Aihe: Vesku/Junnu.. blues? 1 2 | |
|---|---|
 Lilli20.11.2004 20:59:29 (muokattu 20.11.2004 21:02:03) | |
Juuri päättyi TV-Kakkoselta konsertti, jossa Vesa-Matti Loiri esitti aivan erinomainen, Lenni-Kalle Taipaleen johtaman orkesteri taustallaan Junnu Vainion kappaleita. Itse viime aikoina juuriblues-osastolle orientoituneena en voi muuta kun sanoa, että Junnun kappaleet, varsinkin Veskun esittäminä, ovat varsinaista suomalaista bluesia. - Toki jokainen teistä vihkiytyneistä nostaa älämölöä hetsillee, mutta miettikääs; jos Elmore James tai Robert Johnson olisivat aikoinaan eläneet Suomessa.. voisiko olla, että heidän musiikkinsa olisi kuulostanut tältä? Junnun laulujen syvältä suomalaista melankoliaa luotaava tunnelma ja mollipainotteiset sävelkulut - eikö siinä ole suomalainen blues? Ja kun Vesku tulkitsee lauluja niin sinisesti kuin vain voi, voiko musiikki enää bluesimmaksi tulla. Toisaalta, jos blues-tulkinnan tulisi tapahtua kokonaan blues-skaalan puitteissa, on edellämainittu ajatus täysin väärä. Mutta mitä on blues? Onko kukaan voinut asettaa rajat joita ei saa ylittää, tai joiden puitteissa blues-tulkinnan pitäisi olla? Minulle blues on syvää tunnetta, fiilistä. Blues syntyy tulkitsijan sydämessä. - Lilli - JK. Lasi viskiä loppui, menen hakemaan toisen.. - Minne hoppu, poju? | |
 DoThePop21.11.2004 09:57:34 | |
Hieno oli toi konsertti mikä tuli telsusta.Vahinko vaan etten hoksannut ohjelmaa ajoissa.Muutama alkupään kappale ilmeisesti jäi näkemättä.Kyllähän Vesku on tämän maan kärkipään tulkitsijoita.Suomalaista bluesia tai ei.Suurempaa merkitystä sillä ei mulle ole.Mulle Vesku on ollut aina lähinnä näyttelijä.Enkä ole koskaan tutustunut sen kehuttuihin Leino ja Vainio levytyksiin.Nyt kyllä täytyy korjata tämä vahinko pikaisesti.Ainakin pistän hankinta listalle nämä Ystävän laulu-levyt .Eipä taida löytyä suomesta yhtä hienon uran tehnyttä viihdyttäjää kuin Loiri.Ainakin muhun toi eilinen konsertti teki lähtemättömän vaikutuksen. | |
 Jani The Rock21.11.2004 10:16:54 | |
Onhan noissa Juha Wattin biiseissä sellaista tiettyä bluesmaisuutta. Arkirealistista elämänfilosofiaa ja kaipuuta menneeseen, jolloin ajat olivat paremmin. Vanhasta salakuljettaja Laitisesta voisi väännellä hyvinkin vaikka Old Smuggler`s Bluesin. Mutta toisaalta miehen tuotanto on niin laaja, että muunkinlaista juttua kyllä löytyy. Sama rehellisyys ja konstailemattomuus niistä kuitenkin aina paistaa läpi kuin bluesista. Ja onhan se Vesku hieno tulkitsija. Malliesimerkki taiteilijasta, jonka ei tartte keekoilla tai elvistellä tehdäkseen vaikutuksen. Se on sitä karismaa, se. The road never ends for me, kid. | |
 sub zero21.11.2004 11:08:58 | |
jos Elmore James tai Robert Johnson olisivat aikoinaan eläneet Suomessa.. voisiko olla, että heidän musiikkinsa olisi kuulostanut tältä? Rienausta. Vois olettaa että EJ ja RJ ois ennemminkin tehneet jotain hyvää musaa. "Alussa hyvä alkuvoima loi valon, järjestyksen ja miehen ja paha alkuvoima loi pimeyden, kaaoksen ja naisen" -Pythagoras | |
| Lilli 21.11.2004 11:52:52 | |
Rienausta. Vois olettaa että EJ ja RJ ois ennemminkin tehneet jotain hyvää musaa. Onko nastaa elellä laput silmillä? - Minne hoppu, poju? | |
 R.Syke21.11.2004 13:10:49 (muokattu 21.11.2004 13:11:32) | |
-Enempi noissa kyllä nykyaikainen swíngi swengasi ja hyvin swengasikin, kiitos mainioiden puhaltajien & tietysti tämän tuntemattomaksi naamioituneen pianistin... | |
