Aihe: Thomann ja kumppanit - iloa vai murhetta?
1 2 3 4
Axis
22.01.2003 08:40:03
On tullut tilaultua Thomanilta kautta aikain monien tuhansien markkojen edestä tavaraa. On tietenkin mahtunut iloja ja myös murheita, mutta...kun esimerkiksi vertailee Suomen rumpusettien hintoja Thomanin hintoihin, on hintaero todellakin suuri. Varsinkin kalliimmat ja hienommat custom-sarjat ovat Saksasta tilattuna varsin edullisia ja ne myös saa tehtaan paketeissa, eli uutena, ei mistään kaupan nurkasta pölyisenä tms. Myöskin palvelu on ensiluokkaista verrattuna Suomalaisiin liikkeisiin. Nimeltämainitsematon liike Suomessa on palvelultaan todella pöyristyttävä. Muutaman kerran olen soittanut sinne ja kysellyt jonkin tuotteen olemassaoloa taikka hintaa. Yleensä vastaus on "ei ole", "tuote on loppu", "ei saada vasta kun ensi vuonna"...tai jotain vastaavaa. En tiedä olenko ainoa, joka saa tällaista palvelua...myös sama juttu tapahtui, kun kyselin varaosia pedaaliin. Jälleenmyyjä vain tuhahti, että "ei tartte täältä kysellä varaosia, jos ei pedaali ole ostettu täältä" tai "en kommentoi". Okei, no ymmärrän asian silloin, jos puhutaan takuuasioista, MUTTA jos kyse on siitä, että olisin maksanut niistä, niin minusta palvelun olisi pitänyt olla toista luokkaa. Takuuasiatkin ovat Suomesta-Saksaan käsin toimineet aikasta hyvin. Ainoa asia mikä nyt rassaa, on se että joskus joutuu maksamaan rahdin Saksaan jos tuote joudutaan sinne lähettämään. Tämänkin asian saa neuvottelemalla Thomanin asiakaspalvelun/reklamaation kanssa. Siis, kannattaa kysellä Thomanilta suoraan tarjouksia, puhelimitse, sitten soittakaa lähimmälle kauppiaalle ja tehkää päätös. Minun päätökseni on ilmiselvä.
Sepe
23.01.2003 18:11:32

Näitä sattuu. Mutta tsekkapas paljonko hintaeroa on esim Behringerin DDX3216:n hinnassa. (vastaus: n. 700e t-kaupan eduksi) Eli bulkkitavaraa ei kannata haalia merten takaa mutta harvinaisemmissa artikkeleissa hintaeroa saattaa syntyä sitten enemmän.

 
Eipä pidä paikkaansa,st.p hinta kyseiselle mikulle on 1665,eli 25e halvempi kuin t-kaupan.Muuten kaikki toisetkin laitteet ovat st.paulilla tällä hetkellä järjestään halvempia kuin t-kaupassa.
 
E:Hyvä Suomi,kyllä meilläkin kilpailu pelaa.
Fortune
23.01.2003 23:24:47

Eipä pidä paikkaansa,st.p hinta kyseiselle mikulle on 1665,eli 25e halvempi kuin t-kaupan.Muuten kaikki toisetkin laitteet ovat st.paulilla tällä hetkellä järjestään halvempia kuin t-kaupassa.
 
E:Hyvä Suomi,kyllä meilläkin kilpailu pelaa.

 
Stpaulssoundissa yleensä "tarkistetaan" hintoja, kun Thomannilta saisi halvemmalla :)
 
Halvalla pystyy Suomessakin myymään, kun ei pidä turhia varastoja.
"I know everything there is to know about monkeys
since I have seen every Tarzan movie ever made!" -Ren Hoëk
Possu.
Dumb
23.01.2003 23:36:10
 
 
Ja St. Paul's Soundillahan ei käsittääkseni ole omaa myymälää ollenkaan, joten nekin kulut on poissa.
welho
23.01.2003 23:50:57
 
 
Hyvä Suomi,kyllä meilläkin kilpailu pelaa.
 
Näin on!
 
Ja kannattaa hieman kilpailuttaa Suomenkin firmoja. Ei pidä mennä liiallisuuksiin mutta pieni kauppiaan huudatus on aina paikallaan=o)
 
Thomann ym. suuret kauppiaat on myös hieman herätellyt Suomalaisisa maahantuojia ja kauppiaita. Pakko on heidänkin alkaa tarkastelemaan hintoja kun asiakkaat vaihtaa maata.
 
