putkissa mitään vastuksia ole, ja Classic 30:ssä on kaikki vastukset muutenkin piirilevyllä. Hei, nytpä tuli mieleen. Classic 50:ssä on niin käsittämätön viritys, että jos laitetta käyttää 230v asennossa, kulkee verkkovirta yhden ison tehovastuksen läpi. Testaapa kokeilumielessä säätää jännitevalitsin 220v asentoon? Toimiiko? Näin ei styrkkaria kauaa kannata käyttää, koska jännitteet ovat hieman liian korkeat. Mutta sen jälkeen on helppo sitten vaihtaa se yksi vastus. |
tonicaster 17.12.2004 17:02:52 (muokattu 17.12.2004 17:04:37) | |
---|
Pähkäilimme juuri kaverin kanssa laitetta. Putkiin ei tule hehkua virta päällä, joten veikkailimme verkkomuuntajan ongelmia. Mittailimme muuntajan ympäriltä jännitteitä ja huomasimme samalla että piirille muuntajalta lähtevät keltaiset johdot ovat oikkarissa. Ei liene normaalia? Keltaisten ja punaisten johtojen perässä olevat sulakkeet ovat ehjät. Scheman mukaan tasasuuntaus on vasta jossain noiden sulakkeiden jälkeen. Olisiko verkkomuuntaja kämähtänyt? Edit: ei muuten ole verkkomuuntajalla jännitealueen vaihtokytkintä. 220-240~ ottaa vastaan. |
maza 17.12.2004 20:17:20 (muokattu 17.12.2004 20:18:27) | |
---|
Ne keltaiset johdot ovat hehkujohdot. Niiden välillä on kyllä resistanssia, mutta hyvin, hyvin vähän, kenties ohmin kymmenesosia korkeintaan. Toisin sanoen halpa yleismittari saattaa näyttää niiden olevan oikosulussa. Classic 50:ssä ainakin oli hehkuille 10A sulake, jos en väärin muista. Tsekkaapa, löytyykö sellaista. Palaako virtavalo? Jos se palaa, vika ei ole hehkuissa - siihen tulee sähköä samalta toisiokäämiltä. EDIT: Keltaisten johtojen väliltä sun pitäis siis mitata suunnilleen 6,3VAC. Jos ei jännitettä näy, ja sulake on kunnossa, vika on ikävä kyllä tällöin muuntajassa. Savun hajukin voisi viitata siihen. Toivottavasti takuu on vielä voimassa. :( |
zorro 12.03.2005 13:04:56 | |
---|
Minullakin on uusi ongelma classicin kanssa. Yhtäkkiä alkoi hirveätä rätinää kuulumaan. Ensimmäisenä tuli mieleen että piuhat rikki, mutta piuhan irrottaessani vahvistimesta rätinä ei kadonnut minnekkään. Sitten pimeässä katsoin vahvistimen taakse, niistä pikkuputkista ei yhdessäkään ollut minkään näköistä valoa havaittavissa.. lieneekö vika siinä? ostetaan:danelectro tuna melt tremolo, EMG-81 myydään: |
tonicaster 12.03.2005 18:57:32 | |
---|
Mulla muuten oli tuossa classicissa muuntaja rikki..meni onneksi takuuseen..putket täytyis vielä vaihdattaa.. eihän itse putkien vaihto olisi ongelma, mutta se bias hommeli, en oikeen oo perillä siitä miten se tehdään...=(, Kun vissiin tossa mulla ei ole sellaista bias säätö piiriäkään.. |