Yleistä keskustelua musiikista ›

Ei, eivät ne Hannat ja Janit, vaan:
 
Olen tässä lueskellut ahkerasti erilaisia rockstarojen ja bändien elämänkertoja. Kivaa on periaattessa lukea, miten musiikki on syntynyt, mutta yksi toistuva trendi alkaa huolettaa:
 
David Buckley palvoo kirjassaan David Bowieta maasta taivaaseen ja koettaa selittää kaiken parhain päin, mutta suoraan sanoen 300 ensimmäisen sivun perusteella Bowie vaikuttaa lähinnä keskenkasvuiselta kusipäältä.
 
Talking Headsin David Byrne vaikuttaa aikamoiselta neuroottiselta kusipäältä ja muutenkin bändi sortuu lähinnä lapselliseen egomaaniseen kinasteluun.
 
Kraftwerkin voimakaksikko Hutter ja Schneider vaikuttavat parinkin kirjan perusteella aikamoisilta kusipäiltä. Yhtyeen Wolfgang Flur taasen kirjansa on perusteella aikamoisen naiivi ääliö, tosin sympaattisen tuntuinen sellainen.
 
Devon jäsenet vaikuttavat aikamoisilta kusipäiltä, jotka sortuvat lapselliseen egomaaniseen kinasteluun.
 
Nick Cave ei vaikuta kovin sympaattiselta.
 
Lemmy *on* aikamoinen kusipää, jonka mies avoimesti elämänkerrassaan tunnustaakin.
 
Huomaatteko tietyn kaavan? Uskaltaako näitä enää lukea?

Näinhän se me menee.. Meissä kaikissa asuu pieni kusipää. Rokkareissa/idoleissa vähän isompi.

Tässähän on sittenkin saumoja idoliksi.

Mut Keith Richards on symppis ja ihana :-)

Onnex Remu on niinko ihqu!

Jos minä en pidä jostakusta ihmisenä, niin se ei silti estä häntä tekemästä hyvää musiikkia ja minua pitämästä siitä.

Idoleilla on varaa olla kusipäitä. Silti ne pysyvät suosittuina. Ja täten, he ovat idoleita.

RokuRoku...onneks on olemassa muusikoitakin.
 
EDIT: ; )

Axl Rose taitaa olla kusipäiden kusipää...

Jep,
 
myös Ritchie Blackmore on erityisen tunnettu hankalasta luonteestaan.
 
Paljonhan noita kusipäitä ilmeisesti tähtien joukkoon mahtuu, mutta ne myös helposti jättävät ne vähemmän kusipäät varjoon. Ketäs nyt mukavat tyypit kiinnostaisi...?

Virallisesti ihana ihminen on Ron Asheton, Stoogesin natsirihkamasta tykkäävä kitaristi. Tyyppi piti huolen bändikavereistaan ja vähän muistakin silloin kun nämä sekoilivat hengenvaarallisesti huumetouhuissaan. Piti myös huolen Angela Bowien seksitarpeista, kun ukkonsa ei ollut kauhean kiinnostunut.

Luulen että se jää siihen vaikutelmaan useimoien tyyppien osalta. Muistan kuulleeni jutun mel gibsonin haastattelusta patriotin ilmestyttyä. Mieheltä kysyttiin kommenttia siihen kun leffaa oltiin haukuttu ja tähän mies sanoi: "Olen rikas. Helvetin rikas." Ja vitunmoiset räkänaurut loppuun. En tosin tiedä oliko tämä totta.

Mieheltä kysyttiin kommenttia siihen kun leffaa oltiin haukuttu ja tähän mies sanoi: "Olen rikas. Helvetin rikas."
 
Hmm... kumpi oli mulkumpi, kysymyksen esittäjä vai Mel?

Luulen että se jää siihen vaikutelmaan useimoien tyyppien osalta. Muistan kuulleeni jutun mel gibsonin haastattelusta patriotin ilmestyttyä. Mieheltä kysyttiin kommenttia siihen kun leffaa oltiin haukuttu ja tähän mies sanoi: "Olen rikas. Helvetin rikas." Ja vitunmoiset räkänaurut loppuun. En tosin tiedä oliko tämä totta.
 
julkuilla onkin se ongelma että ihmiset ottavat aina heidät liian tosissaan...

Usein unauthorized-elämänkerroissa on nälvintää kohteestaan... Luin juuri Iggy Pop -elämänkerran ja ihmettelin minkälainen urpo mies oli.. ainoastaan James Williamson kuvattiin häntä kamalammaksi.. sitten rupesin ihmettelemään kun melkein joka sivulta löytyy suora lainaus Ron Ashetonilta, ja hänestä itsestään ei sanota yhtään negatiivista seikkaa?
 
EDIT: olisi kiva lukea enempi itse musiikkiin liittyviä elämänkertoja, joissa käytäisiin perinpohjaisesti läpi laulujen syntyhistoriat ja levytysprosessit... en mä halua tietää ketä joku on nainut tai miten hän on itseään (yli)lääkinnyt.

julkuilla onkin se ongelma että ihmiset ottavat aina heidät liian tosissaan...
 
Mel heitti tollasta läppää jo varmaan kymmenen vuotta sitten, viime vknlopun Saturday Night Livessä meininki oli sama ja jakso vuodelta miekka.
 
Tavallisella pekoninpaistajalla ny on vaan niin hirveä tarve määritellä kaikki menestyvät vähintään kusipäiksi tai muuten vaan epäkelvoiksi.

Kaikkihan elämänkerrat on tommosia. Kuka nyt jaksaisi lukea, kuinka mukava heppu joku rokkari on? Ei kun pitää olla mehukkaita juttuja.

Mä olen alkanut nähdä kusipäisyydessä hyviäkin puolia..
 
1. ei tarvitse selitellä omia tekemisiään, oli sitten kyse taiteellisista projekteista tai yksityiselämästä. Kanssakäynti juorutoimittajien ja kriitikoiden kanssa helpottuu kummasti..
2. ihmiset eivät pääse niin helposti käyttämään hyväksi.
3. Pystyy pitämään helpommin yllä omaa statustaan, idolithan ovat tietenkin parempia ihmisiä kuin me tavalliset tallaajat.

---Uskaltaako näitä enää lukea?
 
Juu. Kaikki on vaan ihmisiä ja se on terveellistä huomata jossain vaiheessa.