Kitarat: kitarakamat ›

Yllätyin tuossa viikonloppuna iloisesti, kun Yamaha DG Stompille löysin muutakin käyttöä kuin kotisoittelu..
 
Luonnollisesti 'hyvä soundi' on toki suhteellinen ja henkilökohtainen käsite. Mutta jos budjetti ei veny mesaboogieen tai orangeen, ei se silti tarkoita, että pitäisi kuulostaa huonolta siksi, että ei ole moisiin varaa. Etsimällä, kokeilemalla ja kyselemällä voi aivan varmasti löytää murto-osalla mesapinon hinnasta aivan kelposoundiset vehkeet (höpötykseni kohdistuu nyt vahvistin- ja efektiosastoon).
 
Muutenkin kitarastien keskuudessa on vallalla äärimmäinen konservatiivisuus, voidaanpa mielestäni monesti puhua jopa tietyntyyppisestä soundisnobismista. Onhan se toki totta, että esimerkiksi kalliit putkivahvistimet (usein, mutteivät aina) kuulostavat hienolta, vaikkapa ryyditettynä jollain boutique -overdrivellä. Muuta kuulostavatko ne _niin_ hyvältä, että rahankäytölle on perustelu? No, toki jokainen käyttää rahansa kuten itse haluaa.
 
Älkää käsittäkö väärin. Ei mulla ole tähän mitään vastausta tai jyrkkää kantaa. Viikonlopun kokemus (Yamaha DG Stomp tuupattuna Peaveyn trankkucombon päätteeseen) vain ravisteli miettimään asiaa. Tuli väistämättä mieleen eräs täälläkin pyörinyt kitaranpelaaja, joka kuulosti (tai kuulostaa varmaankin edelleen) loistavalta vaatimattomahkon transistoripelin kera. Toisaalta, jokainen on varmasti kuullut bändejä/kitaristeja, jotka eivät saa hyvästäkään putkipelistä oikein mitään kummoista irti.
 
Mutta edelleenkin, jokainen tyylillään. Kuitenkin, jos laitan rinnan omat setuppini (eli tuo ym. yhdistelmä vastaan Engl Screamer -nuppi + Marshall 1936 + G-Major), niin toki tuo Engl -pino kuulostaa ja tuntuu 'paremmalta', mutta lähes yhtä tyytyväisenä voisin nostaa stagelle tuon Yamaha+Peavey -tzydeemin. Hankintahinnat ovat kuitenkin varsin erilaiset.
 
Eli missä menee järki ja tolkku näissä asioissa?
 
Tällaista tuumailin aamutuimaan.
 
JuSu

Joo, samaa mieltä olen. Joistakin "halpiskamojen" yhdistelmistä saattaa irrota aivan mahtavia soundeja! Ite soitin ammoisina lukioaikoina kerran jonkun keikan Squierin stratolla ja vanhalla Yamahan trankkuvahvarilla. Oliskohan ollut vielä bassovahvari alun perin. No joka tapauksessa, soundi oli uskomattoman hyvä, välissä käytin vaan Voxin Valve-Tonea sooloihin.
 
Off-toopikki: Muistaako kukaan muu noita mainitsemiani ruskeita Yammun trankkupelejä?

Off-toopikki: Muistaako kukaan muu noita mainitsemiani ruskeita Yammun trankkupelejä?
 
Mulla oli Jammun ruskea 30 W trankkukombo 80-luvulla. Siinä taisi olla oikein jousikaiku. Ja Suomen armeijalla oli tarjota 50 W versio käyttöön aikanaan varusmiesbänditouhuihin Mikkelissä.

Jos sattuu sitä rahanpaskoo liiaksi käsissä pyörimään, eikä ole muuta hankintatarvetta, niin soittokamat on ihan kelpo sijoituskohde. Ei mene rahat kaljaan ja kamat voi aina myydä, jos niitä ei myöhemmin tarvitsekaan.
 
Mitä tuohon hintapolitiikkaan soundien osalta tulee, niin eipä minunkaan setuppini tuhansia euroja maksanut (kitara nyt ei ollut ihan ilmainen). Ja oikein tyytyväinen olen ollut.

Off-toopikki: Muistaako kukaan muu noita mainitsemiani ruskeita Yammun trankkupelejä?
 
Meillä oli bändin kanssa tuollainen 30-wattinen joskus lauluvahvistimena(!). Kitarakäyttöön se ei kelvannut kyllä alkuunkaan. Ja huom! Tuolloin en ollut vielä kovinkaan paha saundisnobisti, vaan yksinkertaisesti vieressä ollut Marshallin pikkulaatikko (15-wattinen mg tai vs) kuulosti paljon paremmalta.
 
