Yleistä keskustelua musiikista ›

Tässä Tiktakin esitystä katsellessani huomioni kiinnittyi Empp- ei kun kiipparistiin ja hänen funktioonsa koko bändissä. Biiseissä ei periaatteessa kuulu juuri lain kiippareita (mitä nyt pari hullua sample & hold arpeggiota). Tästä sitten pääsin sellaisen pohdintaan, että miksi nykybändeissä kiipparit ovat harvinaisuus ja näissä kiipparillisissakin bändeissä kyseinen soitin on vain taka-alalla soittamassa jotain hädin tuskin kuultavaa sointumattoa. Nykyään vain joissain heavy-bändeissä on kiippareilla suurempi rooli, mutta niissäkin homma yleensä menee hieman camp-henkiseksi tilutukseksi koomisesti kitaraa imitoiden.
 
70-luvun suuret kosketinsoitinten kultavuodet olivat juhlaa. Bändeissä kiipparit olivat pääinstrumenttina kitaran rinnalla ja joskus jopa dominoivammassa osassa. Urku jyräsi ja kansa hurrasi. Niistä päivistä eteenpäin kiipparit ovat kokeneet jatkuvaa inflaatiota vaipuen vähitellen nykyiseen totaalisen lamaansa.
 
Miksi näin on käynyt? Miksi uusissa bändeissä ei näy/kuulu kiipparistia? Tämä on varsin paradoksaalista, kun mietitään, että sitä mukaa kun kiipparit ovat vähentyneet, niin tekniikka on kehittynyt ja kiippareista saadaan aivan käsittämättömän innovatiivisia soundeja ulos ja voidaan jopa sanoa, että vain mielikuvitus on enää rajana. Tämän siis pitäisi rationaalisesti ajateltuna tarkoittaa sitä, että soundipaletti laajenee, jolloin kiippareille löydetään enemmän käyttökohteita. Efekti on kuitenkin ollut päinvastainen, kuten yllä totesin.
 
Elämmekö nyt jotain (toivottavasti vain hetkellistä) kitaristi-basisti-rumpali -aikakautta? Ovatko kiipparit vain niin out ja "konemusiikkimiesten leluja"? Vai onko ongelma kenties siinä, ettei kiippareiden mahdollisuuksia vielä/enää ymmärretä?

Kiipparit kunniaan! Itse harrastamme kollektiiviimme kanssa aika ajoin täysin rehellistä urut-rummut-kitara-basso -jyräystä ja fiilistelyä.

Minä olen miettinyt ihan samaa vaikka itse olenkin kitaristi. Esimerkiksi Jeff Beckin Jan Hammerin kanssa tekemiä levyjä Esim. "Wiredia" kuunnellessani en ole voinut olla ihailematta Hammerin loistavaa koskettimien soittoa. Lisäksi koskettimet (tai syntikka) on noissa Jeff Beckin jazz-rock levyissä hienosti pinnalla ja toimii loistavasti kimpassa Beckin kitarakuvioiden kanssa. Minäkin toivoisin kuulevani nykyisin enemmän vastaavaa musiikkia, jossa kosketinsoittimet ovat enemmän pinnassa.

Kyl vaan meidän bändissä on ihan kitaran veroisesti hommaa kiippareilla, monesti enemmänkin. Johtunee toki siitä että kiipparistin tekemiä biisejä mut silti. Ei pidä valittaa vaan tehdä itse asialle jotain... ;)

Ei pidä valittaa vaan tehdä itse asialle jotain...
 
Vähän vaikea vaikuttaa kaikkien maan bändien ajatuksenjuoksuun ja kokoonpanoihin.

Herää kysymys, millä samplerilla tiktakin kitararaidat on tehty? ;-)

Vähän vaikea vaikuttaa kaikkien maan bändien ajatuksenjuoksuun ja kokoonpanoihin.
 
Iso laiva kääntyy hitaasti. Olisipa ihanaa jos voisi korjata kaikki maailman epäkohdat. Vaan ei. Pitää yrittää ees omalta osaltaan, voi sekin vaik poikia jotain...

Esimerkiksi Jeff Beckin Jan Hammerin kanssa tekemiä levyjä Esim. "Wiredia" kuunnellessani en ole voinut olla ihailematta Hammerin loistavaa koskettimien soittoa. Lisäksi koskettimet (tai syntikka) on noissa Jeff Beckin jazz-rock levyissä hienosti pinnalla ja toimii loistavasti kimpassa Beckin kitarakuvioiden kanssa.
 
