Aihe: Turmion Kätilöt - Hoitovirhe
1 2 3
Mankelikissa
21.06.2004 11:57:51
 
 
Näiden kavereiden kanssa on tullut juotua oluet jos toisetkin jo kauan aikaa sitten, joten minusta tuntuu, etten ole aivan puolueeton kommenteissani, mutta yritän olla jakamatta kaveripisteitä.
 
Alunperin Kätilöiden biisejä kuunteltiin jo muutamia vuosia sitten humalassa heiluessa, mutta sitten innostus hiipui. Tuntui, että porukasta ei tule ikinä mitään. Jossain vaiheessa kuulin uutta matskua, jolloin pamahti! Tästähän oikeasti tulee jotain!
 
Tuli levytyssopimus ja sinkut, odottava tunne takaraivossa jyskytti koko ajan kovemmin. Vihdoin sain Vastapallolta levyn. Kuuntelin ja petyin. Tässäkö tämä oli? Pakotin itseni levyn ääreen uudestaan ja jo toisella kerralla löysin sieltä todella hyviä juttuja. Sinkkulohkaisut ja Pimeyden morsian osoittautuivat heikoimmiksi biiseiksi.
 
Muutaman kerran kuuntelun jälkeen olin koukussa levyyn. Olin ymmärtänyt Kätilöiden ajatuksen: ei tehdä perusrunttausta vaan raakaa tanssimusiikkia. Levyn ehdottomaksi helmeksi nousi kantaaottava Kärsi. Nyt Hoitovirhettä niin humalassa kuin selvinpäinkin (mikä on melkoinen yllätys). Pitkäikäisyyskään ei mietitytä enää. Monet sanovat, että kuukauden kuuntelun jälkeen levy on puhki, mutta voin vakuuttaa, että kyllä se ainakin kaksi kuukautta hyvin kestää.
 
Rammstein viittailut voi unohtaa saman tien. Jos levyä oikeasti kuuntelee, tyhmäkin huomaa, että Kätilöt ovat selvästi enemmän oikein konemusiikin linjalla kuin saksalaiset.
 
Mielestäni viime Soundin arvostelu oli osoitus ammattitaidon puutteesta. Arvostelija (en muista kuka) ei osannut perustella yhtään mitään. Hän oli vain kuunnellut: "jaahas, särökitaran päällä koneita, selvästi huono Rammstein-kopio. Yksi piste." Melkein sama olisi ollut jättää arvostelematta kokonaan.
Dunga
21.06.2004 13:32:19
Arvostelija (en muista kuka) ei osannut perustella yhtään mitään. Hän oli vain kuunnellut: "jaahas, särökitaran päällä koneita, selvästi huono Rammstein-kopio. Yksi piste." Melkein sama olisi ollut jättää arvostelematta kokonaan.
 
Oisko ollut Nalle Österman?
Koittivat heittää mua jollain muusinuijalla... IMIK #4 [Kyllä lähtee]
salmivaara
22.06.2004 12:28:16
 
 
Mielestäni viime Soundin arvostelu oli osoitus ammattitaidon puutteesta. Arvostelija (en muista kuka) ei osannut perustella yhtään mitään.
 
Näinhän se menee kun kaverin bändi dumataan.
Against the grain, thats where Ill stay, swimming upstream, I maintain against the grain
Paka88
22.06.2004 23:07:45
Kyllä ainaki ite kuuntelen sitä levyä. Ei mitään valittamista. Mukavaa vaihtelua.
StoRBa
23.06.2004 12:20:36
 
 
Ostin levyn kun olin kuullut Teurastajan ja Pahan ihmisen ja todennut ne hyviksi. Mitään maailmoja mullistavaa musiikkia tämä ei mielestäni ole mutta hyviä biisejä ja ennen kaikkea hauskoja tekstejä. :D
I want YOU to join the swedish army!
Chrissie
23.06.2004 15:15:11
Eilen satuin näkemään tämän "Verta ja lihaa" videon ja hah, sehän oli hauska. En tuota levyä kyllä menisi ostamaan mutta kyllähän tuota voi huvikseen muuten kuunnella. Kunhan ei ota liian vakavasti.
 
Kivat puvut.
Ei musiikkia ilman hiljaisuutta.
Dee
23.06.2004 16:55:16
Tuli sitten ostettua toi Hoitovirhe-levy. Pakkohan se oli. :)
"Pelkästään kolmisoinnun kanssa jo ollaan helposti tilanteessa, jossa asiat riistäytyvät hallinnasta." - Robert Fripp
Pitkavirta
24.06.2004 16:11:24 (muokattu 24.06.2004 16:12:09)
Oisko ollut Nalle Österman?
 
Sehän se oli. --->
 
TURMION KÄTILÖT
Hoitovirhe
Ranka
 
Kaunilla äidinkielellämme metallisesti jyräävistä nimistä alkaa jo olla ylitarjontaa. Turmio Kätilöt tulee Kuopiosta ja on taas yksi uusi nimi listassa, joka yrittää päästä nauttimaan Kotiteollisuuden ja Niskalaukauksen suosion hedelmistä. Turmion Kätilöiden tapauksessa nuo hedelmät vain alkavat olla ylikypsiä.
 