Siitä olen topicin aloittajan kanssa samaa mieltä, ettei käyttökelpoinen saundi maksa maltaita. Kavereillani olen "joutunut" soittelemaan monilla "huonoilla" kamoilla. Esim. useat valvestatet, marshall mg:t, frontmanit jne. Silti on ollut kivaa. Suurimmasta osasta noista on jopa saanut ihan kivan saudin (ehkä olosuhteisiin nähden...) pikkusäädön jälkeen. Eikä tuon ylemmässä kappaleessa mainitun bändin saundi ollenkaan kaatunut siihen, että toisella kitaristilla oli se pikku-Marsu eikä esim. kunnon putkikamoja.

Ja Suomen armeijalla oli tarjota 50 W versio käyttöön aikanaan varusmiesbänditouhuihin Mikkelissä.
 
Mulla on kokemusta samasta vahvistimesta, vaan 90-luvun lopulta....

Yleinen syy ainakin ammattilaisilla laatukaman ostoon lienee niiden kestävyys (vaikka ei se taida vintage-ac30:llä soittajilla hirveän turvallinen olo?).
 
Itse voisin vedellä ainakin nauhoituksissa ja lavalla ihan hyvin jonkun mallintavan kautta, mutta treenikämpällä putkipelissä on jotain outoa taikaa.
 
Usein kitaristit kuuntelevat soundeja hakiessaan vain oman instrumenttinsa ääntä ja merkityksettömiä yksityiskohtias, eivät syntynyttä kokonaisuutta. Sitten on balanssit ihan persiillään, säröä liikaa ja liian paksut saundit tukkivat koko bändin äänimassan.

Itse tunnustaudun pahemmanlaatuiseksi soundisnobiksi, jonka suurinta huvia on testailla kaikki mahdolliset kitara- ja putkivahvistinuutuudet jos eteen sattuu. Ja luonnollisesti nyrpistetään nenää kaikelle transistoreilta haiskahtavalle (poislukien säröpolkusimet).
 
Kuitenkin kun soittotaito on vuosien mittaan parantunut ja soundikorva harjaantunut, on kaikenlaisista "huonoista" laitteista saatu ihan käyttökelpoista soundia ulos. Silti minun mielestäni kannattaa satsata kunnon putkivahvistimeen, jo pelkästään tuntuman puolesta. Nyt kun olen uutta vahvistinta odotellessa joutunut käyttämään tuota mallintavaa Yamaha DG-comboa, olen huomannut, että se on putkivahvistimeen verrattuna aika kompressoitunut ja sen puolesta "helppo" soitettava. Samalla jää hirveä määrä hienoja vivahteita pois, kun vahvistimen dynamiikka on rajoittunut.
 
Hyvin pitkältihän asia on niin, että yleisö (oli se sitten "tavallisia tallaajia" tai kädet puuskassa bändiä arvioivia muusikoita) ei juuri välitä, onko käytössä kolmen tonnin boutique-vahvari vai muutaman satasen mallintava, jos soitto kulkee ja biisi on hyvä. Tietysti jos kitaristin soundi tuo mieleen hammaslääkärin tai ampiaisparven voi yleisö kadota aika äkkiä. :)
Kuitenkin kitaristille itselleen se oma soundi on usein tärkeintä. Hyvä soundi inspiroi soittamaan ja se sitten välittyy myös yleisölle..joten ehkä sen puoleen on ihan perusteltuakin käyttää sellaisia kamoja, joista se oma ihannesoundi löytyy.
 
Tämän voisi ehkä kiteyttää niin, että edullisemmistakin laitteista saa hyvää soundia, mutta erinomaisesta soundista saa jo jonkin verran maksaa.

No niin no, itsekin tunnustaudun putkisaundien ystäväksi (vaikken putkipeliä omistakaan), mutta pääasiallisesta setupistani (Epiphone Les Paul & Laney TF200) saan mielestäni oikein hyvät saundit, etenkin säröpuolelta.

Juuri viime viikolla jätin treeneihin roudaamatta Screamerin ja lykkäsin laudan kiinni Rolandin wanhaan trankkuun. Pakko myöntää että yllättynyt olin miten hyvältä soundasi yhdistelmä Jackson, Boss-särö ja trankku. Tismalleen samalla setillä olin soittanut viimeksi noin kahdeksan vuotta sitten ja muistan kuinka siihen soundiin ei todellakaan oltu tyytyväisiä. Soittajassa taisi olla vika silloin, sillä nyt kelpasi kyllä. Okei, siis yksi soundi kerrallaan, eli ei paljon kitaran volumella kannattanut pelailla.
Muutenkin olen viime aikoina poistanut melkein kaikki arvokkaammat vempeleet itseltäni, molemmat ns. laatukitarat lähti ja samoin osa pedaaleista.

Off-toopikki: Muistaako kukaan muu noita mainitsemiani ruskeita Yammun trankkupelejä?
 
