Rock, pop, alternative ›

Rokpuolelta ihme kyllä, kokoelma: STP:n thank you
 
Kokoelmia ei lasketa.

Kun minä kirjoitan, niin lasketaan.

Soundgarden - Superunknown
YUP - Toppatakkeja ja Toledon Terästä
Rush - Hemispheres

-Nirvana - In Utero
-Tool - Lateralus (siellä on kyllä pari filleriraitaa jotka jättäisin pois, mutta toisaalta siltikin levylle jää tunti täyttä tavaraa)
-Faith no More - King For a Day, Fool For a Lifetime
-Disco Ensemble - Viper Etchis
-Nicole - Odotus
-Nicole - Suljetut ajatukset

Jos nyt pari sanoisi:
 
The Beatles - Rubber Soul & Revolver
Robyn Hitchcock & The Egyptians - Fegmania!
Television - Marquee Moon
Radiohead - Bends
The Band - The Band
Sex Pistols - Never mind the bollocks
Bluesounds - Black
Tuomari Nurmio - Maailmanpyörä palaa
Beach Boys - Pet Sounds
Byrds - Turn! Turn! Turn!
Afghan Whigs - Black love
Liekki - Korppi
Flamin' Groovies - Flamingo
Shadowplay - Touch & Glow
Echo & The Bunnymen - Crocodiles
Joy Division - Closer
Cure - Pornography
Doors - Strange days

Doors - Strange days
 
Mäkin pidän paljon juuri tästä Doorsin levystä! Waiting For The Sun on myös sellainen levy heiltä jota kuuntelen erityisen mielelläni.
 
Aika usein kuulee debyyttilevyään tituleerattavan bändin parhaaksi - ehkä niin, mutta niitä muutamaa tunnetuinta kappaletta olen kuullut niin älyttömästi etten enää oikein jaksa kuunnella tuota pitkäsoittoa yhtäjaksoisesti.

Näitä on paljon.. nämä tulee nyt aika heti mieleen
 
Frontline Assembly - Implode
Depeche Mode - Violator
Depeche Mode - Music for the Masses
Gjallarhorn - Sjofn
Gjallarhorn - Grimborg
The Cure - Pornography
The Cure - Head on the Door
The Cure - Disintegration
The Cure - Join The Dots
Siouxsie and the Banshees - Kaleidoscope
Siouxsie and the Banshees - Tinderbox
Joy Division - Unknown Pleasures
Dead Can Dance - Within the Realm of a Dying Sun
Dead Can Dance - Aion
Coldplay - Parachutes
Coldplay - A Rush of Blood to the Head
Sigur Ros - ()
Assemblage 23 - Failure
The Smiths - Queen is Dead

Tähän toisaalta kävisi vastauksesi mikä tahansa AC/DC:n Bonin aikainen levy tai jopa Back In Black, mutta jos vain yksi pitää mainita niin se on ehdottomasti Powerage, joka on vain niin mahtava kokonaisuus. Tietenkin 10 biisin Saksa-painos LP, joka on juuri se oikea Powerage.
 
Muilta bändeiltä pitää kyllä ehdottomasti mainita GN'R:n Appetite For Destruction ja Motörheadin Ace Of Spades, vaikka tosin Motörheadilta voisi mainita vielä Overkillinkin.

Mitä kysymyksellä tarkoitetaan? Siis semmonen levy missä ei ole ns. filleriä? Vai semmonen jonka biisit muodostaa esim. jonkin yhteisen teeman, täydentävät toisiaan, tai yhdenmukainen tunnelma. Vai onko tämä kysymys yhtä kuin mikä on maailman paras levy?
 
Kun katsoo tähän astista vastauslistaa, niin vaikuttaa siltä että kysymys on ymmärretty monilla eri tavoilla. Vastaajat voisivat myös vähän perustella.

Mr. Mustardin pyynnöstä hieman selittelyä miksi juuri Apulannan AKKM on täydellinen albumikokonaisuus ja miksi myös Quo Vadiksen Day Into Night on se mikä on.
 
Apulanta - Aivan Kuin Kaikki Muutkin
 
Rujo ja häpeilemätön soundimaailma yhdistettynä kauniisiin ja ajatuksia herättäviin kappaleisiin on vain jotain niin täydellistä. Levyltä ei löydy turhaa täytettä vaan kappaleet ovat juuri niinkuin niiden pitääkin. Aistittavissa aitoa murhetta tältä levyltä.
 
Quo Vadis - Day Into Night
 
Teknistä Deathiä ei ole koskaan liikaa. Yhteissoitto äijillä on täyden kympin arvoista, rumpali on kuin mikäkin raivohullu ja kitaraosuudet ovat yksinkertaisesti loistavia. Biisit on helvetin mielikuvituksellisia sekä erilaisia ettei mitään puutumuksen tunnetta pääse tulemaan.
 
