Bassot ›

Heräteostihan sieltä joku sen 57 Stratonkin. 14 000€ vaan.
 
joo, ei oo yhtä nollaa liikaa tossa hinnassa.
 
Tarkoittanet, että et itse ole lisännyt siihen nollia? Nimittäin kyllä niitä ON yksi liikaa.
 
Että ihan heräteosti? Toivottavasti sen osti joku musakauppiaan painajainen, eli semmoinen joka on kovasti tietäväinen kysellessään mikkien käämeistä ja Guitar/Bassplayerista lukemiensa arvosteluiden perusteella eri soilta kaadettujen suosaarnien sustaineroista, mutta E- duurin soittaminen on hiukka vaikeaa.

Semmoinenkin aspekti tuossa keräilyssä on, että voiko autenttisuudesta koskaan olla ihan satavarma. En toki halua kyseenalaistaa Kitarapajan asiantuntemusta ja rehellisyyttä, mutta jotain pientä voi heiltäkin jäädä huomaamatta. Olisi aika mälsää säilytellä tuollaista vehjettä 30 vuotta ja sitten saada selville että joku hihnatapin ruuvi ei ole alkuperäinen, joten koko basso on käytännössä arvoton...
 
Mietin itse ihan samaa. Eipä noi soittimien "aitoustekijät" kovin hääppösiä ole. Aika helposti olisi pala puuta tehtävissä vanhemman oloiseksi, samoin kuin kirjoitella lyijykynällä basson kaulaan haluttu vuosiluku. Ja äkkiäkös tollasen sarjanumeroläpyskänkin joku vastaavasta metallilevystä vääntää. Tämä siis kärjistäen sanottuna.
 
En siis minäkään toki noiden soittimien aitoutta kyseenalaista, mutta ei soittimista voi koskaan olla täysin varma. Kuinka moni on oikeasti hypistellyt kymmeniä vintage soittimia ja näin oppinut tunnistamaan aidon?

"Anteeksi, saisinko viedä tämän oletettavasti vanhan Fender Jazz Bass -soittimen radiohiilitutkimukseen?"

"Anteeksi, saisinko viedä tämän oletettavasti vanhan Fender Jazz Bass -soittimen radiohiilitutkimukseen?"
 
Mutta eikös se selvittäisi vain basson puun iän? Ei sitä, koska puusta on soitin veistetty. Tuolla tavalla iäksi tulisi helposti yli 100 vuotta. Sitten vaan myymään Mnetin torille: "Myydään yli 100 vuotta vanha basso. Aitous testattu auktorisoidussa radiohiilitutkimuslaboratoriossa."

Mutta eihän tossa vintage-hölmöilyssä useinkaan ole laadusta kyse, eikös se ole vähän niinkuin postimerkkien keräilyn kanssa, että joku vaan päättää mitkä on arvokkaita?
 
Tuohan se on taivahan tosi. Soittimet tietysti eroavat monista muista keräilykohteista siinä, että niillä on myös ihka aitoa käyttöarvoa. Jollain vanhalla postimerkillä ei ole minkäänlaista kätyttöarvoa, vaan sen hinta määräytyy vain ja ainoastaan saatavuuden mukaan.
 
Soitinkeräilyssä käyttö- ja keräilyarvo ovat jotenkin jännästi sekoittuneet. Käyttöarvo tuntuu olevan hinnanmäärityksen lähtökohta, mutta kun ihmiset hamstraavat niitä parempina pidettyjä yksilöitä ja vuosikertoja, alkaa saatavuus määrätä hintaa. Niinpä tällaiset CBS-kauppojen kaltaiset vedenjakajat rupeavat elämään omaa elämäänsä, vaikka niillä ei olisikaan enää mitään tekemistä käyttöarvon kanssa.

Molemmat Pajan '66 pelit on kuvien perusteella erittäin hyväkuntoisia ikäänsä nähden ja hinta on kansainvälisesti katsoen kohdallaan.
 
Olen aikaisemminkin kirjoitellut aiheesta kun se on niin tuttu ja lähellä sydäntä. Omistan vuoden '65 Presarin (sunburst) ja Jatsin (Lake Placid Blue) ja ne on soittiminakin mun parhaat. Omakuvassa on heikko otos noista vehkeistä. Käytän niitä keikoilla ja treeneissä ja toisin kuin joku täällä epäli ei ne kolhuja säikähdä. Mitä nyt yksi uusi naarmu tuhannen muun joukossa merkitsee. Onpahan taas rokimpi laite. Relikointia eli tehdaskulutusta pidän ihan pelleilynä.
 
CBS-stigma on tuon aikakauden osalta pelkkää hopinää ja keräilijöiden sauhuamista, mutta kyllähän esim. vuoden 70 Jatsissa ja 65 Jatsissa on jo selvä ero niin rakenteessa kuin saundissakin. Molemmat on hyviä. Ehkä merkitävin ero on otelaudan materiaalin vaihtuminen n. vuodesta 66 eteenpäin intian ruusupuuhun brasilialaisen sijaan ja se on jo saundijuttukin. 70-luvun loppua kohden laatu heikkeni jo selkeämmin, mutta niistäkin tuon ajan yksilöistä jotka ovat olleet aikanaan hyviä soittimia on jalostunut iän myötä parempia.
 
