Keskustelua raskaammasta musiikista ›

UH on aina ollut aliarvostettu bändi vaikka se ehdottomasti kuuluu samaan kastiin Deep Purplen, Black Sabbathin ja Led Zeppelinin kanssa, tätä mieltä on ainakin parikymmentä miljoonaa fania, mie ja ainakin Timo Rautiainen (lukekaa vaikka viime vuoden soundi-lehden numerosta)
Mut mikä on paras Uriah Heep-biisi, jos pitää valita vaan yks ja ainut?

mahdoton sanoo parasta mut parhaimmat imo taitaa olla:
Look At Yourself
July Morning
Easy Livin'
Lady In Black
Bird of Prey
jne....
 
ohan noil enemmän hyvii biisei ku muistiin mahtuu :D ja kiva oli nähdä 3.10 livenä ukot...
 
mut ehkä se parhaista parhain biisi ois just toi July Morning

UH on aina ollut aliarvostettu bändi vaikka se ehdottomasti kuuluu samaan kastiin Deep Purplen, Black Sabbathin ja Led Zeppelinin kanssa, tätä mieltä on ainakin parikymmentä miljoonaa fania, mie ja ainakin Timo Rautiainen (lukekaa vaikka viime vuoden soundi-lehden numerosta)
Mut mikä on paras Uriah Heep-biisi, jos pitää valita vaan yks ja ainut?
 
Minäkin olen samaa mieltä.Ja Blackmore myös :-) Heepin Ken Hensley on mielestäni kertakaikkisen loistava säveltäjä: Salisbury, Look at yourself,Demons and wizards ja Magician's birthday ovat täynnä huippubiisejä - tosin hutejakin mahtuu mukaan ,mutta klassikot (July Morning,Lady in black,Salisbury,Rain,Tales,Look at yourself,The Park jne.) korvaavat pienet puutteet.
 
Byronin jälkeen tullut John Lawton on yksi hienoimpia laulajia ikinä vaikkakin meni aikaa ennekuin Heepin tämä kausi aukeni meikäläiselle (Firefly,Innoncent victim,Fallen angel).
 
Ja vaikka Hensley olikin hieno säveltäjä niin kannattaa muistaa myös levyt Abominog,Sea of light ja Sonic Origami.

Heep on hieno bändi. Positiivisessa mielessä lapsellinen ja hölmö, niinkuin tietysti aika iso osa jytäbändeistä muutenkin. Osa myös negatiivisessa mielessä. Heepissä nämä ominaisuudet jotenkin sympaattisesti vain korostuvat. Välillä Heep on tietysti aika puuduttavaa junnaamista. Mutta jotenkin tuo 70-luvun alun soundimaailma on niin paljon nykyistä vastaavaa lämpimämpi, että niitä Heepin kummallisuuksia ja loputtomia soolo-osuuksiakin jaksaa toisinaan kuunnella.
 
Oma suosikkini on ihan se eka, Very 'eavy, very 'umble. Kaikki ne 5-6 ekaa on mainioita levyjä.
 
EDIT: Ja mainittakoon vielä, että oma Heep -tietämykseni loppuu Wonderworldiin.

Salisbury ja July Morning on komeita biisejä. Salisbyry, Very Eavy... ja Demons And Wizards on loistolevyjä.

Viis ekaa levyä on kovia.

Heep on tosiaan aivan loistavaa, hauskaa, rankkaa ja mielenkiintoista musiikkia. Jotkut biisit tavallaan voisivat olla jopa parodioita 70-luvun menosta, mutta kun ottaa vain nautiskelevan ja tarpeeksi avoimen asenteen, voi soljua fantasiaan musiikin mukana. Huippubändi.

Yhdessä Thin Lizzyn kanssa SE bändi 70-luvulta. Ei sellaista menoa mitkään Sabbathit ja Purplet saaneet aikaan. Puhumattakaan Zeppelinistä, joka onkin suurilta osin ärsyttävää määkimistä. Homman nimi on Rock!
 
Lääkäreiden pitäisikin määrätä masennuslääkkeeksi Heepin Live January 1973 ja Thin Lizzyn Live and Dangerous. Jos nämä eivät saa eloa potilaaseen, on toivo jo aikalailla mennyt.

Lääkäreiden pitäisikin määrätä masennuslääkkeeksi Heepin Live January 1973 ja Thin Lizzyn Live and Dangerous. Jos nämä eivät saa eloa potilaaseen, on toivo jo aikalailla mennyt.
 
Jaa-a. Makunsa kullakin, mutta kyllä minun masennukseni noilla lähinnä syvenee. Paranemista sen sijaan saattaisi aiheuttaa esim. Heepin eka studioälppäri tai Lizzyn Life -live.

