Bänditoiminta ›

Älyä mitataan seitsemällä tavalla. Äly on ihan eri asia kuin viisaus. Viisas kun käyttää älyään niin hän saattaa päätyä aivan eri lopputulokseen kuin pelkästään älykäs.
 
Ymmärtääkseen syvästi musiikin teoreettisia muuttujia kuten taajuudet ja desibelit jne. täytyy varmasti olla ainakin jonkun verran älyä. Viisautta tuo äly ei vielä mitenkään kerro.
 
Viisas käyttää älyään itse musiikin hyväksi. Toki hänellä on älyä myös ymmärtää teoreettiset pääperiaatteet. Mutta musisoituhan on kautta aikojen. Menestyksellä. Nuo teoreettiset tiedot on älykäs ihminen kehittänyt vasta ihan viimevuosina.
 
Oletetaan että meillä kaikilla on älyä. Ainakin riittävästi ymmärtääksemme tuota teoriaa. Mutta mistä tulee viisaus? Maailma on täynnä esimerkkejä siitä kuinka älykkäät teoreettisesti selittää viisaat suohon. Viisas kun on päätynyt aivan toiseen lopputulokseen kuin pelkästään älykäs.
 
Hyvällä miksaajalla on varmasti älyä ymmärtää vääntelemiensä nappuloiden merkitystä vähän syvemminkin. Tarkoittaako tuo että hän on automaattisesti myös viisas ja pystyy käyttämään älyään musiikin hyväksi.
 
Hyvä muusikko ei välttämättä ole ollenkaan älykäs. Hänellä on viisaus käyttää musiikin elementtejä taiteessaan.
 
Pitäiskö miksaajan olla myös muusikko että hänelle olisi syntynyt viisaus käyttää älyään musiikin hyväksi? Pitäiskö muusikon olla myös teoreettisesti älykäs että hän ymmärtäis miksaajan aivoituksia?
 
Kummalla on enemmän merkitystä? Jos epäröit niin katso uutiset. Älykkäät ihmiset on keksiny monenmoisia täsmäaseita. Paljonko hommassa on viisautta?

Oli hyvä keskustelunavaus.
 
Voisi miksaajat/soittajat miettiä mitä ollaan tekemässä, miksi ollaan tekemässä, missä ollaan tekemässä, mikä on asioiden tärkeysjärjestys ja olisiko tekemistä tai tavoitteita syytä jollain tapaa tarkistaa.
 
Pitäisikö esim. yleinen etu laittaa omien tai bändin jäsenten taiteellistan näkemysten edelle? Omasta mielestäni pitäisi jos kyse on vaikkapa turvallisuudesta.
 
Ollaanko tekemässä musiikkia yleisöä varten, itseä varten vai ehkä molempia varten?

Oli hyvä keskustelunavaus.
 
Voisi miksaajat/soittajat miettiä mitä ollaan tekemässä, miksi ollaan tekemässä, missä ollaan tekemässä, mikä on asioiden tärkeysjärjestys ja olisiko tekemistä tai tavoitteita syytä jollain tapaa tarkistaa.
 
Pitäisikö esim. yleinen etu laittaa omien tai bändin jäsenten taiteellistan näkemysten edelle? Omasta mielestäni pitäisi jos kyse on vaikkapa turvallisuudesta.
 
Ollaanko tekemässä musiikkia yleisöä varten, itseä varten vai ehkä molempia varten?
 
Ja sama toisinpäin. Pitäisikö joskus ottaa omakin hyvinvointi huomioon, laskea keikkaliksasta omalle työlle palkkaa, eikä vain jakaa kaikkia rahoja tekniikalle ja mennä kaksinkerroin solmuun yleisön vuoksi, palkkana pelkkä katoava maine ja kunnia?
 
Loppujen lopuksi, eihän niillä tekniikan äijillä olisi työtä, ellei siellä joku esiintyisi. Ja saattaisi yleisönkin olla ankea tyhjää lavaa tuijottaa. Mutta se nyt vain on perinne, että vasta kaikkien kulujen ja muiden ottajien jälkeen artisti on jonon viimeisenä. Vaikea sitä on rikkoa.
 
