Yleistä keskustelua musiikista ›

Olen alkanut viime aikoina ihmettelemään ihmisten käsitystä siitä missä suhteessa taajuuskäyrää kannattaa vääristellä esimerkiksi kuunnellessa musiikkia. Harva enää osaa kuunnella mitään ilman suorastaan naurettavaa bassokorostusta. Kaikki parinsadan ministereoista autojen äänentoistoon tehdään ilmeisesti sillä kriteerillä, että hyvä ääni on yhtä kuin paljon bassoa ja sitten ehkä vähän jotain muutakin, että laulustakin esimerkiksi saattaa saada hieman selvää. Eikä kyse ole oikeastaan pelkästään laitteista vaan niiden käyttäjistä, jotka automaattisesti kuuntelematta laitteilla hetkeäkään kääntävät bassohanikan kaakkoon ja pahimmassa tapauksessa vielä leikaavat diskanttia koska tuntuvat kuvittelevan, että se korostaisi bassoa jotenkin enemmän. Minkä ihmeen takia?!
 
Mielestäni tasapainoinen ääni (varsinkin kuunnellessa hyvää musiikkia) on paljon miellyttävämpi kuin sellainen tukkoinen jytinä ja tumputus, jonka seurauksena musiikkikin muuttuu sellaiseksi puuroksi. Miksi sitä alapäätä pitää aina olla ENITEN? Ärsyttää... Onko ilmiö jokin trauma niiltä ajoilta kun kunnollisesta kaiuttimesta joka toisti myös alataajuuksia sai maksaa omaisuuden ja normaalista kaiuttimesta tuli särisemättä vain keski- ja ylätaajuuksia?
 
Älkääkä nyt menkö käsittämään väärin, että bassoa ei pitäisi olla. Tottakai pitää. Mutta kohtuus kaikessa. Kohtuuttomuuden hyvänä esimerkkinä on "nuoret autoharrastajat", jotka ostavat takakonttiinsa pari 12" tai 15" bassoa ja sitten niille hirmuisen vahvistimen, jolla saa kahden euron kolikon hyppäämään ympäri auton katolla popittaessaan esson pihalla. Hienoa. Kunnollisestä äänestä tosin ei ole tietoakaan, kun harvoin sitten jääkään varaa enää hankkia kunnollisia keskiääni- ja diskanttikaiuttimia.

Juu..tuo basson runsaus on kyllä ongelmallinen juttu. Omistan edelleen suht laadukkaan aktiivisubbarin, mutta se on seissyt nurkassa poiskytkettynä jo tovin kun pääkajareiden -35hz 6db riittää kerrostalossa ihan mainiosti.
 
Jos bassoon taas fiksautuu pahasti, se menee siihen että musiikilla ei ole väliä, ainoastaan sillä kuinka matalia ja voimakkaita bassoja levyltä löytyy. Pari kaveria kun harrasti näitä autohifihommia niin oli surullista seurata sitä diskomusiikin jumputusta. No, kyllä siellä luukutettiin Dream Theateriakin.
 
Vakiovinkkihän subbarin tasonsäätöön on, että jos subbarin kuulee, se on liian kovalla.

Jos bassoon taas fiksautuu pahasti, se menee siihen että musiikilla ei ole väliä, ainoastaan sillä kuinka matalia ja voimakkaita bassoja levyltä löytyy. Pari kaveria kun harrasti näitä autohifihommia niin oli surullista seurata sitä diskomusiikin jumputusta. No, kyllä siellä luukutettiin Dream Theateriakin.
 
Vakiovinkkihän subbarin tasonsäätöön on, että jos subbarin kuulee, se on liian kovalla.
 
End of Flowers puhuu asiaa.
 
Tuokin pointti (en muista kuka siitä mainitsi), että joillain keikoilla on subarit liian kovalla on täysin totta. Muistaakseni viime kesän Tuskassa pelkäsin sydämeni puolesta, kun olin kohtalaisen lähellä lavaa tulpat päässä ja jytisi niin perkeleesti...saa sen basson tuntea, mutta taas joku tolkku olisi hyvä pitää. Kyllä se kuuleminen mielestäni on kuitenkin se pointti, eikä tärinä.

Legendaarisin on Prodigyn taannoinen miksaaja, joka meni soundchekkiin, tuuttas EQ:sta alapäät täysille. Ei särkenyt, "riittää", veivas EQ:t takasin ja lähti kaljalle.
 
Poijjaat oli kuulemma hikipäissään kiireellä kasanneet vehkeet pystyyn ja koko soundchekki kesti 10min.
 
En nähnyt, en tiedä, mutta oli se hauska juttu.

Prodigyn live-PA on kuulemma aika isohko... :) Täältä eräs studiohemmo oli töissä/opiskelemassa lontoon maassa, ja tuumasi jotta olipahan eniten ämyreitä yhdessä tilassa mitä koskaan missään tuli nähtyä.
 
Mutta joo, bassoiluhan on yhdenlainen harrastus. :) On minullakin mielessä möykkäkuution hommaaminen tietynlaista fiilistelyä varten, vaikka kuuntelenkin ilman mitään equa. Ja kuulostaa silti muhkealta.