Sijoituksena nuo vehkeet ovat historiallisesti olleet kannattavia joten tässä keskustelussa heitetty epäily tuon homman järkevyydestä on turha. Toki historiassa tapahtunut arvonnousu ei ole tae tulevaisuudesta, mutta jotain se asiasta kertoo. 70-luvulta lähtien on vintage-soittimien hinnat nousseet yli 10 % joka vuosi. Aika harvasta arvopaperista voi sanoa samaa, puhumattakaan pankkitalletuksesta tai sukanvarteen säästämisestä.

Mutta eikös se selvittäisi vain basson puun iän? Ei sitä, koska puusta on soitin veistetty. Tuolla tavalla iäksi tulisi helposti yli 100 vuotta. Sitten vaan myymään Mnetin torille: "Myydään yli 100 vuotta vanha basso. Aitous testattu auktorisoidussa radiohiilitutkimuslaboratoriossa."
 
Niinpäs tekeekin. Oho. :P

Mietin itse ihan samaa. Eipä noi soittimien "aitoustekijät" kovin hääppösiä ole. Aika helposti olisi pala puuta tehtävissä vanhemman oloiseksi, samoin kuin kirjoitella lyijykynällä basson kaulaan haluttu vuosiluku. Ja äkkiäkös tollasen sarjanumeroläpyskänkin joku vastaavasta metallilevystä vääntää. Tämä siis kärjistäen sanottuna.
 
En siis minäkään toki noiden soittimien aitoutta kyseenalaista, mutta ei soittimista voi koskaan olla täysin varma. Kuinka moni on oikeasti hypistellyt kymmeniä vintage soittimia ja näin oppinut tunnistamaan aidon?
 
Minä olen. Aidon asian tunnistaa esim. 50- ja 60-luvun Fendereissä seuraavista asioista:
- potentiometreissä on viikontarkka valmistusmerkintä: niiden väärentäminen vaatii niin paljon vaivaa että ei kannata
- kondensaattorit, vanhoja ja alkuperäisen kaltaisia ei tahdo saada mistään
- mikrofonien navat, käämilanka, johdotukset ja merkinnät pohjassa ovat vuosikertariippuvaisia
- johdot, niiden eristemateriaali ja juotokset joihin ajan hammas puree ja jättää jälkensä
- rautatavara, parhaatkaan relikoinnit eivät pysty jäljittelemään 40 vuoden hapettumia ja kulumia
- puu ja sen ikääntyminen
- puuntyöstön yksityiskohdat ja esim. maalauksessa käytetyt tuennat jotka jättävät omat vaikeasti kopioitavat jälkensä
- lakkaus ja maalaus, tästä syystä refin, eli uudelleen lakattu/maalattu on aina ongelma koska silloin väärennös on mahdollinen
- logo ja sen yksityiskohdat
- plekusuoja ja nupit: tiettyjä muovilaatuja, esim selluloidi ja bakeliitti joita on käytetty vain vanhoissa vehkeissä ja ne ovat selvästi erilaisia kuin nykymateriaalit
- ja sitten vielä kaularaudan sarjanumero ja kaulan/rungon merkinnät joiden perusteella yleensä määritettään valmistusajankohta, vaikka asiantuntija määrittää ajan ilman näitäkin
 
Jos kaikki edellä mainittu on kunnossa ja soitin vielä hyvä niin sitten on loppujen lopuksi sama onko vehje väärennös. Se on tullut tekijälleen niin kalliiksi ja vaatinut valtavan työn että hintakin on jo kohdallan :-)

- johdot, niiden eristemateriaali ja juotokset joihin ajan hammas puree ja jättää jälkensä
 
Mites muuten on, onkos "hyväksyttävää" vaihtaa johtoja, ne kun tuppaavat toden totta hapettunaan? Siis sitä tarkoitan hyväksyttävällä, että onko "vintagenatsien" mielestä sitten enää vintage?

Mites muuten on, onkos "hyväksyttävää" vaihtaa johtoja, ne kun tuppaavat toden totta hapettunaan? Siis sitä tarkoitan hyväksyttävällä, että onko "vintagenatsien" mielestä sitten enää vintage?
 
Laita vanhat johdot talteen, niin voi sitten entisöidä. Heh. ;)
 
(Ps. tosta toisesta triidistä, vaikka taisi se aloittaja puhua mitä sattuu, niin joo, Bobby Vega ainakin haastattelun mukaan soittaa vain plektralla.)

Mites muuten on, onkos "hyväksyttävää" vaihtaa johtoja, ne kun tuppaavat toden totta hapettunaan? Siis sitä tarkoitan hyväksyttävällä, että onko "vintagenatsien" mielestä sitten enää vintage?
 
