Rummut: rumpukamat ›

niin..mutta ei niitä hillittömiä nopeuksia yksinkertaisesti voi polkea samalla volyymilla kuin normaalisti basaria pököttelisi. siksi trigataan ja basareita kompressoidaan, se on vaan se hevimusiikin juttu. onhan kitarasäröt ja efektitkin tuolla kaavalla ajatellen luonnottomia.
 
ja jos puhutaan yleisesti nykypäivän pop/rock musiikista niin kyllä se äänimaailma on erittäin pitkälle käsitelty, studiossa voidaan selviä soittotaidon puutteita korjata jälkeenpäin hyvin rankastikin,kuten varmaan tiedät..
kuka vetää luonnollisuuden rajan?
 
Jokainen äänite ja konsertti, jossa käytetään sähköisiä laitteita (etenkin digitaalisia), on emävale, eli jokaikinen. Ainoastaan ulkona kaiuttomassa paikassa ääni tulee akustisesta instrumentista luonnollisena ulos. Hyvä konserttisaliakustiikkakin yrittää tuoda jälkikaikua orkesterin sointiin, mitä vielä Finlandia-talon luonnollisuudessaan luonnottoman kuiva tila yrittää saada sähkölaittein.
 
Tuplabassarien triggaus ja komperssointi on myös luonnotonta, kuten myös mallintavien kitarastrykkareiden käyttäminen: lavalla näkyy Behringer, mutta kuulostaa markan Marshallilta. Paikalla on Pearlin bassorumpu, mutta kuulostaa siltä samalta sampelta joka löytyy Irmelin moduulista.
 
Sähkökitarankin signaali on tiukan kaavan mukaan vale, mutta mielestäni sähkökitaran signaali on totta: humbucker on osa soitinta. Kaikki piuhan toisessa päässä on valetta, kun kitarakaiuttimet ja -vahvistimet eivät missään tapauksessa toista kitaran taajuuskäyrää tasaisena, kaikkea muuta! Jos sähkökitaran kytkee suhteellisen neutraaliin mikserikanavaan, kuulostaa se ihan kauhealta, joten sähkökitara itsessään on sähkömekaniikan epäonnistunein laite - amatöörien puuhastelua! Yllättävän käytetty koje tätänykyä.
 
Itse kyllä pidän analogisten elektroniikkavempainten soundista, kuten Electro-Harmonixin ja Dunlopin kitaraefekteistä; Fenderin, Peaveyn (joidenkin) ja Marshallien soundeista; VCS-3, Moog syntetisaattoreista jne. Analogisähkörummutkin olivat sympaattisia, mutta triggaus, ääh! Jos yrittää soittaa feikkaamalla nopeasti, kannattaisi soittaa mielummin hitaammin ja hyvällä soundilla.
 
Ja yksi asia vielä: kirjoituksessasi oli hävettävän paljon kirjoitusvirheitä. Yhtään isoa kirjainta virkkeiden alussa ei ollut, usein välimerkin jälkeen puuttui välilyönti tai sitten niitä oli kaksi ja kaksi peräkkäistä pistettä on aina kirjoitusvirhe. Kahden sijasta kuuluisi käyttää kolmea pistettä, jos se yrittää ilmaista tekstin jatkumista kirjoituksen loppumisesta huolimatta. Vähän kunnioitusta äidinkielenopettajillesi!

Ja yksi asia vielä: kirjoituksessasi oli hävettävän paljon kirjoitusvirheitä. Yhtään isoa kirjainta virkkeiden alussa ei ollut, usein välimerkin jälkeen puuttui välilyönti tai sitten niitä oli kaksi ja kaksi peräkkäistä pistettä on aina kirjoitusvirhe. Kahden sijasta kuuluisi käyttää kolmea pistettä, jos se yrittää ilmaista tekstin jatkumista kirjoituksen loppumisesta huolimatta. Vähän kunnioitusta äidinkielenopettajillesi!
 
Noh noh, tarvitseekohan näihin nyt puuttua.
 
Ei kovin olennaista ainakaan. Erikseen ovat varmasti ne palstat, joissa voidaan näistä asioista kritisoida.
 
Kunhan nyt rauhoittelin.

Ja yksi asia vielä: kirjoituksessasi oli hävettävän paljon kirjoitusvirheitä.
 
Jos tuolle linjalle lähdetään, niin mitäs mieltä olet seuraavasta?
 
Tuplabassarien triggaus ja komperssointi on myös luonnotonta, kuten myös mallintavien kitarastrykkareiden käyttäminen:...
 
