Bänditoiminta ›

Tämän vuoksi en lähtisi vertaamaan rokkibändin keikkaa pizzerian nurkassa sinfoniaorkesterin konserttiin konserttiin hyvin akustoidussa konserttisalissa.
 
Niinpä, eivät nuo vertailukelpoisia olekkaan. Mutta tässä piileekin yks iso pointti; jos soitetaan pizzerian nurkassa (niinkuin usein soitetaan) niin on ammattitaitoa valita ohjelmisto, sovitukset ja asianmukaiset kamat sinne pizzeriannurkkaan.
 
Niin, ei ole aina mahdollista muuttaa ohjelmistoa tai sovituksia, tiedän. Siksi ei pidä mennä pizzerian nurkkaan keikalle, jos ei musa sinne sovi. No minnes sitten keikalle, kun ei voi aina Tavastiallakaan soittaa. Sepä onkin kokonaan toinen kysymys. Noidankehä; pitäisi soittaa hyvin ja olla ammattitaitoinen keikkamuusikko, kamojen asttelutietoinen jne, että pääsis keikalle. Mutta kun näitä asioita oppii vain ja ainoastaan keikkailemalla. Mikä neuvoksi?

No minnes sitten keikalle, kun ei voi aina Tavastiallakaan soittaa. Sepä onkin kokonaan toinen kysymys. Noidankehä; pitäisi soittaa hyvin ja olla ammattitaitoinen keikkamuusikko, kamojen asttelutietoinen jne, että pääsis keikalle. Mutta kun näitä asioita oppii vain ja ainoastaan keikkailemalla. Mikä neuvoksi?
 
Tää onkin asia, mistä pitäisi munst puhua, kun samaan ongelmaan eri muodoissaan törmää tälläkin palstalla (puhumattakaan käytännöstä) tuon tuostakin. Pari kertaa olen henkkoht yrittänyt, vaan trollaukseenhan toi tuppaa kaatuun.

-korvalappustereot (tää on pahin - paineet on hurjia kun kuulokkeet ovat avoimia ja kadulla valmiiksi 95dB liikenne, ja musa pitää saada soimaan yli)
-lapset (samaan bussiin ryntäävä koululaisryhmä on saanut mut monta kertaa pakenemaan kädet korvilla - ei pysty olemaan!)
-raitiovaunujen jarrut
-jokainen, joka haluaa kertoa mielipiteensä suoraan korvaan
-keskusradiojärjestelmät ja niiden kuulutukset
 
Toi lista on aika kova. Lisäisin siihen vielä tietynlaiset koirat. JOittenki haukunta ottaa korvaan vaan niin perkeleesti...

pitäisi soittaa hyvin ja olla ammattitaitoinen keikkamuusikko, kamojen asttelutietoinen jne, että pääsis keikalle. Mutta kun näitä asioita oppii vain ja ainoastaan keikkailemalla. Mikä neuvoksi?
 
Suomi on täynnä monenmoista tapahtumaa ja kulttuuririentoa. Kyllä oma aktiivisuus tuo esiintymismahdollisuuksia. Paikkoina nuorisotalot, seurojentalot, työväentalot jne. Ihan riittäviä paikkoja aloitteleville ja jopa ammattilaisillekkin.
 
On tietysti eri asia jos pitää saada "tonttu käteen enkä roudaa"-mentaliteetilla tehdä vaikkei vielä mitään osaakkaan.
 
Sormusen sosialisointiajatuksen vastustaminen ei mielestäni ole trollaamista. Vain vastakkainen mielipide. Perusteltukin kun katsoo maailman menoa viime vuosikymmeninä.

Yksi mahdollisuus on järjestää itse jotain konsertteja tai pippaloita, joiden puitteissa bändi pääsee esiintymään.

Suomi on täynnä monenmoista tapahtumaa ja kulttuuririentoa. Kyllä oma aktiivisuus tuo esiintymismahdollisuuksia. Paikkoina nuorisotalot, seurojentalot, työväentalot jne. Ihan riittäviä paikkoja aloitteleville ja jopa ammattilaisillekkin.
 
On on, mutta sitten kun menet niihin taitojasi hiomaan ja hankkimaan keikkakokemusta, niin Muusikoiden.netissä jo sankon joukoin pähkäillään, miksei meluongelmaa saada kuriin.

Sormusen sosialisointiajatuksen
 
Nyt en ymmärtänyt?

Nyt en ymmärtänyt?
 