| reijoteppo 23.11.2004 19:32:38 (muokattu 23.11.2004 21:08:25) | |
"Mies" "valittaa" = "Blues" ? "Kyllä". "Junnu Vainio" = "Elmore James" ? | |
 Mika Antero24.11.2004 08:04:06 (muokattu 24.11.2004 08:46:02) | |
Minä en nyt oikein tiedä onko tässä suomalaisen mollimelankolisen iskelmän "bluesintamisessa" mitään järkeä. Silti samasta aiheesta on puhuttu m-netissä monta kertaa. Suomalainen iskelmä on sekoitus itää ja länttä, mutta aika hankala siitä on bluesia löytää. Voihan joku ajatella, että minkä tahansa maan kansanmusiikki on sen maan bluesia, mutta en minä näe sitä järkevänä enkä oikeana päätelmänä. Puhutaan mielummin ihan vaan kansanmusiikista ja iskelmästä, ettei tule väärinkäsityksiä. Minä pidän kovasti hyvästä suomalaisesta iskelmästä ja kansanmusiikista ja on suorastaan väärin, jos monesta suunnasta vaikutteita ottanut mutta silti omaleimainen musiikillinen kansanperinteemme mielletään bluesiksi. Vaikka monesti sanotaan, että "blues is a feeling" niin ei se silti tarkoita, että kaikki missä on tunnetta mukana on bluesia. E: kirj.virh. + tark. | |
 Blue Moon24.11.2004 08:32:24 | |
Jaahas, Kenkkunen näköjään puki omatkin ajatukseni sanoiksi. - It takes booze and blues, Lord, to carry me through - | |
 Bee-äf24.11.2004 10:18:50 | |
En mä tiiä Loirin musiikista, mutta sen ääni on kyllä aika "musta". Ei vaan tuu heti ajatelleeksi, kun se laulaa enimmäkseen tommosta laulelma-fuusio-slaavi-iskelmämössöä. Kaivakaa joitain harvinaisempia juttuja joissa se tulkitsee jenkkiläisempää kamaa niin yllätytte. Se tyyppi _on_ oikea monilahjakkuus. | |
| Lilli 24.11.2004 11:43:16 | |
Minä en nyt oikein tiedä onko tässä suomalaisen mollimelankolisen iskelmän "bluesintamisessa" mitään järkeä. Silti samasta aiheesta on puhuttu m-netissä monta kertaa. Suomalainen iskelmä on sekoitus itää ja länttä, mutta aika hankala siitä on bluesia löytää. Voihan joku ajatella, että minkä tahansa maan kansanmusiikki on sen maan bluesia, mutta en minä näe sitä järkevänä enkä oikeana päätelmänä. Puhutaan mielummin ihan vaan kansanmusiikista ja iskelmästä, ettei tule väärinkäsityksiä. Minä pidän kovasti hyvästä suomalaisesta iskelmästä ja kansanmusiikista ja on suorastaan väärin, jos monesta suunnasta vaikutteita ottanut mutta silti omaleimainen musiikillinen kansanperinteemme mielletään bluesiksi. Vaikka monesti sanotaan, että "blues is a feeling" niin ei se silti tarkoita, että kaikki missä on tunnetta mukana on bluesia. E: kirj.virh. + tark. - Kyllä tuossa edelläkirjoitetussa on paljon totta. Tosiasiassa nykyisi kaikki musiikki, lukuunottamatta roots-osaston kaikkein puritaanisinta siipeä (ehe-ehe...) on ottanut vaikutteita muista musiikkityyleistä. Ja toisaalta, eihän humppa,tuo niin 'suomalaiseksi' mielletty musiikkilaji, ole muuta saksalaisperäistä sotilasmarssimusiikkia. Blues, blues... vaikka 'Peltoniemen Hintriikan surumarssi' (onko se marssi?) on kyllä todella syvältä, aivan itkuvirsien vierestä, ei se ole blues, täytyy myöntää. - Minne hoppu, poju? | |
| Mika Antero 24.11.2004 12:09:06 (muokattu 24.11.2004 12:38:43) | |