Heh! Provosointiahan tämä on. Mutta vaihteeksi toiseen suuntaan, ihan siksi, ettei Musamiehen tulkinta jäisi ainoaksi tuohon perään.

Poijat puhuu molemmat ihan asiaa. Mutta ei sitä mitä mä ajoin takaa.
 
Klassisella puolella on kovasti arvovaltaiselta taholta kritisoitu tuota älykkyyttä. Pannaan älykkäästi asiat kohdalleen. Ja unohdetaan viisaus joka sanoo että taidetta tekevät älyttömät oman tiensä kulkijat.
 
Hekin toki voivat olla älykkäitä mutta ovat myös viisaita ja tekevät älykkäiden teorioista poikkeavia ratkaisuja jonka (yleensä vasta) jälkipolvet palkitsevat ylitsekäyvänä taiteena.
 
Siinä vaiheessa kun älykkö teoreetikko kertoo taiteilijalle että sun kannattais vaihtaa alaa kun et ymmärrä teoriassa tätä juttua, ollaan äärimmäisen kaukana siitä minkä takia taiteilija on olemassa. Pop/rock-maailmassa tämä on näköjään arkipäivää.
 
Olen kovasti kritisoinut sitä kevyenmusiikin tosiasiaa että taiteilijat on antaneet vallan älykkäille teoreetikoille eli niille jotka touhaa tekniikan kanssa. Miksaajat kertoo miten pitää soittaa ja miltä sen pitää kuulostaa.
 
Jos soittaja pullikoi niin miksaaja todistaa taiteilijalle teoreettisesti numeroilla ja mittareiden arvoilla että sähän oot täysin ammattitaidoton pelle eikä sulla oo muuta mahdollisuutta kuin vaihtaa alaa.
 
Miksi soittajat on luovuttanu vallan taiteestaan noille älykkäille teknokraateille? Jokainen on kuullut sen lopputuloksen mitä he saavat aikaan. Miksi soittajat ei nouse barrikaadeille vaatimaan oikeutta omankuuloiseensa musiikkiin?
 
Kuinka voi olla mahdollista että älykäs teknokraatti saa kertoa taiteilijalle että soita noin ja noin. Ei tämä älykkö ole taiteen tekijä eikä monesti edes ymmärtäjä. Hän on uponnut mittariarvoihinsa ja pyrkii todistamaan ettei muulla ole väliä. Sekö on viisasta? Taiteen ja ihmisyydenkin kannalta.
 
"Meidän tulisi varoa tekemästä älystä jumalaamme; sillä on tottakai voimakkaat lihakset, mutta ei lainkaan luonnetta." Albert Einstain

Miksaajat kertoo miten pitää soittaa ja miltä sen pitää kuulostaa.
 
Mulle ei oo vielä yksikään miksaaja tullut tuota kertomaan. Ja parempi ettei tulekaan. Voi tulla erimielisyyksiä siinä kohtaa.

Miksi soittajat on luovuttanu vallan taiteestaan noille älykkäille teknokraateille? Jokainen on kuullut sen lopputuloksen mitä he saavat aikaan. Miksi soittajat ei nouse barrikaadeille vaatimaan oikeutta omankuuloiseensa musiikkiin?
 
Miksi lasten oikeus keksiä itse asiat alistetaan opettajille, ja sen sijaan että jokainen vuorollaan saisi haukata kärpässientä ja oppia, että niin ei pääsääntöisesti pidä tehdä, neuvotaan pikku pilttejä jo etukäteen välttämään myrkkyjä?
 
Miksi liikenne on asetettu nopeusrajoitusten ja poliisien kahleeseen, vaikka jokainen tietää, että suoraa tietä voi vallan hyvin ajaa parikymmentä kilometria nopeamminkin, ja joillakin autoilla sitäkin nopeammin?
 
Mä näkisin, että miksaajan työnä on tietää miten ääni käyttäytyy, ja se, miten ääni käyttäytyy juuri siinä keikkapaikassa. Tähän nähden hänen työnään on pyrkiä välittämään soittajan esitys sellaisena yleisölle, että se mahdollisimman hyvin vastaa artistin mielikuvaa siitä miltä hänen pitäisi kuulostaa - näin silloinkin, kun todellisuus lavalla on jotain muuta.
 
