Prologi: -
Olettamus
--------
Joku kulkee tieltä metsään näin
kauas puista pimeyttä päin
äänetönnä, vain hattunsa kellot
soivat kun kulki hän herransa pellot
vaan nyt on jo hiljaa hiipinyt pois
poissa kun mielestä murheetkin ois
mistäpä tietää meistä kukaan
milloin on kuolema tarttunut mukaan
kuunvalo syttyy auringon lailla
onkohan kulkija muilla jo mailla
askel ei kuulu, vaik' varmaan painaa
lintujen äänestä arvaan, on vainaa
pimeys kun muuttuu varjoiksi taas
jälkeni huomaan mä näkyvän maas
seuraan ja tutkin minne ne johtaa
ja huomaan, maa allani hohtaa
juoksen, horjun, kuin heitosta kaadun
pakko on nousta, tai muuten mä maadun
seuraan vain jälkiä, en katso taakseni
kai tunnistais en sitä näkymää maakseni.
huudan, ihmisäänellä karjuen
liitäen tuulessa yli harjujen
jäljet on poissa, nyt vasta huomaan
kadonneet pimeään, mukanaan tuomaan
kauhea virsi soi metsän yllä
myös mielessä turvana eksytetyllä
kadotin itseni etsiessäni
varjoa vieraan sisältäni. Life is a joke. Everybody is just waiting for the punchline.
(On aivan Sama, koska kuolet, ratsumies...) |
Yhden kerran luettuna, suurempia murheita murehtimatta voisin sanoa, että hyvä teksti! Erityiseseti nämä kohdat jotenkin iskivät minuun:
vaan nyt on jo hiljaa hiipinyt pois
poissa kun mielestä murheetkin ois
mistäpä tietää meistä kukaan
milloin on kuolema tarttunut mukaan
kuunvalo syttyy auringon lailla
onkohan kulkija muilla jo mailla
askel ei kuulu, vaik' varmaan painaa
lintujen äänestä arvaan, on vainaa
Keskikohta oli ehkä tarinan parasta antia, sitä jotakin. Muutkin kohdat ihan kunnossa, mutta minä tykkäsin eritoten nuista ylläolevista poiminnoista. :) Sano ensin. Mieti sitten, mitä tuli sanottua. |
tyhjä
herbbu