Kerro ihmeessä lisää "komperssoinnista" ja "strykkareista"! :D

Joskus mulle kävi samoin... :-)
 
Kuitenkin: oikeinkirjoitus ei ole huonoa Suomea. Siihen voimme pyrkiä, että teksti on selkeää ja luettavaa, vaikka vaikeaa se välillä onkin. Varsinkin, kun omassa kirjoituksessa suuri osa virheistä tulee lyöntivirheistä, ei lukihäiriön takia.

No niin, odottamani vastaus tulikin sieltä jossain kohdassa. Eli nopeutta treenataan paremman kontrollin ja tekniikan takia. Jos osaa soittaa rennosti ja nopeasti, niin pitäisi pystyä soittamaan myös hitaammat temmot rennosti. Skaala laajenee. Nykyään nopeus tosin on kirosana. Jos joku aloittelija kysyy nopeuden treenamisesta, niin kyllä se on hyödyllisempää opastaa soittaja esim. rudimenttien, aksenttien ja ennen kaikkea kurinalaisen treenamisen maailmaan ja myös siihen nopeasti Soittamiseen eikä Hakkaamiseen. Vauhtia hankkiessa voi oppia paljon kaikenlaista, jos vaan annetaan mahdollisuus. Vallalla on vaan se käsitys, että nopeudesta ei saa puhua ja kehua saa vain täydellisesti soittavien jazz-miesten nopeutta, koska se on Oikeaa ja Hienoa nopeutta. Muunlaisen nopeuden ihaileminen on laitonta ja johtaa A.R.D.W:n säännösten mukaisiin rangaistuksiin. Pahinta on se, että nopeutta käytetään musiikilliseen ilmaisuun, eikä sooloiluun, jonka ulkopuolella nopeuden käyttö on kuolemanrangaistukseen johtava rikos.
 
Eli kun joku kysyy miten tupliin saa nopeutta, niin voisi varmaan kertoa sen vastauksen ja siinä sivussa monia asioita joita siihen nopeuteen liittyy, mm. noista tekniikoista ja niistä äänenvoimakkuuden oudoista muutoksista ja etenkin kolmen T:n tasapainosta: Tyylitaju, Tatsi ja Tarkkuus.

Eli kun joku kysyy miten tupliin saa nopeutta, niin voisi varmaan kertoa sen vastauksen ja siinä sivussa monia asioita joita siihen nopeuteen liittyy, mm. noista tekniikoista ja niistä äänenvoimakkuuden oudoista muutoksista ja etenkin kolmen T:n tasapainosta: Tyylitaju, Tatsi ja Tarkkuus.
 
...niin tai aina kun joku kysyy jotain, mihin ainoa oikea vastaus on "reenaamalla" vois melkeen jättää vastaamatta kokonaan. emmä nyt tiiä onko siitä edes hyötyä, että vetää topikin ohi raiteilta, vaikka raide oliski tyhmä.

kolmen T:n tasapainosta: Tyylitaju, Tatsi ja Tarkkuus.
 
Miten olisi vielä neljäs T: Time!

Miten olisi vielä neljäs T: Time!
 
Tarkkuus = Time

Tarkkuus = Time
 
Timeen kuuluu paljon muutakin kuin tarkkuus. Tarkkuus kuuluu jousiammuntaan, mutta rumpujensoittoon kuuluu svengi. Jos kaikki lyönnit osuvat napakymppiin, niin se ei svengaa pätkääkään.

Jos kaikki lyönnit osuvat napakymppiin, niin se ei svengaa pätkääkään.
 
Ystävällisessä mielessä pyydän perusteluja tälle väitteelle.

jos ne kaikki iskut osuis ihan just täsmälleen se kuullostais ihan koneelta eikä kone svengaa. nykyään musiikissa on usein muutenki ongelmana toi liiallinen virheettömyys. kaikki raakuus ja aitous on viety pois.

Ystävällisessä mielessä pyydän perusteluja tälle väitteelle.
 
Volontiers! Itse ymmärrän "tarkan soittamisen" olevan metronomin tarkkaa jokaiselta lyönniltään. Jos kaikki lyönnit ovat metrisesti tarkasti kohdallaan, se ei voi svengata. Svengi-käsite tarkoittaa keinumista. Keinun vauhti hidastuu heiluriliikkeen ääripäissä ja nopeutuu keskivaiheilla, joten sen vauhti vaihtelee. Samoin käy svengaavan rytmin: se kiihtyy ja hidastuu painollisten tahdinosien heikommilla puoliskoilla. Rumpujensoitossa keinuminen tarkoittaa vähintään kahta asiaa:
 