Kilpailu on yleensä asiakkaan etu=o)
 
Mutta täytyy muistaa että asiallisesta palvelustu kannattaa myös hieman maksaa ja hyvät asiakas/kauppias suhteet on ainakin mulle ollut kullan arvoisia.
 
Mutta jos et saa kauppiaaltasi hyvää palvelua ja hinnat ei ole kohdallaan niin tuollaista ei tarvi enää onneksi tänäpäivänä katsella.
 
Itse olen oppirahani aikanaan maksanut eräälle kotimaiselle musafirmalle. Palvelu huonoa ja hinnat pilvissä mutta eipä ollut silloin suuremmin vaihtoehtoja tai tajua kaupanteosta...
poppamies
24.01.2003 08:05:04
 
 
Mistä ihmeestä on vallalle päässyt sellainen ajattelutapa, että Thomann on aina ensisijainen hankintapaikka
 
Eihän se toki ole ensisijainen hankintapaikka mutta voi olla useampikin motiivi ja syy ostaa sieltä. Yksi voi olla ettei vastaavaa tuotetta tai yleensä sellaista tuotetta saa muualta. Viimeisin esimerkki itselläni on gigbag'i akustiselle basolle. Basso on sen kokoinen ettei kovia laukkuja ole todennäköisesti molemassakaan. Toppapussin olisi pitänyt teettää. Thomannilla pussi maksoi reilut 30€. Siis vaihtoehdot oli vähissä.
Kyllä sieltä kannatta tilata mutta tietysti harkiten.
Henkilökohtaisesti saan kyllä samoja tuotteita pikallisesta musiikkiliikkeestä Thomannin hinnalla jos kun niitä löytyy. Siis henkilökohtaisesti käytän mieluummin paikallista musiikkiliikettä mikäli mahdollisa, ihan sosiaalistakin syistä, siinähän saa samalla tyydytettyä päivän annoksen musiikki/muusikkoaiheisesta juoruista ;). Toisaalta Thomannilla on suurempi valikoima tavaraa mitä todennäköisemmin millään musiikkikaupalla suomessa.
"G-strings are for strippers"
pimp
25.01.2003 15:29:33

Mutta täytyy muistaa että asiallisesta palvelustu kannattaa myös hieman maksaa ja hyvät asiakas/kauppias suhteet on ainakin mulle ollut kullan arvoisia.

 

 
nimenomaan. kyllähän kuluttajan täytyy pitää omasta lompakosta kiinni eikä ajatella poloista suomalaista musakaupanmyyjää, mutta jos suomessa asioidessa saa jotain lisäarvoa niin kannattaa maksaa. tuntuu vaan että suomalaisten kauppojen myyntivaltit on vittuilu ja naurettavat hinnat. ja kuka oikeasti haluaa musakaupan stadin ydinkeskustaan perkele. tietenkin hinnat on pilvissä kun maksetaan helsingin korkeinta vuokraa eikä ole myyjää joka oikeasti osaisi palvella asiakasta ja sen seurauksena myydä tavaraa.
Fortune
25.01.2003 17:11:14
Ja St. Paul's Soundillahan ei käsittääkseni ole omaa myymälää ollenkaan, joten nekin kulut on poissa.
 
Joo, ilmeisesti firma toimii "varastomyymälä" -periaatteella, ennalta jos ilmoittaa, niin vehkeitä pääsee räpläämään paikan päällekin.
"I know everything there is to know about monkeys
since I have seen every Tarzan movie ever made!" -Ren Hoëk
Possu.
Wolf
25.01.2003 18:55:26
Onhan se todella hyvä asia että noita thomannin kaltaisiakin liikkeitä löytyy. Kyllä minäkin pyrin ne vähät kamani hankkimaan kotimaisista musaliikkeistä jossa pääsee kokeilemaan tuotetta ennen kun ostaa, mutta tuo thomannin hintataso pistää kyllä pakostakin miettimään sitä mistä kamansa ostaa. Kyllä se vain on niin että ei paljoa auta opiskelijan moralisoida vaan ostaa sieltä missä on halvinta (tietyllä varauksella tosin). Eli jos joutuu maksamaan suomessa tavarasta x 750€ ja saman saa t-kaupasta 250€ halvemmalla niin ei siinä tarvii kauaa miettii mistä sen ostaa.
ReBe
25.01.2003 20:28:41

Stpaulssoundissa yleensä "tarkistetaan" hintoja, kun Thomannilta saisi halvemmalla :)
 
Halvalla pystyy Suomessakin myymään, kun ei pidä turhia varastoja.

