Rummut: rumpukamat ›

Joskus kauan sitten 90-luvun alussa lainasin jostain kirjastosta Bozzion videon, ihan uteliaisuuttani, kun Bozziota jossain lehdissä niin ylistettiin. Kun ensin olin toipunut miehen järkyttävästä 30cm korkeasta puudelitukasta (90-luvun alku, remember), koetin perehtyä itse videoon.
 
Okei, olin tietysti täysin väärää kohderyhmää silloin ja nyt, varsinkin kun video käsitteli minulle periaatteessa kauhistuttavaa asiaa: rumpusooloa. Täysin loistavastihan mies tietysti soitti, joka raaja oma komppiaan, mutta mutta... jotenkin ei vakuuttanut. Kaikki kuullosti jotenkin... väärältä. Hankalaa sitä on selittää, mutta muistan vielä miten ällistynyt olin, että tätäkö se nyt sitten on, parasta mahdollista rumpulointia. Bozzio esitteli vielä samalla jotain omaa kolkon kuuloista mustaa peltisarjaansa, joka vielä pahensi meininkiä. Kokemus oli nuorelle miehelle hämmentävä.
 
En sitten tiedä, kukin vetää tyylillään, kaikesta ei todellakaan tarvitse pitää ja Bozziolla on varmaan paikkansa universumissa. Mutta yleensä minusta hyvää ja tyylitajuista rumpulointia on ilo kuunnella melkein musiikista riippumatta ja tuo ei ollut yhtään kivaa. Muuten en sitten mieheen ole tutustunut enkä aiokaan ja olen tietysti totaalisen väärässä, jaoinpa vain tämänkin kokemuksen kanssanne.
 
Hmm, olikohan se tämä, tukka ainakin täsmää: http://www.vintagedrum.com/item/Ter … zzio-Solo-Drums-Drum-Video-DY-VD811

Täytyy kuitenkin muistaa että soolosoittajana Bozzio tutkii sellaisia rumpusetin soittotyylejä joita ei olla ennen tutkittu. Itse näen kaverin ikäänkuin tutkimusmatkailijana, jonka löytöjen arvo tullaan/ei tulla ymmärtämään vasta myöhemmin, eli sitten kun nähdään kuinka paljon hänen keksimistään konsepteista otetaan yleisesti käyttöön. Jonkunhan sitä on nuo kapeammat polut tutkittava. Ei sitä voi oikein etukäteen tietää, että löytyykö sieltä polun päästä jotain mullistavaa. Eli antakaa kaverin taiteilla rauhassa...

Toi Markkuliinin kommentti on aika hyvä. Kyllähän "normirumpaleita" on ihan riittämiin. Minua viehättää Terryn tyylissä nimenomaan erikoiset soundit, symbaalit ja se, miten hän soveltaa niitä rohkeasti perinteisempään rock -soittoon. Ne pelkät soolorumputeokset... en tiedä jaksaisiko niitä kotioloissa kuunella. Sen Savoy konsertin parasta antia oli se eläimellinen loppuhuipennus:) Mutta kuten sanottu, mies on uskaltanut lähteä tielle, johon harvalla rahkeet riittävät.