Kaikki eivät ole virtuooseja. Pitkätukkainen goottilaulaja haluaa yleisön kuulevan syvän ja bassovoittoisen lauluäänen joka soi kuin kirkkourkujen jalkio, vaikka lähtöpisteessä mikrofoni nappaa kanarialinnun sirkutusta yhdestä nuotista. Hän ei tiedä, miten tämä silmänkääntötemppu tehdään, mutta hän on valmis maksamaan siitä että se tehdään. Kuten Baijerin hullu Ludvig II, hän haluaa vain tulokset. Ja se on ok.
 
Me työllistämme koko ajan erilaisia asiantuntijoita siksi ettei meidän itse tarvitsisi osata ja tehdä kaikkea, automekaanikoista tiedemiehiin ja kadunlakaisijoista kenraaleihin. Äänenpaineenvalvoja on tällainen ammattilainen, ja hänen vastuullaan lopulta on, että esitys on niin hyvin toisinnettu kuin olosuhteet sallivat. Voidakseen tehdä työnsä hän tarvitsee valtuutuksen.
 
Mutta toisin kuin liikennepoliisin, jolle ei auta sanoa "minä en kylläkään hyväksy tätä nopeusrajoitusta", äänihenkilön voi vaihtaa mieluisampaan, jos siihen on varaa.
 
>>Miksaajat kertoo miten pitää soittaa ja miltä sen pitää kuulostaa.

Jani the rock:
Mulle ei oo vielä yksikään miksaaja tullut tuota kertomaan. Ja parempi ettei tulekaan. Voi tulla erimielisyyksiä siinä kohtaa.
 
Ei myöskään mulle oo käynyt noin. Se ei kuulu miksaajan työhön. Tuottajan työhön se kuuluu, ja tuottajan palkatessani mä sitoudun hänen ajatuksiaan viimekädessä myös noudattamaan.
 
Sitä, että miksaaja pyytää lisäämään hiukan diskanttia vahvistimesta, tms., mä en pidä pahana. Näen, että hän auttaa silloin toimivan kokonaisuuden syntymistä aktiivisesti, parhaan ymmärryksensä mukaan. Pomottelua ei äänihenkilökunnalta oo muistaakseni koskaan kuulunut.

Kivillä on ihan hyviä pointteja. Ne ei kuitenkaan pureudu asian ytimeen.
 
Koko holhousmentaliteetti ja älyn peukalon alle painaminen alkaa siitä että lapsen ei sallita kiipeävän kalliolle kun se saattaa itsensä satuttaa. Tulee teoreetikko joka kertoo että kalliolta A kun sattuu putoamaan (määrätyllä todennäköisyysprosentilla) tantereeseen B voi mahdollisesti ( taas prosentti) käydä tavalla C. Ja näin on lapsi opetettu olemaan kiipeämättä.
 
Miksi sitten arvostetaan niitä jotka on valloittanu Everestin? Oliko vuoren valloittaja se jota estettiin lapsena kiipeämästä?

Mä olen pääasiassa ominut miksaajantehtävät - samalla myös roudarin :-( - itselleni kun ääniasiat on mielenkiintoisia. Hyvänä puolena myös, että tällöin on aina miksaaja paikalla, äänikamoja ei tarvi mistään muualta pyydellä, eikä tarvi tapella vapaista kanavista tai jostain muusta.
 
Joskus olisi kiinnostava olla pelkästään mikserin takana ja kerkeisi ehkä paremmin ihmettelemään myös desibelimittaria ja desibelimittauksen mittaustapoja ;-) niinkuin siinä aikaisemmassa keskustelupuussa puhuttiin...
 
Kun on ominut miksaajan, roudarin ja soittajan tehtävät itselleen, niin tämä tuo hyvän käytännön arvovallan ja keinot suorittaa myös äänenpainevalvontaa.
 
Sitä, että miksaaja pyytää lisäämään hiukan diskanttia vahvistimesta, tms., mä en pidä pahana. Näen, että hän auttaa silloin toimivan kokonaisuuden syntymistä aktiivisesti, parhaan ymmärryksensä mukaan. Pomottelua ei äänihenkilökunnalta oo muistaakseni koskaan kuulunut.
 