1) Tahdin pää- ja sivuiskujen (1 & 3) on tultava rytmissä, jotta hahmottuu rumpalin soittamien iskualojen (afroamerikkalaisessa musiikissa 2/4) alut. Takapotkujen (2 & 4) kanssa on mahdollisuutta manipuloida timea, soittamalla sitä takakenoisesti, laid back. Jotkut rumpalit, esimerkiksi Haavisto J:n yhtyeen aikoihin, uskalsi soittaa virveliä todella taakse kuulostamatta jäljessä tulevalta. Svengi tässä tapauksessa tarkoittaa sitä, että ykkös- ja kolmoisiskut ovat aavistuksen pidempiä, kuin tahdin kakkonen ja nelonen. Iskualat ovat siis aavistuksen verran kolmimuunteisia.
 
2) Saman voi tehdä jokaisen off-beatin kanssa (-si, -si, -me ja -jä), jolloin rytmistä ennen pitkää tulee triolipohjainen eli täydellisen kolmimuunteinen. Siltä välitä on lukemattomia esimerkkejä: kuunnelkaa Richie Haywaridin soittoa "Political Blues" Little Featin Sailing Shoes albumilta tai Famudu Konaten djemben soittoa. Saman voi tehdä myös kuudestoistaosille, kuten Bonhamin kohotahdit Black Dogissa.
 
Noissa esimerkeissä rytmit svengaavat. Toki täydellisen tasajakoinen, tarkka soitto voi groovata muiden soittajien kanssa, mutta ei svengata. Jos täydellisen tasajakoisen kompin soittaa hieman takakenossa muihin nähden, saa se aikaan vaikutelman lievästä kolmimuunteisuudesta, mutta itsessään se ei voi vieläkään svengata. Tietysti tarkkuus, eli se että pystyy soittamaan tarkasti, on myös tärkeätä, mutta yhdessäsoittamisen kanssa se ei vaan riitä.

Tässä sen taas näki, että kymmenien vuosien kokemus peittoaa juniorin innokkuuden. Asiantunteva kommentti jazzmies.

Nyt haluaisin jazzmiehen -ja muidenkin toki- asiantuntijana kommentoivan sellaista asiaa että kuinka paljon svengiä, groovea tms. voi oppia? Itse aloitin aktiivisen rumpujensoiton pari vuotta sitten ja silloin en pysynyt edes yhtä klikinväliä temmossa. Tuskin oli svengikään kummoinen. Nykyään ainankin pääosin tempo pitää, mutta kuitenkin soitto heiluu klikin ympärillä koko ajan. En edes teeskentele kuulevani onko komppini etu- vai takakenossa, lievästi kolmimuunteinen, ajava, tai ties mitä. Pointtini siis on että voiko soitto kuulostaa (muidenkin kuin omasta mielestä) hyvältä vaikka ei tällaisia asioita tiedostaisikaan, ja voiko moisia salatieteitä oppia?

Mulla oli rumpaliuran alussa (5-7vuotta) pahoja vaikeuksia pitää tempo,svengistä puhumattakaan.Muistan usein mietiskelleeni että lopetan koko touhun!
 
Tempot kiilas tai laahas,joskus soitto myös toimi,mutta usein sain paljon itseäni kokeneemmalta kitaristiltä palautetta näistä ailahtelevista tempoista.
 
Jatkoin kuitenkin sinnikkäästi treenaamista ja bändin kanssa työskentelyä päivittäin.
 
Kunnes yhtäkkiä joku loksahti paikoilleen,soitto vaan rupesi sujumaan joka treeneissä,tempo piti,fiilis oli hyvä ja tämä vaativa kitaristystäväkin oli erittäin tyytyväinen, jopa innoissaan.
 
Olen tämän jälkeen jatkanut rumpalointia useita vuosia ja tämä "jokin" ei ole jättänyt minua enää.hymiö.
 
Oon huomannu joissain oppilaissani samanlaisia "tapauksia" kuin itsekkin olin,oon tietty rohkassu heitä jatkaman sitkeästi harjoittelua,jotkut oppilaat taas ovat syntyneet rumpaleiksi,eli alusta lähtien suht hyvä tempokäsitys,se "jokin" vaan on joillain veressä.
 
Ehkä tää kirjotus voi rohkasta sua joka tappelet tän asian kanssa.Älä luovuta vaikka tuntus joskus toivottomalta,kuuntele paljon erilaista musaa,soita itekses niin paljon ku pystyt.treenaa säännöllisesti bändin kanssa.
 
