Yleistä keskustelua musiikista ›

Muiden kirjoituksia (vielä) lukematta täytyy sanoa, että mun oma usko (nykyiseen ja tulevaan) rokkiin on aika lailla mennyt. Musta tuntuu, että seuraavan ison jutun täytyy olla jotain muuta. Tämä tosin perustuu ainoastaan siihen, että olen itse kyllästynyt rokkiin :) Itselleni sillä ei siis ole ainakaan nykyään kauheasti annettavaa, ei ainakaan mitään todella mullistavaa. Mullistavat jutut tapahtuu muissa skeneissä (sana jota inhoan).
 
Rock asenteena, elämäntapana jne. puolestaan elää ja voi hyvin tuolla maantiellä ja keikkapaikoilla, joskin paremminkin voisi aina olla. Epäilenpä että tinkimättömämmän asenteen myötä myös musiikkimaailma virkistyisi. Siis roch!

 
Tuo arvo on rockista kadonnut. Alice Cooperin, Screaming Jay Hawkinsin ja muiden aika on auttamatta ohi.
 
Miten niin, ainahan pääkallot voi vaihtaa vaikkapa nahkanaamareihin,,, tai monsteri naamareihin (slipknot, lordi, yms.) Ja kas homma toimii..
 
Eri asia sitten on jaksaako kukaan nykypäivien "rokkari" panostaa enää noihin naisjuttuihin niinku Screaming aikoinaan... yli 53 lasta ympäri maailmaa... SE ON ROK..:-)

Rock asenteena, elämäntapana jne. puolestaan elää ja voi hyvin tuolla maantiellä ja keikkapaikoilla, joskin paremminkin voisi aina olla. Epäilenpä että tinkimättömämmän asenteen myötä myös musiikkimaailma virkistyisi. Siis roch!
 
Täytyy todeta, että tuo rock asenteena, on aika vahvasti vieroittanut minua rockista musiikkinakin viimeaikoina.

Heheh. Rockasenne. Juuaan Coca-Colaa ja kuunnellahan piitlessiä! Roch!

Miten niin, ainahan pääkallot voi vaihtaa vaikkapa nahkanaamareihin,,, tai monsteri naamareihin (slipknot, lordi, yms.) Ja kas homma toimii..
 
Slipknotia en oo jaksanut katsoa keikalla, mutta Lordin ja Marilyn Mansonin olen työn puolesta nähnyt läheltä, ja päällimmäisenä reaktiona on ollut: onpas kilttiä. Lauleskellaan kovin tutun oloisia kappaleita, joiden funktio ei olekaan olla hyvää musiikkia, vaan taustaa lavashowlle, joka sekin on jotenkin tutun oloinen. Alice Cooper oli jopa Muscle of Love -tourilla pelottavampi. Lordissa tai Mansonissa ei ole terveelle kahdeksanvuotiaalle mitään pelottavaa tai vaarallista, pelkkiä pukuleikkejä. Slipknotin haastatteluja luettuani epäilen, että homma on sielläkin aikamoista sirkusta, ja esitysten vaarallisuutta ja loukkaantumisia liiotellaan järjestelmällisesti.
 
Mutta takaisin asiaan - täällä tuntuu olevan aika lailla eri käsitystä siitä, mitä on rock. Onko se I-IV-V -kierrolle perustuvaa musiikkia Eddie Cochranista Ramonesiin, vai sisältääkö se kaiken mahdollisen James Deanista ja Easy Rideristä (cooleja) Europeen ja Skid Row'hun (ei niin cooleja)?
 
Onko kasipallot rok? Onko liekit rok? Voiko pipo, jossa on liekit, olla rok vaikka 'pipo' ei ole rok? Onko liekkikengät rok? Entäs Rammsteinin laulajan tultasyöksevät kengät, tultasyöksevä takki, tultasyöksevä nenä ja vettäsyöksevä sepalus?
 
Onko kaktukset, pääkallot, nopat, pirulaiset, intiaanitytöt, ralliruudut ja Nakke Nakuttajat rok? Entäs velat, alkoholismi, heikompien lyöminen, kurjuus, huumeet, taudit, vittumainen vuokraisäntä ja itsesääli - onko ne rok? Entäs jos niistä kirjoittaa biisin?
 
Hm. Jatketaan kohta.

Täytyy todeta, että tuo rock asenteena, on aika vahvasti vieroittanut minua rockista musiikkinakin viimeaikoina.
 