- Kyllä tuossa edelläkirjoitetussa on paljon totta. Tosiasiassa nykyisi kaikki musiikki, lukuunottamatta roots-osaston kaikkein puritaanisinta siipeä (ehe-ehe...) on ottanut vaikutteita muista musiikkityyleistä. Ja toisaalta, eihän humppa,tuo niin 'suomalaiseksi' mielletty musiikkilaji, ole muuta saksalaisperäistä sotilasmarssimusiikkia. Blues, blues... vaikka 'Peltoniemen Hintriikan surumarssi' (onko se marssi?) on kyllä todella syvältä, aivan itkuvirsien vierestä, ei se ole blues, täytyy myöntää. Heh, me olemme kyllä aika lailla eri linjoilla tässä asiassa näköjään. En kylläkään usko kuuluvani mihinkään puritaaniseen siipeen -sen verran kova rokkidiggari olen- mutta silti. Jos kirjoittamassani jutussa on paljon totta, niin mikähän siinä sitten ei ole totta? Jos välttämättä halutaan etsiä "suomalaista bluesia", niin just esim. tää Peltoniemen Hintriikan surumarssihan nimenomaan on sitä. Korjatkaa jos olen väärässä: Ko. kappalehan on Toivo Kärjen vanhasta traditionaalisesta kansanlaulusta päivittämä versio. Koska biisi pohjautuu kansanlauluun ja pelimannimusiikkiin, niin silloinhan ollaan nimenomaan siellä juurilla, eli rootseilla nykysuomeksi sanottuna. Kyse on siis suomalaisittain samanlaisesta perinteestä kuin afroamerikkalaisilla blueslaulajilla, jotka usein ammensivat omat kappaleensa vielä vanhemmista kappaleista. Off-topic: Alunperinhän tuo kappale kertoi Peltoniemen Hintriikistä, eli miehestä. Olivat kuulemma pohjanmaalla (?) nyreissään kun se muuttui Hintriikaksi, naiseksi. EDIT: Tämä nyt menee vähän jankutukseksi, mutta minusta on ihan turhaa puhua "suomalaisesta bluesista" jos suomalaisesta juurimusiikista puhutaan, kun blues ei kuitenkaan ole osa suomalaista kansanperinnettä. Sitä ovat nimenomaan itkuvirret ja muut kalevalalaiset runot virsikantelineen ja pajupilleineen. Se on sitten eri juttu jos ja kun esim. Loiri on ottanut vaikutteita blueslaulajilta. Mutta silloinhan kyse ei ole enää mistään suomalaiseen kansanperinteeseen pohjautuvasta musiikista, vaan jonkinlaisesta etnosta. Jonkinlaista etnoahan se on tietysti blueskin, koska se on niin monen eri kulttuurin musiikin sulautuma. Mutta jos joku haluaa kutsua kansanmusiikkia/itkuvirsiä/iskelmää bluesiksi niin siitä vaan; bluesin arvoa se ei vähennä, mutta kansanmusiikin/itkuvirsien/iskelmän ehkä. Ymmärrän osittain mitä Lilli yrittää sanoa, mutta minusta tuollainen bluesin etsiminen sieltä missä sitä ei selvästi ole on turhaa. Vähän kauaksi tämä nyt jo meni Junnu Vainiosta, mutta ei maha mittää. | |
| Lilli 24.11.2004 13:09:44 | |
Ymmärrän osittain mitä Lilli yrittää sanoa, mutta minusta tuollainen bluesin etsiminen sieltä missä sitä ei selvästi ole on turhaa. Vähän kauaksi tämä nyt jo meni Junnu Vainiosta, mutta ei maha mittää. Joo, täytyy sanoa nyt, että hiukan tuossa otsikkoa kirjoitellessani hätäännyksissäni valitsin siihen sanan blues. Mitäs tosta, tarkoitin kyllä alunalkaen nostaa esille keskustelua yhdistelmästä Vainio/Loiri. Lähinnä siitä, onko siinä musiikissa ja siinä tulkinnassa se sama surumielinen sävy kuin bluesissa. Jos ei, niin mikä ero niillä on. Mikä ero on surumielisellä tunteella, fiiliksellä kun se tuodaan esiin pentatonisella skaalalla tai molliskaalalla? - Ja sillä puritaanisimmalla siivellä tarkoitin juuri sitä osastoa jonka edustajat saavat suurta tyydytystä pilkunnussinnasta. - Minne hoppu, poju? | |
| Mika Antero 24.11.2004 13:14:14 (muokattu 24.11.2004 13:21:37) | |
