Aihe: Pedal steel-kitara 1 | |
|---|---|
 PekkaM17.09.2004 18:04:49 | |
Minkälaista tuollaisen soittaminen on ja onko siinä mitään etua normaalin kitaran jonkintasoisesta hallitsemisesta? Pisti silmään Mark Knopflerin ja Dire Straitsin live-levyillä Walk of Lifen loppusoolo, jonka nyt pari DVD:tä hommattuani tajusin olevan sellaisella soitettu. Hienon kuuloista, soittaja on nimeltään Paul Franklin. Osta Ibanez SZ520QMGAB! | |
 Exhausted17.09.2004 21:49:32 | |
en tiedä mutta sitähän soitetaan jonkinlaisella slidella ja kieliä voi venyttää polkimilla. on kuulemma melko vaikea ja harvinainen soitin. suomessa kaiketi yhden käden sormilla laskettava määrä soittajia. | |
 Ossi18.09.2004 00:30:58 (muokattu 18.09.2004 01:09:32) | |
Hienon kuuloista, soittaja on nimeltään Paul Franklin. Franklin onkin stilikan soittajana koko pallomme eliittiä. En ole perehtynyt sen kummemmin pedal steel-maailmaan, mutta ihan järjellä ajatellen en usko, että itseni tyylinen "strummin' chords"-komppaaja tuskin saa stilikan laulamaan kovinkaan helposti. Pedal steelin hallitseminen vaatinee aikamoista heh... simultaanikapasiteettia: pittää olla moni asija hansikkaassa yhtäaikaa. Vaatii yleistä kontrollia, kielten mutetusta, polkimien hallintaa ja eritoten musikaalisuutta sekä harmonian tajua, että laitteesta saa irti sen parhaimman mahdollisen. Viritykseltäänkin noi edustaa vähän jotain muuta kuin leirinuotiolandolat. Osaavissa käsissä minusta yksi jumalaisimmista soittimista. Pedal stilikka kuuluu mielestäni ilman muuta samaan jaloon kastiin kuin esim. Rhodes ja Hammond. P.S. Maukkainta ja musikaalisinta koskaan kuuleemaani pedal steel-soittoa löytyy Matthew's Southern Comfort'in "Woodstock"-versiosta jossa stilikan vipuja ja varsia komentaa edesmennyt Gordon Huntley. Pienimuotoista mutta musiikillisessa hienovaraisuudessaan ja oivaltavuudessaan aivan ultimate-esitys. Vissiin jostain 70-luvun alkupuolelta tämäkin. Tietysti :) "..ttu tästä mitää tuu. Saako muuten kaupunkialueella pitää siipikarjaa?" | |
 rattledad18.09.2004 10:46:46 (muokattu 18.09.2004 10:47:32) | |
Minkälaista tuollaisen soittaminen on ja onko siinä mitään etua normaalin kitaran jonkintasoisesta hallitsemisesta? Tuollaiseslla 'bullet bar'illa ja sormiplektroilla sitä yleensä soittavat. http://www.bulletbars.com/ Juuret hommassa on hawajilla, missä alkoivat soittaa jollain tuollaisella raudalla (kampakohan se legendan mukaan oli) tavallinen kitara lappeellaan sylissä. Sol Hoopii kehitti tyyliä jazzmaiseen suuntaan 20-30 -luvulla ensin (three-cone) resonaattorikitaroita käyttäen ja sähköisen lapsteeliin siirtyen. Countryn puolelle tyyli omaksuttiin ensin akustisena, sitten sähkön kanssa : lisättiin kieliä perus lapsteelin kuuden lisäksi, lisättiin kauloja jotta voitiin käyttää eri virityksiä. Neljän kaulan jälkeen, kun kauemmas ei enää pystynyt kurottamaan, oli kai pakko keksiä polkimet joilla pystyi vaikuttamaan vireeseen. Puurunkoinen dobro tuli akustisen countryn soittajien suosikiksi ja bluegrassissa sen käyttö on säilynyt. Akustinen soundi on ymmärtääkseni