Niin no täytyy tietysti taas sitten tarkentaa mitä kukin tarkoittaa rockilla asenteena. itse en tarkoita sillä ryyppäämistä, huumepöllyssä sekoilua, itsetuhoisuutta, diivailua, porsastelua jne, vaan enemmänkin itsenäistä ajattelua ja tervettä kapinaa ylhäältä päin saneltua elämäntapaa kohtaan. Eli ns. ihminen vastaan systeemi -asennetta. Vapaus, villiys, luovuus, itsenäisyys! Tätä on rock asenteena mulle, ja tiedän etten ole ainut. Tämän asenteen symboli on keikkabussi maantiellä täynnä ihmisiä, jotka viihtyy omassa itsessään ja toistensa kanssa ja on sinut sen kanssa mitä tekee ja voi nukkua yönsä hyvä omatunto päänalusena. Asenteeltaan rockit muusikot tekee musiikkia sen itsensä takia, vilpittömästi, ei tavoitellakseen sen avulla jotain muuta, kuten kasoittain rahaa, menestystä ja vaikutusvaltaa. Jos rahaa tulee, fine, mutta mistään laskimien näpyttelystä, suhdanteiden seurailusta ja imagojen konsultoinnista ei ole aidossa rock-asenteessa kyse.
 
Ja - nykyäänhän tällainen asenne loistaa rockmaailmassa ainakin valtavirrassa poissaolollaan. Rockista on tullut nimenomaan bisnestä, mikä on täysin ristiriidassa itse rock-käsitteen kanssa, ainakin mun nähdäkseni. Mutta valtamedioiden katveessa aito rock-asenne onneksi elää yhä. Ja/Mutta kuten kaiken aidon taiteen kohdalla, vaan äärimmäisen harvat pystyy elättämään itsensä sillä. Tämähän se on se ikuinen dilemma. Valitettavan usein on niin, kuten erään tuntemattoman kirjailijan aforismissa sanotaan: "Joka myy itsensä, sillä on rahaa." Niillä jotka eivät myy itseään, toimeentulo on jatkuvaa taistelua. Ikävä kyllä.
 
Toinen kysymys onkin sitten se, turmeleeko raha ja hyvä toimeentulo rock-asenteen? Voiko ihminen olla vilpitön, jos hänelle maksetaan vilpittömyydestä? Tästä olisikin mielenkiintoista keskustella.

Nirvana oli kyllä viimeinen "kunnon" rockbändi. Tuota en kyllä tajua että Nirvana olisi tehnyt rockista "angstisten luusereiden kamaa". Vaikka Cobain teki itsemurhan, miten se tekee itse musiikista angstisten luusereiden kamaa?
 
Ei Nirvana suinkaan ollut ainoa "kunnon" rockbändi. Kyllä esim. Pearl Jam, Alice In Chains ja Soundgarden tekivät ihan yhtä jytkyä kamaa kuin Nirvanakin. Nirvana ei tehnyt rockista angstisten luusereiden kamaa, sen ovat tehneet nämä tuhannet ja taas tuhannet Linkin Park-kloonit joita MTV:llä tuntuu edelleenkin piisaavan.
 

 
Itse näen asian niin, että kun Cobain teki itsemurhan, monet loistavat bändit pääsivät esiin Nirvanan varjosta. Esim. Smashing Pumpkins ja Green Day, joista ensimmäinen oli mielestäni viimeinen "rehellinen" rockbändi.
 
Pumpkinshan teki läpimurtonsa vuonna 1993, jolloin Cobain oli vielä elossa. Tuossa olen kyllä samaa mieltä että Nirvanan varjossa oli bändejä kuten Live, Collective Soul, Green Day ja Offspring jotka eivät välttämättä olisi päässeet esiin sieltä jos Cobainille ei olisi käynyt niinkuin kävi. Eikä meillä olisi koskaan ollut Foo Fightersiakaan. Siinä on rehellinen rockbändi, joten ei Pumpkins suinkaan ollut viimeinen.

Mulle rokki on piste kartalla, vähän niinkuin pohjoisnapa. Ja siinä keskuksessa istuu Jerry Lee Lewis. Kaikki muu on sitten lähempänä tai kauempana tuota paikkaa.
 
Rokilla ja cooliudella ei ole mitään tekemistä keskenään. Andy Warhol oli Cool, muttei tippaakaan rok. Hurriganes ei ollut cool (amerikan lippuja, kömpelöitä covereita?) mutta helvetin rok.
 
Ja mulle perinteet on tärkeitä, kokemukseni mukaan sellaiset bändit, jotka tuntevat rokkia pitemmältä ajalta ovat parempia kuin sellaiset, jotka eivät ole kuunnelleet mitään Green Dayta vanhempaa.

vaan enemmänkin itsenäistä ajattelua ja tervettä kapinaa ylhäältä päin saneltua elämäntapaa kohtaan. Eli ns. ihminen vastaan systeemi -asennetta. Vapaus, villiys, luovuus, itsenäisyys! Tätä on rock asenteena mulle, ja tiedän etten ole ainut.
 