Mitäs tosta, tarkoitin kyllä alunalkaen nostaa esille keskustelua yhdistelmästä Vainio/Loiri. Valitettavasti jäi tuo konsertti katsomatta, mutta muutenhan Loiri on aivan loistava tulkitsija parhaimmillaan. Hyllystäni löytyy pari levyä (Merikantoa ja Leinoa) ja niissä on kyllä valtavasti enemmän tunnetta kuin ryppäässä keskivertorokkareita. Ja Junnu Vainio oli parhaimmillaan aivan loistava, niin tekstittäjänä kuin esittäjänäkin. Kuplettia ja iskelmää ihan parhaasta päästä. Pari Loirin Vainio -tulkintaa olen kuullut, ja aika vaisuja vetoja ne mielestäni olivat, jos vertaa esim. noihin kahteen mainitsemaani levyyn. Ja sillä puritaanisimmalla siivellä tarkoitin juuri sitä osastoa jonka edustajat saavat suurta tyydytystä pilkunnussinnasta. Eli minua tarkoitit kuitenkin... Blueshan on paljon muutakin kuin surumielistä tulkintaa. Joku viisas on sanonut, että "blues ain't nothing but dancemusic", tai jotain sellaista jota en huonolla englannillani nyt tarkemmin muista... | |
| sormunen 24.11.2004 13:15:45 | |
Ja toisaalta, eihän humppa,tuo niin 'suomalaiseksi' mielletty musiikkilaji, ole muuta saksalaisperäistä sotilasmarssimusiikkia. Kenkkusta hiukan myötäillen, mutta tätäkin ymmärtäen pieni korjaus. Jos haetaan afroamerikkalaisuutta suomalaisesta musasta, niin humpastahan sitä kai löytyy. Se syntyi suomalaisten käsityksestä siitä, mikä on jazz (nk. big band -aika ennen sotia) ja siitä sitten Kullervo Linnan ja Kankkulan kaivo -radio-ohjelman käsittelyssä tättäräistyi. Myös Topi Kärki oli kova jazzmies ja teki paljon ihan opettelupohjalta pastisseja amerikkalaisten säveltäjien teoksista. Muun muassa "Onni jonka annoin pois" taisi olla Cole Porter -pastissi, ennenkuin Topi muisti biisin ja käänsi sen liiterimuotoon. Mutta jos kansanmusasta haetaan "bluesia", niin se on kyllä vähän...paitsi kauempaa katsoen. Onhan se yhteinen alkujuuri Afrikassa. Kumminkin musta tässä haiskahtaa vähän semmonen "Amerikka on hienoa" -juttu. Jotenkin suomalaisesta musasta pitäisi tehdä hienompaa. No, ei kai. Sen sijaan, jos John Lee Hookerin musan juuret kuuluvat Ali Farka Touren kitarismissa, niin siinä ollaan kyllä lähteillä. Enkä vierastaisi myöskään Agentsien sijoittamista world music -laariin, koska markkinointitermihän toi world music oli. Ja on etupäässä poppia ja fuusiota, ei niinkään kansanmusiikkia, mitä se sitten lieneenkään. | |
| Mika Antero 24.11.2004 13:20:11 | |
Mutta jos kansanmusasta haetaan "bluesia", niin se on kyllä vähän...paitsi kauempaa katsoen. Onhan se yhteinen alkujuuri Afrikassa. Kumminkin musta tässä haiskahtaa vähän semmonen "Amerikka on hienoa" -juttu. Jotenkin suomalaisesta musasta pitäisi tehdä hienompaa. No, ei kai. En tiedä mikä fiilis noista sepustuksistani välittyi, mutta yritin sanoa vähän tätä samaa. Eli suomalainen kansanmusiikki ja siihen pohjautuva musiikki on jo sinällään arvokasta ja hienoa; ei siitä tarvitse väkisin sitä bluesia etsiä, se on tärkeää ihan semmoisenaan. Vaikeaa tämä selittely kun ei osaa... Roots ja blueshan eivät ole mitään synonyymejä. | |
| Blue Moon 24.11.2004 13:25:55 (muokattu 24.11.2004 13:37:18) | |