Et vaan muista enää. Se oli se ajatus, että nuokkareihin hankittaisiin omat PA-kamat, ja tämä sitten kuulemma söis yksityisen PA-yrittäjän vapaata kilpailua. Tai jotenkin niin. Sulla oli sellainen Folkparken-visio, ja Jami oli puolestaan just kasaamassa omaa laadukasta äänentoistopalvelua + opetusta nimen omaan nuorisotoimen käyttöön.
 
Ristiriita syntyi siitä, maksaako yksityinen sektori vai valtionsektori, ja meneekö raha valtion, kunnan vai yrittäjän taskuun.
 
Väärinkäsityksiä ja idealismia oli molemmin puolin. Tuostakohan se riita syntyi?

Hyvä kun kerroitte minullekin mistä "sosiaalikeississä" kyse.
 
Yksi vaihtoehto on, että tarpeeksi kiinnostusta omaavat yksityishenkilöt hankkii PA-kamoja omaan bänditoimintaansa, niitä voi käyttää jossain muissakin kuin kamojen omistajien tilaisuuksissa joko ilmaiseksi tai kohtuullista korvausta vastaan. Kamojen omistaja itse paikalla huolehtimassa, että homma toimii.
 
Isoihin tilaisuuksiin äänentoistopalvelut äänentoistoyrittäjiltä ja sellaisiin tilaisuuksiin, jossa liikkuu rahaa sen verta, että äänentoistosta voi maksaa.
 
Meidän kunnalla on pienet kompaktit PA-kamat, joita kunta lainailee milloin mihinkin. Ihme, ettei niitä ole pahemmin kukaan rikkonut osaamattomuudellaan. Kerran jouduin puhumaan, että lähettävät toisen kaiuttimista korjattavaksi kun siitä oli diskantti mykkänä.

Ymmärrän, että ideaan liittyy joitain pulmiakin.
 
Aion kuitenkin itse toimia niin, että jos on jotain kannatettavia matalan budjetin tilaisuuksia, jotka tapahtuu talkoopohjalta, niin voin mennä niihin järjestämään äänentoistoa ilman korvaustakin ja samalla suorittamaan myös käytännön äänentoisto-opintoja.
 
Oman bändin kanssa ei pysty perehtymään niin paljon käytännön liveäänentoistoon kun haluaisi - tai pystyy, mutta tällöin vaikea keskittyä soittamiseen.

Oman bändin kanssa ei pysty perehtymään niin paljon käytännön liveäänentoistoon kun haluaisi - tai pystyy, mutta tällöin vaikea keskittyä soittamiseen.
 
Näin juuri.
 
Enkä henkilökohtaisesti noita rooleja haluakaan sekoittaa. Mä voin muissa yhteyksissä ja rooleissa säätää soundia ja valita vermeitä, omilla keikoilla mä olen vain se kitaristi, jonka toivomukset rajoittuu siihen, että ääni kuuluu siedettävällä tavalla. Mulla menis järki, jos mä yrittäisin aina kantaa mukana sellaista komentoketjua, että "minä päätän nyt"...
 
On paljon helpompi ja hauskempi keskittyä siihen, että soittaa biisit hyvällä meiningillä ja antaa ihmisille hyvän keikan. Varmistaa se, että mun vahvistimestani tulee hyvää soundia, jota pystyy hyödyntämään. Sitten paikalla on erikseen miksaaja joka hoitaa oman tonttinsa, mä en puutu siihen. Jos hän tekee työnsä hyvin, kiitän kädestä pitäen. Jos homma on oudompi, kyselen häneltä miten hän mihinkin ratkaisuun päätyi, joskus jopa opin jotain itsestäni siinä.
 
Kun samoja keikkamestoja kiertää pitkään, huomaa toisinaan olevansa niitä bändejä, joilla tutut ääniukot kokeilevat uusia ratkaisuja. Sekin on hauskaa ja opettavaista - hyvässä ja pahassa. Joka tapauksessa arvokasta kokemusta, joka jäis väliin, jos olisin sormi pystyssä kertomassa omaa näkemystäni. Mielummin juttelen mukavia, tai pysyn poissa tieltä.
 
Tonttia liveäänentoistoon perehtymiseen on yllin kyllin. Mun valintani on pitää korvat auki, ja katsoa vierestä miten mitäkin tehdään, ja tarvittaessa kysyä miksi.

Minua on äänitekniikka kiinnostanut lapsesta saakka.
 
