Angus 13.09.2004 10:42:28 | |
---|
Olen nyt soitellut vajaa vuoden kitaraa yksikseni. Samoin kaverini on soitellut kitaraa suunnilleen saman verran kuin minä. Hieman aikaa sitten ruvettiin sitten miettimään, että olisi mahtavaa perustaa bändi, ihan vain jammailu-mielessä, ei mitään vakavaa. Toinen kaveri sitten rupesi puhelemaan, että olisi hienoa soittaa bassoa ja ruvettiin sitten yhdessä puhelemaan, että olisi kyllä aivan mahtavaa ruveta kolmestaan soittelemaan yhdessä. Toinen kaveri sitten tilasi ensimmäisen bassonsa ja bassovahvarin, ja on nyt soitellut hieman aikaa niitä. Kaveri ehdotti, että voisimme alkaa heidän autotallissa soittelemaan, joka tietenkin oli aivan mahtava ehdotus. Nyt olemme sitten siivoilleet tuota autotallia, kohta olisi tarkoitus päästä soittelemaan. Eli kannattaa "tutkia" onko kavereillasi kiinnostusta tuollaiseen touhuun, luulenpa että juuri näin on hyvä aloittaa bänditouhut kun pääsee soittelemaan hyvien kavereiden kanssa, eikä rupea heti pienen soittokokemuksen jälkeen aloittelemaan mitään turhan vakavaa bändiä. "AC/DC:tä koskevissa hätätapauksissa ottakaa välittömästi yhteys nimimerkkiin Angus"! 8-) - JaniTheRock |
Vanalkar 13.09.2004 12:43:48 | |
---|
3-4 vuotta taisin rämpyttää yksikseni. Noin vuosi sitten liityin ensimmäiseen bändiin jossa soitellaan yhä. Kyllä rumpalin kanssa pärjää jo pitkälle. Älä päästä sitä karkuun, niitä on liian vähän hukattavaksi. :) Glymur dansur ķ hųll,
Dans slįiš ring
Glašir rķša noregis menn
til Hildar ting. |
mr_b 13.09.2004 12:54:55 | |
---|
Perustettiin ensin bändi, ja sitten alettiin miettimään kuka voisi soittaa mitäkin. Ja vielä yksi tähän kategoriaan. Ensimmäisessä yhtyeessämme oli soittimina koskettimien ja kitaran ja kolistimien lisäksi mm. vanha saksofoni ja klarinetti ja pölynimuri. Kakofonia oli täysin helvetillinen. Saksofoni kuullostaa muuten aika paljon kuolevalta elefantilta, jos sitä ei osaa soittaa yhtään. Before I talk I should read a book. |
strophe 14.09.2004 22:44:24 | |
---|
Olin kai soittanut vuoden kun pistimme kahden kaverin kanssa (toinen soittanut vuoden rumpuja ja toinen jo aika kauan pianoa) trion pystyyn, jossa hoidin myös laulupuolen. Treenasimme koulussa ja yhden biisin saimme tehtyä. Bändin nimi oli muistaakseni Krapula ja sille tielle se aika nopeasti jäikin, olimme ehkä kymmenvuotiaita. Sitten hiljaiseloa neljä vuotta ja sitten liityin yhteen toiseen. En oikeastaan laske tuota ensimmäistä projektia, hädin tuskin edes muistan sitä. Taisimme soittaa ehkä viidet "treenit". Volyymi korvaa puuttuvan taidon! |
will_mas 15.09.2004 17:31:57 | |
---|
No.. 4.-6. luokalla soitin useammassakin yhtyeessä. Koulun bändissä, jonka nimi oli Teletapit, soitin rumpuja. Kavereiden kanssa perustamassa bändissä soitin myös rumpuja. Lopuissa "bändeissä" soitin kaikkea mahdollista huuliharpusta ujeltavaan lelulasermiekkaan. Ylä-asteella yritimme myös bändiä pistää pystyyn kaverini ja kahden tytön kanssa. Tytöt eivät koskaan saapuneet treeneihin, joten toimme omia kavereitamme sähläämään. Soitin rumpuja, bassoa,kitaraa, ja lauloin. Tuossa viime lukuvuoden (lukion ekan) lopuilla saimme taas perustettua bändin, ja ensimmäistä kertaa sitten ala-asteen koulubändin kaikki (paitsi basisti) osaavat soittaa, mutta tällä kertaa voimme myös soittaa juuri sitä mitä haluamme. Tässä bändissä soittelen koskettimia. Kun olisi vielä oma treenikämppä ja vehkeet... |
Super_hevari ) 15.09.2004 17:51:23 | |
---|
Mä olin soittanu sellaset kuukauden verran ja 2kk jälkee oli jo keikka... no voi jo arvata että ei menny täydellisesti mutta biisit oli kuitenki aivan helppoja covereita, eikä mulla ollu hirveesti ees soitettavaa synalla. mut nyt ei sit oo mitää bändiä ja tuskin ihan heti tuleekaa ku satun asumaan sellasessa Utajärvi nimisessä pikku tuppu kylässä missä ei oo ku pari kitaristia... ja yks rokki bändi peräti...=/ "For mother earth we fall
To the last of man, shell take us all
Poisoned air, the wasted land
Turns to our tomb
The silence of the womb" |
S.i.r. 17.09.2004 10:25:05 (muokattu 17.09.2004 10:25:39) | |
---|
Ensimmäinen bändi tuli silloin miljoona vuotta sitten perustettua viiden vuoden kotona "soittamisen" jälkeen ("soittaminen"=satunnaista kitaran rämpyttelyä, eli en siis osannut yhtään mitään). Naapurin pojat oli innostuneet ajatuksesta, joten ostivat itselleen rummut ja bassokamat, kun lupasin tulla kitaristi-laulajaksi. Bändi oli aivan berberistä, mutta jostainhan sitä on aloitettava, vai? Alusta asti tuli kuitenkin soitettua vain omia "biisejä", sillä taidot ei kenelläkään riittäneet edes yksinkertaisiin cover-vääntöihin. ;) Ei edes siihen Paranoidiin. Kokeilitiin sitä kyllä, mutta ei sitäkään saatu pysymään hanskassa. |
Olin soittanut muutaman kuukauden ennen bändiin liittymistä. Mitään en osannut, mutta bändissä soittamalla opin huomattavasti nopeammin kuin mitä yksin soitellessa. Wanted-palstalta, koulun-ilmoitustaululta ja kaveripiiristä kyselemällä olen soittajia löytänyt. |
Torniojaws 27.09.2004 10:40:53 | |
---|
4 kk soittelin kotosalla ennen kuin perustimme ensimmäisen bändimme, jossa soitti siis sama kokoonpano kuin nykyisessä bändissä. Musiikkilaji oli hieman eri silloin, mutta siitä se sitten kehittyi nykymuotoon (metal/industrial metal --> grind). "No! This face is only a mask, a wicked ornament, Illuminated by an exquisite grimace, Look and see, atrociously contorted, The real head and the sincere face turned back under the shadow of the face which lies"
- Charles Baudelaire |