Itse huomasin että tempo/svengi kehittyy mulla paremmin jos en soita paljoa klikin kanssa/musan päälle (tiedän,se on kivaa!) ,vaan tahkoon komppia pitkiä jaksoja yhtämittaa ja pidän vain lyhyitä klikkitreenejä silloin tällöin.Erittäin kehittävää on myös purkittaa bänditreenit ja keikat,niitä analysoimalla oppii paljon omasta soitosta ja pystyy parantamaan heikkouksiaan.

Nyt haluaisin jazzmiehen -ja muidenkin toki- asiantuntijana kommentoivan sellaista asiaa että kuinka paljon svengiä, groovea tms. voi oppia? Itse aloitin aktiivisen rumpujensoiton pari vuotta sitten ja silloin en pysynyt edes yhtä klikinväliä temmossa. Tuskin oli svengikään kummoinen. Nykyään ainankin pääosin tempo pitää, mutta kuitenkin soitto heiluu klikin ympärillä koko ajan. En edes teeskentele kuulevani onko komppini etu- vai takakenossa, lievästi kolmimuunteinen, ajava, tai ties mitä. Pointtini siis on että voiko soitto kuulostaa (muidenkin kuin omasta mielestä) hyvältä vaikka ei tällaisia asioita tiedostaisikaan, ja voiko moisia salatieteitä oppia?
 
Heti alkuun, en ole asiantuntija. Me ollaan tämmöinen setä - bändi ja soitellaan juurimusaa, bluesia, rhytmŽn bluesia, funkya jne. Jos tuommoiseen musaan haluaa kunnon keinuvan meiningin, voi mielestäni klikin unohtaa. Se svengi on pikemminkin mielentila ja bändin yhteinen ymmärrys musiikista kuin kellontarkka komppi. Jos tuollaista musaa yrittää klikin kanssa vetää, niin tulee ikävän steriili vaikutelma ja juurimusiikin öö... voisiko sanoa tietynlainen aitous katoaa.
Jazzmies tuossa kirjoitti keinumisesta ikäänkuin heiluri - ilmiönä. Kaikkea tuosta terminologiasta en ymmärrä, mutta jos ymmärtää oikein musiikin jota soittaa, on mahdollista tavoittaa svengi ja groove. Keinuminen on sinänsä täysin tiedostamatonta, mutta vaatii ryhmän, joka on samalla aallonpituudella.

Se svengi on pikemminkin mielentila ja bändin yhteinen ymmärrys musiikista kuin kellontarkka komppi.
 
Siitä yhteissoiton euforisesta yhteisymmärryksestä käytetään yleensä nimitystä "groove". Se tarkoittaa kutakuinkin "hypnoottisesti kuulijan mielenkiinnon vangitseva instrumenttien ja laulun toistuvien kuvioiden yhteisvaikutuksesta syntyvä vaikutelma" (Pirkka Kivenheimon määritelmä 2002).
 
Keinuminen on sinänsä täysin tiedostamatonta, mutta vaatii ryhmän, joka on samalla aallonpituudella.
 
Keinuminen on mahdollista myös yksin. Mutta groovaaminen on tietysti afroamerikkalaisen musiikin pointti. Siihen pääseminen vaatii rytmisesti aistikkaat kanssasoittajat, jotka pystyvät pysymään lesteissään sekä komppiensa että timensa kanssa. Groovaamisen harjoittelu on ankaraa rytmisen järjen käyttöä roolijaossa. Täydentäminen on päivän sana, eikä niinkään metronomin tarkka unisono.

Siitä yhteissoiton euforisesta yhteisymmärryksestä käytetään yleensä nimitystä "groove". Se tarkoittaa kutakuinkin "hypnoottisesti kuulijan mielenkiinnon vangitseva instrumenttien ja laulun toistuvien kuvioiden yhteisvaikutuksesta syntyvä vaikutelma" (Pirkka Kivenheimon määritelmä 2002).
 

 
Keinuminen on mahdollista myös yksin. Mutta groovaaminen on tietysti afroamerikkalaisen musiikin pointti. Siihen pääseminen vaatii rytmisesti aistikkaat kanssasoittajat, jotka pystyvät pysymään lesteissään sekä komppiensa että timensa kanssa. Groovaamisen harjoittelu on ankaraa rytmisen järjen käyttöä roolijaossa. Täydentäminen on päivän sana, eikä niinkään metronomin tarkka unisono.
 
Kiitos Jazzmies. Tässä on suomennettuna tuo meikäläisen höpinä.

kannattaa muuten hommata mel bayn kirja time & drumming, siinä määritellään ja kerrotaan aika hyvin aiheesta svengi,groove,tasku ja sen kaverit etu ja takakeno.