 
Itsekin tilasin St Paulilta AKG:n luurit kun sai thomanniakin halvemmalla. Suht. pieniin valikoimiin näyttäisi todellakin perustuvan tuo St. Paulin hinnoittelu, ei ole turhaa roinaa sivuilla eikä varmaan varastossakaan.
 
Suomessa vaivaa sekin monta musaliikkettä että sähköpostiin ei vastata, monesti olen rahani siirtänyt seuraavaan liikkeeseen kun ei ole kuulunut minkäännäköistä vastausta viestiin :)
Teemu Tee
27.01.2003 13:44:21
Onko se sitten jotenkin hienompaa tilata suomalaisesta postimyynnistä??? Kritiikki kohdistettiin juuri Thomann kontra paikalliset musiikkikaupat, joten sama paikallis-liike-tappaja se suomalainenkin putiikki on!
 
Thomannin palvelu on ollut itselleni ensiluokkaista, reklamaatiot hoituneet asiallisesti ja nettisivut loistavat. Kysyn aina tuotteille hinnat myös paikallisesta liikkeestä ja jos hintaero on mitätön, ostan Suomesta.
Fortune
27.01.2003 13:50:41
Onko se sitten jotenkin hienompaa tilata suomalaisesta postimyynnistä??? Kritiikki kohdistettiin juuri Thomann kontra paikalliset musiikkikaupat, joten sama paikallis-liike-tappaja se suomalainenkin putiikki on!

 
No minulle ei ole niin tärkeää, kenelle ne rahat menevät Suomen rajojen sisällä. Jos ei lähikauppa pysty kilpailukykyiseen hintaan (ei tarkoita aina halvempaa) tai edes palveluun, niin valinta on helppo.
 
TC G-majoria ostaessa hintaero halvimpaan pk-seudun käteishintaan oli Stpaulsilla 100e ja tavaran sai viikossa. Eräässä nimeltä mainitsemattomassa helsinkiläisliikkeessä hinta ei tippunut paljon p**kaakaan tingatessa (vaikka ostosten yhteishinta kipusi 1000e pintaan), toimitusaika oli epämääräinen "3-4 viikkoa, voi mennä kauemminkin" ja "ei me oikeastaan niitä voida tänne kokeiltavaksi tilata, jos ei olla varmoja ostatko".
 
Helppo oli tehdä ratkaisu.
"I know everything there is to know about monkeys
since I have seen every Tarzan movie ever made!" -Ren Hoëk
Possu.
jape
28.01.2003 08:31:19
Minä kannatan vankkumatta oman kylän putiikkia, jos se vain on mahdollista. Olen toki ostellut etenkin käytettyjä laitteita muualtakin, mutta uudet hankinnat olen pyrkinyt tekemään "omasta" putiikista. Syynä mm. seuraavat:
 
Hinta on kohtuullisen tinkimisen tuloksena aina saatu Thomannin tasolle, usein jopa alle! Kyllä Suomi-putiikitkin pystyvät myymään jos haluavat, ja T-kaupan hintatasolla on hyvä "kiristää". Vaihtolaitteiden kohdalla tilanne on selvä, T-kaupan kanssa ei vaihtokauppa käy, paikallinen myyjä ottaa vanhan vaihdossa. Myös myyntitili-juttu kohtuullisella provikalla onnistuu monissa kaupoissa. Tästä seuraa myös se, että paikallisella on tarjolla usein hyviä käytettyjä vaihtoehtoja T-kaupan uusille. Kolmas, ja ehkäpä tärkein tekijä on varmuus: Hienoinkin vempele hajoaa joskus, ja aivan varmasti silloin kun sitä kipeimmin tarvittaisiin. Rakentamalla hyvät suhteet oman paikkakunnan musiikkiliikkeeseen saat parhaimman keskeytysvakuutuksen vikojen varalta, eli hyllystä löytyy aina jonkinlainen hätävaralaite lainaan rikkoontuneen tilalle.
 
