Yleistä keskustelua musiikista ›

Sen sijaan aika monesta elämäkertakirjailijasta on jäänyt paha maku, muistakin kuin Philip Normanista
 
En tiedä mitä muuta Norman on kirjoittanut, mutta Shout jätti itselleni jotenkin kummallisen maun, en tykännyt.

Kyllä kaikkien idoleiden ja kusipäiden kunkku on Yngwie Mamsteen.

Kyllä kaikkien idoleiden ja kusipäiden kunkku on Yngwie Mamsteen.
Asiaa...Kerran katoin sen opetusvideon ja äijä ei kertaakaan
hymyilly;aika tosikko.

Mielenkiintoista. Mulle ei oo jäänyt mitenkään negatiivista kuvaa noista kenestäkään, saati että kusipäiseksi menisin tuomitsemaan.
 
Kaikki on kieltämättä kiinni kirjoittajasta ja näkökulmasta, joku toinen taho saisi tietysti irti toisen tarinan. Enpä tiedä, silti hauskaa/outoa, miten suuret yhtyeetkin tuntuvat kaatuvan samaan pikkusieluiseen nahisteluun kuin kellaribändit.
 
Ja mitä kusipäisyyteen tulee: minusta ihminen, joka valehtelee, kusettaa ja ylipäänsä käyttäytyy ikävästi kanssaihmisiään kohtaan on epämiellyttävän tuntuinen ihminen eli kusipää. Vielä pahempaa on tietynlainen ihmisen työpanoksen vähättely, jota mm. Kraftwerkin H & S harjoittavat kahta muuta alkuperäisjäsentä kohtaan. Ja Bowien tilanteen tekee huolestuttavaksi se että Buckley aidosti palvoo idoliaan ja *silti*, vaikka kaikki asiat kuinka selostetaan neron työksi, niin Ziggy-aikojen Bowie vaikuttaa aika epämiellyttävältä tuttavuudelta. Tai ehkä se on vain manageri DeFrias. Rehellisyyden nimissä on sanottava, että mielikuva tasoittuu myöhemmin jonkinverran. Nojaa.
 
Ja Cave ja Lemmy eivät ole sinänsä kusipäitä samalla tasolla, mitä nyt muuten ehkä eivät kovinkaan hyviä vävyehdokkaita :-)
 
Mitäköhän sitä sitten lukisi, jonkun vähän pienimuotoisemman yhtyeen tarina kiinnostaisi...

No sun pitää varmasti lukea seuraavaksi Mötley Cruesta kertova kirja, siinä varmasti sinun tasoisellesi intellektuellille sopiva eeppinen teos - huomaat kuinka samalla älyllisellä tasolla sinä liikut!
 
Sinänsä aika typerä kommentti, luitkohan tai käsititkö jotain kenties väärin?
 
Ajattelin muuten joskus lukea tuotakin, mutta kun ei kiinnosta yhtään yhtyeet joiden musiikki ei merkitse yhtään mitään, vaikka kuinka paljon joisivat viinaa ja käyttäisivät humehia ja löysiä naisia. Mutta voihan sitä yrittää jäädä rockin historian paremmalle puolelle noinkin...
 
Edit: tämäpä olikin kirjoitukseni nro 666. Merkkipaalu elämässä...

Mitäköhän sitä sitten lukisi, jonkun vähän pienimuotoisemman yhtyeen tarina kiinnostaisi...
 
Kotimaista! This is USA (Viljami Puustinen), Suuri juopottelukirja (Ilkka Mattila), Jytinää Eestissä (Jukka Lindfors)
 
Jos sen sijaan etsit fiksuutta ja hyväkäytöksisyyttä, jatka etsintöjä...

Kusipäisyys kuuluu asiaan. Toisaalta itsevarmuuden ja kusipäisyyden raja on varsin häilyvä. Hyvällä itsetunnolla ja sarkastisella huumorintajulla varustettu henkilö saattaa usein vaikuttaa egoistiselta kusipäältä, jos juttujen pointti menee ohi.
 
Aerosmithin kirja jätti ainakin minulle melko negatiivisen kuvan Tylerista ja Perrystä. Ellen aivan väärin muista, Tylerin tyttöystävä tuli raskaaksi ja hieman myöhemmin poltti naamansa tulipalo-onnettomuudessa. Tyler kertoi, että abortti on paras ratkaisu. Abortin jälkeen Tyler jätti (kirjaimellisesti) kasvonsa menettäneen tyttöystävänsä.
 
Joku asiaan tarkemmin perehtynyt henkilö voi korjata tarinan mahdolliset virheet, sillä kirja oli englanniksi ja aikaa kyseisen opuksen lukemisesta on vierähtänyt jo tovi. Tälläisenä tarinan Tylerin vittumaisuudesta muistan.

