Yleistä keskustelua musiikista ›

Smashing Pumpkins: Siamese Dream. Klassikko.

Debyyttiä heikomman kakkoskiekon tehneitä tulisi mieleen jokunen;
 
PEARL JAM: Ten -> Vs.
MASSIVE ATTACK: Blue Lines -> Protection
THE STROKES- Is This It -> Room On Fire

Ride The Lightning on kuningasriffiä kuningasriffin perään!
 
niinpä.

-Altars of madness.
Voi teinejä. Ite ihan vajaa olin,

Uriah Heep: Salisbury
Jimi Hendrix: Axis:Bold as Love (Vähän kokeellisempaa)
Megadeth: Peace Sells...But Who´s Buing(Parani Killing is my Businessistä perskeleesti)

En kyllä usko tuohon. Omasta hyllystä kakkoslevyjä, (helvetin) kovia sellaisia:
 
Arcturus - La Masquerade Infernale
Black Sabbath - Paranoid
Dream Theater - Images and Words
Emperor - Anthems to the Welkin at Dusk
Fear Factory - Demanufacture
In Flames - The Jester Race
Joe Satriani - Surfing With the Alien
Machine Head - The More Things Change...
Meshuggah - Destroy Erase Improve
Metallica - Ride the Lightning
Rammstein - Sehnsucht
Soilwork - The Chainheart Machine
Strapping Young Lad - City
The Prodigy - Music for the Jilted Generation
Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus - Itku Pitkästä Ilosta
Zimmer's Hole - Legion of Flames
 
Eikös jester race ole In flamesin kolmas albumi?

Eikös jester race ole In flamesin kolmas albumi?
 
Toinen kokopitkä se on. Lunar Strainin ja Jester Racen välissä on Subterranean-EP.

jos ensimmäinen levy on jättimenestys, on toisen tekeminen vaikeaa. Tai saattaa olla muutenkin. 90-lukuhan on täynnä tämmöisiä tapauksia. Ai esimerkkejä? En mä jaksa.

www.metalreviews.com antaa mielestäni hyvin arvostelut Heavenlyn 3:lle ekalle (kaikille) levylle.
 
1. Coming From The Sky (91/100)
2. Sign Of The Winner (96/100)
3. Dust To Dust (98/100)
 
Ja pitääkin paikkansa minunkin mielestä. Eli edellinen levy on aina jäänyt uuden varjoon. Siihen ei moni bändi pysty.

Metallica - Ride The Lightning.
Children of Bodom - Hatebreeder.
Black Sabbath - Paranoid.
Hurriganes - Roadrunner.
Led Zeppelin - II.

Use Your Illusionit ovatkin usein olleet kovankin kritiikin kohteena, monen mielestä olen kuullut että näillä levyillä Kansan Ruusuilta "takki oli tyhjänä" tai "ideat loppuivat". Miusta se on aina ollut kummaa, koska itse en moisia väitteitä allekirjoita sitten yhden ainoan rivin verran.
 
Ihan samaa mieltä. Onhan niitä biisejä turhan paljon, tai siis joukossa pari "my worldia" ja "comaa" liikaa, mutta onhan ne hyvät biisit sitten sitäkin parempia. Varsinkin joiden tekijätiedoissa lukee Stradlin.

Lueskelin tuossa just uudesta Uncutista Kings of Leonin uuden levyn arvostelua ja siinä jälleen viitattiin tähän "toisen vaikean levyn" tekemiseen.
 
Ohimennen, lueskelin uudesta Suesta Kings of Leonin haastattelua ja siinä muistaakseni kerrottiin, miten bändi oli vaan jossain vaiheessa kysynyt levy-yhtiöltä että "haittaisiko jos tehtäisiin levy" ja ei ollut haitannut, joten yhtye oli mennyt studioon ja tehnyt sen levyn ja kivaa oli ollut ja hyvä tuli. Joten se siitä Kings Of Leonin vaikeasta toisesta levystä.
 
Ja olen samaa mieltä usean kanssa, kyllä se ongelmallinen äänite on se kolmas.

