Yleistä keskustelua musiikista ›

Dexter Hollandin luotsaama Offspring on sitten aivan toinen tapaus, bändi joka on syntynyt aikuisiällä siihen, että ensin on diili ja sitten tarvitaan bändi. Mikäli mä olen oikein ymmärtänyt, Offspringillä ei ole sen pidempää musiikillista historiaa, kuin että Seattle-buumin aikaan levy-yhtiöiden kykyjenetsijät käänsivät antenninsa Seattleen päin, ja joka ikinen suht vakavissaan ja järjissään oleva sai diilin. Tätähän sattuu; kun jostain kaupungista löytyy uusi tulokas, riittää kaupungin maagisesta ilmasta naapureillekin. Offspring on pelannut korttinsa hyvin, ja arvatenkin sijoittanut rahansa järkevästi.
 
Nyt on tämäkin päivä nähty, pääsen oikomaan asiavirheitä Kiven tekstistä.
 
Bändi perustettiin muistaakseni joskus 1985 Los Angelesissa (ei siis Seattlessa). Eka omakustanne-7" sinkku 1987 ja LP 1989. Noihin aikoihin bändi kuulosti aika paljon TSOL:ltä , eli tyylillisesti aika eri kamaa, mutta soittajat olivat samat. Sanoitukset olivat myös vähän toiset tuolloin: "Kill The President" ja vanhempien ja tyttöystävän mestaamisesta kertova "Beheaded" ovat aiheuttaneet bändin breikattua keikkojen perumista jossain osavaltioissa.
 
Ignition ilmestyi Epitaphilla 1992, eikä sekään ollut mitään grungeilua, 1994 julkaistulla Smashilla (julkaistiin muuten Kurt Cobainin kuolinpäivänä!) oli Gotta Get Away, Self Esteem ja Come Out and Play joilla bändi breikkasi (Lähinnä LA:n KROQ-aseman soittolistoille pääsemällä). Nämä biisit nyt ehkä olivat sellaista köyhän miehen grungea, mutta en minään varsinaisena kelkkaanhyppääjänä pysty bändiä tuohon aikaan näkeämään. Smashin jälkeen bändi signattiin isolla rahalla Sonylle ja lopun tarinaa valitettavasti kaikki tietävät.
 
EDIT: Niin, se syy miksi kyseiset bändit nousevat esiin on varmaankin se että ne ovat tänne eniten kirjoittaville ihmisille tärkeitä bändejä ihan ikäjakautuman vuoksi. Parasta mitä radiosta / telkkarista 1994 - 1996 tuli, ainakin senhetkiseen musiikkimakuun ja kypsyyteen.
 
Muuhun keskusteluun en viitsi nyt sen kummemmin vastata kuin että huhut rockin kuolemasta ovat vahvasti liioiteltuja.

Nyt on tämäkin päivä nähty, pääsen oikomaan asiavirheitä Kiven tekstistä.
 
Kiitoksia. I stand corrected, ja tiedän taas enemmän.
 
Muuhun keskusteluun en viitsi nyt sen kummemmin vastata kuin että huhut rockin kuolemasta ovat vahvasti liioiteltuja.
 
Niin, ellei tuota Iron Maidenin keikkailua nyt lasketa;-)

Se näyttäis olevan niinkuin Ike Vil aikoinaan sanoikin Hesarissa.
 
Pop ja Rok kiertävät kehää kaikkinen lieveilmiöineen.
 
Syklit näyttäisivät menevän jokseenkin siten, että vuosikymmenen kestäisivät, alkuineen ja loppuineen.
Puolessa välissä taitaisi olla sellainen piikki, jolloin rok myy kuin viimeistä päivää. Esim. Grunge, 92-96, thrashmetal 84-88, hardrock 88-91... no se ei ole enää puoltaväliä. Ehkä olenkin väärässä.
 
No, nythän on tilanne niin, että Toolit, APC:t NIN:t, Melissat ja vastaavat alkavat myydä taas perkeleellisiä määriä levyjä.
 
Ovat siis kaikki olleet listaykkösiä, eikä pidä unohtaa QOTSAA.
 
Äää, turhaa palauetetta. Ei Rokki ole koskaan poissa ollutkaan. Siltä vaan on puuttunut sellainen saatanan selkeä numero uno tällä hetkellä- Darkness parin vuoden päästä, kenties?

Saanko uteliaisuuttani kysyä ketkä olivat kyseessä?
 
Prosemman nimi: "Rockin arvottaminen - Sweatmaster-yhtyeen autenttisuus rockkriitikkojen näkökulmasta"
 
Minusta pikemminkin tuntuu siltä, että omaperäisyydestä (olisko tämä nyt autenttisuutta) saa plussaa ja silkasta retroilusta sakotetaan.
 
