Rock, pop, alternative ›

No niin, tyhmä sinappikin pääsee jyvälle, kun valistetaan;)
 
Täytyy kompata osittain jo esitettyjä mielipiteitä.
 
Marvin Gaye: WhatŽs Going On? - Jos Jumala on olemassa niin sen ääni puhuu tämän levyn kautta. Jumalaisen kaunista, hypnoottista - ei yhtään turhaa ääntä. Soittajat ja Marvin tekevät kaiken oikein. Täydellinen levy joka suhteessa!
 
Pink Floyd: Wish You Were Here. Jos Dark Side of the moonista ottaisi pois sen pörinä biisin niin sekin olisi täydellinen. Wish You Were Here sisältää vain viisi biisiä, mutta tunnelmat, sävellykset ja sovitukset (varsinkin syntsan käyttö ovat ultratyylikästä, jopa tällaisen digitaali-ihottumasta kärsivän mielestä). Sitä paitsi Shine On You Crazy Diamond part I on täydellinen proge-biisi. Kun se terässoundinen kitara alkaa soimaan syntikkaäänien keskeltä niin meikäläisen iho menee kananlihalle (tehovaikutus paranee, jos kuuntelee pimeässä). Nimibiisi on sävellyksenä erityisen vetoava.
 
Beatles: Revolver. Jo heti alkuun totean, että turha nutista siitä Yellow Submarinesta. Se istuu levyn kokonaisuuteen kuin nenä päähän. itse asiassa se on ainakin lastenlauluna (tai lapsenmieliselle) aivan täydellinen singalong-biisi. Popin täydellinen laulukirja, sisältäen nerokkaan upeita sävellyksiä, jotka ovat sovituksellisesti puettu sävellyksen ja sanoituksien herättämien mielikuvien mukaiseen asuun.
 
Thin Lizzy: Bad Reputation. Tyylikästä rokkia, jossa on vaikutteita mm. Jimi Henrixistä, Black Sabbathista, ja eri tyyleistä kuten jazzista, funkystä, bluesista ja southernrockista. Perusvaihteena on Rock, mutta kivoja mausteita löytyy sieltä täältä kun vain jaksaa bongailla. Phil Lynotin sävellyskynä kaikkein terävimmillään niin sanoitusten kuin sävellystenkin suhteen. Sanoituksissa kaikkia ajatusta herättävää kuten biisit Soldier of Fortune, Opium Trail, Dear Lord näin esimerkkeinä. Rakastan tätä levyä!
 
Deep Purple: In Rock. Pitää lainata Juicea: "Jos pitäisi luetella In Rockin huonot biisit, en muistaisi niitä" Ts. niitä ei ole vielä löytynyt.
 
Metallica: Master of Puppets. Tiukka kun mikä. Kun ekaa kertaa kuulin levyn vuonna 86, niin tajusin, että tästä ei voi olla muuta kuin yksi tie enää: alaspäin. Täydellinen timantti, virstanpylväs mihin sen jälkeisiä hevilevyjä tavalla tai toisella tullaan vertailemaan, kun pohditaan vaikuttavinta levyä hevin saralla. Helvetin synkkä meininki, mutta ei silti mitään aivotonta örinää.
 
Bruce Springsteen: Born To Run. On helpompi keksiä ikiliikkuja, kun löytää moitetta tästä täydellisestä rokin riemua julistavasta evankeliumista. "Saarnaaja" Bruce ja E-street band on se ikiliikkuja! Bruce loihtii tunnelmia tavallisten ihmisten elämästä, niputtaen samalla amerikkalaisen musiikkiperinteen kunnioittavasti yhteen; Gospel, soul, blues, folk, rock lyövät sopuisasti kättä tällä mestariteoksella.
 
Rolling Stones: Sticky Fingers. Vaikka pidänkin Exile On Main St. tuplaa parempana, niin sieltä löytyy peräti kaksi heikkoa biisiä, joten otetaan tämä tahmaiset sormet -levy, niin kenelläkään ei pitäisi olla mitään valittamista. Brown Sugarista Moonlight Mileen silkkaa räkärokkia, ajalta jolloin Stonesit oikeasti oli maailman vaarallisin rockbändi.
 
Olishan näitä vielä, mutta antaa nyt olla tällä erää;)