Rupesi tämä äänitekniikka tulemaan aikaisempaa voimakkaammaksi kiinnostuksen kohteeksi kun pääasiallinen soittimeni muuttui oikeista Hammondeista + MS-Audiotronin lesliestä ja Rhodesista, MIDI koskettimistoon + tietokoneeseen ja haitariakin käytän joskus.
 
Siitä alkoi varustelukierre, uudet pulmat, uudet ratkaisut pulmiin ja uuden opettelun tie vastoinkäymisineen ja iloineen.

Jos hän tekee työnsä hyvin, kiitän kädestä pitäen.
 
Jos ei, onko tarjolla ns. isän kättä?

Sirdickyj:
Jos ei, onko tarjolla ns. isän kättä?
 
Heh, ei sentään:-)
 
Uskon ihan oikeasti, että miksaaja tekee aina parhaansa sen näkemyksen pohjalta, mikä hänelle on suotu. Jos äänimiehen näkemys edellyttää oktaavereja alaspäin, ja kanavakohtaista brickwall-limitointia järein asetuksin, on kenties parempi ettei yhteistyö jatku. Silloin katsotaan, että seuraavalla kerralla paikalla on joku muu. Keikat on kumminkin vain keikkoja, niitä tulee ja menee, ja aika harvat niistä ovat jotenkin erityisen maagisia.
 
Musamies:
Minua on äänitekniikka kiinnostanut lapsesta saakka.
 
Samoin. Jo 12 vuoden vanhana rakensin ensimmäisen vahvistimeni, kasettinauhureilla olin harjoitellut erilaista äänittämistä siitä asti kun ne markkinoille 70-luvun ihan alussa tulivat, sopivasti samaan aikaan kun sain ekat "omat" liksani Yleisradiolta, noin kuusivuotiaana (lastenkuunnelmien vakioääni kun olin), ja pystyin siis sellaisen uutuuden omalla rahalla ostamaan. Kotona mikitin kaikki huoneet, rakensin hurjia kaiutinjärjestelmiä ja elektronisia soittimia kuristinkeloista, vietereistä ja peltipurkeista. Kaverin kellariin rakensin soittokamoja putkiradioita sarjaankytkemällä, taisipa kytkennöissä olla mukana Tekniikan Maailma -lehden ohjeilla rakennettu fuzz-poljinkin.

Minulle lapsena ilonaiheita oli purkaa kaikenmaailman vanhoja sähkövehkeitä. Eksoottisia kaiutinrakennelmia tuli tehtyä mm. pahvilaatikosta ja jostain vanhoista kaiutinelementeistä.
 
Ala-asteella saatiin koulukaverin kanssa (joka nykyisyin on uskoakseni huomattavasti osaavampi pianisti kuin minä) näppeihin oikea aarre - vanha kyrvähtänyt bassovahvistin, jossa oli 12 tuumainen elementti.
 
Kyllä oli hienoa kun sain niin suuren elementin. Miettimistä riitti miten niin suuressa elementissä voi olla ääni niin lattea kun se ei ollut kotelossa... Niimpä myöhemmin tein sille kotelon.

Tämä ei nyt suoranaisesti liity tähän keskusteluun, mutta laitan jos jotakuta vaikka sattuis kiinnostamaan ees hitusen...
 
Tein koulutyöhön liittyen lukiossa kyselyn, jossa käsiteltiin meluasioita. Vastauksia pyydettiin desibeleinä jotta saataisiin selville nuorten käsitystä asiasta. Vastaajat olivat pääosin kolmannenvuoden opiskelijoita, mutta myös ykkösiä ja kakkosia vastaili. Vastaajia oli yhteensä 31.
 
1.Mikä on ihmisen kipuraja melulle desibeleinä?
 
Vastaukset vaihtelivat 41dB:stä aina 450dB:hen asti.
Jokossa oli yksi (1) oikea vastaus.
 
2.Paljonko kuulosuojaimet vaimentavat prosentteina?

Vastausten skaala oli 8%-75%. Vastanneissa oli kaksi tietowelhoa, jotka loihtivat paperille oikean vastauksen.
 
3.Mikä on työlainsäädännön määrittelemä raja desibeleinä, jolloin on syytä ryhtyä melunvastaisiin toimenpiteisiin?
 
Vastaajat olivat päätyneet desibelimääriin 15:sta 600:aan. Oikeita vastauksia jälleen yksi.
 
4.Paljonko auton aiheuttama melu vähenee kun nopeus tippuu 100:sta 60:een kilometriin tunnissa?
 
Suurin osa vastanneista oli päätyny jostain syystä 40:een desibeliin. Oikeita vastauksia ei tähän visaiseen kysymykseen löytynyt.
 