Miettikää näitä illalla kun ei nukuta. Ei niin pientä kaupunkia olekaan, jonne ei vähintään yhtä musiikkiliikettä mahdu, jos sellainen vain halutaan siellä pitää pystyssä!
Hede
28.01.2003 12:21:52
Itse en ole ikinä Thomannilta mitään tilannut, vaan suosin paikallista soitinkauppaa. Palvelu pelaa ja hintatasokin on kohdallaan. Niillä tutuilla, jotka joskus on Thomannilta jotain tilanneet, ei ole kuitenkaan ikinä ollut mitään valittamista. Niillä tyypeillä onkin sitten varmaan käynyt harvinaisen hyvä tuuri.
blackambulance
28.01.2003 13:15:30
Itse olen tilannut useasti sieltä(kin) ja on ainoastaan positiivisia kokemuksia. Toimitusaika ollut aina nopeampi kuin lähikaupoissa, jos ei ole tavaraa löytynyt hyllystä. Paikallisesta olen ostanut jos saa tavaran mukaan tai on varmaa, että tulee nopeasti liikkeeseen - tosin viimeisin kokemus paikallisesta oli että "tulee viikossa" venyi yli kahdeksi kuukaudeksi... Olisin T-kaupasta ehtinyt jo neljästi tilaamaan siinä ajassa!
jussijoe
29.01.2003 16:00:08
 
 
thomann:llahan on mahtava valikoima. ja ainakin minulla on vain hyvää kokemusta kyseisestä liikeestä. tavarat ovat tulleet aina vähän yli viikon päästä tilauksesta ja laittavat yleensä jopa muutamat ylimääräiset kapulat mukaan, kun olen tilannut :)
Casse
29.01.2003 20:47:44
 
 
En ite olen sen kummempaa tilanu Thomannilta ku semmosen Grip Masterin samalla ku serkku tilas kitara pedaalia. Siinä lähetyksessä oli vähä ongelmia, ku ei meinanu tulla ylimääräset rahat sieltä takas, tavaraa puuttu ja semmosta. Mutta mitä olen Thomannille mailaillu ja kyselly niin tosi asiallisesti ja hyvin ovat vastanneet. Mutta mieluummin ostan syntikkani ja muutkin tarvikkeet Suomesta, koska ei ne Thomannin hinnat mitään super tarjouksia ole ja antaa ne Suomessaki hyviä alennuksia.
MRPro
30.01.2003 12:22:37
Olen käyttänyt Thomannia paljon ja homma on toiminut. Olen myös uhkaillut paikallista kauppiasta Thomannin hinnoilla ja kyllä sieltäkin alennusta tulle. Mutta nykyään käytän yksinomaa StPaulsSoundia. Halvempi kuin mikään muu kauppa. Pitää vaan suunnilleen tietää mitä ostaa kun ei voi kummemmin testailla.
Wänker
31.01.2003 14:23:06
Tilasin hiljattain Engl Fireballin Music Storesta, siis Saksasta jos joku ei tiennyt.
 
Yksi puhelinsoitto ja styrkkari tuotiin kotiovelle parin viikon päästä. 5-7 päivää on normaali toimitusaika, mutta joutuivat tilaamaan tehtaalta saakka, kun ei hyllystä löytynyt.
 
Siistein jutska koko prokkiksessa oli hintapolitiikka. Nimeltä mainitsemattomassa helsinkiläisessä musiikkiliikkeessä sama nuppi maksaa 1310 e, josta ei neuvotella. Tavallaan ymmärrettävää näin "harvinaisen" merkin kohdalla.
 
Music Store:n sivuilla hinnaksi ilmoitetaan 990 e, johon lisäksi toimituskuluja jotain 25 - 30 e. Yllätykseni oli suuri ja riemukas kun vahvistimen saavuttua laskun loppuhintana lukeekin yht. 968 e !!??
 
N. 350 e säästöä Saksan kautta --> Olen tyytyväinen;)
 
Jos jotain kiinnostaa, voin kommentoida kitarakamat-forumille myöhemmin uutukaistani, kunhan olen leikkinyt ensin sen kanssa tarpeeksi.
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)