Saundintekemisen oppimisen tiellä olisi hyötyä avustajasta, joka antaa myös kommentteja yleisöön soluttautuen miltä homma kuulostaa kokonaisuudessaan ja missä olisi kenties korjaamista. Vastaavasti voi itsekin avustaa kun kaveri kysyy neuvoja miltä kuulostaa ja mitä voisi parantaa. Siis ei niin, että kuka on kingi ja näyttää kaapin paikan, vaan keskustella siitä saundista jonkun kanssa ja yrittää yhdessä analysoida ja parantaa sitä.

Mulle ei oo vielä yksikään miksaaja tullut tuota kertomaan. .
 
Eikä heidän tarvitsekkaan. Olet jo aikaa sitten hyväksynyt sen kakofonian hyväksi musaksi. Niin kauan kun et muuta halua niin kaikki on tyytyväisiä. Kunnes tulee joku joka sanoo että on vähän turhan kovaa. Sattuu korvaan. Siinä vaiheessa kaikki hyppää hänen silmilleen että sä et ymmärrä mistään mitään. Näin pitkälle on harhautunut pop/rock ja kaikki osallisena olevat.
 
Edit: Tämä karkaa taas älyttömäksi tämä keskustelu. Sorrun näköjän itsekkin. Tarkoitus oli filosofisesti keskustella älyn ja viisauden korreloinnista musiikin tekemisessä.

Kunnes tulee joku joka sanoo että on vähän turhan kovaa. Sattuu korvaan. Siinä vaiheessa kaikki hyppää hänen silmilleen että sä et ymmärrä mistään mitään. Näin pitkälle on harhautunut pop/rock ja kaikki osallisena olevat.
 
Nämä on herkkiä asioita...
 
Jottei näin tapahdu, sanojen pitäisi omata erityisen hyvä arvovalta tai toisena vaihtoehtona jos joku tunnetaan saundin ja melun valvojaksi jo ennestään, niin ei olla ehkä yhtä yllättyneitä palautteesta.
 
Itse toivoisin, että tulisi enemmän sivullisilta analyyttistä palautetta saundista, voimakkuudesta, pitäisikö joku olla hiljempaa tai kovempaa, mitä hyviä puolia oli ja mitä kannattaa kehittää.
 
Tietenkin neuvojan olisi hyvä tietää mitä noin pääpiirteissään oli tarkoitus saada aikaan.
 
Ehkä useimmat ihmiset eivät osaa tai halua keskustella musiikista ja saundista pyrkien analysoimaan sitä. Kuinkahan suuri prosenttiosuus kansalaisista osaisi sujuvasti kuvailla minkälainen on omasta mielestä hyvä laulusaundi jos laulu vahvistetaan sähköisesti?

Eikä heidän tarvitsekkaan. Olet jo aikaa sitten hyväksynyt sen kakofonian hyväksi musaksi. Niin kauan kun et muuta halua niin kaikki on tyytyväisiä. Kunnes tulee joku joka sanoo että on vähän turhan kovaa. Sattuu korvaan. Siinä vaiheessa kaikki hyppää hänen silmilleen että sä et ymmärrä mistään mitään. Näin pitkälle on harhautunut pop/rock ja kaikki osallisena olevat.
 
Nyt menee kuule Jami vinoilut väärään osoitteeseen tän asian suhteen.
 
Tää onkin näköjään niin viisaiden miesten keskustelu, että meikäläinen juntti pysyy tästä pois. Adios.

Nyt menee kuule Jami vinoilut väärään osoitteeseen tän asian suhteen.
 
Tää onkin näköjään niin viisaiden miesten keskustelu, että meikäläinen juntti pysyy tästä pois. Adios.
 
En tarkoittanut vinoilla sulle vaan yleisesti koko suurelle porukalle joka soittaa, hoitaa äänentoistoa ja kuuntelee pop/rockmusaa. Käytin vain keppihevosena kirjoitustasi. Anteeksi.
 
Eikä ole tarkoitus myöskään sua eikä ketään muutakaan karkoittaa keskustelusta. Juntiksi en teikäläistä myöskään laske.