Niin hirveän monet aatteet kautta ihmiskunnan historian ovat kantaneet noita samoja tunnuksia. Vapaus, veljeys, tasa-arvo. Jos rock-ideologian tiivistää noihin arvoihin, se sulautuu yleiseen vapausideologiaan. Eli jää se tietty juttu määrittelemättä, mikä tekee siitä nimenomaan rock-ideologiaa.
 
Ja taas tulee se esille minkätyyppiset ihmiset itse puhuvat olevansa rock-asenteen mukaan eläviä. Mielikuvia tulee pysähtyneestä, tunkkaisesta ja vanhanaikaisesta elämäntavasta.

Kertokaapa mulle, miksi tässä koko ajan nousee sellaiset bändit kuin Green Day tai toisella tapaa Offspring esiin?
 
Green Day oli tavallinen punk-trio, joka ehti tehdä vaikka kuinka monta levyä ennen Basket case -biisillä tapahtunutta läpimurtoaan, ja ne kaikki vielä kuulostavat aivan samalta. Mitään tekemistä Green Daylla ei Grungen kanssa ole, the Clashin ja Bad Religionin kanssa sitäkin enemmän.
 
Dexter Hollandin luotsaama Offspring on sitten aivan toinen tapaus, bändi joka on syntynyt aikuisiällä siihen, että ensin on diili ja sitten tarvitaan bändi. Mikäli mä olen oikein ymmärtänyt, Offspringillä ei ole sen pidempää musiikillista historiaa, kuin että Seattle-buumin aikaan levy-yhtiöiden kykyjenetsijät käänsivät antenninsa Seattleen päin, ja joka ikinen suht vakavissaan ja järjissään oleva sai diilin. Tätähän sattuu; kun jostain kaupungista löytyy uusi tulokas, riittää kaupungin maagisesta ilmasta naapureillekin. Offspring on pelannut korttinsa hyvin, ja arvatenkin sijoittanut rahansa järkevästi.

Pumpkinshan teki läpimurtonsa vuonna 1993, jolloin Cobain oli vielä elossa.
 
Teki vai? Siamese Dream myi varmaan paljon enemmän kuin Gish, mutta luulin että Mellon Colliella he breikkasivat kaikkien tietoisuuteen.
 
Eikä meillä olisi koskaan ollut Foo Fightersiakaan. Siinä on rehellinen rockbändi, joten ei Pumpkins suinkaan ollut viimeinen.
 
Totta. Tätä en muistanutkaan. Mutta jotenkin väsyneeltä vaikuttaa heidänkin meininki. Ainakin uusin levy on melko huono.

Mielestäni osataan arvostaa, ja tuleekin arvostaa. Tein juuri tästä aiheesta itse opinnäytetyöni, muutes. Tutkin vähän muutaman Suomessa jalansijaa saaneen rockkriitikon näkemyksiä retrorockin arvottamisesta.
 
Saanko uteliaisuuttani kysyä ketkä olivat kyseessä?
 
Nykyään tuntuu olevan rocklehdistössä aikamoinen normi, että nimenomaan rockin kohdalla genren rajoja täytyisi osata noudattaa mahdollisimman tarkasti. Mitään hiilipaperikopioita ei sallita, mutta mitä perinnetietoisempaa uusi musiikki on (ja lähinnä mihin aikaisempiin juttuihin viitataan - on aivan eri asia ottaa vaikutteet Iggy Popilta tai Thin Lizzyltä kuin esim. Rapatilta taikka Kikalta), sitä uskottavampaa se on ja kriitikot antavat levylle/bändille plussaa.
 
Näin ei ollut vielä muutama vuosikymmen sitten, mutta näin on nyt. On tajuttu, että rock laajemmassa kontekstissaan ei välttämättä pysty enää kauhiasti uudistumaan, joten perinnetietoisuus ja rockideologian jonkinmoinen hyvä mallintaminen on noussut yhdeksi tärkeäksi arvottamisperinteeksi. Olen joskus selittänyt asiaa muille klassisen musiikin kautta: kun soittaa Beethovenia mahdollisimman samalla tavalla kuin Beethovenin oman ajan tyyli ja estetiikka vaatii, sanotaan esitystä AUTENTTISEKSI. Kun rock vanhenee, alkaa tämä sama juttu näkyä siinä itsessäänkin. Mitä ideologia/estetiikka vaatii, se on autenttisuutta.
 
Tuota on minusta turha yleistää. Genrepoliiseja ei nyt niin kauheasti ole. Tai no, en tiedä sitten metallin tilannetta.
 