Mutta kun sitä rockia on nykyään vaikea keksiä uudelleen. Sen takia retroillaan, kun varsinaisessa perusrockissa ei ole enää mitään uutta. Nuo uudet asiat tulevat jossain muussa yhteydessä. Tosin Sweatmasterin kuulemma erottaa muista ns. retroilujutuista kuulemma sen takia, että levyillä ovat pyrkineet hyviin soundeihin rosoisten sijaan. Sanoinhan jo, että hiilipaperikopioista ei tykätä - jotain omaa ja uutta sentään pitää olla retrohommissakin.
 
PS: Sweatmaster ei sitten ole lempiyhtyeeni. Siihen helvetinmoiseen hypetykseen vaan tuli joskus kiinnitettyä huomiota, ja siksi sellainen aihevalinta.

Prosemman nimi: "Rockin arvottaminen - Sweatmaster-yhtyeen autenttisuus rockkriitikkojen näkökulmasta"
 
Hm...tarkoitin niitä kriitikkoja. Ketkä he olivat?
 
hiilipaperikopioista ei tykätä - jotain omaa ja uutta sentään pitää olla retrohommissakin.
 
Tiksmalleen.

Hm...tarkoitin niitä kriitikkoja. Ketkä he olivat?
 
en viitti täällä sanoa.

kuolleiden koneiden takana seisoo eläviä ihmisiä.
 
Kaapin takana on nörtti

Miksi etsitään ylipäätään jotain isoa, tajunnanraäjäyttävää juttua?
 
Jos joku toimii, on kai ihan sama tykkääkö siitä naapuri, rokkikriitikko, äiti, kaverit tai muusikoiden.net
 
Onko kyseessä halu kollektiiviseen hetkeen?
 
Kollektiivisissa hetkissä ei ole mitään vikaa. Itse puhuin kuitenkin ehkä vähän asian vierestä: seuraavasta isosta jutusta MULLE. Mainitsinhan että kirjoitukseni perustui sille, että olen vaan itse kyllästynyt rokkiin. Subjektiivinen näkökulma siis. Se on mulle se ja sama, vaikka diggailisin yksinäni maailman parasta bändiä. Toki hyvät jutut on aina hieno jakaa, mutta se ei ole se ykköspointti.
 
Totta kai se mikä toimii, toimii. Kuuntelen yhä rokkia jossain määrin. Tarkoitin vain sanoa, että mitään uutta ja mullistavaa rock ei henk. koht. mulle ole tarjonnut vuosiin. Miksikö sitten jonkun pitäisi tehdä niin? No ihan vaikka vaan aivojen virkistymisen vuoksi.
 
P.S. Allekirjoitan Twylan tekstin.

Koneet ovat kuolleita koneita, soittajat ovat eläviä ihmisiä. Rock elää!
 
Ei se kitara kuule ole yhtään sen elävämpi kuin tietokone.

Ei se kitara kuule ole yhtään sen elävämpi kuin tietokone.
 
Heheheheheheheheheheheheheeee...
 
(Tsori, oli pakko)

Ei se kitara kuule ole yhtään sen elävämpi kuin tietokone.
 
Tästä olen eri mieltä ja saletissa.

Ei se kitara kuule ole yhtään sen elävämpi kuin tietokone.
 
Odotas vaan, kun Jami tulee ja tukistaa!
 
Mitä itse aiheeseen tulee: rockin täytyy olla elossa, kun me täällä siitä kerran näinkin sankoin joukoin jauhamme. Se saa uusia muotoja muttei häviä. Sillä, roikkuuko se nyt listoilla ykkösenä vai viidentenä, ei pidemmän päälle ole juuri mitään merkitystä.
 
Miksi rockin pelastajina muuten pidetään niitä yhtyeitä, jotka tehokkaimmin kopioivat 30 vuoden takaisia juttuja?

Miksi rockin pelastajina muuten pidetään niitä yhtyeitä, jotka tehokkaimmin kopioivat 30 vuoden takaisia juttuja?
 
Tätäpä mä olen ihmetellyt myös. Kaikista näistä the alkuisista retrorokkareista piti tulla rokin pelastajia. Brittimedia osaa ainakin omiaan hehkuttaa. The Darkness kuitenkin ainoana iloisena poikkeuksena näistä.
 
Yleensä nuorempi sukupolvi ei halua edustaa edellisen sukupolven tekemisiä/ideologiaa ja siksi kuuntelevat mielummin hiphoppia ja poppi r'nb:tä koska ainakin suomessa se on kohtuuliseen uutta valtakulttuuria. Ja tuossa iässä kuunnellaan sitä mitä kaverit kuuntelee lähes poikkeuksetta. Seuraava sukupolvi tulee kuuntelemaan ehkä sitten taas rockmusaa kun haluavat erottua isoveljistään ja isosiskoistaan.
 