Pitäiskö miksaajan olla myös muusikko että hänelle olisi syntynyt viisaus käyttää älyään musiikin hyväksi? Pitäiskö muusikon olla myös teoreettisesti älykäs että hän ymmärtäis miksaajan aivoituksia?
 
Tää on kiinnostava aihe. Koetetaan saada filosofointi käyntiin :-)
 
Silloin kun homma pelaa kunnolla, on touhussa mukana sekä älyä että viisautta oikeilla tavoilla. Kummallakaan ominaisuudella ei kikkailla tekosyitä oman näkemyksen läpiajamiseksi, vaan ollaan rehellisiä itselle ja muille. Käytetään niitä hyviä ominaisuuksia asian viemiseksi eteenpäin.
 
Yhdessä muinaisessa bändissä meillä oli todella paha volyymiongelma. Rumpali harrasti soittamisen lisäksi voimailua, ja löi joka kerta täysillä. Olisi kuulemma mennyt soittofiilis jos ei olisi saanut soittaa niinkuin haluaa. Koetin keikoilla kompensoida pitämällä omaa skittaani hiljemmalla. Arvatenkin sain palautetta että mua ei kuulu. No, what the hell. Kyllähän Marshall-stäkin saa kovemmalle. Sitten jäi mun jalkoihini sekin vähä laulusta, mitä rumpujen alta vielä kuului, mutta kuultiinpahan kitaraa.
 
Tietysti tää on järjen (viisauden?) vastaista. Yksi heppu ei voi sopeutua tosiasioihin, ja sen takia koko esitys on huomattavasti huonompi kuin mitä se olisi voinut olla. Asenteeseen ei auttanut senkään kaverin käynti, joka olisi voinut alkaa myydä meille keikkoja enemmänkin. Se ukko totesi viisaasti että "ihan kiva, mutta ton volyymin takia teidän pitäisi soittaa vain Hartwall-areenalla". Valitettavasti noin muuten bändi ei ollut areenatasoa.
 
Eikä auttanut sekään, että otettiin desibelimittari lainaan. Jatkuva taso treeneissä oli yli 110 dB, ja piikit 135 dB. Oli ihan sama funtsasinko asiaa insinöörikoulutuksen pohjalta vaiko perstuntumalta: musa oli liian kovaa ja kaupan päälle se kuulosti paskalta. Lopulta - ehkä liian pitkän ajan kuluttua - totesin itselleni että tästä ei ikinä tuu mitään, ja että mun on pakko etsiä itselleni joku muu kuvio, jos haluan soittaa toimivassa bändissä.
 
Eipä sillä ettenkö tykkäisi että rokki saa soida lujaakin. Mä siedän kovempia äänenpaineita kuin monet muut tuntemani ihmiset. Mutta viisaus - ja älykin - mukaan touhuun, niin homma kuulostaa miellyttävältä.

Yhdessä muinaisessa bändissä meillä oli todella paha volyymiongelma. Rumpali harrasti soittamisen lisäksi voimailua, ja löi joka kerta täysillä. Olisi kuulemma mennyt soittofiilis jos ei olisi saanut soittaa niinkuin haluaa.
 
Mikähän muuten siinä on, että rumpalit ja kitaristit meinaa usein olla niitä, joille joutuu voimakkuudesta huomauttelemaan?
 
Miksi näin?
 
En ole törmännyt laulajiin, basisteihin, kosketinsoittajiin tai haitaristeihin, jotka sanoisi, että fiilis kärsii jos ei saa soittaa ja laulaa kovaa... ja kovaa olisi tässä tapauksessa niin, että muut hukkuu alle.
 
Mulla esimerkiksi ois laittaa pelkkiin koskettimiin lähes kolme kilowattia jatkuvaa tehoa neljän ohmin kuormaan, mutta ei ole tullut mieleenkään, että rupeaisin tykittämään oikein kunnolla "soittofiilistä nostattaen"...

Mikähän muuten siinä on, että rumpalit ja kitaristit meinaa usein olla niitä, joille joutuu voimakkuudesta huomauttelemaan?
 
