Etno, proge, latin ›

Itselläni ehkä pessimistinen, toisaalta ehkä huojentavakin käsitys aiheesta.
 
Vaikka ajat muuttuu, ihminen ei näytä perusluonteeltaan muuttuvan. Tästä johtuu se, että kuppikuntia on ja tulee olemaan aina ilmastokatastrofiin saakka. Kuppikunnat olivat ennen muinoin musiikki vastaan hapatus (länsimainen klassinen taidemusiikki vastaan kaikki muu) ja nyt on hissukseen päästy siihen tulokseen että klasaripiirit eivät enää katso nenänvartta pitkin rytmimusiikkia/muusikkoja. Noin yleisesti ottaen.
 
Nyt kuppikuntameininki on ansiokkaasti periytetty rytmimusiikin sisälle - oppilaitos vastaan oppilaitos, rockväki vastaan jazzväki, koulutuksen ylivoima vastaan kouluttamattomuuden kahlitsematon luovuus. You name it!
 
Kenellä oli koulussa sellainen luokka jossa ei ollut kuppikuntia luokan sisällä?!? Ei minulla ainakaan... Edustamani musiikkioppilaitoksen miltei sadan työntekijän joukossa lukuisia omia pieniä ryhmittymiä.
 
Mitä tulee jazzkulttuurin ylläpitämiseen, raha on se mikä ratkaisee paljon. Tiloja ei saa ilmaiseksi ja kun soittajana lähtee sille tielle että hikoilee itsensä kovaan soittokuntoon nk. ammattitasolle, voi ihan ansaitusti ajatella että homman pitäisi jossain vaiheessa maksaa vähän euroja omaankin pesään päin.
 
Jazzmies mainitsi maagisen sanan, apurahat. Jos joku täällä ei vielä tiedä, niin koko rytmimusiikin sektori sisältäen rock, jazz, etno, humppa, ja kaikki muutkin musan lajit jotka eivät tuonne "taidemusiikin" puolelle kuulu, saavat yhteensä vuodessa yhtä paljon valtion tukirahaa kuin Suomen Kansallisooppera saa yhdessä (1) viikossa. Kun sen lisäksi otetaan suomessa toimivat sinfoniaorkesterit joita taitaa olla jotain 15 kappaleen tienoilla, siitä tulee aikalailla laskua maksettavaksi oopperan kulujen lisäksi.
 
Eli pistetään ooppera viikoksi kiinni joka vuosi ja tuplataan rytmimusiikin rahoitusta! :)
 
No - en halua lähteä jakamaan rahoja itse uusiksi. Varsinkaan kun itseä kiinnostaa isoille bändeille kirjoittaminen, joten jossain niitä ison bändin biisejäkin olis kiva joskus kuulla...
 
Tuo rahapointti on kuitenkin tylyä realismia, ja sillä on valtava vaikutus kaikkeen. Se näkyy ns. tavallisten tallaajien asenteissa siitä mikä on "hienoa" tai "hyvää". Raha on siellä missä se lisääntyy nopeiten. Sellaiset asiat kuten jazzmusiikki eivät lähtökohtaisesti anna sijoittajalle isoa tuotto-odotusta, varsinkaan suomenmaassa. Sinä päivänä kun televisiossa järjestetään Jazz-Idols ja levy-yhtiöt satsaavat rahalliset ponnistuksensa jazzmusiikkiin, voisi ajatella että nämä tavalliset tallaajatkin alkavat joukolla ostaa jatsilevyjä ja rahavirroillaan turvata jatsin kehittymisen Idols-tasolle.
 
Pop & Jatsin oppilaskonserteista sen verran, että nykyään yleisönä on valtaosin muita oppilaita. He ovat oppilassoittajien kannalta usein paljon parempaa yleisöä kuin isit ja äidit keskimäärin. (Ei mitään henkilökohtaista iseille tai äideille...) Nämä tilaisuudet toivottavasti kehittyvät parempaan suuntaan. Itse yritän tehdä sitä joka lukuvuosi. Toivottavasti onnistumme.
 
Keikkojen saamisesta: olen rimpuillut vähän kaikenlaisen musiikin parissa ja tyrkyttänyt aktejani sinne sun tänne. Keikan saaminen ei ole helppoa ja sitäkin hommaa joutuu opettelemaan. Tällä hetkellä pidän saavutuksena sitä, että olen saanut omalle 16-henkiselle jazzorkesterilleni kolmen keikan minirundin aikaiseksi jazzin mekkaan Helsinkiin(!) ja ennen keikkoja peittänyt kulut. Liksaa tulee sitten lipputulojen verran, ja kun siitä maksaa arvonlisäverot, teostokulut ja jakaa sen kuudellatoista, voi olla että näkkäri ei ole sitä kalleinta laatua mitä sillä liksalla ostetaan. (Yleisöä ei nimittäin luultavasti liian paljoa näy). Mutta keikkaa pukkaa silti ...
 
Tiedän miltä tuntuu soittaa vetopasuunalla klassinen etydi matineassa isille ja äideille, hikinen rokkikeikka kolmen hengen yleisölle joista yksi on oma puoliso, ja kaksi muuta omia kavereita, jatsikeikka oman orkesterin kanssa pienelle ja hiljaiselle yleisölle kulttuurikeskuksessa, tanssikeikka keskellä metsää erittäin juopuneelle yleisölle, kirkkokonsertti "artistin" kanssa joka naureskeli yleisölleen ennen lauteille menoa ja poppikeikka helsinki-päivänä 30.000 ihmisen edessä nimekkään artistin orkesterissa.
 
Kaikki ne keikat joilla oli kamalasti ihmisiä, joista tuli oikeasti liksaa ja joista olis voinut vääntää lööpin iltalehteen olivat itse asiassa oman musiikin tekemisen kannalta tyhjänpäiväisimpiä keikkoja kun asiaa nyt ajattelen.
 
Loppuyhteenveto.
 
Itse olen säveltämisen, soittamisen ja keikalla käynnin nyt summannut sillä tavalla, että musiikin tekeminen on itselleni asia mitä teen kuppikunnista, keikkojen saannista, ilmaston ja rahoituksen nykytilasta huolimatta. Eikös taide ja taiteilijana oleminen ole sitä - sisäistä tarvetta ilmaista itseään jonkin kanavan kautta riippumatta siitä onko yleisö hyvä, liksaa tarpeeksi tai vääränlaiset karkit nypitty pois karkkipussita. Sitäpaitsi, jos tzääz ei ole rahapatojen äärellä, se ei ole myöskään niiden armoilla, se on siksi turvassa!!
 
Jos on sydämen asia soitta jatsia tai mitä tahansa muuta, niin sitten sitä vaan pitää tehdä, Helsingissäkin. Ei ne sibiksen hemmot jotka soittaa siellä Umo Jazz Housessa ole sen onnellisempia kuin teinit jotka soittaa sielunsa pihalle treenikämpälle. Itse asiassa olisin itse taipuvaisempi uskomaan että siellä treenikämpällä on paljon onnellisempaa ...
 
Rakkaus musiikkin on ainoa asia jolla on väliä.