Sävis 30.10.2004 18:59:12 | |
---|
The Day After Tomorrow Leffan ainoa hyvä puoli oli sen ympäristöpoliittinen sanoma. Tosin tuo sanomakin oli esitetty niin kuvottavan huonosti ja paatoksella, että teki mieli jättää koko elokuvan katsominen kesken. 6- My name is James Bond, James Bond. |
FlatOutFucked 30.10.2004 19:16:26 | |
---|
Lost in Translation Hieno. Lämminhenkinen ja unenomainen kertomus kahden ihmisen sopeutumisvaikeuksista. Samalla katsaus Japanin eksotiikkaan. Plussaa myös My Bloody Valentinen musiikista. 9½ ______ Dawn of The Dead (2004) Paska verrattuna alkuperäiseen. Tässä elokuvassa on onnistuttu unohtamaan kaikki se, mikä teki vanhasta niin loistavan. Tämä on pelkkä ennalta arvattava tusinashokkikauhuleffa (lopputekstit olivat aika siisti yllätys tosin). Pahin moka kuitenkin on se, että zombit juoksevat...JUOKSEVAT SAATANA! Jos zombileffassa on joku sääntö, niin se on, että kuolleet eivät juokse. Zombien uhka perustuu niiden määrään ja siihen, että ne vain tulevat ja tulevat eivätkä edes meinaa kuolla lopullisesti. Romero teki zombileffasta taidetta. Tämä on melkein loukkaus Georgea kohtaan. Elokuvan parasta antia on DVD:llä mukana oleva ylimääräinen uutislähetyspätkä, jossa seurataan tilanteen kehittymistä. 6- (alkuperäiselle antaisin 10-) "You´re not just a duck, You´re human...YOU´RE HUMAN! Go forth! Go forth and thrash..." -Thurston Moore |
Jani The Rock 30.10.2004 19:47:37 | |
---|
Kirottujen kylä eli Village of the damned tuli justiin katsottua videolta. Tyhmästä nimestä huolimatta (alkuperäinen nimi Midwich cuckoos olisi ollut paljon parempi) ihan hyvä, joskin puisevahko elokuva. Pistetään tommonen seiskapuoli. Ja jos jotakuta kiinnostaa, kirjan on kirjoittanut John Wyndham. Loistava opus. The road never ends for me, kid. |
Jenka 30.10.2004 20:50:35 | |
---|
Tuo vanha Psyko. Ah, paljon paljon viehättävämpi kuin uusi versionsa. Tykkäsin niin kovasti. Hyviä tuollaiset psykologiaan taipuvaiset elokuvat... Ja harvassa leffassa on noin hyvä päätöskin. Kielisuudelmapäätökset on tylsiä. Tuo päätös oli kutkuttava :) Mutta todellakin sellainen, johon on helppoa tehdä jatkoa.. Mutta tuota jatkoa kyllä jäänkin innolla odottamaan. Ah, 3 tunnin päästä. Psyko I:lle annan ysin. |
Juugeli 30.10.2004 23:06:34 | |
---|
Donnie Darko Jotenkin tuntuu että tätä leffaa ei pitäisi arvostella vain yhden katsomiskerran perusteella, mutta sanotaan nyt ainakin että vaaniva tunnelma oli leffassa ja hyvä soundtrack. Varsin vakuuttava, pitäisi ehdottomasti uudestaan katsoa. Ja näinkö muuten oikein, että yhdessä kohdassa katsoi Donnie Evil Dead-leffaa? Ihan kuin olisi Ashin Oldsmobile kurvannut sen yhden mökin pihaan...:P 9 "On niin nälkä, että minun perse syö minun housuja" -Dutteri
Pastilli? IHKK #3 |
Jani The Rock 30.10.2004 23:45:53 | |
---|
Salainen ikkuna. Deppin takia tuon ostin, kun originaali tarina on ollut yksi niistä muutamista Stephen Kingin jutuista jotka eivät oikein ole auenneet. Eikä tuo elokuvakaan järin suuria tunteita herättänyt, vaikka onhan siinä tietysti hetkensäkin. Depp hörhöilee sympaattiseen, patentoituun tyyliinsä ja pitelee yksinään koko tekelettä pinnalla. Nykyisin on jostain syystä vallalla se tapa, että jokaikisestä Stephen King -filmatisoinnista silvotaan & raiskataan loppu täysin tunnistamattomaksi, vesitetyksi mössöksi. Niin tälläkin kertaa. Ja se jos mikä pistää kyrpimään oikein olan takaa. Arvosanaksi Deppin ansiosta 8. The road never ends for me, kid. |
gheisari 31.10.2004 00:48:52 | |
---|
Tri. Outolempi blaa blaa blaa 107 points! Maailman hauskin elokuva. |
