Yleistä keskustelua musiikista ›

Mielestäni yhdistelmä jo edellä mainituista. Tullessaan markkinoille silloin 80-luvulla, ei vaan tehnyt niin selvästi erottuvaa ja persoonallista tavaraa kuin tunnetummat lajitoverinsa. Helkkarin hyvä soittaja, mutta se jokin jäi puuttumaan, oma koukku ja kenties oma "tone". Maximum Security löytyy edelleenkin omasta hyllystäni ja tykkään kuunnella sitä toisinaan...mutta mutta.
 
Sanotaanko vaikka näin, jos tuhansien tiluttajien joukosta yrittää nousta esille, ei tee hyvää jos biisi kuulostaa välillä vaikkapa Vinnie Moorelta, joka hänkään ei ollut kovin tunnettu muualla kuin alan piireissä. Saman vertauksen voisi toki tehdä muutamien muidenkin soittajien välille.
 
Osasyynä voi myös olla Tonyn omat intentiot. Melkoisena kiipparistina hänen palvelunsa kelpasivat (ja kelpaavat yhä)monille muille kitaristeille, mm. juuri mainitulle Vinnie Moorelle, jonka kanssa yhteistyötä tehtiin vuosikausia. Jos Tony olisi voinut/halunnut keskittää kaiken aikansa vain kitarointiin, olisiko kenties ollut aikaa kehittää niin erikoinen tyyli, että ainakin nykyään olisi jo ihan selkeästi omaa luokkaansa? Mies itse on luultavasti ja toivottavasti ollut tyytyväinen valintoihinsa, kaikki eivät halua parrasvaloihin samalla tavoin ja jotkut nauttivat laajoista haasteista (esim. multi-instrumentalismi), sen sijaan että erikoistuisivat vain yhteen.
 
Tuohon kun lisätään 90-luvun alussa taidokkaan kitaroinnin suosion romahdus, tippui Tony ainakin yhtä paljon tyhjän päälle kuin muutkin keppimestarit. Hänellä ei kuitenkaan ollut saavutettuna sitä mieleen painunutta nimeä ja karismaa, jonka ne harvat "selviytyneet" kepittäjät olivat jo hankkineet.
 
Rasismi on ikävä sana, mutta sekin vaikuttaa tuolla rapakon takana yllättävän paljon...riippuen etenkin minne päin mennään. Kyllähän se klassinen jako taitaa yleensä olla, että mustat ovat jazz- ja bluesmuusikoita, rock piireissä kuitenkin kummajaisia. Eipä tainnut niin moni tietää esim. Living Colour bändistäkään, täynnä taitavia hemmoja...sattuivat vaan olemaan kaikki mustia. Vernon Reidillä on vieläpä, ainakin omasta mielestäni, hyvinkin selvästi tunnistettava ja omalaatuinen tyylinsä, mutta aika hiljaista on hänenkin suosionsa kohdalla ollut.
 
Ja loppuviimein, miksi Tony jää esim. Satchin/Vain jalkoihin? Tuo riippunee kai itse kunkin määritelmistä. Minun mielestäni ei jää aivan jalkoihin, mutta en siltikään kuuntele hänen soitantoaan yhtä mielelläni kuin esimerkiksi em. herroja. Tonya kuunnellessa pitää olla niin paljon keskittynyt pieniin nyansseihin, saadakseen siitä irti jotain erilaista, ettei se jaksa kiinnostaa yhtä kauan kuin jotkut toiset. Tai sama käänteisesti sanoen, ainakin minun täytyy keskittyä aika vakaasti, jotta pystyisin kylmiltään sanomaan mistä tahansa pätkästä; "tämä on sitä Tonyn soittoa..."