Tanssimusiikki ›

Harmonikkaa ei kaiketi tunnettu vielä vuonna 1932, koska Emännän tietokirjassa ei ole soitinta mainittu. Harmoonista on kyllä laajalti tietoa ja mielikuvitusta käyttämällä voinee tiedon soveltaa myös harmonikkaan?:
 
Harmooni eli harmonio on urkujen kaltainen, koskettimin soitettava säestys- ja soolosoitin. Ääni harmoonissa syntyy metallikielekkeistä, jotka panee väräjämään soittajan polkusimilla aikaansaama ilmavirta.
 
Harmooneja on eri kokoisia, ja koon määrää ns. äänikertojen lukumäärä. Äänikerralla tarkoitetaan harmoonin soittokaapin sisään suljettua kieliriviä, jonka muodostaa yhtä monta kieltä kuin koskettimistossa on kosketinta. Eri äänikerroissa on kielten rakenne ja siis niiden äänen laatu erilainen. Kun eri äänikertoja voi käyttää joko yksitellen tai toisiinsa yhdistettyinä, tarjoutuu harmoonilla mahdollisuus äänen värin ja voiman vaihteluihin. Äänikerrat saadaan soimaan tai estetään soimasta niitä vastaavien rekisterinappuloiden avulla. Nappuloita on yhtä äänikertaa kohden kaksi erinimistä, toinen bassopuolella, toinen diskanttipuolella. Myöskin erilaisia yhdistyksiä, koppeleita, varten sekä äänen vahvistamista ja hiljentämistä varten on omat nappulansa, joten nappuloita on tavallisesti äänikertoihin verraten moninkertainen määrä.
 
Erilaisista laitteista, joilla harmoonin taiteellista käyttökelpoisuutta on lisätty, mainittakoon polvipaisuttimet, joista oikeanpuoleinen toimii äänivoiman tasaista lisäämistä ja vähentämistä varten, vasemmapuoleinen avaa kaikki äänikerrat. Suurikokoisimmat harmoonit voidaan myös varustaa urkujen tapaan jalkiolla. Kehitetyin, kokoussaleihin oivallinen harmoonimalli on toistaiseksi vähäiseen käytäntöön ehtinyt pneumaattinen harmooni, jossa koneisto toimii puristetun ilman avulla, kuten uudenaikaisissa uruissa. Viimemainittuihin harmoonityyppeihin vaaditaan ilmanpolkijaksi toinen henkilö tai kone.
 
Taiteelliselta merkitykseltään harmoonia ei voi verrata pianoon, vielä vähemmän flyygeliin. Harmoonilla ei ole pianoäänen läpikuultavuutta eikä mahdollisuutta yksityisten äänien korostamiseen, mistä soittoa koossapitävä rytmillinen kimmoisuus syntyy, ei myöskään mahdollisuutta nopeisiin ja samalla selviin juoksutuksiin eikä niihin pedaalivaikutuksiin, joissa pianon sielu esiintyy. Uudenaikaisten harmoonimallien joukossa on kuitenkin soitannollisesti huomattavan arvokkaitakin.
 
Hyvä harmooni voi antaa käsityksen orkesterin sointukauneudesta, ja yhdessä pianon kanssa soitettaessa voidaan harmoonilla korvata pieni orkesteri. Tällöin kysytään soittajalta suurta taitavuutta, kun sensijaan pienikokoista harmoonia on suhteellisen helppo soittaa. Harmooni ei vaadi sitä kosketuksen joustavuutta, mikä pianon soitossa on päävaikeuksia, ja kun ääni soi kestävällä voimalla, on soittovirhe sävyltään räikeämpi kuin pianossa ja siten harjoittelijalle ilmeisempi ja helpompi korjata. Myös sormion kapeus - vain noin 5 oktaavia - aiheuttaa, että harjoittelija tuntee harmoonin ääressä nopeasti kotiutuvansa.
 
Harmoonin tärkein käytäntö kodeissa on ollut virsilaulun säestäminen, ja siihe vaadittavan taidon voi soittaja muutaman kuukauden harjoitusajalla hankkia. Itseopiskelijan on ennen muuta pidettävä huolta siitä, että sävelet tulevat soitettaessa tarkkaan sidotuksi toisiinsa.
 
Nuottikirjallisuus harmoonia varten on verraten runsas. Alkuperäisten harmoonisävellysten rinnalla on huomattava sovitukset, joista varsinkin Karl Simonin tekemät ovat saaneet laajan levikin.
 
Käytännössä olevien tavallisten harmoonien hinta vaihtelee 2000 - 20 000mk. Erittäin arvokkaan soittimen saa jo keskihinnalla. Kunnossapito on helppoa, koska harmooni ei vaadi edes viritystä. Liian kostealta tai kuivalta ilmalta on soitinta varjeltava.
 
T.K.