Minusta pikemminkin tuntuu siltä, että omaperäisyydestä (olisko tämä nyt autenttisuutta) saa plussaa ja silkasta retroilusta sakotetaan.
 
No, toisaalta olen sitä mieltä, että biisit ja meininki ratkaisevat. Jos joku keksii ruudin uudestaan vakuuttavasti, niin se riittää mulle.
 
Ehkä tähän liittyen:
 
Muiden kirjoituksia (vielä) lukematta täytyy sanoa, että mun oma usko (nykyiseen ja tulevaan) rokkiin on aika lailla mennyt. Musta tuntuu, että seuraavan ison jutun täytyy olla jotain muuta.
 
Miksi etsitään ylipäätään jotain isoa, tajunnanraäjäyttävää juttua?
 
Jos joku toimii, on kai ihan sama tykkääkö siitä naapuri, rokkikriitikko, äiti, kaverit tai muusikoiden.net
 
Onko kyseessä halu kollektiiviseen hetkeen?
 
Eri asia sitten on jaksaako kukaan nykypäivien "rokkari" panostaa enää noihin naisjuttuihin niinku Screaming aikoinaan... yli 53 lasta ympäri maailmaa... SE ON ROK..:-)
 
Kyllä tuo M. Jagger ainakin yrittää...edelleen.
 
Ps. Kenkäpuhelin on rock.

Onko kasipallot rok? Onko liekit rok? Voiko pipo, jossa on liekit, olla rok vaikka 'pipo' ei ole rok? Onko liekkikengät rok? Entäs Rammsteinin laulajan tultasyöksevät kengät, tultasyöksevä takki, tultasyöksevä nenä ja vettäsyöksevä sepalus?
 
Onko kaktukset, pääkallot, nopat, pirulaiset, intiaanitytöt, ralliruudut ja Nakke Nakuttajat rok? Entäs velat, alkoholismi, heikompien lyöminen, kurjuus, huumeet, taudit, vittumainen vuokraisäntä ja itsesääli - onko ne rok? Entäs jos niistä kirjoittaa biisin?
 
hitto vie. tuossahan on valmis rok-lyriikka!

hitto vie. tuossahan on valmis rok-lyriikka!
 
Otsikkona: Mitä on rok?

Eddie Cochranista Ramonesiin
 
Yksi ajatusleikki on se, että Ramoneskin kierrätti vanhoja hyviä perusasioita, mutta omalla tyylillään. Ehkä joku voisi kierrättää samoja juttuja uudestaan - tällä kertaa toisin?
 
Pitää tosin muistaa, että ainutlaatuista juttua ei voi tehdä uudestaan - koska sitten se ei enää olisi ainutlaatuinen. Eddie Cochrankin oli kaikkien aikojen paras Eddie Cochran, Brian Setzerin hyvästä yrityksestä huolimatta :)

hitto vie. tuossahan on valmis rok-lyriikka!
 
saateri joo! vähä niinku m.a.nummisen mielitauti-rockin tyyppiseen biisiin ympätä vaan!

Rock on kaupallista, rock on vaatemuotia. Rock-asenne elää enää Turbojugendeissa. Kaikki yhteisöllisyys on kuollutta, tai sitä tapahtuu vain humalassa. Rock on julkista, muusikot seurustelevat missien kanssa ja toimittajat konttaavat perässä saadakseen maistaa palan rockin glamouria, päästäkseen piireihin. Bändit kilpailevat keskenään, huonompia ja heikompia mollataan.
 
Konemusiikki on nyt pop, mutta vielä enemmän konemusiikki on underground. Konemusiikki on yhteisöllistä ja suvaitsevaa, konemusiikki on kulttuuria ja kapinaa.
 
Rock on kuollut, koneet elävät.

Rock on kaupallista, rock on vaatemuotia. Rock-asenne elää enää Turbojugendeissa. Kaikki yhteisöllisyys on kuollutta, tai sitä tapahtuu vain humalassa. Rock on julkista, muusikot seurustelevat missien kanssa ja toimittajat konttaavat perässä saadakseen maistaa palan rockin glamouria, päästäkseen piireihin. Bändit kilpailevat keskenään, huonompia ja heikompia mollataan.
 
Konemusiikki on nyt pop, mutta vielä enemmän konemusiikki on underground. Konemusiikki on yhteisöllistä ja suvaitsevaa, konemusiikki on kulttuuria ja kapinaa.
 
Rock on kuollut, koneet elävät.
 
Koneet ovat kuolleita koneita, soittajat ovat eläviä ihmisiä. Rock elää!

Koneet ovat kuolleita koneita, soittajat ovat eläviä ihmisiä. Rock elää!
 
kuolleiden koneiden takana seisoo eläviä ihmisiä.