Spinefarmin alamerkin Rangan pilvenpiirtäjässä on ilmeisesti laskeskeltu, että Suomesta puuttuu Rammsteinin ja Kotiteollisuuden yhdistävä, suomeksi laulava teollisuusmetallinen hevipumppu. Näköjään Ruoskan ansiot tällä saralla ovat sen verran mitättömät, ettei niistä kannata välittää.
 
Turmion Kätilöiden konsepti on yksinkertainen: tehdään muutamat rytmikkäät rumpuloopit ja monistetaan ne Pro Toolsilla, jotta saadaan karvanopat heilumaan. Sitten pöllitään muutamat kosketinsoundit ja -melodiat Rammsteinin ja Kovenantin soundi- sekä ideapankista. Tämän jälkeen öristään uhkaavasti päättömyyksiä nauhalle.
 
Lopuksi annetaan Mikko Karmilan miksata koko paska.
 
Pienissä annoksissa Turmion Kätilöiden kusetus meneekin läpi, mutta täyspitkän puitteissa paljastuu, kuinka yksiulotteisella konseptilla ja biisimateriaalilla pseudonyymien taakse piiloutuvat savolaiset ovat liikkeellä. Turmion Kätilöt voivat hekumoida sillä, että kymmenen vuoden päästä kukaan ei muista tätä arvostelua. Mutta eipä muista Turmion Kätilöitäkään.
NALLE ÖSTERMAN *
Hermanni
28.06.2004 02:58:32
Levyn kuuntelu puuduttaa kyllä, tylsäksihän se menee. tosin minullakin se homma että kun on tullut kuultua sitä jo niin pitkään että puutuu jo senkin takia. Mutta ainakun esim.baarissa pärähtää soimaan suurella volyymillä niin kyllä sitä mukana laulaa ja päätä nyökyttää. Liveveto oli sitten ihan eri juttu. meinas sisäelimet löytyä lattialta kun poijat päräytti. Iso kiitos meni livenäkin mahtaville soundeille ja perkeleelliselle volyymille. Ehdoton livepändi kuitenkin.
Heissi
28.06.2004 03:01:52
Iso kiitos meni livenäkin mahtaville soundeille ja perkeleelliselle volyymille. Ehdoton livepändi kuitenkin.
 
Mitenkäs tämä livehomma näillä sälleillä? Siis että soittavatko itse vai tuleeko suurin osa minidisciltä tms.?
"I ain't givin' you no three fitty you goddamn Loch Ness Monster! Get your own goddamn money!"
Möö.
EilaPertti
29.06.2004 00:40:21
Östermanin kirjoitus oli täyttä asiaa.
A Fiend
29.06.2004 20:52:49
Ei tota bändiä kyllä voi tosissaan ottaa... :)
"Swing the heartache/ feel it inside out/ when the wind cries/ I'll say goodbye"
mikko1
30.06.2004 23:08:29
hirveätä skeidaa.
"Jos silmät olisivat käsissä, niin käsittäisikö silloin näkemänsä?" - Noir
leather rebel
01.07.2004 08:54:13
Paskaa... silkkaa paskaa.
"If rocks's dead, then bury me with it." -Blackie Lawless
Rattata
01.07.2004 10:33:16
Oon pari kertaa Subilta nähny sen "verta ja lihaa" -videon, ja täytyy sanoo että aikamoista sontaa on. Vaikka kuinka yritän ottaa huumorilla, niin ei auta kun on niin paskaa.
"Take seven aspirins and call me in the morning"
C3PO
01.07.2004 14:13:07
Teurastaja on kyllä helvetin hauska veisu. Pari muuta rallia jotka olen levyltä kuullut eivät sitten aivan samalle tasolle ole yltäneet. Nuo amis-jutut ymmärtää kyllä, kotikuuntelussa tulee aina fiilis että subbaria pitäis laittaa isommalle:)
 
Voisin kuvitella että kokonainen levyllinen puuduttaa aika tavalla, koska homma kuitenkin on kovin yksiulotteista. Mutta pieninä annoksina menee aivan täydestä.
"Art is making something out of nothing and selling it. - Frank Zappa"
Vilhelmus
03.09.2004 19:12:26
 
 
Voi jumalauta! Satuin löytämään levyn duunista ja pyöräytin läpi. Mahtavaa melskettä! Jyrähtää sopivasti ja sanat on äärettömän loistavia.
 
Pakkohan se oli ostaa.
Musiikissa tärkeintä on särö ja kalja.
Hohhoijaa
04.09.2004 10:51:24
Hirveätä skeidaa.
 
Totta.
 
Paskaa... silkkaa paskaa.
 
Niin on.
Tosimies juo Maitoa.
Hamsteri Kukkonen
04.12.2016 19:45:52
Turmion Kätilöt voivat hekumoida sillä, että kymmenen vuoden päästä kukaan ei muista tätä arvostelua. Mutta eipä muista Turmion Kätilöitäkään.
 
Ai että on kiva nauraa paskasesti Nallelle :D:D:D:D:D:D
Jos niiden mielestä meillä ei oo tarttuvia koukkuja nii menkööt uistinkauppaan -Frank Epätoivo
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)