Aihe: Kumpi kampi.. Help..
1 2
Informaatiokameli
03.12.2004 10:22:18
 
 
Sitten itse asiaan: iso setti on ensinnäkin vähän suhteellinen käsite. Jos puhutaan luokasta Portnoy, silloin mielestäni puhutaan jo isosta setistä. Itse käytän 4 tomia, tekeekö se setistäni automaattisesti ison? Käytän kuitenkin vain 3 symbaalia haikkojen lisäksi, loppujen lopuksi settini jopa näyttää todella kesyltä. Verratkaapa vaikka Wecklin settiin, sillä on miljoona symbaalia, toinen virveli, toinen basari, bongoja ja vaikka mitä siellä setissä, mutta myös neljä tomia. Onko meidän setit sitten yhtä 'pahoja'?
 
Se että niitä tomeja on, ei tarkota että se mitenkään heijastuu soittotaidoissa, välttämättä siis. Isohkossa setissä on myös se hyvä puoli että tilanteen mukaan sieltä käytetään mitä tarvitaan. Sekä filleissä, että roudauksessa. Harvoin minulla on keikalla mukana koko arsenaali, yleensä vain 2 tai 3 tomia.

 
Puhut asiaa. Kyllähän sitä isollakin setillä (otetaan nyt esimerkiksi sitten vaikka se Portnoy-koko) soittamiseen taitoa tarvii. Täytyy myöntää, että jos itse pääsisin soittamaan isolla setillä, niin saattaisi kuulostaa ehkä jopa hieman tylsältä, kun en varmaan osaisi käyttää sitä mahdollisuuksien kirjoa hyödyksi.
 
Tai jotain...
Everybody loves somebody, but nobody loves rumpali.
Dr. Funkenstein
03.12.2004 12:59:01
Niin, hyvähän niitä rumpuja on olla erilaisten tilanteiden varalle... keikoille kuitenkaan ainakaan minä en ikinä jaksa roudata kahta tomia enempää. Musatyylistä riippuen mennään. 8", 10", 12", 14" kokosista on varaa valita, useimmiten lähtee mukaan 10" ja 14".
Dr. Funkenstein
03.12.2004 13:00:07
Mut nyt rönsyilee kyllä keskustelu aika pahasti. Topikin aloittajalle en osaa suositella muuta kuin omien korvien käyttämistä. :)
Alpha
03.12.2004 13:07:03
Hmm...mä olen tanssimusasta raskaaseen rokkiin soittava hörhö ja noiden 10", 12" ja 14" tomien lisäksi tuntu luontevimmalta tilata 16" tomi...
 
Nyt sitte alkanu tekeen mieli vielä sitä kasia...:o)
Woodoo
17.12.2004 10:57:34 (muokattu 17.12.2004 11:02:07)
Kompromissi: osta 13" no juu... mut joku mainitsi että 24" menee tukkoon, niinhän se kyllä hieman on, mutta kun valitsee kalvot oikein ja virittää hyvin niin kyllä se komia on, tosin mapexien 20" jäyhähtää ihan sikana jos vaan tilassa on tarpeeksi hyvä akustiikka... mun omassa setissä tomiarsenaali on 8" 10" 12" 13" 16" tuo 8" on kyllä niin ihana kimakka ääni että... suosittelen, kyllä 14" lattiatomi minulle ainakin piisais, tai no mä olen huono sanomaan, itse en ole ikinä oikein lattia tomppaa oppinut mihinkään väliin tuppaamaan...
Mä raahaan kyllä kaikki aina keikalle, mahdollisuuksien mukaan, siis jos ei ole tarpeeksi mikkejä tai tilanahtautta ilmenee niin ei voi mitään... Mikittäminen on kyllä aika touhu kun on isot rummut. Ei minullakaan isot tosin ole, mutta enpä tiedä tarvitsisinko edes noin isoja, olkoot tällanen off-topic spekulointi...
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1 2
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)