Aerosmithin kirja jätti ainakin minulle melko negatiivisen kuvan Tylerista ja Perrystä. Ellen aivan väärin muista, Tylerin tyttöystävä tuli raskaaksi ja hieman myöhemmin poltti naamansa tulipalo-onnettomuudessa. Tyler kertoi, että abortti on paras ratkaisu. Abortin jälkeen Tyler jätti (kirjaimellisesti) kasvonsa menettäneen tyttöystävänsä.
 
Joku asiaan tarkemmin perehtynyt henkilö voi korjata tarinan mahdolliset virheet, sillä kirja oli englanniksi ja aikaa kyseisen opuksen lukemisesta on vierähtänyt jo tovi. Tälläisenä tarinan Tylerin vittumaisuudesta muistan.
 
Steven Tyler, kuten moni muukaan rock-stara ei muista 70-luvusta juuri mitään. Se ei tietysti ole mikään lieventävä asianhaara. :(
 
Tuo alaikäinen girlfriend oli kieltämättä aika outo tapaus. Muistaakseni tuossa Aerosmith-kirjassa joku (oliko Tom Hamiltonin vaimo?) kertoi, että mimmin vanhemmat oli suunnilleen antaneet kirjallisen luvan, että tyttö saa olla Tylerin kanssa rundilla jne. Rva Hamilton kysyikin, että millaiset vanhemmat antaa tällaisia lupia...
 
Alaikäiset bändarit oli kyllä muodissa 70-luvulla muutenkin. Jimmy Pagen pikku-vaimo Lori Maddox oli v. -72 iältään about 14 v. Zeppelinin "family-manit" Plant, Bonzo ja Jones suuntasivat aina LA:n Rainbow Bar & Grillin bändärien pariin, kun oli vähänkin asiaa Jenkkeihin.
 
"Olin vain 20 v. kundi ja päässäni naksahti, kun kaikki Kalifornian iso-tissiset mimmit tulivat tyrkylle..." Näin suunnilleen totesi Robert Plant. Tämä ja muita r & r-elämän kuvauksia selviää kirjasta "Hammer Of The Gods", jonka tekijä Stephen Davis on sama kuin tuossa Aerosmith kirjassa.
 
Eipä näiltä staroilta mitään erityisiä "hyvän elämän" ohjeita irtoa, mutta esim. tuo Aerosmith-kirja antaa kuitenkin kuvan tyypeistä, jotka ainakin alkuun olivat omistautuneet täysin musiikille ja vasta myöhemmin veivät muut substanssit voiton. Jotkuthan on ensin sekoittaneet päänsä ja vasta sitten yrittäneet soittaa...

Kusipäisyys kuuluu asiaan. Toisaalta itsevarmuuden ja kusipäisyyden raja on varsin häilyvä. Hyvällä itsetunnolla ja sarkastisella huumorintajulla varustettu henkilö saattaa usein vaikuttaa egoistiselta kusipäältä, jos juttujen pointti menee ohi.
 
Aerosmithin kirja jätti ainakin minulle melko negatiivisen kuvan Tylerista ja Perrystä. Ellen aivan väärin muista, Tylerin tyttöystävä tuli raskaaksi ja hieman myöhemmin poltti naamansa tulipalo-onnettomuudessa. Tyler kertoi, että abortti on paras ratkaisu. Abortin jälkeen Tyler jätti (kirjaimellisesti) kasvonsa menettäneen tyttöystävänsä.
 
Joku asiaan tarkemmin perehtynyt henkilö voi korjata tarinan mahdolliset virheet, sillä kirja oli englanniksi ja aikaa kyseisen opuksen lukemisesta on vierähtänyt jo tovi. Tälläisenä tarinan Tylerin vittumaisuudesta muistan.
 
Aika usein tuon itsevarmuuden ja kusipäisyyden raja häilyy mömmöjen ja egoa rakentavan musiikkibisnes-koneiston takia. Aika usein myrkkyjen kanssa kohtuudessa pysyneet ovat vähemmän törkeitä tyyppejä. Kuten Bo Diddley.

Alaikäiset bändarit oli kyllä muodissa 70-luvulla muutenkin. Jimmy Pagen pikku-vaimo Lori Maddox oli v. -72 iältään about 14 v.
 
Ja tämänhän rock'n'roll-tradition aloitti tietysti Jerry Lee Lewis menemällä naimisiin 13-vuotiaan serkkunsa kanssa.
 
Liittyipä taasen asiaan...

Ja tämänhän rock'n'roll-tradition aloitti tietysti Jerry Lee Lewis menemällä naimisiin 13-vuotiaan serkkunsa kanssa.
 
Liittyipä taasen asiaan...
 
Varmaan otti mallia Edgar Allan Poesta, joka meni samanikäisen serkkunsa kanssa naimisiin "vähän" aiemmin.