5.Arvioi korvalappustereoiden äänenvoimakkuus täysillä soitettaessa.
 
Vastaukset lähtivät 10:stä desibelistä päättyen aina 400:aan desibeliin. Tässä asiassa joidenkin vastanneiden tiedot pääsivät poikkeuksellisen hyvin esille, koska oikeita vastauksia oli peräti 4 kappaletta
 
Kuudes kysymys oli henkilökohtainen kokemus melussa olemisesta ja siitä mahdollisesti aiheutuneista haitoista.
 
n.93% 30:stä vastanneesta ilmoitti altistuneensa melulle jossain vaiheessa elämäänsä. Tavallisimmat paikat olivat erilaiset rock-konsertit, sekä ravintolat.
 
79% melulle altistuneista oli myös myöhemmin melussa olon jälkeen havainnut jonkin asteisia oireita itsessään. Tavallisimpia olivat tilapäinen kuulon heikkeneminen, päänsärky, sekä muutamassa tapauksessa tinnitus.
 
Tuo kuudeskysymys vähän liittyikin tähän kun on puhuttu että keikoilla yms. paikoissa on liian kova melu...
 
Olin kyllä yllättynyt että miten vähän ihmiset tietää näistä asioista. Monella 16-19 vuotiaalle luulisi työsuojeluasioidenkin olevan ajankohtaisia jos ei muuten, niin kesätöiden merkeissä.

Mulla oli viikonloppuna tilaisuus seurata desibelimittarista sekä hetkellistä että tätä keskiarvoakin. Toki pitkä sessio tekee tepposia korvalle mutta jotain ajatuksia jäi.
 
Kun musa oli oikein nautittavaa ja erottelukyky, soittimien sointi, tila jne. parhaimmillaan, oli mitattu keskiarvo n.90 desibeliä. Kun bassopuoli jo enemmän tuntui niin pyörittiin tuossa 96:n kieppeillä. Tämä toki on paljon kiinni tilasta. Ja tietysti balanssista. 97-100 keskiarvona alkoi olla mulle ilman korvatulppia liikaa. Sattui korviin. Tehonlisä ei myöskään tuonut enää mitään lisää. Ei tunnepuoleen puhumattakaan kuulosta. Bändi alkoi mennä mössöksi eikä korva enää pystynyt erotteluun. Myös tila kosti jo kovasti liiasta äänenpaineesta.
 
Tämä oli miksauspöydällä 20m:n päässä. Ihan mielenkiinnolla seurasin mittareita ja nämä on ihan sitten mun tuntemuksiani. Ilman korvatulppia. Tämän hetkisessä ruumiin ja sielun voimissa. Niin ja oma sormi masterilla.

Jami:
Kun musa oli oikein nautittavaa ja erottelukyky, soittimien sointi, tila jne. parhaimmillaan, oli mitattu keskiarvo n.90 desibeliä. Kun bassopuoli jo enemmän tuntui niin pyörittiin tuossa 96:n kieppeillä. Tämä toki on paljon kiinni tilasta. Ja tietysti balanssista. 97-100 keskiarvona alkoi olla mulle ilman korvatulppia liikaa. Sattui korviin. Tehonlisä ei myöskään tuonut enää mitään lisää. Ei tunnepuoleen puhumattakaan kuulosta. Bändi alkoi mennä mössöksi eikä korva enää pystynyt erotteluun. Myös tila kosti jo kovasti liiasta äänenpaineesta.
 
Tämä oli miksauspöydällä 20m:n päässä. Ihan mielenkiinnolla seurasin mittareita ja nämä on ihan sitten mun tuntemuksiani. Ilman korvatulppia. Tämän hetkisessä ruumiin ja sielun voimissa. Niin ja oma sormi masterilla.
 
Ihan hyvin tunnettu.
 
Kuten huomasit, 90-95 desibelin välillä soundasi hyvältä. Eikä valunu korvat verta. No, se on melkein kaksinkertainen volyymi (ja yli neljä kertaa enemmän vahvistintehoa) siihen, mitä tää meidän sähkörummunkannattaja provokaatioissaan tarjosi kivaksi äänenpaineeksi rokkiinkin.
 
Ei tässä kukaan oo halunnut 95:ttä desibeliä ylittää. Mutta ei vaan oo kauheesti halunnut jäädä 90 desibelin allekaan, ellei tila sitä erikseen salli. Tämän kun olis kaikki ymmärtäneet, niin kinastelu olis ollu turhaa.