jigsore 31.10.2004 03:43:48 | |
---|
107 points! Maailman hauskin elokuva. Totta. "Gee, I wish we had one of them doomsday machines." "Hey, cheesefuck!" IHKK #8 |
Mechanizm 31.10.2004 17:07:57 (muokattu 01.11.2004 09:17:02) | |
---|
Old Boy 9 pojoo Joint Security Arean jälkeen odotukset tältä leffalta oli kovat ja kyllähän ne lunastettiin. Äärimmäissen julma elokuva jonka tunnelma toi mieleen Kellopeliappelsiinin fiiliksen. Tylyimpiä kostotarinoita joita olen nähnyt. Visuaalisesti todella näyttävä. Juoni pähkinässä: Dae-su on viettänyt viimeiset 15 vuotta vangittuna hänelle räätälöidyssä sellissä, tietämättä lainkaan syytä tuomiollensa. Minkä rikoksen hän on tehnyt? Ketä hän on loukannut? Kuka on kaiken takana? Ja miksi hänet nyt, kaikkien näiden vuosien jälkeen vapautetaankin hetkeksi, etsimään syy kaikkeen? And if the band you're in starts playing different tunes
I'll see you on the dark side of the moon |
JKantonen 01.11.2004 09:18:46 | |
---|
Collateral, 9 Michael Mannin varsin pätevä leffa, hyvä soundtrack (pitää vielä selvittää kenen biisi soi siinä diskokohtauksessa). Tompalta loistava roolisuoritus. Ruumiitakin tulee sen verran, että Tarantinoa kadettaa ;) |
sepeli 01.11.2004 10:01:21 | |
---|
Juu, katselin tuon Spunin itsekin eilen. Elokuvassa ei ollut mitään mistä en pitänyt, joten en voi vähentää pisteitä. Mullet Cop & Moustache Cop! 10. Sivuosissa Rob Halford pornokaupan homomyyjänä. Kirvoitti jokseenkin hyvät naurut. Ja Ron Jeremy baarimikkona klubilla. You have not seen a gay action movie shot until you've seen Chuck look back over his shoulder as he dispatches an enemy with his devastating tailpipe. | IMIK #22 |
zernobyl 01.11.2004 10:34:11 (muokattu 01.11.2004 10:35:56) | |
---|
Donnie Darko Jotenkin tuntuu että tätä leffaa ei pitäisi arvostella vain yhden katsomiskerran perusteella, mutta sanotaan nyt ainakin että vaaniva tunnelma oli leffassa ja hyvä soundtrack. Varsin vakuuttava, pitäisi ehdottomasti uudestaan katsoa. Ja näinkö muuten oikein, että yhdessä kohdassa katsoi Donnie Evil Dead-leffaa? Ihan kuin olisi Ashin Oldsmobile kurvannut sen yhden mökin pihaan...:P 9 Siis siellä elokuvateatterissahan pyörii juuri Evil dead. Hauska juttu. Ehdottomasti tämä elokuva kuuluu myös suosikkeihini, ehkä pidän tästä jopa eniten. Donnie Darko on sellainen henkilö elokuvissa, johon olen samaistunut eniten, koskaan. Katsoin juuri elokuvasta tehdyn Director's cutin. Se oli hieman erilainen, mutta ei kovin paljon. Helvetin hyvä se kuitenkin oli. Tässä versiossa ei kuitenkaan ollut sitä elementtiä, jonka alkuperäisversio tarjosi (katsoinhan sen ensin): "vau!" Sekavaa tekstiä, mutta on kiire ja unet on vielä silmissä. Kuitenkin. Annan Donnie Darkolle 10+ ja sen Director's cutille 10+. Tänään varmaan vielä kerron vähän tuntemuksista, kun katsottiin kaverin kanssa eilen Pitch black ( http://www.imdb.com/title/tt0134847/), Chronicles of Riddick: Dark Fury ( http://www.imdb.com/title/tt0407658/) ja Chronicles of Riddick ( http://www.imdb.com/title/tt0296572/). |
Jani The Rock 01.11.2004 11:55:34 | |
---|
Rautajätti. Sehän oli aivan ihana. Mä niin aina liikutun, kun katon piirrettyjä. Täys kymppi ja papegoijamerkki. Blow. Ei mitään kevyttä katsottavaa, etenkin kun pohjautuu tositarinaan. Paska säkä kävi miehellä. Depp oli loistava kuten aina. Jotenkin venytetty ja raskassoutuinen elokuva kuitenkin. Pistetään kasi miinus. The road never ends for me, kid. |
Rautajätti. Sehän oli aivan ihana. Mä niin aina liikutun, kun katon piirrettyjä. Täys kymppi ja papegoijamerkki.