Hammerin ja Al DiMeolan yhteisistä proggiksista tulee samanlaisia fiiliksiä. Hammerin hmmm.. "kitaristinen" soundimaailma ja tyyli soittaa natsaavat minusta hienosti juuri tuollaisessa kiippari/kitara-ympäristössä.
 
Hieman samalta pohjalta napsahtavat itseni kaltaiselle yksinkertaiselle kitaranrämpyttäjälle myös esim. Tom Coster/C.Santana-koalition keskinäiset kiritykset, varsinkin livenä jostain hamalta 70-luvulta.
 
Suomalaisista muusikoista po. aihe tuo väkisinkin mieleen kiipparistiksi yllättävän kiitettävästi jazziin sortumaton Timo Pratskin. - Siis, jazz on ok. mutta tässä oli kai puhe jostain muusta.

Miksi näin on käynyt?
 
Kun katsot noita ylistämiäsi 70-luvun kosketinjumalia, vaikkapa Keith Emersonia taikka Rick Wakemania, niin onko mikään ihme ettei heitä enää päästetä "loistamaan" lavalla taikka bändeissä muutenkaan nykyään? Tyylitaju kun tahtoo kosketinsoittajilla olla yleensä ns. kohdallaan!
 
No joo, jos ollaan enemmänkin tosissaan niin samaa olen ihmetellyt itsekin. Ja sekin vielä ihmetyttää että jos koskettimilla jotain soitetaan niin soundit on ihan mitä sattuu huttua vaikka nykyisistä laitteista tosiaan saa irti ihan mitä vain. Aika monesti keikoilla kuulee ihan ala-arvoisia jousimattoja vaikka levylle olisikin jaksettu panostaa samaan kohtaan jotain hyvän kuuloista juttua.

Kyllä minusta kiipparit Tiktakin keikalla hyvin kuuluivat. Ei ole itsestäänselvyys, että soittaja pääsee edes lavalle. Toisin taitaa asia olla Iron Maidenin ja Black Sabbathin kanssa. Se on väärin se.

Ihmeellistä tässä on se, että artistien levyillä ja keikoilla (esim. Robbie Williams) koskettimet ovat todella hienossa roolissa, mutta sitten bändimeiningeissä tuppaa näkemän/kuulemaan vain noita edellämainittuja mattoja tai tilupilu-*****jä.
 
Ehkä pianoa opiskelevat nuorukaiset eivät ole kovin rock-orientoituneita? Minä olisin todella onnellinen jos tarjolla olisi aina muutama pätevä (=tyylitajuinen, kekseliäs ja musiikkinsa näköinen) kosketinsoittaja. Niinkuin rumpaleita, kitaristeja ja basistejakin.

Hmm.Me käytetään paljon kiippari saundeja mutta soittajana toimii tietokone.Ehkä siinä on just se että emme koe tarvitsevamme lisää hengittäviä ihmisiä yhtyeeseen.Tuntuu että monen muunkin instrumentin soittaja kokee samanlaista ahdistusta.Tuli mieleen ainakin tämä keskustelu.Asenteista ja niiden muutoksista on pitkälti kyse.
 
http://muusikoiden.net/keskustelu/p … ?c=12&t=71669&o=0&co=60

No jaa.. nykyään moni soundi voi olla syntikasta peräisin vaikka ei siltä kuullostakaan. Soundi trendit ja tekniikat ovat menossa koko ajan yhä orgaanisempiin, uskottavampiin ja luonnollisempiin soundeihin jolloin ne ei pomppaa niin selvästi esille. Vertaa esim. kasaripoppiin.
Joku neptunes käyttää varmaan yhtä paljon koneita ku durandurani mutta vähän eri tyylillä.

Kun kuuntelee kaupallisten soittolistaradioiden (jos pystyy..) biisejä, niin lähes kaikissa on hirveitä kitaravalleja, jo ihan perus iskelmähutussakin.
Tämän alta ei paljoa kiippareita kuulu. Vaikka soitankin itse kitaraa, niin liiallinen - sanoisko "kaupallinen pomppumetallikitarointi" on vallannut nykypopin niin täysin että kiippareille ei yksinkertaisesti ole tilaa. Hieman ehkä karrikoitua, mutta tällainen olo tulee väistämättä radiota kuunnellessa.