Toisaalta on lähes aina voinut erottaa rockpiirit ja listakertakäyttöpiirit toisistaan ja näin tulee olemaan varmasti jatkossakin. Eikä Rock ole siinä mielessä kuollut. Suurelle osalle musiikiksi riittää helposti sisäistettävät Dr. Bombayt, Gyntherit, O-zonet sun muut huolettomat ja helpot poppirenkutukset. Sitten on aina niitä jotka haluaa musiikilta enemmän. En mä usko että kukaan O-zonen kuulija analysoi fanaattisesti biisin sanoja ja musiikillisia kuvioita kuten joku Tool fani voisi tehdä. Ihmiset on erilaisia, joku syö elääkseen ja joku elää syödäkseen.

niin, kitara on elävämpi, koska se on tehty kuolleesta puusta.
 
mun mielestä jonkun ilmiön elinvoimaa ei todellakaan mitata listasijoituksilla, vaan kaikella ilmiöön liittyvällä toiminnalla ja ihmisten välisillä kontakteilla...
 
Hyvä esimerkki tähän väliin rokin elinvoimaisuudesta:
keskiviikkoilta, Turun Klubilla esiintyy aivan mieletön amerikkalainen rokkiorkesteri, paikalla on minun ja kaverini lisäksi kaksi ihmistä ja baarimikon koira. jälkikäteen kyselen ihmisiltä, miksei kukaan ollut katsomassa: 'ai, emmä tiennyt että se oli' - niin, vaikka asiasta oli mainoksia siellä sun täällä.
 
pari kuukautta myöhemmin, erään elektromusiikkilafkan 'salabileet', ei yleistä mainostamista, tupa on täysi, musiikki hyvää ja ihmisillä hauskaa. Jälkeen päin pari puolituttua samasta koulusta tulee kiinnostuneena kyselemään, että käynkö useinkin elektrobileissä, ja mitä kuuntelen yms yms yms.
 
eikä ole sitten jäänyt yhteen kertaan vastaavat kokemukset. ehei.

Hyvä esimerkki tähän väliin rokin elinvoimaisuudesta:
 
Hyvä Twyla, tylytä, tylytä!

Haluaisin muistuttaa myös siitä, että kertakäyttömusiikki ei ole mitenkään uusi juttu. Purkkapopit ja muut sellaiset ovat olleet aina milloin milläkin tyylillä.

Vaan sellaista haluaisin huomauttaa, että oikeat hitit on hitosti useammin rokkia kuin poppia tai mitään muuta. Ja helvetti, itsenäisen konemusiikinkin teossa on enemmän rokkia kuin missään saatanan listahirmutavarassa.
 
Kashmir: 30v ja rapiat ja niin hyvä se vaan on
Blitzkrieg: 25 vuotta ja hiano on.
The trooper: 20 v ja kuka sitä moittii? Siis kukaan vakavasti otettava henkilö?
November rain: siinä 15v. Ja edelleen melkeinpä komein balladi koskaan.
Plush: 10 vuotta tais tulla just täyteen.
 
Siinähän se homma on että nämä piisit on niin vitun hyviä vaikka voissa paistaisi, ja ikä ei tee muuta kuin hyvää niille.
Kyllä rokille keskimäärin ainakin voidaan luvata enemmän ikää kuin millekään hemmetin popille...
 
Tai edes millekään konemusiikille.
 
Oikeastaan ainoa konemusiikkiartisti jolle voi lkuvata pidempää ikää on Björk. Joskin se rupeaa olemaan siinä asemassa että voi tehdä ihan mitä tahansa itseään huvittaa ja se myy ihan saatanasti.
 
ei sillä että niitä ei muitakin vitun hyviä olisi, mutta helvetti, kun ei niitä tulla muistamaan. Liian hetkellisiä juttuja, liian UG:tä.
 
No. FSOL, ADF. Prodigy.Skinny puppy. NIN. Kraftwerk. Chemical Brothers. Moby. Ehkä noita onkin sitten vähän enemmän.

Hyvä esimerkki tähän väliin rokin elinvoimaisuudesta:
keskiviikkoilta, Turun Klubilla esiintyy aivan mieletön amerikkalainen rokkiorkesteri... pari kuukautta myöhemmin, erään elektromusiikkilafkan 'salabileet'...
 
En kyllä ihan nyt tavoita ajatteluasi tässä 'hyvässä esimerkissä rokin elinvoimaisuudesta'. Voisitko hieman täsmentää?
 
Olen nimittäin ollut lukuisilla rokkikeikoilla, joissa on hyvää musiikkia, tupa täysi ja kaikilla kivaa. Enkä nyt puhu mistään 70-luvusta... ;)

Tästä olen eri mieltä ja saletissa.
 
Sulla varmaan kitara keittää sitten aamukahvit ja tuo sänkyyn jne.