Etno, proge, latin ›

Koko levyn ois pitänyt olla semmoista niinkun se Moonchildin loppuosa niin sit ois progee

Koko levyn ois pitänyt olla semmoista niinkun se Moonchildin loppuosa niin sit ois progee
 
Todellaki!!!111

Tämäkin on, mutta tuohan on tämä yleinen progeklise että annetaan biisien jokaiselle osalle oma nimensä (no ok, silloin kun Crimson tämän teki, ei se klise ollut :) Mutta taitaapa levyn muissakin biiseissä olla nimetty eri osiot useammalla nimellä...
 
Niinhän siinä on. Ainoa "yksiosainen" biisi koko levyllä on "I TALK TO THE WIND" ja kaikissa muissa on vähintään kaksi eri osaa tai osiota tai biisiä tai jotain... No, kuitenkin.

tuohan on tämä yleinen progeklise että annetaan biisien jokaiselle osalle oma nimensä (no ok, silloin kun Crimson tämän teki, ei se klise ollut:)
 
Paljon puhutaan tälläkin palstalla proge-kliseistä, joita nykyisin pideltään huvittavina. Niissä ei mielestäni ole mitään huvittavaa. Moniosaisten biisien säveltäminen oli yleinen käytäntö tuolloin, eikä mikään klise.
 
Britti-invaasion jälkeen Englannissa rockiin tuli mukaan etnisiä ja länsimaisen taidemusiikin (siis eurooppalais-etnisiä) instrumentteja. Varsinkin useat kosketinsoittajat omasivat klassisen taustan, ja ylipäätään rockin ohella monet rockarit tuolloin kuuntelivat Stravinskya, Holstia, Mussorskya ja Sibeliusta. ELP levytti edellisiä ja teki omia biisejänsä samalta pohjalta. Myös KC:n Devils Triangle on siis muunnelma Holstin Mars-kappaleesta. Eli väitän täten, että moniosaiset muotorakenteet ovat sen ajan rockkulttuuria tyypillisimmillään ja proge-kliseiden toteaminen ja niille nauraminen kuvastavat tämän päivän "haluan rockissa takaisin kivikaudelle ja rockbiisin kesto saa olla 2'23" korkeintaan " -asennetta.

väitän täten, että moniosaiset muotorakenteet ovat sen ajan rockkulttuuria tyypillisimmillään ja proge-kliseiden toteaminen ja niille nauraminen kuvastavat tämän päivän "haluan rockissa takaisin kivikaudelle ja rockbiisin kesto saa olla 2'23" korkeintaan " -asennetta.
 
Hmm... Ei kai täällä kukaan nauranutkaan. Ajattelin, että progeklise-threadiin kirjoittajat ovat enimmäkseen itse proge-miehiä.

Paljon puhutaan tälläkin palstalla proge-kliseistä, joita nykyisin pideltään huvittavina. Niissä ei mielestäni ole mitään huvittavaa. Moniosaisten biisien säveltäminen oli yleinen käytäntö tuolloin, eikä mikään klise.
...
Eli väitän täten, että moniosaiset muotorakenteet ovat sen ajan rockkulttuuria tyypillisimmillään ja proge-kliseiden toteaminen ja niille nauraminen kuvastavat tämän päivän "haluan rockissa takaisin kivikaudelle ja rockbiisin kesto saa olla 2'23" korkeintaan " -asennetta.
 
Kyllä minun mielestäni voi nauraa joillekin progen piirteille ja samaan aikaan arvostaa niitä. Huvittavuus tulee ehkä siitä, että proge on ikään kuin sivistyneellä otteella soitettua junttien musiikkia. Tämä ristiriita ei kuitenkaan estä ainakaan minua nauttimasta progen monimutkaisista rakenteista ja hienoista vivahteista, vaikka pidänkin sitä (siis ristiriitaa) hieman huvittavana. Parhaimmillaan proge pystyy mielestäni kuvaamaan erilaisia tunnetiloja ehkä jopa aavistuksen tehokkaammin kuin klassinen musiikki, koska siinä yhdistyy niin monia eri musiikin lajeja. En tosin tunne erityisen hyvin klassista musiikkia, joten mielipide on hieman hatara. Pointtini on kuitenkin, että musiikin "konteksti" voi naurattaa, vaikka musiikki olisikin vakavaa.
 
Mutta väitätkö tosiaan, ettei kukkapuvussa hyppelevä Peter Gabriel herätä sinussa minkäänlaista hilpeyttä? ;-)

Mutta väitätkö tosiaan, ettei kukkapuvussa hyppelevä Peter Gabriel herätä sinussa minkäänlaista hilpeyttä? ;-)
 
Öööö, no-ööö...