Ja tämänhän rock'n'roll-tradition aloitti tietysti Jerry Lee Lewis menemällä naimisiin 13-vuotiaan serkkunsa kanssa.
Liittyipä taasen asiaan...
 
Ei liity asiaan koska tuohon maailmaan aikaan ( voi olla nykyäänkin ) naimisiin meno niillä mannuilla oli aivan yleistä tytöillä siinä iässä. Serkkunsa kanssa ..... tapansa kullakin mutta ei sekään siellä ja silloin harvinaista ollut. Oi aikoja, oi tapoja.

Ei liity asiaan koska tuohon maailmaan aikaan ( voi olla nykyäänkin ) naimisiin meno niillä mannuilla oli aivan yleistä tytöillä siinä iässä.
 
En tunne hepun historiaa tarkemmin, mutta ainakin sen yhden elokuvan mukaan tapaus herätti paljonkin paheksuntaa ja vaikutti osin kaverin uraan.

En tunne hepun historiaa tarkemmin, mutta ainakin sen yhden elokuvan mukaan tapaus herätti paljonkin paheksuntaa ja vaikutti osin kaverin uraan.
 
Mutta ei etelävaltioissa, missä se on (oli) varsinkin köyhien valkoisten "uskovaisten" piirien tapa. Eikä pohjoisessakaan ennenkuin JLL lähti Englantiin keikoille. Ei JLL koskaan omasta sen paremmin kuin muutenkaan oman väkensä mielestä mitään väärää tehnyt.
 
Kuis mones liitto tämä olikaan? En muista, mutta kolmas tai neljäs? Eikä niistä aikaisemmista oltu aina niin tarkkaan eroproseduureja käyty läpi.

Luulin ennen että Burzumin Varg Vikernes on varmaan rento jätkä, mutta sitten kun luin sen haastatteluja niin se olikin joku ihme nazi

En tunne hepun historiaa tarkemmin, mutta ainakin sen yhden elokuvan mukaan tapaus herätti paljonkin paheksuntaa ja vaikutti osin kaverin uraan.
 
Huomaa, että tämä tapahtui vasta Euroopan kiertueen aikana, ja jälkeen. Amerikassa asiaa ei sen enempää ihmetelty- ennen kuin Eurooppalainen lehdistö oli nostanut ns. kissan pöydälle.
 
Ps. Ohio, olikin sormunen jo käsitellyt tämän.

Kaikkein hauskinta ja kummallisinta on se, ettei tuo varhaisdementiaa poteva Eero muistanut koskaan soittaneensakaan mänttäläisessä Defiers-nimisessä orkesterissa. - Kyllähän sitä yksittäisiä keikkoja voi unhoittaa, mutta harva pystyy unohtamaan bändiä jossa on keikkaillut peräti 6-7 vuotta !
 
No niin. Kyä sitä meilläkin osataan unehtaa yli puoli vuosikymmentä, siinä kuin Ameriikassakin ;)
 
Käsittääkseni varsinkin Kontra-yhtyeen loppuajat olivat niin kosteat, että jonkinlaista kovalevyn tyhjentymistä on mahdollisesti tapahtunut aiempien toimintojen osalta. Defiers kyllä toimi varsin aktiivisesti, että sikäli bändissä soittanut vois tietysti muistaa edes olleensa mukana...

Led Zeppelinin tyypit eivät myöskään mitään sympaattiseja humanisteja olleet, mutta ylin heistä kaikista oli John Bonham. Hän oli kuulema (lähteenä kiertumanagerin kirja) vahingoniloinen, ylimielinen, vittumainen ja väkivaltainen.
 
Hänet olisi kuulema heitetty pihalle bändistä monta kertaa ellei hän olisi ollut Robertin lapsuudenkaveri ja niin hemmetin hyvä soittaja.
 
Tarkoitatko juuri Richard Colen Stairway To Heaven - teosta? Luin sen itse kesällä, ja kyllä siinä mielipide Zeppelinin jäsenistä muuttui aika paljon, vaikka en heistä yksityishenkilöinä voi sanoa paljoa tietäväni (tai tienneeni) muutenkaan. Kirjan luettuani Bonhamin kohtalo ei enää tuntunut mitenkään ihmeelliseltä, pikemminkin väistämättömältä. Robertista, Jimmystä ja John-Paulistahan Cole ei kertoile läheskään niin paljon kuin Bonhamista. Jutut Jimmystä vahvistivat aiempia mielikuvia; okkultismia ja tulen sytyttämistä hotellihuoneen kylpyammeeseen ja sitä rataa...Toivon, etten olisi lukenut koko kirjaa, mutta toisaalta, mitäpä sitä turhia ihannoimaan, ihmisiähän
hekin ovat. Mielettömän lahjakkaita muusikoita kylläkin.