Bird of Prey
 
Tässä biisissä on kyllä niin järkyttävä feikkivibraatto Byronilla laulussa ettei mitään rajaa. Repeän joka ikinen kerta kuullessani.
 
Mutta Gypsy on aika hieno biisi.

Jaa-a. Makunsa kullakin, mutta kyllä minun masennukseni noilla lähinnä syvenee. Paranemista sen sijaan saattaisi aiheuttaa esim. Heepin eka studioälppäri tai Lizzyn Life -live.
 
Kyllä nuokin sellaiseen keskivaikeaan masennukseen auttavat. Sinä lienet aika toivoton tapaus, jos mikään Thin Lizzyn tuotoksista masentaa. Thin Lizzy on parasta paskimmillaankin.

Jatketaan klassikkolinjalla, eli sanotaan nyt vaikka Salisbury.

Sinä lienet aika toivoton tapaus, jos mikään Thin Lizzyn tuotoksista masentaa.
 
Jep, oivalsit asian oikean luonteen kerrasta. Olen tämän täällä m-netissä sanonut jo moneen kertaan, mutta minusta Live & dangerous on tylsä ja kliininen paketti. Jokainenhan nykyisin tietää mistä se kliinisyys vissiin johtuu. Life -live on huonoista soundeistaan ja yleisestä rupisuudestaan huolimatta vaan niin paljon verevämpi paketti, että oksat pois.
 
Voihan tilanteeseen vaikuttaa kenties sekin, että Life -live oli ensimmäinen kohtaamiseni Thin Lizzyn kanssa ja se tavallaan loi itselleni kriteerit sille miltä Lizzyn "pitää" kuulostaa. Eihän se L&D huono ole, en minä sillä. Pitänee taas kerran koettaa josko tuosta osaisi nauttia ilman, että suorittaa vertailua Lifen kanssa jatkuvasti.

Voihan tilanteeseen vaikuttaa kenties sekin, että Life -live oli ensimmäinen kohtaamiseni Thin Lizzyn kanssa ja se tavallaan loi itselleni kriteerit sille miltä Lizzyn "pitää" kuulostaa.
 
Tuohan se on se asian ydin.

Yhdessä Thin Lizzyn kanssa SE bändi 70-luvulta. Ei sellaista menoa mitkään Sabbathit ja Purplet saaneet aikaan. Puhumattakaan Zeppelinistä, joka onkin suurilta osin ärsyttävää määkimistä. Homman nimi on Rock!
 
Ai Rock niinku Little Richard? Lissu, Heep, Purple, Sabbath ja Zeppelin mahtuvat kyllä meidän taloudessa samaan kattaukseen.
 
Heepiltä on vaikea nimetä yhtä parasta piisiä, mutta Sunrise on yksi parhaista. Sain Magician's Birthday albumin synttärilahjaksi faijaltani vuonna 1973. Näiden 32 vuoden aikana levy on välillä kököttänyt hyllyssä pitkiäkin aikoja, mutta viime aikoina se on ollut taas levylautasella kohtuullisen usein.

Heepiltä on vaikea nimetä yhtä parasta piisiä, mutta Sunrise on yksi parhaista.
 
Heepillä on kyllä reilusti semmosia "hyvän mielen menobiisejä".
Omat suosikit vois olla:
 
High Priestess
Who Needs Me
Something or Nothing
Spider Woman
 
Noista ei rokki paljoa parane.

Minä innostuin Heepin kautta jytä musaan. Tai oikeastaan
kuulin ensin Lemon yhtyeen kipaleen nainen tummissa ja
sitä kautta löysin Heepin ja sitten purplet zeppelinit ja sabbatit.
 
Minusta paras pitkäsoitto on look at yourself ,sen jälkeen
heeppi alkoi mennä kevyempään suuntaan, vaikka
demons & wizards, magicians birthday ja sweet freedom
ovat loistavia levyjä. Yksittäistä kappaletta en osaa nimetä.
 
Konsertti dvd:t perusteella bändi soittaa vielä hyvin ja uudempien biisien tason korvaa ilonen meininki.
Hieno bändi!

Tai oikeastaan kuulin ensin Lemon yhtyeen kipaleen nainen tummissa ja sitä kautta löysin Heepin ja sitten purplet zeppelinit ja sabbatit.
 
Heep on innostanut suomalaisia pop/iskelmä -artisteja muutenkin: mm.Danny on levyttänyt Heepiä suomeksi.
 
Danny on siis heviä - hoho!

Salisbury!!