Muutama kitaristin miete:
 
-Aika usein kuulee putkivahvistimia moitittavan liiasta volyymista. Pitää huudattaa että tulee hyvää soundia ja säröä. Mutta mun mielestäni ei ole laitteen vika jos sitä käytetään väärin, tai tässä tapauksessa väärässä paikassa ja tilanteessa: mikään ei estä hankkimasta sen verran pienitehoista vahvistinta että siitä saa halutun soundin fiksummillakin volyymeilla.
 
-Monet kitaristit treenaavat enimmäkseen itsekseen. Silloin kun bändikokemusta ei ole vielä paljoa, ajatellaan että se ihana laaja muhkusoundi mikä himassa kaivettiin kotikamoista, on mahdollinen myös bändisoitossakin. Homma vaan ei toimi ihan samalla tavalla silloin, kun samoilla taajuuksilla on muitakin ääniä. Tästä syystä sitä "omaa soundia" haetaan niin että koetetaan ajaa niiden muiden taajuuksien yli väkisin.
 
-Samaten kun treenataan yksin, voidaan keskittyä vain siihen omaan soundiin, ja silloin esim. taustalevyn kanssa treenatessa pidetään omaa soitinta huomattavasti kovemmalla kuin mitä balanssi muuten olisi.
 
-Vahvistinten sijoitteluun ei aina kiinnitetä riittävästi huomiota. On ihan eri asia huutaako ämyri soittajan korvan juuressa vaiko lattianrajasta yleisöön päin.
 
Nämä ovat niitä juttuja joita ilmenee silloin kun sitä viisautta on liian vähän.

-Aika usein kuulee putkivahvistimia moitittavan liiasta volyymista. Pitää huudattaa että tulee hyvää soundia ja säröä. Mutta mun mielestäni ei ole laitteen vika jos sitä käytetään väärin, tai tässä tapauksessa väärässä paikassa ja tilanteessa: mikään ei estä hankkimasta sen verran pienitehoista vahvistinta että siitä saa halutun soundin fiksummillakin volyymeilla.
 
Samaa mieltä ja tätä konstia on tullut myös itsekin käytettyä Hammond urkurina. Tarkoitukseen tarkoitukseensopiva vahvistin.
 

 
Monet kitaristit treenaavat enimmäkseen itsekseen. Silloin kun bändikokemusta ei ole vielä paljoa, ajatellaan että se ihana laaja muhkusoundi mikä himassa kaivettiin kotikamoista, on mahdollinen myös bändisoitossakin.
 
Parannusehdotukseni: yrittää myös treenata joskus niin, että säestää yksin jotain laulajaa ja antaa laulajan tarkoituksella olla pääosassa ja opettelee itse säestäjän roolia. Yrittää tukea laulajaa, eikä jyrätä sitä.
 
Vahvistinten sijoitteluun ei aina kiinnitetä riittävästi huomiota. On ihan eri asia huutaako ämyri soittajan korvan juuressa vaiko lattianrajasta yleisöön päin.
 
Siinä tosiaan valtava ero ja kaikki ei ole tätä eroa sisäistäneet. Bändissä olisi hyvä olla joku, joka opettaa näitä asioita myös niille, joille ne vieraampia.

Bändissä olisi hyvä olla joku, joka opettaa näitä asioita myös niille, joille ne vieraampia.
 
90% niistä jotka näin opettaa on muuten miksaajia...
 
Koskahan sitä opitaan, että miksaaja on bändillä töissä. Voi se musa kuulostaa jonkun korvaan paskalta ihan siksikin, että bändi on halunnut sen kuulostavan tietynlaiselta, ohjeistanut miksaajan tekemään niin ja yleisön käsitys hyvästä ei ole ihan sama kuin orkesterin. Toiset hakee toisenlaisia juttuja musiikillaan kuin "miellyttävä". Myös siellä pop/rock -piireissä. Ei kaikki ole aina death-metal -lähtöistä.
 
Live on aina live. Ja levy on levy. Molemmille on oma paikkansa kuunnella. Kärjistettynä: yleisö vaahtoaa bändille soundeista on oikeastaan sama kuin bändi vaahtoaisi yleisölle sen käyttäytymisestä. Monestikko keikalla bändi sanoo, että olkaa hiljaa, olette liian kännissä, keskittykää taiteeseemme ja analysoikaa sitä, niin rupatellaan sitten kamomillateekuppi kädessä keikan päälle.
 