Entisen bändin reenikämpällä oli yksi tuollainen. Toimi oikein hyvin sellaisten perus-yamaha-urkujen perässä. Eipä tullut kitaralla kokeiltua

Olen pikkuhiljaa luopumassa ajatuksesta ostaa point-to-point-vahvistin suht kovaan hintaan, noin bänditreeni- ja keikkakäyttöön, varsinkin nähtyäni kun telkussa Viikatteen poijilla oli tech 21 trademark 120 (?) käytössä ja soundit aika lailla vimosen päälle. Saattaisin moiseen itsekin kallistua.
 
Dynamiikkaa ja sensellaistahan siinä vähän menetetään, jospa rahaa hieman kuitenkin säästyy?
 
DIT: yksi sana unohtui

Itse voisin vedellä ainakin nauhoituksissa ja lavalla ihan hyvin jonkun mallintavan kautta, mutta treenikämpällä putkipelissä on jotain outoa taikaa.
 
Tähän liittynee sellainen asia, jota olen jo pidemmän aikaa pohdiskellut: olenko ainoa, joka saa kalliimmista laatupeleistä 'hyvät vibat' soittamiseen? Tämä oletus siis periaatteessa jo ennen kuin kuulee soittovehkeen soundia. Tottakai itsekin tsekkaan saundit enkä mitä tahansa vehkeistööni kelpuuta, mutta soittopeleistä lähtevä FIILIS on itselleni hyvin tärkeä soittovehkeitä hommattaessa. Ja mielestäni näissä 'boutique'-laitteissa tuntuu olevan vibat parhaiten kohdillaan (esimerkiksi boutique-pedaalien design ja innovatiivisuus).
 
OMINTAKEISUUS soittovehkeistössä saa meikäläisen soittotunnelmaan - eli on hienoa soittaa vehkeillä, joita ei joka jampalta ehkä löydykään. En tarkoita tällä välttämättä sen kalliimpia vehkeitä - myös halvasta/massatuotetusta pelistä voi irrota kivat vibat. Mutta toisaalta hinnan nousu ja soittopelin harvinaisuus/omintakeisuus menevät ikävä kyllä yleensä käsi kädessä.
 
MIKKO

"Käyttökelpoinen soundi ei välttämättä maksa maltaita."
 
Niin, eikai ne sormet mitään maksa. :)

...varsinkin nähtyäni kun telkussa Viikatteen poijilla oli tech 21 trademark 120 (?) käytössä ja soundit aika lailla vimosen päälle...
 
Mun miälest Viikate saundeineen on parasta mitä suomipopilla on tällä hetkellä tarjota. Kontrasti oli aika suuri tuohon televisiolähetyksessä seuraavana lauteille nousseeseen pändiin ja niihin säälittävän banaaleihin suristelusaundeihin, jonkalaisia mahtuu pari miljoonaa tusinaan.
 
Niin, ja kaikki vsalaiset Viikatetta persdagenina klupille ihmettelemään!

Off-toopikki: Muistaako kukaan muu noita mainitsemiani ruskeita Yammun trankkupelejä?
 
Huoneen nurkasta löytyy tuollainen, ensimmäinen vahvarini. Itse en enää muista millaiset soundit siitä läksi, pari vuotta sitten onnistuin hajottamaan.

Off-toopikki: Muistaako kukaan muu noita mainitsemiani ruskeita Yammun trankkupelejä?
 
niin,kyseessä tämä jx- sarja? muistanpa hyvinkin.

Niin, eikai ne sormet mitään maksa. :)
 
Olenko ainoa, jota tämä _hieman_ kulutettu fraasi hämää? Joka pirun välissä se on aina mainittava. Kyllä kunnon soittotatsilla voidaan jotain pelastaa, mutta rajansa kaikella.
 
Aiheeseen:
Kyllä sitä on useasti yllätytty kun jostain "romusta" on saanut loppupeleissä irti ihan mukavia soundeja. Useimmiten tuppaa vaan olemaan niin että se yksi maino soundi (vaikka rytmiroso) jääkin sitten ainoaksi, eikä esim kunnon lead-soundia löydy sitten millään, tai päinvastoin.

Olenko ainoa, jota tämä _hieman_ kulutettu fraasi hämää? Joka pirun välissä se on aina mainittava. Kyllä kunnon soittotatsilla voidaan jotain pelastaa, mutta rajansa kaikella.
 
Lausahdukseni oli sitä paljon puhuttua sarkasmia. Kyllä eri vahvistimista ja eri asetuksista ne radikaalit erot nimenomaan syntyvät. Otappa vaikka Peavey XXX, lyö gainit täysille ja midit nollaan. Sen jälkeen ota Classici, jolla soittelet puhdasta kanavaa midit täysillä. Tämän jälkeen pyydä kaverisi soittamaan molemmilla vahvareilla, ja päättele kummassa on enemmän soundieroa; eri vahvareiden välillä, vai eri soittajan välillä. Veikkaanpa että kallistuu aika vitun reilusti vahvarien puolelle. ;)
 
BTW. soittotatsi (fraseeraus / rytmitys, vibraatto, bendit ym ym.) on sitten toinen juttu.