Vaikkakin näin uutena ilmestyin tälle foorumille, niin täytyyhän sitä pyytää arviota tästä seuraavasta tekstistä. Sävellyksenkin tähän olen jo tehnyt, joten tavutuksissa saattaa olla pientä onnahtelua. Ystävälleni omistan tämän kipaleen, koska hänen elämäntilanteensa on nyt mikä on.. ********** Joskus vain unohdun ikkunan eteen, katsomaan varjojen piirtyvän veteen. Miettimään aikaa mennyttä, tulevaa. Muistan sen, mitä tahtoisin unohtaa. Kun lapsena katsoi vierestä – sattui, huomasi sen miten kärsimään joutui, jokainen omalla keinollaan. Omalla karun, kauniilla tavallaan. Vaan lapsen muistoihin nuo kuvat tarttui, iskostui syvään vaik suureksi varttui. Arpena nytkin ne piilotan sieluun, syvälle vajoan katkeraan kuiluun. Kun lapsena katsoi vierestä – sattui, huomasin sen miten kärsimään joutui, jokainen omalla keinollaan. Omalla karun, kauniilla tavallaan. Vaan vieläkin seison edessä ikkunan, enää vain odotan huomisen saapuvan. Kuiskaavan mulle: sä jatka jo tästä, kestät kaiken selviät elämästä. Auringon nousseen jo hieman huomaan, säteiden ulottuvan taivaanrantaan. Hiljalleen lipuu nyt yö aamunkoittoon, taas jaksan elää ja uskoa voittoon. ******* |
Omalla karun, kauniilla tavallaan. Tarkoitat varmaankin: "Omalla karun kauniilla tavallaan." Ilman pilkkua siis. Ja tämä... Kuiskaavan mulle: sä jatka jo tästä, kestät kaiken selviät elämästä. Kai tähän tapaan: Kuiskaavan mulle: "Sä jatka jo tästä. Kestät kaiken, selviät elämästä." ------------------------------------------------------------------ Muuten yleisesti jäi häiritsemään tuo "puoliriimien" käyttö. Välillä ihan toimivia riimejä sitten välillä ei. Varsinkin, kun säännöllisyys noitten riimien käytöstä oli täysin puutteellista. Niin se on ja niin sen tulee olla! |