Analysoinnille on aikansa ja paikkansa. Paikka EI ole mikserikioski/lavanedusta kesken keikkaa ja tapa EI ole huutaa miksaajan/artistin korvaan, että "viiitttuuu kun tulee paskasti tuo passo, että tee nyt JOTAIN." Sitten ihmetellään kun miksaaja tuumaa jotain tyyliin "tuunko mä sun työpaikalle pikku kaljapäissä heilumaan ja huutelemaan HÄ?". Analysoida voi sitten keikan jälkeen omalla porukalla, että mikä meni hyvin ja mikä huonosti ja koittaa korjata asia sitten seuraavalle keikalle kykyjen mukaan. Ja jos siellä yleisössä on niitä kriittisiä kavereita, niin niitä kannattaa haastatella. Aina voi ilmetä jotain mitä ei itse ajatellut.
 
Jos joku haluaa känniurpoja analysoimaan ja keittelemään kahveja keikalla niin siitä vaan. Aika sosiaalinen saa olla. Mulle ei tarvi tulla sopottamaan mitään kun olen työni ääressä. Ei sillä, etten töitäni tekisi, mutta se ei vaan ole sopivaa kun ollaan sorvin ääressä. Ei siinä edes kerkiä jutella. Mulla on aina kädet (ja joskus myös nenä) varattuna ja pitää keskittyä siihen mitä duunaa. Jutella ehtii sitten myöhemmin. Henk koht tuo Itse toivoisin, että tulisi enemmän sivullisilta analyyttistä palautetta saundista, voimakkuudesta, pitäisikö joku olla hiljempaa tai kovempaa, mitä hyviä puolia oli ja mitä kannattaa kehittää. kuulostaa kyllä sellaiselta, että huh huh. Jos mun keikkatahdilla pitäs joka ilta analysoida ja ihmetellä, niin vois kiinnostaa työ paljon vähemmän. Pitäskö se homma hoitaa niin, että yleisöllä ei olisi niin kauheasti urputtamista. Ja parhaiten siihen pääsee, kun tekee miten parhaaksi näkee. Kun alkaa kaikkia kuuntelemaan ei hommasta tule koskaan valmista. Sitä saa miksata sitten koko illan eestaas.
 
Sitäpaitsi noita lainattuja kysymyksiä varten siellä on se MIKSAAJA. Se on sen työ huolehtia soundeista ja voimakkuuksista ja homman kehittämisestä, ei yleisön. Tervemenoa sinne mikserin taakse mittailemaan ja kuuntelemaan analyysejä. Vois muuttua sunkin mielipide noista "toivotuista kommenteista". Salissa, jossa on 100 henkeä on 100 mielipidettä. Ja monta känniurpoa, joista osa tulee vielä "vitsillä" kaatamaan kaljaa mikseriin ja kyselemään, että "mitäs tuo nappula tekee" ja "miten sä voit tietää mitä kaikista" tapahtuu. Analysoi sitä sitten.
 
Mä oon muuten viime aikoina tehnyt melkein pelkästään valohommia. Siinä välttyy kummasti analyytikoilta. Mitä nyt välillä joku käy toivomassa parempaa musaa tai jotain päivän listahittiä tai pyytää, että voisitko nostaa/laskea sitä tai tuota kun peränurkassa tai vessassa ei saa laulusta selvää tai kysyy sitä vessan paikkaa tai ihmettelee valopöytää, että kun on nuo äänivehkeetkin menny jännäksi kun ne on noin pieniä. Mutta paikka on sellainen, jossa joutuu tuijottamaan paljon sitä miksaajan selkää ja seuraamaan urpolauman analyysejä. Neuvojia riittää vaikkei olisi neuvottavaa. Siinä mun edessä on seissyt semmoisia ukkoja, ettei niiden hommissa ole kysyttävää. Paitsi sillä individuaalilla, joka istuu siellä paalun takana peränurkassa eikä kuule kitaraa.

Koskahan sitä opitaan, että miksaaja on bändillä töissä.
 
Aika monilla ammatikseen soittavilla bändeillä on ainakin tanssimusiikin puolella tilanne se, että joutuvat hoitamaan miksauksensa itse.
 