Minä annan tuolle elokuvalle 9. Robotti oli hemmetin hienosti animoitu. Muutenkin oli iloinen yllätys Disneyn lällypiirrettyihin (nykyään) verrattuna. Tarina ei ollut kovin omalaatuinen, mutta hienosti kerrottu. Surullinen se oli, mutta ah, niin kauniisti surullinen. Hauskana (no, ei ehkä kovin ;) yksityiskohtana kerrottakoot, että kasasin uutta konetta siinä samalla ja itsekseni hohotin tälle: "minäpäs kokoankin tässä ihan omaa rautajättiä, hoh hoh". |
Mechanizm 01.11.2004 14:52:00 | |
---|
Blow. Ei mitään kevyttä katsottavaa, etenkin kun pohjautuu tositarinaan. Paska säkä kävi miehellä. Huono säkä kävi muistaakseni leffan ohjaajallekin, eikös hän kuollut sydänkohtaukseen varsin nuorena hieman Blown jälkeen. Oli muuten Jonathan Demmen veljenpoika. And if the band you're in starts playing different tunes
I'll see you on the dark side of the moon |
Minstrel 01.11.2004 15:06:02 | |
---|
Blow Ihan hyvä leffa, josta ei suuria heikkouksia löydy. Loppua olisi kylläkin voinut tiivistää rankemmalla kädellä. Blowin ainoa merkittävä heikkous on, että Scorcese & co. ovat tehneet samat jutut miljoona kertaa aiemmin ja paremmin. Depp osaa kyllä näytellä, siitä plussaa. 8+ Kyllä skitsofrenia aina yksin olemisen voittaa. |
Jani The Rock 01.11.2004 15:12:59 | |
---|
Huono säkä kävi muistaakseni leffan ohjaajallekin, eikös hän kuollut sydänkohtaukseen varsin nuorena hieman Blown jälkeen. Oli muuten Jonathan Demmen veljenpoika. Kyllä näin kävi. The road never ends for me, kid. |
Kulkunen 01.11.2004 16:16:41 (muokattu 01.11.2004 16:17:07) | |
---|
The Butterfly Effect Ashton Kutcher... No, onneksi todisti osaavansa muidenlaistenkin roolien näyttelyn edes jotenkin. Juoni oli mielenkiintoinen ja tarinassa oli potkuakin, tosin vähän hankala oli päästä sisään. Lisäksi jotenkin jäin ulkopuolelle koko hommasta, vähän niinq. 8½ The Girl Next Door Elisha Cuthbert, 10. Juoni, muut näyttelijät, kliseet jne jne. 6. The Human Stain Anthony Hopkins, Nicole Kidman, Gary Sinise ja Ed Harris. Draamaa. Niin... tuota, aluksi tuntui olevan sopiva fiilis tämmöistä leffaa varten, mutta sitten lössähti. Ei paska, mutta vähän laahaava ajoittain. Melko kiusaantunut olo tuli välillä. Jos draama nappaa niin voi suositella. 7 Super-Size Me Mäkkäridokkari. Hauskahko, kertoi asiansa ja viihdytti. Ei mitään suuria tunteita, mutta eipä tuo vituttanutkaan. 8 Bad Santa Billy Bob Thornton joulupukkina. Parhaita jouluelokuvia, ei mitään typerää sentimentaalisuutta tyyliin perhe-elokuvat. Vittumaisin päähenkilö pitkään aikaan ja toimiva juoni, mitä nyt lopussa valuttiin sinne perinteisten jouluelokuvien tasolle. Melkein ainakin. EDIT: Bad Santa arvosana: 9 The downward spiral never ends. |
Aksu89 01.11.2004 18:11:36 | |
---|
Blow Aivan loistava, loppu oli hyvä jotenkin kyllä melkein arvasi. Silti loistava, 10! |
Moratoria 01.11.2004 18:31:26 | |
---|
Viimerki kävin teatterissa katsomassa Alien Versus Predatorin. Iha hyvää scifitoimintaa, 9. Blowin katoin eilen töllöstä. Sekin oli ihan hyvä. 8. |