Mutta mitä on blues? Mun mielestä tämä usein tännekin lainaamani teksti on melkoisen kelvollinen: "Bluesista riittää erilaisia määritelmiä. Tässä yhteydessä käsittäisin bluesin yleisnimitykseksi afroamerikkalaiselle musiikilliselle lähestymistavalle, joka (1) hyödyntää säkeistömuotoa, (2) blue-tonaliteettia (eräs modaalisuuden erityismuoto), (3) ilmaisullista fraseerausta, (4) narratiivisia ja/tai ekspressiivisiä, usein myös henkilökohtaisia sanoituksia, (5) päällekkäistä 2-3- tai 3-2-rytmiikkaa (tasa- ja kolmijakoisia rytmejä polyrytmisesti päällekkäin), (6) kysymys-vastausrakennetta, (7) kolmerivistä säemuotoa, jossa ensimmäinen rivi toistetaan, (8) ekspressionistisia äänenvärejä ja (9) melodialinjan muuntelua ja koristelua. Blues ei siis ole niinkään tietty selkeästi rajattava musiikkityyli (vaikka sitä sellaisena usein pidetään), vaan pikemminkin kyse on musiikillisesta lähestymistavasta, joka syntyi tietyissä sosiokulttuurisissa olosuhteissa Amerikan etelävaltioissa 19. vuosisadan loppupuolella. Monien bluesmuusikoiden suosima määritelmä "blues on tunne" lienee itse asiassa hyvin lähellä totuutta: blues assosioidaan yleisesti tiettyyn ilmaisun tapaan, joka kuulostaa melankoliselta ja surulliselta jopa ollessaan iloista. Blues ei ole kuitenkaan missään nimessä pelkkää mustan surumielisyyden ilmaisua, vaan yhtä paljon tanssi- ja juhlamusiikkia, ylipäänsä funktionaalista musiikkia joka palvelee itseilmaisun lisäksi yhteisöllisiä päämääriä ja heijastaa mustaa kokemuspiiriä. Bluesin "surumielisyys" (blue=surumielinen, alunperin valkoinen termi) juontanee juurensa valkoiseen tapaan suhtautua afroamerikkalaiseen tulkintaan diatonisesta asteikosta, jossa tietyt avainsävelet (blue notes) jäävät mataliksi." EDIT: Tuosta "purismista" sen verran, että se on just niitä sanoja, joita on helppo heitellä haukkumasanoina, jos joku on eri mieltä, miettimättä tarkemmin mitä "purismi" tarkoittaa. - It takes booze and blues, Lord, to carry me through - | |
| Lilli 24.11.2004 14:09:31 | |
Valitettavasti jäi tuo konsertti katsomatta, mutta muutenhan Loiri on aivan loistava tulkitsija parhaimmillaan. Hyllystäni löytyy pari levyä (Merikantoa ja Leinoa) ja niissä on kyllä valtavasti enemmän tunnetta kuin ryppäässä keskivertorokkareita. Ja Junnu Vainio oli parhaimmillaan aivan loistava, niin tekstittäjänä kuin esittäjänäkin. Kuplettia ja iskelmää ihan parhaasta päästä. Pari Loirin Vainio -tulkintaa olen kuullut, ja aika vaisuja vetoja ne mielestäni olivat, jos vertaa esim. noihin kahteen mainitsemaani levyyn. Eli minua tarkoitit kuitenkin... Nooo, älähän nyt! En minä ketään henkilökohtaisesti tarkoita. Pääasia, että aiheen ympärille kertyy pitkä ketju erilaisia mielipiteitä. Jokainen mielipide on arvokas ja perusteltu omalla tavallaan. - Minne hoppu, poju? | |
 Mage24.11.2004 14:49:07 | |
Blues ei siis ole niinkään tietty selkeästi rajattava musiikkityyli (vaikka sitä sellaisena usein pidetään), vaan pikemminkin kyse on musiikillisesta lähestymistavasta, joka syntyi tietyissä sosiokulttuurisissa olosuhteissa Amerikan etelävaltioissa 19. vuosisadan loppupuolella. Kyllähän esimerkiksi Tuomari Nurmio on lähestynyt iskelmätyyppistä musiikkia selkeästi bluesin muotoa hyväksikäyttäen ja toisinaan olenkin ihmetellyt miksi kukaan ei ole tehnyt akustista blueslevyä missä olisi suomalaisia kansanlauluja. "I'm better than great I'm good"
-Joey Tribbiani | |
| Mika Antero 24.11.2004 15:04:12 | |
toisinaan olenkin ihmetellyt miksi kukaan ei ole tehnyt akustista blueslevyä missä olisi suomalaisia kansanlauluja. Tällainen yhdistäminen olisi hyvä ja kiva juttu. Sormunen joskus mainitsi Tommin & Hombren version Hurjan pojan koti -biisistä, ja se on kyllä erittäin onnistunut tekele, vaikkei akustinen olekaan. | |
‹ edellinen sivu | seuraava sivu › 1 2 | |
› Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)