Tuohan se on just se naurettavuus vintage-hommassa. On se vintage, muttei 100% alkuperäinen. Mitä alkuperäisempi sen kalliimpi. Kaikki modifioinnit, selkeät paranuksetkin, ovat arvoa alentavia juttuja. Ainoat asiat jotka ovat saaneet jonkinlaisen synninpäästön ovat uudelleen nauhoitus, siitä usein seuraava satulanvaihto ja esim. stratoissa 5-asentonen mikkikytkin, joka tuli sarjavamisteisiin vehkeisiin vasta 1977, eli 22 vuotta sen jälkeen kun "väliasennot" oli löydetty ja haluttu ominaisuus. Nämäkin alentavat arvoa. Kaikkein arvokkain soitin on sellainen joka on käytännössä myyntihetken kunnossa ja mukana on kaikki tagit, ohjekirjat, piuhat, hinhat, puhdistusliinat, kuitit, laukku jne...
 
Tätä taustaa vasten hyviä ostoksia ovat hieman modifioidut tai esim. uudelleen maalatut vintage-vehkeet. Ne ovat puolet alkuperäiskuntoisten hinnasta, mutta soittimina aivan yhtä hyviä. Udelleenmallaus/lakkaus esim. ei muuat soittimen soitettavuutta ja saundia jos se on tehty samoilla menetelmillä kuin alkuperäinenkin. Syy miksi modifiointeja niin kavahdetaan tulee ositain tuosta väärennösasiasta josta oli juttua aiemmin.
 
Vintage-touhusta on mainio parodia Spinal Tap ja siinä se kohta jossa kitaristi esittelee vintage-vehkeitään. Siellä on mm. kitara johon ei saa edes koskea. Ja Marsu jonka vola menee yhteentoista. "This goes to eleven. It's one louder"

Kiitos asiallisesta tietopaketista, paitsi...
 
Vintage-touhusta on mainio parodia Spinal Tap ja siinä se kohta jossa kitaristi esittelee vintage-vehkeitään. Siellä on mm. kitara johon ei saa edes koskea.
 
...sitä kitaraa ei saanut edes katsoa!

(Ps. tosta toisesta triidistä, vaikka taisi se aloittaja puhua mitä sattuu, niin joo, Bobby Vega ainakin haastattelun mukaan soittaa vain plektralla.)
 
"What is hip" on saattanut ola hiukka kulmikkaan kuuloinen?
 
Niin, ja se edellinen ketju meni lukkoon häirikköaloittajan vuoksi!

"What is hip" on saattanut ola hiukka kulmikkaan kuuloinen?
 
Yksi tuttu basso-jamppa näki Tower of Powerin keikalla Bobbyn tuurauspestin aikana eikä kyllä piipittänyt mitään grooven kulmikkuudesta, päinvastoin. "Bobby kicked some serious ass".
Aika paha tuuraus-nakki, sanoisin.

Tosin Roccohan on kyllä ylitse muiden, sitä ei käy kiistäminen.

Hype!
Tuollaisen basson oikea hinta lienee 3500-4000 € parhaimmillaan.

Joka basistin suosikki huussilukemistossa Peispleijerissä oli taannoin Vegan haastattelu aiheesta. Vaikka aika kehäraakki onkin, niin ei vissiin ihan "vasemmalla kädellä" tuota heittänyt...
 
Onkse semmonen hattupäinen sälli? Tai siis hattu oli siinä jutun kuvituksessa päässä. Jos se oli se sama juttu, niin kyllähän se oli muistaakseni omien sanojensa mukaan tosiaan valmistautunut huolela hommaan, ja olikse sillee, että oli ollut koesoitot ja kaikki, eikä homma ollutkaan yheltä istumalta selvä?

Onkse semmonen hattupäinen sälli? Tai siis hattu oli siinä jutun kuvituksessa päässä. Jos se oli se sama juttu, niin kyllähän se oli muistaakseni omien sanojensa mukaan tosiaan valmistautunut huolela hommaan, ja olikse sillee, että oli ollut koesoitot ja kaikki, eikä homma ollutkaan yheltä istumalta selvä?
 
Joo, skulaa sellasella autonperässä vedetyn näkösellä jazzilla.
 
Rocco on sen verran legendaarinen, että tuskimpa pyytävät jotakuta silleen et "vittiitkö tulla skulaa, niinko?", eh.. Joo, varmaan ollu paha nakki kyllä.

Onkse semmonen hattupäinen sälli? Tai siis hattu oli siinä jutun kuvituksessa päässä. Jos se oli se sama juttu, niin kyllähän se oli muistaakseni omien sanojensa mukaan tosiaan valmistautunut huolela hommaan, ja olikse sillee, että oli ollut koesoitot ja kaikki, eikä homma ollutkaan yheltä istumalta selvä?
 
www.bobbyvega.com
 
Tämä menee jo mutun puolella, mutta sellainen muistikuva on aiheesta jäänyt ettei siinä mitään koesoittoja pidetty kuitenkaan. Eiköhän toi Bobby ole T.O.P:in jampoille vanha tuttu kun samalla seudullakin asustavat. Mene ja tiedä. Se on kuitenkin varmaa että Bobbykin joutui vähän kotiläksyjä tekemään.

Tosin Roccohan on kyllä ylitse muiden, sitä ei käy kiistäminen.
 
Näin on, riippumatta siitä kuka Rocco on kyseessä.