Valitettavan harva nappaa nuorena kosketinsoittimet kitaran, basson tai rumpujen sijaan kun halutaan perustaa bändi. Ehkä tälle juuri syynä se, että nykyrockin saralla kiippareita on harvassa bändissä ja nekin harvat soittajat tungetaan joskus jopa verhojen taakse. Kukapa nuori 10-vuotias haluaa olla verhojen takana... :)
No onhan meillä kuitenkin suomessa HIM jossa kiipparistia käytetään paljon ja se on olennainen osa bändiä.
 
No joo, ehkä tässä asiassa pelätään genrerajojen tai "sääntöjen" rikkomista mikä olisi vain tervettä. Sama asia koskee DJ:tä rockbändissä jotka nykyään mielletään pelkästään nu-metal pumppujen skrätsääjiin. Taitava DJ voi oikeasti tuoda perinteiseenkin rockiin lisämausteen.

Mä en oikeastaan hirveästi kaipaa koskettimilta mitään hirveän näyttävää jutskaa. Ne on kuitenkin mun mielestä rokissa enemmänkin sellainen säestävä soitin. Tosin joskus 70-luvulla oli kyllä mahtavaa kun jossain rock-biisissä saattoi olla jopa piano taustalla, joka nykyään on kohtuullisen harvinaista.

Ajat muuttuvat ja nyt on grungen jälkeen menty tällaisilla eväillä. Rockmusiikista on ollut aika epäkiipparimaista.Tosin pieniä merkkejä muuttumisesta on havaittavissa.

Ehkä enemmän mua on harmittanut kitarismin muuttuminen yksi-ilmeisemmäksi. Siitä on tullut liian usein vaan sellaista vallia ja runttausta ilman nyansseja. Tuntuu että kitaristit eivät enää usein edes osaa soittaa erilaisia rytmejä. Liian paljon on sellaista leirinuotiokitarismia isolla säröllä. Mä kuitenkin diggaa itse paljon hyvästä ja kekseliäästä kitaransoitosta.

kiipparit ovat kokeneet jatkuvaa inflaatiota vaipuen vähitellen nykyiseen totaalisen lamaansa.
 
Ja se on niille tingeltangelinharrastajille aivan oikein. Opettelisivat soittamaan jotain mutta ne vaan väsää samplien, konearpekkioittensa yms. tyhjänpäiväisen ja korviaraastavan kanssa. Ei moista kukaan jaksa kuunnella. hähähäähh.

Kun katsot noita ylistämiäsi 70-luvun kosketinjumalia, vaikkapa Keith Emersonia taikka Rick Wakemania, niin onko mikään ihme ettei heitä enää päästetä "loistamaan" lavalla taikka bändeissä muutenkaan nykyään? Tyylitaju kun tahtoo kosketinsoittajilla olla yleensä ns. kohdallaan!
 
Perskati! Sehän oli kunnon showta! Oli pyrotekniikkaa ja kaikkea. Kaikkienhan pitäisi juuri ottaa mallia siitä meiningistä. Annetaan yleisölle musiikin lisäksi myös teatteria. Ihan hulvattomia juttuja! 70-luvun ELP on ollut kovin livebändi mitä tiedän. Hurjaa.
 
Ja sekin vielä ihmetyttää että jos koskettimilla jotain soitetaan niin soundit on ihan mitä sattuu huttua vaikka nykyisistä laitteista tosiaan saa irti ihan mitä vain. Aika monesti keikoilla kuulee ihan ala-arvoisia jousimattoja vaikka levylle olisikin jaksettu panostaa samaan kohtaan jotain hyvän kuuloista juttua.
 
Iuu. Niinhän tuo vähän on. Levylle tehdään soundit isoilla samplekirjastoilla ja sitten keikoilla vedetään jollain rupisella Tritonilla, jonka soundit saavat keen tahansa kyyneliin. Ja jopa meidän kiipparistien kanavalla eräs nimeltä mainitsematon henkilö möläytti, että ei livenä ole mitään väliä millä soittaa, kun ei yleisö sitä kuitenkaan huomaa. Aika tehokasta yleisön aliarviointia.
 
Ehkä pianoa opiskelevat nuorukaiset eivät ole kovin rock-orientoituneita? Minä olisin todella onnellinen jos tarjolla olisi aina muutama pätevä (=tyylitajuinen, kekseliäs ja musiikkinsa näköinen) kosketinsoittaja. Niinkuin rumpaleita, kitaristeja ja basistejakin.
 
Tuo on kyllä totta. Mutta ehkä tämä kiipparistien vähyys korreloi nykytrendiä ja olemme noidankehässä. Kiipparisteja on vähemmän, kun ei ole bändejä missä soittaa ja bändeihin ei saada kiipparisteja, kun niitä ei ole tarpeeksi.
 
