Lyriikka ›

Löytyi koneeni uumenista vanha keskeneräinen lyriikka, jonka äsken kirjoitin valmiiksi. Nimeä tälle ei vielä ole, mutta haitanneeko tuo..
 

 
Avasin oveni ja katsoin itään
Epätoivohan se sieltä marssi sisään
Oli kutsunut kavereikseen tuskan ja ahdistuksen
 
Eipä siinä sitten auttanut mikään
Vaan oli kutsuttava koko hullu kööri sisään
Turha oli enää vastaan laittaa sillä
Tuska katseli jo makuupaikkaa
 
Epätoivo istui suuren pöydän päähän
Tunteet lämpimät se laittoi kylmään jäähän
Sanoi: ”Tähän kaikki kolme asumaan jäämme.
Nyt lyökäämme yhteen päämme.”
 
Ahdistus alkoi ensin yksin pohtimaan
Kuinka kukaan ylipäätään tohtikaan
Odottaa elämältä mitään suurta
Kun kaikki kuitenkin maistuu puulta
 
Tuska sai myöskin ajatuksen pienen:
”Yhdessä murskata voimme tämän miehen”
Epätoivo vielä itsensä mukaan heitti
Ja aikamoisen sopan keitti…
 
Niin kului päivät ja kului yöt
Kanssa kolmen oudon olennon
Kului päivät ja kului yöt
Ja pian ne saivat jo komennon
 
Taakse jäivät kaikki työt
Kun olo oli niin onneton
Niin kului päivät ja kului yöt
Ja aloin olla jo voimaton
 
Viimein kuului ääntä suusta oven
Enkä enää välittänyt muusta joten
Menin avaamaan ja nähdä sain
Tuon olennon kaikkein kauneimman
 
Kaunis kuin enkeli, kultasiipi
Läheisyys ovesta sisään hiipi
Muodossa tutun ystävän
Kävi taloksi viereeni ja pyysi hän
 
”Nyt liikaa on meitä tässä talossa
Nuo kolme pois pyörimästä jaloista”
Nousin nurkasta ja tartuin varteen
Luudan ja huusin suorin hartein
”Nyt tuska ja ahdistus helvettiin täältä
Ja epätoivo perässä pois uunin päältä”
Pesin ruumiini kaikesta pahasta
Ja otin oppia kauniista tavasta
 
Sillä juuri niin kauan kuin ystäviä on
On ihan helvetin turhaa olla onneton