Mielestäni hyvän levyn merkki on se että sitä haluaa kuulla lisää ja se ikäänkuin loppuu kesken. Nämä ovat molemmat sellaisia.

Mitä kysymyksellä tarkoitetaan? Siis semmonen levy missä ei ole ns. filleriä? Vai semmonen jonka biisit muodostaa esim. jonkin yhteisen teeman, täydentävät toisiaan, tai yhdenmukainen tunnelma.
 
Kyllä kysymys melko selkeästi avausviestissä on mielestäni esitetty.

Mitä kysymyksellä tarkoitetaan? Siis semmonen levy missä ei ole ns. filleriä? Vai semmonen jonka biisit muodostaa esim. jonkin yhteisen teeman, täydentävät toisiaan, tai yhdenmukainen tunnelma. Vai onko tämä kysymys yhtä kuin mikä on maailman paras levy?
 
Kun katsoo tähän astista vastauslistaa, niin vaikuttaa siltä että kysymys on ymmärretty monilla eri tavoilla. Vastaajat voisivat myös vähän perustella.
 
Kuten kysymyksessä sanottiin, etsitään levyä, jossa ei ole fillereitä. Siis levyä jossa jokainen biisi puolustaa paikkaansa. Haussa ei siis ole teemalevyjä tai muuten vaan hyviä levyjä. Vain sellaisia, jossa ei ole mitään turhaa. Josta ei voisi pudottaa pois yhtään ainutta biisiä. Siis täydellisiä albumikokonaisuuksia.

Mikä tai mitkä ovat täydellisimmät albumikokonaisuudet musiikissa? Siis täyttä tavaraa alusta loppuun?
 
Studiolevyistä mun mielestä:
John Cougar Mellencamp: Lonesome Jubillee
Deep Purple: Machine Head

Maailmassa on kolme täydellistä albumikokonaisuutta.
 
Faith no more - King for a day.. fool for a lifetime
Tool - Lateralus
Kolmatta ei ole vielä tehty

Genesiksen 'Foxtrot' on suhteellisen täydellinen kokonaisuus. Mielestäni levyllä ei ole huonoja tai edes keskinkertaisia biisejä, ja esimerkiksi Can-Utility And The Coastliners on aliarvostetuimpia Genesis-biisejä koskaan. 'Selling England By The Pound' nousee yksittäisten biisiensä avulla ehkä hieman paremmaksi kokemukseksi, mutta kyseiseltä levyltä löytyy hirveä More Fool Of Me.
 
Marvin Gayen 'What's Going On' tuli myös heti mieleen. Biisit nivoutuvat taidokkaasti yhteen, ja gospelsoulin ydin tiivistyy hyvin tähän levyyn.
 
Juuri nyt kuuntelussa olevan Eelsin 'Electro-Shock Blues' on mielestäni rautainen kokonaisuus huolimatta 16 biisin määrästään. En jättäisi yhtään biisiä levyltä pois.
 
Nick Draken kaikki kolme levyä toimivat oikeastaan helvetin hyvin. Ne ovat kestoltaan melko lyhyitä, varsinkin puolentunnin 'Pink Moon', ja hyvin kompakteja paketteja, jotka eivät silti kärsi paljosta kuuntelusta.
 
Jo mainitut Radioheadin 'The Bends' ja 'OK Computer' toimivat myös kokonaisuutena loistavasti. 'OK':ssa ärsyttää lähinnä vain lyhyt Fitter Happier -puhepätkä, joka lyhyestä kestostaan huolimatta tulee yleensä skipattua. 'Bends':iltä olisin jättänyt pari biisiä pois.

Marvin Gaye - What's Going On?
Pink Floyd - Dark Side of the Moon
John Coltrane - A Love Supreme
Nick Drake - Bryter Layter
Beach Boys - Pet Sounds
 
The Mars Volta - De-loused in the Comatorium
Radiohead - Ok Computer
Wilco - Yankee Hotel Foxtrot
Meshell Ndegeocello - Bitter
Josh Rouse - 1972
Liekki - Korppi

Täällä on jo mainittu monia hienoja albumikokonaisuuksia. Yksi on vielä mainitsematta: se kaikista täydellisin.
 
Yes: Close to the edge
 
Levyllä ei ole yhtä ainoata edes keskinkertaista sekunnin murto-osaa. Tätä ei voi ikinä kehua liiaksi. Jos levyllä olisi yksikin teos lisää, se rikkoisi kokonaisuuden.

Guns NŽ Roses: Appetite For Destruction
The Clash: London Calling

Queensrÿche : Operation Mindcrime. Se täytyy joka kerta kuunnella alusta loppuun.