No jaa.. nykyään moni soundi voi olla syntikasta peräisin vaikka ei siltä kuullostakaan.
 
Kyllä sen pystyy aika selvästi sanomaan, milloin on koneella tuotettua. Tästä tulikin mieleeni sekin seikka, että miksi esim. bändisoitossa syntikoilla vain yritetään imitoida jotain, eli käytetään vain puhtaita samplauksia. Sehän on syntikoiden väärinkäyttöä. Syntikat ovat suunniteltu vääntämään niitä sampleja mielenkiintoisemmaksi. Siinähän ne koneet juuri loistavat.
 
Kun kuuntelee kaupallisten soittolistaradioiden (jos pystyy..) biisejä, niin lähes kaikissa on hirveitä kitaravalleja, jo ihan perus iskelmähutussakin.
Tämän alta ei paljoa kiippareita kuulu. Vaikka soitankin itse kitaraa, niin liiallinen - sanoisko "kaupallinen pomppumetallikitarointi" on vallannut nykypopin niin täysin että kiippareille ei yksinkertaisesti ole tilaa. Hieman ehkä karrikoitua, mutta tällainen olo tulee väistämättä radiota kuunnellessa.
 
Niinhän se vähän on. Kitaroita on sata raitaa päällekäin. Pitäähän se kiippareiden muodostama aukko jollain paikata. Ähih. Se on muuten juuri kummaa. Se minkä saisi kiippareilla paiakttua korjataan yliampuvilla kitaravalleilla. No, uskoisin, että tämä trendi muuttuu ajan kanssa (toivottavasti nopeasti). Kiipparit viel ätulevat takaisin, kun syntikat palaavat juurilleen, eli ovat syntikoita, eivätkä imitaattoreita.
 
Valitettavan harva nappaa nuorena kosketinsoittimet kitaran, basson tai rumpujen sijaan kun halutaan perustaa bändi. Ehkä tälle juuri syynä se, että nykyrockin saralla kiippareita on harvassa bändissä ja nekin harvat soittajat tungetaan joskus jopa verhojen taakse. Kukapa nuori 10-vuotias haluaa olla verhojen takana... :)
No onhan meillä kuitenkin suomessa HIM jossa kiipparistia käytetään paljon ja se on olennainen osa bändiä.
 
Iuu. Ainahan se on tainnut olla niin, että kaikki pikkupojat haluavat olla rokkitähtiä ja tämä rokkitähteys kulminoituu kitaraan. Tämä on sinänsä surullinen efekti, että tällä menolla suomessa on kymmenen kitaristia yhtä bändiä kohden, jolloin kaikkilla halukkailla ei yksinkertaisesti ole edes mahdollisuutta soittaa bändissä. Kiipparistiksi ryhtyminen olisi bändisoitannan kannalta paras vaihtoehto. Se on monipuolisempi soitin kuin kitara ja samalla on vaivattomampaa päästä bändiin soittamaan.
 
Tuossa kun JCM:kin kävi kehuskelemassa, kuin hän oli hankkinut pojalleen kitaran. Siinä teki isukki kohtalokkaan virheen. Ei enää kitaristeja tähän maailmaan, kiitos. Hoho.
 
No joo, ehkä tässä asiassa pelätään genrerajojen tai "sääntöjen" rikkomista mikä olisi vain tervettä. Sama asia koskee DJ:tä rockbändissä jotka nykyään mielletään pelkästään nu-metal pumppujen skrätsääjiin. Taitava DJ voi oikeasti tuoda perinteiseenkin rockiin lisämausteen.
 
Innovaatioita tulee, mutta niitä tulee harvoin. Ja yleensä kun joku keksii jotain uutta, niin muuta vain ryhtyvät kopioimaan. Se on vähän ongelmallinen tilanne, mikä esiintyy oikeastaan joka genressä.

Nyky-mtv-popissa tuo kiipparipuoli mielletään usein tarkkaan sekvenssoiduiksi syntikkaraidoiksi joita ei ihminen ihan heti rupea soittamaan livenä. Jotkut bändit yrittää klikin ja sekvensserin kanssa, mutta koko homma kuulostaa yleensä väkinäiseltä ja kylmältä.
 
Eli sanoisin että perinteiset ihmisen soitettavat bändisaundit kuten rhodes ja hammond ovat out, minkä takia kiipparistitkin on sysätty takavasemmalle.