Debyyttiä heikomman kakkoskiekon tehneitä tulisi mieleen jokunen;
 
MASSIVE ATTACK: Blue Lines -> Protection
 
Ja paskat! Utter bullshit! Virheellistä informaatiota lapsille!

Kingston Wall - I -> Kingston Wall II = +++ (vaikka I onkin loistava)
Tätä olin itsekin sanomassa.
Sitte RATMin toka levy on myöskin todella mahtava,niinkuin ensimmäinenkin. Eli se oli kai sitte aika onnistunu toiseksi levyksi.

no, eipä Skid Rowin Slave to the grind kovinkaan huono ole

Debyyttiä heikomman kakkoskiekon tehneitä tulisi mieleen jokunen;
 
PEARL JAM: Ten -> Vs.
 
Minusta taas Vs. hakkaa debyytin mennen tullen.
 
Ja lisää hyviä (ja joissakin tapauksissa debyyttiä parempia) kakkoslevyjä:
 
American Music Club: Engine
The Band: s/t
Ben Folds Five: Whatever And Ever Amen
Big Star: Radio City
Blue Öyster Cült: Tyranny And Mutation
Elvis Costello: This Years Model
Crowded House: Temple Of Low Men
Gang Of Four: Solid Gold
Jellyfish: Spilt Milk
Dave Lindholm: Sirkus
Marillion: Fugazi
Matching Mole: Little Red Record
Max Webster: High Class In Borrowed Shoes
National Health: Of Queues And Cures
Patto: Hold Your Fire
Roxy Music: For Your Pleasure
Santana: Abraxas
Steely Dan: Countdown To Ecstasy
10CC: Sheet Music
Wilco: Being There
Wire: Chairs Missing
Robert Wyatt: Rock Bottom
Neil Young: Everybody Knows This Is Nowhere

Eipä tuo Dylanin Freewheelin' -lättykään mikään huono kakkoslevy ole. Jos taas se kolmas on vaikea, niin onhan tuo Times They Are A-Changin'kin ihan kelpo levy.

Iron Maiden - Killers
70-luvun lopun livebiisejä riitti vielä toisellekkin levylle, ja Harris oli vasta pääsemässä biisinteossa vauhtiin. Sitten kolmas levy, Number Of The Beast, noh, sehän räjäytti pankin lopullisesti.
 
Megadeth - Peace Sells
Bändi teki toisen albuminsa heti peräkkäisenä vuotena, ja minusta ainakin paransi huomattavasti ensimmäiseen verrattuna...

Vaikea kolmas lienee tosiaan se yleisin termi. Logiikka on seuraava:
 
-Ekalle levylle valitaan pitkän pienissä ympyröissä keikkailun tuomat "helmet", joiden nojalla bändi oikeastaan sen sopimuksenkin sai.
-Tokalle levylle kootaan kaikki "ihan hyvät" biisit, joita ekalta levyltä jäi.
-Kolmatta levyä tehdessä laarinpohjalla on sellaista kuonaa, että siihen ei koske kepilläkään...
 
Lienee molempaa käsitystä aika paljon liikkeellä. Itse olen enemmän kuullut juttuja kakkoslevyn vaikeudesta, mutta ei ole mitään syytä varmaankaan lähteä taittamaan peistä siitä, että kumpi on se yleisempi kanta.
 
Ylläolevaa mainiota logiikkaa lainaten kakkoslevyn vaikeus voisi olla yhdistelmä tuon kakkosta ja kolmosta: Monella bändillä ei kunnon matskua riitä edes ykköslevylle, joten jo kakkosella ollaan laarinpohjaa kaapimassa.
 
Turha varmaan mainitakaan sitä itsestäänselvyyttä, että kuitenkin ylivoimaisesti vaikeinhan se on se ykköslevy... Niin monelta jää sekin tekemättä ja jos sen saa tehtyä, niin siitä ei kukaan kuule.
 
Niin ja Nirvana, Metallica, Pantera (-Judas Priest kausi) mainittiin jo, että ei mulla mitään uutta ollu...