Monestikko keikalla bändi sanoo, että olkaa hiljaa, olette liian kännissä, keskittykää taiteeseemme ja analysoikaa sitä, niin rupatellaan sitten kamomillateekuppi kädessä keikan päälle.
 
Ehkä tämänlaiselle olisi oma yleisönsä... omasta mielestäni olisi kiinnostavampi mennä analysoimaan ja rupattelemaan kamomillateekuppi kädessä kuin örveltämään kännissä, mutta makuja on moneksi...
 
Analysoinnille on aikansa ja paikkansa. Paikka EI ole mikserikioski/lavanedusta kesken keikkaa ja tapa EI ole huutaa miksaajan/artistin korvaan, että "viiitttuuu kun tulee paskasti tuo passo, että tee nyt JOTAIN."
 
Samaa mieltä.
 
Oli mielenkiintoista olla mukana testaamassa laitteita kun kaverin bändi hommasi uudet Aura Audion kamat. Viitaten siihen, että ainakin tämä tanssibändi miksaa itse, niin soittamassa olevilla henkilöillä ei ole parhaalla mahdollisella tavalla mahdollista kuunnella miltä se kuulostaa yleisön joukossa.
 
Jos joku haluaa känniurpoja analysoimaan ja keittelemään kahveja keikalla niin siitä vaan. Aika sosiaalinen saa olla.
 
Ei hemmetissä.
 
Sitäpaitsi noita lainattuja kysymyksiä varten siellä on se MIKSAAJA.
 
Kaikilla ei ole.
 

 
Tervemenoa sinne mikserin taakse mittailemaan ja kuuntelemaan analyysejä.
 
Joskus tosiaan haluaisin pelkästään mikserin taakse, jolloin voisi keskittyä paremmin yhteen tehtävään.

Kaikilla ei ole.
 
Sitten on syytä hommata paikalle joku ulkopuolinen tuttu korva, joka sanoo juun ja jaan. Jos alkaa yleisön mielipiteitä kysellä saa osakseen erilaisten mielipiteiden vyöryn. Kaikki kokee livekeikat omilla tavoillaan. Toki niistä voi jotain suuntaa saada, mutta se suunta voi olla järkevämpi saada yhdestä suunnasta kuin joka puolelta. Ja kun siellä takanurkassa se ei kumminkaan kuulosta järkevältä.
 
Jos multatulee bändiläiset keikan jälkeen kyselemään, niin voin kyllä antaa palautetta. Mutta aina siinä on mukana se "ihan ookoo" -momentti. Ei vieraita ihmisiä voi arvostella nuin vaan. Hyvän keikan päälle ihmiset tulee pikku kaljapäissään taputtelemaan olalle, että hieno keikka. Se sieltä saatu kritiikki pitää käsitellä samalla vakavuudela kuin kehut. Eli...?
 
Eri asia on jos mut on paikan päälle varta vasten pyydetty, että voitko laitaa punakynällä ylös sellaista mitä tulee mieleen. Tutut pyytää tsekkaamaan ja korjaamaan asioita. Sit voin antaa ihan rankkaakin kritiikkiä jos siihen on aihetta. Mut muuten en kyllä lähtis kommentoimaan. Eikä mua henk koht kiinnosta itse kuulla sitä kritiikkiä keikan jälkeen. "Olipa hyvä keikka, mahtava fiilis" sit tulee tahvo tavanainen ja tuumaa, että "aika jees, mutta onko sun pakko soittaa siinä kolmannessa bisissä c-molliskaalaa sillä soundilla, kun mun mielestä siinä pitäs olla a-duuri ja ac30:n cleanilla." Jotenki ei tuu kovin rokfiilis tollaisista jutuista keikan päälle. Nuo asiat kuuluu treenikselle, studioon, saunaan ja soundchekkeihin omien ukkojen sanomana. Ei keikalle, keikan päälle.
 
Arvostella saa ja pitää, mutta sille on oma paikkansa. Usein se paras paikka on seuraavan keikan soundcheck(sen saunomisen ja siellä käydyn syväluotaavan keskustelun jälkeen). Että kun tuo ja tuo juttu ei viimeksi toiminut, et jos laittais näin nyt. Että kokeillaanpa tätä.