Klassinen ›

Musiikki on vaarallista ainetta, kuten jo Leo Tolstoi totesi Kreutzer-sonaatissaan osuvasti luonnehtien sen monivaikutteisia ihmismielen manipuloimiseen soveltuvia mekanismeja ja väärinkäytöksiin houkuttelevia vallanpitäjien poliittisten tendenssien motiiveja lieveilmiöineen viittaamalla mm. Kiinassa valitsevaan valtiolliseen menettelytapaan kontrolloida tarkasti musiikkia ihmisten mielivaltaisen hypnotisoinnin ehkäisemiseksi musiikin keinoin.
 
Sain tämän kaiken tuta tänään, kun istuuduin kaikessa rauhassa kuuntelemaan Schubertin oopperan Der Graf Von Gleichen tulkinnallisesti ja rekonstuktiivisesti ehkä hiukan onnahtelevaa, mutta melodisesti niin taivaallisen kaunista 2-näytöksistä koomista oopperaa n. tunnin ajan CD-ltä. Ja kuinkas kävikään: vasen jalkani puutui lähes täysin tunnottomaksi epämukavassa istuma-asennossa, jonka sitten kauhulla huomasin session päätteeksi yrittäen saada verenkierron palaamaan jälleen normaaliksi hieronnalla ja yksijalkaisella köpöttelyllä.
 
Onko teillä vastaavia kokemuksia muusikkoina epämukavasa asennossa soittamisesta tai minkä tahansa musiikin haltioittavasta vaikutuksesta kuuntelijan roolissa?

Soittaessani jotain instrumenttia keskittyneesti en saisi syödä mitään, sillä en muista tuolloin nieleskellä/hengittää, ja olen muutaman kerran ollut tukehtua tämän takia.

Joskus vuosia sitten pianon soiton kanssa oli ongelma että rupesin tahattomasti jännittämään jotain lihasta suussani aina harjoitellessani. Se rupesi tuntumaan pian inhottavalta mutta onneksi opin nopeasti vapauttamaan lihaksen.

Kitaraa soittaessani huomaan joskus että olen soittanut epämukavassa asennossa ja usein toinen jalkani on puutunut lähes tunnottomaksi.

Kitaraa soittaessani huomaan joskus että olen soittanut epämukavassa asennossa ja usein toinen jalkani on puutunut lähes tunnottomaksi.
 
Mittaamaton on siis musiikin lumovoima, kun se näin pystyy nujertamaan ruumiilliset heikkoudet.

Mä olen saanut jännetuppitulehduksen jalkaani tempon naputtelusta.

Slayerin jälkeen oikea käteni on "hieman" hellänä.
Varsinkaan kun ei ole lähiaikoina soitellut mitään nopeatempoisempaa.
 
Mutta jos klassisista/orkesterimusiikista puhutaan ja pelkästä kuuntelusta niin menen aivan mahtavaan nirvanaan kuunnellessani Hans Zimmerin Gladiator-sovituksia.
Näin tapahtuu myös monien muiden sinfoniasävellysten kohdilla. Mutta tämähän oli taas vain hyvä asia.

Monasti varsinkin nuorena on saattanut käydä, että huomaan tyystin unaohtaneeni tuntikausia kestäneen kuuntelusession aikana nälästä kurnivan vatsani hirveän näläntunteen, joka vasta vähitellen kuuntelun lopetettuani antaa viitteitä olemassaolostaan.

Monasti varsinkin nuorena on saattanut käydä, että huomaan tyystin unaohtaneeni tuntikausia kestäneen kuuntelusession aikana nälästä kurnivan vatsani hirveän näläntunteen, joka vasta vähitellen kuuntelun lopetettuani antaa viitteitä olemassaolostaan.
 
Joskus kävi niinkin, että yrittäessäni keskittyä kuulokkeet korvilla Beethovenin syvällisten, taivaita syleilevien, myöhäiskvartettojen kuunteluun ja tavallaan sielun ruumiista-erkaantumisprosessiin, jotkut yläkerran huonieistossa pomppivat kakarat aiheuttivat niin paljon ääntä toimillaan, että meteli kuului häiritsevänä kuulokkeiden läpi.