saanut taas suosiota, törmäsinpä jonkin levyn teksteissä termiin 'pedalbro', joka on dobron resonaattoriin perustuva 'kitara' jossa on pedalsteelin koneistot! Esim millbrookin hinnastossa on sekä bullet että stevens bareja ja kitaran yläsatulan päälle lapsoittoon hyödyllinen korokesatula jos aikoo vakavammin lapstyleen perehtyä. (Itse en ole vielä kuin kokeillut stevens baria mutta ehkä joskus.) Tuoltakin voisi löytyä jotain aiheeseen liittyvää: http://www.well.com/user/wellvis/steel.html "Sometimes you're the windshield, sometimes you're the bug." | |
| Ossi 12.10.2004 22:40:17 | |
P.S. Maukkainta ja musikaalisinta koskaan kuuleemaani pedal steel-soittoa löytyy Matthew's Southern Comfort'in "Woodstock"-versiosta jossa stilikan vipuja ja varsia komentaa edesmennyt Gordon Huntley. Heh.. jäi kaivelemaan, että onkohan aika kullannut muistikuvat tuosta coverista ja tilasin sokkona em. singlen jostain kanadalaisesta ihmelafkasta. Äimistyksekseni levy ilmestyi postilaatikkoon ja kyllä; mageelta kuulostaa vuosienkin jälkeen. Minimalistista mutta samalla rauhallisen maukasta soittamista. Ja toi Joni Mitchellin simppelimpää kynäilyä edustava biisikin on jo sinänsä hieno. "..ttu tästä mitää tuu. Saako muuten kaupunkialueella pitää siipikarjaa?" | |
 dfloreno14.10.2004 13:44:06 | |
Pedal steelin hallitseminen vaatinee aikamoista heh... simultaanikapasiteettia: pittää olla moni asija hansikkaassa yhtäaikaa. Vaatii yleistä kontrollia, kielten mutetusta, polkimien hallintaa ja eritoten musikaalisuutta sekä harmonian tajua, että laitteesta saa irti sen parhaimman mahdollisen. Viritykseltäänkin noi edustaa vähän jotain muuta kuin leirinuotiolandolat. Osaavissa käsissä minusta yksi jumalaisimmista soittimista. No nuo mainitsemasi taidot kuuluu kyllä kaikkiin kitaraperheen jäseniin, lukuunottamatta polkimia. Mutta saivartelu sikseen, tuo pedal steel ei sinällään ole sen kummenpi kuin lapsteelikään, tietyssä mielessä ehkä helpompikin, nimenomaan sen teknisyyden takia... lapsteelissä pitää vääntää sitä rautaa jos haluaa muita kuin vireen suomia intervalleja, pedalstilikassa taas se vire muuttuu yksinkertaisesti pedaalilla. Hieno kapistus kyllä, kaikesta huolimatta. :) | |
| dfloreno 14.10.2004 13:47:07 | |
Minkälaista tuollaisen soittaminen on ja onko siinä mitään etua normaalin kitaran jonkintasoisesta hallitsemisesta? Pisti silmään Mark Knopflerin ja Dire Straitsin live-levyillä Walk of Lifen loppusoolo, jonka nyt pari DVD:tä hommattuani tajusin olevan sellaisella soitettu. Hienon kuuloista, soittaja on nimeltään Paul Franklin. Se piti vielä sanoa, että noi on aika tyyritä vehkeitä, ja kun käyttötarkoitus on sitten kuitenkin aika rajattu näillä leveyspiireillä niin ei noita kauheasti ole ilmaantunut... Toisaalta on paljon soittajia jotka eivät tota pedalstiiliä käytä siinä perinteisessä tarkoituksessa, heti ekana tulee mieleen Friends of Dean Martinezin Bill Elm, joka häröilee kaikkee muuta paitsi tavis-kantria :). | |
‹ edellinen sivu | seuraava sivu › 1 | |
› Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)